Tämä artikkeli on osa Itäblokki Teslalla -juttusarjaa. Jos haluat lukea koko tarinan kronologisessa järjestyksessä, aloita Itäblokki Teslalla osa 1: Baltian läpi sähköautolla osasta. Jos järjestyksellä ei ole väliä tai haluat vain tutustua Varsovaan, niin jatka lukemista!
Varsovassa olisi nähtävää vaikka viikoksi, mutta aikaa oli vain kaksi päivää. Ensimmäisessä osassa vierailtiin Vanhassa kaupungissa ja käytiin läpi kaupungin historiaa Toiseen Maailmansotaan saakka. Tässä osassa kahlataan läpi Puolan vuodet Neuvostoliiton vallan alla.
Paluu Venäjän ikeen alle
Toisen maailmansodan jälkeen Puola liitettiin tiiviisti itäblokkiin. Itsenäisyys ei ollut kestänyt pitkään, ja edessä olisi paluu tutun Äiti-Venäjän alaisuuteen. Haaveet itsenäisestä, demokraattisesta ja markkinatalouteen perustuvasta Puolasta katosivat lopullisesti Jaltan konfrenssissa, jossa liittoutuneet uhrasivat Puolan taivutellessaan Stalinia Japanin vastaiseen sotaan. Lontoossa maanpaossa majaillut hallitus tunsi itsensä petetyksi.
Neuvostoliitto perusti Puolaan kommunistisen hallinnon, jonka ensimmäinen presidentti oli Bolesław Bierut (1892-1956). Kommunistisen herätyksen saanut Bierut hylkäsi opinnot Varsovan Kauppakorkeakoulussa ja suuntasi sen sijaan Moskovaan opiskelemaan kiintoisampia aiheita 1924. Sen jälkeen 1930-luvun alussa hän toimi entisessä kotimaassaan Puolassa vakoojana Neuvostoliiton lukuun. Bierut jäi kiinni ja tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan.
Verikekkereistä pitänyt Stalin alkoi jostain syystä epäillä puolalaisten kommunistien uskollisuutta, ja teloitutti likimain kaikki maan kommunistivaikuttajat toisen maailmansodan alla vuonna 1938. Bierut selvisi pälkähästä ja vietti hiljaiseloa sodan syttymiseen saakka. Sodan aikana hän siirtyi puna-armeijan hallitsemaan Itä-Puolaan, liittyi vastaperustettuun uuteen Puolan kommunistipuolueeseen ja päätyi lopulta maan johtoon.
Suosittelemme
Bierutin valtakausi oli erikoinen. Hän järjesti näytösoikeudenkäyntejä, joissa tuomittiin sotilajohtajia, toisinajattelijoita ja kirkon johtajia vankeuteen tai kuolemaan, mutta hän kieltäytyi tuomasta yhtä ainutta kommunistista sotarikollista oikeuden eteen. Tarinan mukaan Bieruteja ei ollut yksi vaan kaksi, ja tupla-Bierutina toiminut venäläinen kaksoisagentti olisi ammuttu Krakowassa 1947. Edes Bierutin kuolema ei kestä päivänvaloa, vaan mies kuoli hämärissä oloissa Moskovassa kesken vuoden 1956 kommunistipuolueen vuosikokouksen, jossan hän kertojasta riippuen joko teki itsemurhan tai myrkytettiin.
Władysław Gomułka nousi valtaan Bierutin kuoleman jälkeen. Hänen aikansa oli osin vapaampi, mm. monia vankeja armahdettiin ja kansalaisoikeuksia parannettiin, mutta samaan aikaan herra antoi juutalaisvastaisuudelle jalansijaa. Taustalla oli kylmän sodan valtataistelu ja Neuvostoliiton asettuminen arabien puolelle Israelia vastaan käydyissä sodissa (tuolloin oli käyty Kuuden päivän sota, jossa arabit ottivat pataan oikein huolella). Toisesta maailmansodasta selvinneitä juutalaisia vainottiin, heitä irtisanottiin töistään ja lopputuloksena 13000 juutalaista lähti maasta. Historia pikkasen koliseen vasten Puolan nykyistä linjaa, jonka mukaan puolalaiset olivat aina juutalaisten puolella, ja on rangaistavaa edes väittää puolalaisten auttaneen natseja tuhotöissä…
Jälleenrakennuksen aika
Varsovassa alkoi mahdoton urakka sodan raunioiden korjaamiseksi. Vanha kaupunki haluttiin rakentaa entiseen loistoonsa, rauniot raivattiin, ja rakennustöissä haluttiin käyttää niin paljon alkuperäisiä tiiliä kuin mahdollista. Talot entisöitiin mahdollisimman hyvin, vaikka olemassa ei ollut tarkkoja piirustuksia tai kuvia läheskään kaikista rakennuksista. Osa palautettiin sotaa edeltävään asuun, osa vanhempaan aikaan, ja joissain tapauksissa moderni rakennus piilotettiin vanhan julkisivun taa.
Vuonna 1980 Varsovan vanha kaupunki pääsi Unescon maailmanperintökohteeksi. Kohde on esimerkki täysin tuhoutuneen historiallisen kohteen poikkeuksellisen hyvästä jälleenrakennustyöstä. Kiinnostuneiden kannattaa poiketa kaupunginmuseoon, jossa jälleenrakennukseen voi tutustua kuvien ja videoiden avulla. (Jos muu seurue ei ole yhtä innostunut historiasta, niin nurkan takaa löytyy Vanhan Kaupungin tori lukuisine terasseineen.)
Neuvostoaika näkyy edelleen vahvasti Varsovassa, vaikka etenkin keskustaa on vedetty uusiksi moderneihin lasi- ja teräsrakennuksin. Lähiöt ovatkin sitten täynnä neukkukuutioita muiden Itä-Euroopan kaupunkien tapaan. Onneksi kaikkia vanhoja rakennuksia ei ole lanattu reaalisosialismin tieltä, ja esimerkiksi Vanha kaupunki saatiin restauroitua kommunistien vastustuksesta huolimatta.
Varsovan korkein rakennus, 237 metrin korkuinen Kulttuurin ja Tieteen palatsi (vuoteen 1956 saakka Josef Stalinin Kulttuurin ja Tieteen palatsi) kaupungin keskustassa lienee näkyvin muistomerkki kommunistivallasta . Rakennus oli virallisesti neuvostokansan lahja puolalaisille, joten kommunismin luhistuttua paineet rakennuksen purkamiseen ovat olleet kovat. Pilvenpiirtäjä kuitenkin suojeltiin vuonna 2007, ja nykyisin se ei enää herätä yhtä kielteisiä tunteita.
Alunperin palatsin piirustuksilla piti rakentaa pilvenpiirtäjä Moskovaan, aivan Kremlin viereen. Idea oli kenenkäs muun kuin itse Isä Aurinkoisen, mutta Stalinin kuoltua politbyroon porukka veti henkseleitä suurimpien suunnitelmien yli. Paikalle nousi sen sijaan susiruma Rossiya Hotel (tajuttiin sentään purkaa 2007) ja tarpeettomat piirustukset lainattiin Puolaan. Omaa silmää art deco -henkinen pilvenpiirtäjä miellyttää (jotain samaa kuin vaikka Rockefeller Centerissä), vaikkei se ihan ympäristöönsä sovikaan. Rakennus huokuu neuvostoaikaa, joten olen iloinen suojelupäätöksestä.
Kevytkommunismia Puolassa
Kommunismi ei edennyt Puolassa suunnitellulla tavalla. Esimerkiksi maatalouden kollektivisointi epäonnistui täysin ja maatilat säilyivät perheiden omistuksessa. Gomulka asettui nälänhädän estämiseksi puolustamaan pientiloja puolalaisten tienä sosialismiin, kun yhteisomistuksessa olevien maatilojen tuotanto romahti täysin 1950-luvun alussa. Neuvostoliitto koitti vielä 1970-luvulla painostaa Puolaa kollektivisointiin, mutta hallitus totesi urakan mahdottomaksi ja luopui siitä muutaman pieleen menneen yrityksen jälkeen.
Varsova toimi monen protestin näyttämönä olojen kurjistuessa. 1960 -luvulla sosialismin ongelmat alkoivat todella nousta esiin, kun hinnat nousivat, palkat laskivat, ja sensuuri tiukkeni. Vuonna 1968 tyytymättömyys kärjistyi protesteiksi, kun viranomaiset kielsivät Varsovan kansallisteatterissa esitetyn Dziady -näytelmän neuvostovastaisena. Homma meni käsirysyn puolelle helmikuussa, kun työläisinä esiintyneet siviilipukuiset poliisit iskivät yliopisto-opiskelijoiden kimppuun. Protestit levisivät myös pienempiin kaupunkeihin ja tuhansia pidätettiin. Useita Varsovan yliopiston osastoja suljettiin rangaistukseksi kapinoinnista.
1970-luvulle tultaessa Puola yritti raivokkaasti kuroa kiinni elintasoeroa länteen. Edward Gierekin hallitus otti miljarditolkulla lainaa lännestä modernisoidakseen Puolan teollisuutta. Pikavippitalous toimi hetken aikaa, kunnes vuoden 1973 öljykriisi nosti tuontituotteiden hinnat pilviin ja kuritti Puolan vientiä. Kun keinotekoisen alhaisina pidettyä ruuan hintaa oli pakko nostaa, nousivat työläiset Ursuksen tehtaalla Varsovan lähellä kapinaan. Maa ajautui entistä tiukemmin Neuvostoliiton otteeseen uuden perustuslain (1976) myötä.
Talous ajoi kunnolla seinään 1980-luvun vaihteessa. Valtion kassa kolisi tyhjyyttään eikä ruuan hinnan subventointiin yksinkertaisesti ollut rahaa. Kun ruuan hintaa nostettiin, työntekijät lakkoilivat kautta maan, ja Itämeren rannalla muuan Lech Walesa seisautti kaikki telakat syksyllä 1980. Solidaarisuusliikkeen 21 vaatimusta olojen parantamiseksi naulattiin Leninin telakan portin ylle. Ruokajonot myös Varsovan kaduilla olivat yleisiä.
Lakkoilu jatkui seuraavaan vuoteen, eikä sopimukseen päästy. Neuvostoliitossa suunniteltiin jo sotilaallista väliintuloa tilanteen ratkaisemiseksi, mutta Kremlissä arkailtiin, eikä Prahan kevään tai Unkarin kansannousun kaltaista voimannäyttöä siviiliuhreineen nähty. Puolan hallitus ehti ennen ”liittolaisten” miehitystä julistaa sotatilan, se kukisti itse lakot ja vangitsi tuhansittain toisinajattelijoita. Solidaarisuusliike lyötiin hajalla, mutta maa vajosi entistä surkeampaan jamaan.
1980-luvulla pulaa oli kaikesta, myös perushyödykkeistä, ja yli 700 000 puolalaista jätti kotimaansa. Hallitus yritti uudistaa taloutta, mutta uudistukset etenivät hitaasti. Neuvostoliiton suuntaan piti tietysti esittää kunnon sosialistia, vaikka mm. pienyritykset sallittiin. Länsirahaa konkurssikypsä maa ei enää saanut, ennen kuin kommunismi lopulta kaatui omaan mahdottomuuteensa vuonna 1989.
Uutta ja vanhaa
Kommunismin kaaduttua Puola on suuntautunut länteen. Talous on kasvanut vauhdilla etenkin EU:in liittymisen jälkeen. Varsovan metro avattiin 1995 ja se sai toisen linjan 2015. Kaupunkia uudistetaan koko ajan ja sen suosio turistien keskuudessa kasvaa. Nähtävää on paljon, halusi sitten keskittyä historiaan, museoihin, näyttelyihin tai ihan vaan viihteeseen.
Zlote Tarasy tarjoaa ilmaisen latauksen ja perus kauppaketjuja. Onneksi lataustaukoa ei tarvitse viettää shoppaillessa, vaan lähistöllä on muutakin nähtävää. Vieressä on Kulttuurin ja tieteen palatsi, ja Kansallismuseokin on kävelymatkan päässä. KUVA: Joose Luukkanen
Visiintin toisena päivänä edessä oli auton lataus, jotta seuraavan aamuna pääsisi heti liikkeelle täydellä akulla. Lataus onnistui Zlote Tarasyn kauppakeskuksen parkkihallissa ilmaiseksi. Hallissa on kaksi hyvin piilotettua pikalatauspistettä, joissa akku täyttyi CHAdeMOlla lounastauon aikana. Pikalataus oli vapaana, mutta Type2-pistokkeet olivat käytössä sekä mennessä että tullessa tällä ja myöhemmällä latauskerralla – tämä on suosittu paikka!
Kävin latauksen aikana tutustumassa ostoskeskukseen, joka tarjoaa ne samat ketjut kuin kaikki muutkin ostarit (paria paikallista ketjua lukuunottamatta). Shoppailun sijaan keskityin lounaaseen. Paikallinen buffet maksettiin painon mukaan ja jättiannos kustansi huikeat 7€. Puolalaisten kaaliherkkujen lisäksi tarjolla oli myös aasialaista apetta.
Iltapäivällä tein kävelylenkin Lazienkin puistoon. Paikka on vehreyttä arvostavalle vierailemisen arvoinen, ja alueella on useita palatseja, patsaita sekä veden äärellä oleva amfiteatteri. Kesäkaudella paikka lienee tupaten täynnä, kun alkukeväälläkin turisteja oli reilunpuoleisesti. Paluumatkalla osuin sattumalta kansallismuseon takapihalle ja bongasin lukuisia sotakoneita. Harmi, että oli jo sulkemisaika.
Illalla vierailin vielä vanhassa kaupungissa ja päädyin ex-tempore Chopin-konserttiin. Niitä järjestetään useissa paikoissa päivittäin, ja hinta on kympin ja kahden välillä. Rullakebabin (4€) jälkeen suuntasin yöpuulle. Aamulla matka jatkuisi kohti Krakovaa.
Itäblokki Teslalla juttusarjan kaikki artikkelit löydät tästä
Itäblokki Teslalla osa 1: Baltian läpi sähköautolla
Itäblokki Teslalla osa 2: Kaunas
Itäblokki Teslalla osa 3: Kaunas – Augustow – Varsova
Itäblokki Teslalla osa 4: Varsova 1/2
Itäblokki Teslalla osa 4: Varsova 2/2
Itäblokki Teslalla osa 5: Varsovasta Krakovaan
Itäblokki Teslalla osa 6: Krakova
Itäblokki Teslalla osa 7: Auschwitz
Itäblokki Teslalla osa 8: Brno
Itäblokki Teslalla osa 9: Bratislava
Itäblokki Teslalla osa 10: Slovakia
Itäblokki Teslalla osa 11: Kosice ja Spisin Linna
Itäblokki Teslalla osa 12: Tatran ylitys
Itäblokki Teslalla osa 13: Kotimatkalle Chestochowa – Tallinna
