Itäblokki Teslalla – Baltian läpi sähköautolla

Kevään tullen oli taas roadtripin aika. Vuosi sitten ajoin Puolaan Via Balticaa, ja eteneminen oli yllättävän sujuvaa, muttei ongelmatonta. Tällä kertaa matka jatkuisi vielä etelämmäksi, vaikka lähtiessä ihan tarkka reittisuunnitelma olikin vielä auki.

Alla on tälläkin kertaa Tesla Model S 85 ’14. Viime vuoden kokemusten perusteella 400 km menisi heittämällä lataamatta, joten varsinaisia haasteita ei pitäisi olla näkyvissä. Latauspisteitä on vuoden aikana tullut lisää kuin sieniä sateella, ja nyt sähköä saa 30-50 km välein koko Baltiassa ja Puolassa. Olin varautunut matkaan ELMO, E-Mobi ja Greenwayn korteilla ja sovelluksilla.

Jokamies - Itäblokki Teslalla - Plugshare
Pikalatureita on koko Baltia pullollaan. Kuvassa olevien CHAdeMO-latauspisteiden lisäksi tarjolla on hurja määrä hitaampaa Type2-latausta. Sähköauton lataaminen ei todellakaan rajoita reittivalintoja. KUVA: Plugshare

Laturien löytämiseen käytän Plugshare-sovellusta. Siitä kannattaa filtteröidä näkyviin vain CHAdeMO-laturit, jotta kartta pysyy käyttökelpoisena. Sen lisäksi käytin nopeuskameroista ja montuista varoittavaa Wazea, joka toimii nykyisin erinomaisesti. Etenkin Puolassa sitä käyttävät kaikki, ja sitä kautta sain etukäteen varoituksen myös kaikista ylinopeustutkista yhtä lukuunottamatta.

Ensimmäisen päivän tavoitteena oli ajaa 600km matka Tallinnasta Kaunasiin. Tänä vuonna (ehkä) valmistuvien Pärnun ja Riikan Superchargerien kautta matka olisi helppo nakki, mutta pelkkien CHAdeMOiden varassa joutuu varautumaan pidempiin lataustaukoihin. Käytännössä kahta ajettua tuntia kohti joutuisi lataamaan tunnin, kun Superilla selviäisi 20-30 minuutissa.

Jokamies-Itäblokki-Teslalla-Waze
Waze kannattaa asentaa puhelimeen. Vallitsevien rajoitusten muistaminen maan vaihtuessa tiuhaan helpottuu, Waze tietää aina kuinka lujaa saa ajaa. Bonuksena se kertoo kamerat ja poliisit. KUVA: Joose Luukkanen

Viro

Matka lauttarantaan alkoi takatalven räntäsateessa. Akku tyhjeni muhjukelissä turhan nopeasti, joten idea Viron ohittamisesta valui loskan mukana Tallinkin autokannelle. En halunnut laskea Pärnun Olerexin tutun laturin varaan (jos se vaikka olisi varattuna), johon akku olisi niukin naukin riittänyt, vaan päätin ladata jo matkalla. Bonuksena CHAdeMO lataisi hieman nopeammin täydempää akkua. Teslalla ajaessa optimaalinen väli ladata CHAdeMOlla on 55-75% välillä, jolloin latausteho on auton sallima maksimi 44-45 kW. Yli 40 kW lataustehoon pääsee 30-80% välillä.

Päätin stopata moottoritien päätyttyä Kernussa, jotta akku olisi varmasti lämmin reippaan ajon jälkeen. Plugsharen mukaan tarjolla olisi 50 kW CHAdeMO, mutta ei ollut, vaan auto sai virtaa alle 30 kW teholla. En tiedä oliko akku silti liian viileä, vai laturissa vikaa, mutta päätin jatkaa matkaa.

Suosittelemme

Jokamies-Itäblokki-Teslalla
Sää ei suosinut. Taivaalta tuli vettä ja pahimmillaan räntää, mikä nosti kulutusta. KUVA: Joose Luukkanen

Seuraava stoppi automuseon laturissa ei sekään onnistunut. Jostain syystä CHAdeMO-adapteri ei lukittunut latausjohtoon. Niinpä jatkoin matkaa Pärnuun ja Olerexille, jossa latasin liki tyhjää akkua puolentoista tunnin ajan samalla töitä tehden. Ei paras mahdollinen alku, etenkin kun ELMO on aiemmin toiminut mainiosti.

Jokamies-Itäblokki-Teslalla-Pärnu-lataus
Pärnussa akkua oli jäljellä vielä 7%. CHAdeMO antaa tällä varaustasolla vain 36 kW lataustehon, kun Supercharger antaisi peräti 115 kW: latausaika on siis kolme kertaa pidempi! Onneksi Pärnuun, Riikaan ja Kaunasiin odotetaan vielä vuoden 2019 aikana uusia Supercharger-asemia. KUVA: Joose Luukkanen

Valtion omistama ELMO-verkosto on myynnissä, ja kenties tästä johtuen laturien ylläpitoon ei ole panostettu. Kannattaa huomata, että pikalatureissa on liki poikkeuksetta vain CHAdeMO-liitin, johtuen japanilaisyhteistyöstä. CCS-lataus onnistuu koko Virossa vain kolmessa kohteessa: Tallinnassa ABB:llä, Pärnun Hesburgerilla Virran latauspisteessä sekä Tartossa. Elmon latureissa on onneksi Type2-liitin, joten hitaampi lataus onnistuu hätätilassa.

Jokamies-Itäblokki-Teslalla-Plugshare-CCS
CCS-latureita ei Virosta juuri löydy. Tallinnasta Salatsin CCS-pikalaturille on reilu 200 km, joten monella autolla selviää Viron läpi vaikka kokonaan lataamatta. Virran latureiden ongelmat tuntien en uskaltaisi laskea Pärnun Hesburgerin varaan, vaan lataisin suosiolla jo Tallinnassa akun täyteet, tai vaihtoehtoisesti pitäisin ruokatauon Type2-latauksen mahdollistavassa paikassa. KUVA: Plugshare

Elmo-laturit toimivat joko sovelluksella tai RFID-kortilla. Sovellus kannattaa asentaa ja käyttäjätunnus rekisteröidä jo etukäteen. Kortin voi tilata postitse tai noutaa Viru-hotellin parkkialueella sijaitsevasta palvelupisteestä. Lataukset laskutetaan jälkikäteen kerran kuussa.

Latvia

Latviassa muutos on ollut valtava. Edellisvuoden laturihippa Yandex-taksien kanssa oli historiaa, ja käytännössä koko Latvia on nyt katettu pikalatureilla. Latasin E-Mobi sovelluksella, joka toimi aina erinomaisesti. Pienenä kauneusvirheenä lataus vaatii ladattaessa luottokortin varmennuksen, mikä välillä ärsytti helpompiin latureihin verrattuna.

Latasin ensimmäisen kerran testimielessä jo Salatsissa. Kaikki toimi ongelmitta, joten jatkoin parin työmeilin jälkeen matkaa. Latasin Adazissa ennen Riikaa juuri sen verran kuin mitä laskin tarvitsevani Liettuan ilmaisen sähkön pariin pääsemiseksi. Sähköä kului yllättävän paljon, koska räntäsade seurasi minua pohjoisesta.

Jokamies-Itäblokki-Teslalla-Latvian-lataus
Latvian lataus käynnistyi E-Mobin sovelluksella. Hinnoittelu jäi vähän epäselväksi, kun kuiteilla kWh hinta vaihteli 5 sentin ja 1,5 euron välillä! KUVA: Joose Luukkanen

Laturit on sijoitettu autolomailijan kannalta erinomaisiin paikkoihin. Esimerkiksi Vitrupen pikalaturi on sopivasti uimarannan parkkipaikalla, joten kesäreissulla auto latautuisi sopivasti rannalla loikoillessa – vaikka nyt rannalle ei todellakaan tehnyt mieli mennä. Toki suurin osa latureista on tuttuun tapaan huoltoasemien yhteydessä.

Liettua

Liettuassa lataus on ilmaista, joten nuukana matkaajana tähtäsin tyhjällä akulla apajalle. Kohti Kaunasia ajaessa ensimmäinen laturi tulee vastaan Pasvalysissä. Laturi on eläintarhan parkipaikalla, joten tälläkin lataustauolla on helppo keksiä tekemistä. Vieressä on ravintola, jossa oli tarjolla monipuolinen buffetti paikallisista herkuista. Harmi, kun ei ollut nälkä.

Jokamies-Itäblokki-Teslalla-Dino-park
Liettuassa lataus on ilmaista. Ensimmäiset pisteet ovat heti rajan jälkeen, joten tarkka täyttää akkunsa vasta täällä. Dinopuistoon tutustuessa pidempikin lataustauko sujuu rattoisasti, vaihtoehtoisesti buffasta voi ladata maaruun paikallisia herkkuja. KUVA: Joose Luukkanen

Saapuessani Kaunasiin oli edessä iltapalan osto ja auton lataus valmiiksi. Päätin kurvata Lidliin, jossa molemmat asiat hoituisivat samalla pysähdyksellä. Harmikseni laturin vieressä oli jo Tesla, mutta Type2-johtoa kaivaessani huomasin sen olevankin varattu: JES, sillä ei ole CHAdeMO-adapteria! Vaihdoin johdon oikeaan, tunsin olevani onnekas kun sainkin nopeasti virtaa, ja marssin ostoksille.

Jokamies-Itäblokki-Teslalla-Lidl-Kaunas
Kaunasin Lidl tarjoaa ilmaisen latauksen. Onnekseni paikalla ollut Tesla latasikin hitaasti vaihtovirralla, ja pääsin itse lataamaan CHAdeMOlla. 11 kw lataustehon sijaan sainkin 40 kW. Pian paikalle saapui myös BMW i3, tämä oli ainoa kerta Baltiassa kun latauspaikalla oli muitakin kuin minä. Ruuhkia ei vielä tarvitse pelätä. KUVA: Joose Luukkanen

Palatessani autoon päätin ladata vielä hetken. Tesla häipyi vierestä ja ruutuun kurvasi BMW i3, jonka kuljettaja koitti kovasti saada latausta liikkeelle. Menin jutulle ja koitin yhteisen kielen puutteellisuudesta huolimatta selventää, että pikaladata voi vain jommasta kummasta johdosta kerrallaan, ja ehdotin Type2-latausta. Se ei liian hitaana kelvannut, joten kaveri joutui odottelemaan hetken, kunnes jatkoin matkaa akku 80% tasoon ladattuna. Ihme homma kun ei Type2 kelpaa, vartissa olisi jokunen kWh tullut hitaammastakin töpselistä…

Liettuassa latauksesta ei siis tarvitse maksaa eikä erillisiä sovelluksia tai kortteja tarvita. Latauspisteille ohjataan myös opasteilla, joten kännykkää ei tarvitse vahtia. Valtion laturien lisäksi monessa Lidlissä on latausmahdollisuus.

Jokamies-Itäblokki-Teslalla-Kaunas
Perillä! Illalla ehti tehdä pienen kävelylenkin vanhassa kaupungissa. KUVA: Joose Luukkanen

Yhteenveto

Matka osoittautui yllättävän pitkäksi. 600 km matkaan meni 11 tuntia, josta tosin lähtisi yli kaksi tuntia pois, mikäli matkaan olisi lähdetty täydellä akulla ja tyhjä akku olisi voitu ladata seuraavan yön aikana odottelun sijaan. Myös raskas keli sateen ja etenkin räntäsateen muodossa kasvatti kulutusta ja pidensi lataustaukoja.

Jokamies - Itäblokki Teslalla - reitti
Ensimmäisen päivän saldona oli reilut 600 km Via Balticaa. Tie on hyväkuntoinen ja matka taittuu. Klikkaa karttaa avataksesi sen suoraan Google Mapsissa. KUVA: Google

Jo matkan alkutaival muistutti mieleen miten paljon Teslan Superchargerit nopeuttavat menoa. Lataustauolla ei silloin ehdi kuin napata kahvin ja käydä vessassa, kun taas tällä reissulla ehti hoitaa kaikki työtkin taukojen aikana. CHAdeMO antaa akun varaustasosta riippuen vain 35-45 kW tehon, joten kun Tesla lataa Superilla 100 kW teholla aina 35% varaustasoon asti, on ero todella merkittävä.

Elon, rakenna pian Superit Via Balticalle!

Itäblokki Teslalla juttusarjan kaikki artikkelit löydät tästä

Itäblokki Teslalla osa 1: Baltian läpi sähköautolla
Itäblokki Teslalla osa 2: Kaunas
Itäblokki Teslalla osa 3: Kaunas – Augustow – Varsova
Itäblokki Teslalla osa 4: Varsova 1/2
Itäblokki Teslalla osa 4: Varsova 2/2
Itäblokki Teslalla osa 5: Varsovasta Krakovaan
Itäblokki Teslalla osa 6: Krakova
Itäblokki Teslalla osa 7: Auschwitz
Itäblokki Teslalla osa 8: Brno
Itäblokki Teslalla osa 9: Bratislava
Itäblokki Teslalla osa 10: Slovakia
Itäblokki Teslalla osa 11: Kosice ja Spisin Linna
Itäblokki Teslalla osa 12: Tatran ylitys
Itäblokki Teslalla osa 13: Kotimatkalle Chestochowa – Tallinna

Lue lisää