Kolumni: Rajoitus sanoo sata, liikennevirta sanoo muuta

Yli puolet suomalaisautoilijoista myöntää ajavansa yleensä hieman ylinopeutta, ja rehellisyyden nimissä kuulun itsekin tuohon enemmistöön.

K-Auton teettämässä kyselyssä 54 prosenttia vastaajista kertoi ajavansa tavallisesti lievää ylinopeutta, kun rajoitusten mukaan kertoi ajavansa 40 prosenttia. Alle rajoituksen ajavia oli vain kolme prosenttia, ja selvää ylinopeutta myönsi ajavansa noin puoli prosenttia vastaajista. Tyyliniekka uutisoi kyselyn tuloksista tarkemmin.

Luku tuskin yllättää ketään, joka on ajanut ruuhkaisella moottoritiellä. Kiinnostavampaa on pohtia, miksi näin tehdään, ja olen melko varma, ettei useimmilla kyse ole kaahailunhalusta. Syy on paljon arkisempi.

Liikennevirta asettaa tahdin

Selkein selitys on liikennevirta. Kun moottoritien rajoitus on sata, mutta kaista liikkuu tasaista 105 kilometrin tuntivauhtia, oma nopeus hakeutuu samaan lukemaan lähes huomaamatta. Virta määrittää vauhdin niin hyvässä kuin pahassa, ja sen mukana ajaminen on useimmiten se rauhallisin ja ennustettavin vaihtoehto.

Liikenne toimii parhaiten silloin, kun kaikki liikkuvat suunnilleen samaa vauhtia. Vaaratilanteet syntyvät nopeuseroista: yksi kiirehtii, toinen jarruttelee ja kolmas vaihtaa kaistaa näiden välissä. Jos ajan muiden mukana, en ole kenenkään tiellä enkä pakota ketään reagoimaan itseeni.

-- MAINOS --

Matelijasta tulee helposti ongelma

Kääntöpuoli näkyy hyvin kaksikaistaisella maantiellä. Jos pitää kiinni täsmälleen rajoituksesta, tai ajaa sen alle, kun muut kulkevat muutaman kilometrin kovempaa, perään kertyy jono. Jonon hännillä kärsivällisyys loppuu ennen pitkää, ja joku lähtee ohittamaan paikassa, jossa sitä ei pitäisi tehdä.

Hitaasti ajava ei ole tietenkään syyllinen toisen huonoon ohitukseen, mutta liikenne ei ole pelkkää pykälien noudattamista. Se on yhteispeliä, jossa muiden huomioiminen kuuluu asiaan. Muihin nähden mateleva autoilija voi olla häiritsevä, mutta pahimmassa tapauksessa hän voi myös synnyttää vaaratilanteita tahtomattaan.

Mittari, tottumus ja kiire

Liikennevirran lisäksi syitä on muitakin. Auton nopeusmittari ei saa säännösten mukaan näyttää todellista nopeutta pienempää lukemaa, joten valmistajat kalibroivat mittarit yleensä näyttämään hieman yläkanttiin. Moni kyselyssä “lievää ylinopeutta” ilmoittanut ajaa siis todellisuudessa hyvin lähellä rajoitusta. Sen huomaa, kun vertaa mittarin lukemaa navigaattorin GPS-nopeuteen.

Osa selittyy tottumuksella ja yleisellä käsityksellä, ettei valvontakamera reagoi aivan rajoituksen tuntumassa. Osa taas puhtaasti kiireellä, vaikka muutaman kilometrin tuntinopeuden lisäys säästää tavallisella työmatkalla lähinnä sekunteja.

Mielenkiintoista on, että lievä ylinopeus oli yleisintä 25–34-vuotiaiden joukossa, joista 61 prosenttia kertoi ajavansa yleensä hieman ylinopeutta. Ruuhkavuodet näkyvät ehkä tässäkin: on töitä, päiväkotihakuja ja aikatauluja, joihin pitää ehtiä.

Valvonnasta ollaan myös kahta mieltä. Pistemäiseen kameravalvontaan suhtautuu myönteisesti 54 prosenttia, mutta keskinopeuden valvontaan vain 29 prosenttia. Ero on ymmärrettävä, sillä kameran kohdalla riittää hetkellinen tarkkuus, mutta keskinopeuden valvonta laskee koko välin, eikä siinä lyhyt jarrutus pelasta.

Virran vauhti ei silti oikeuta kaikkeen

Liikennevirran mukana ajaminen on mielestäni useimmiten järkevää sopeutumista, mutta sillä on rajansa. Kun virta kulkee sadan alueella selvästi yli 110 kilometrin tuntinopeutta, sen mukana ajaminen ei ole enää sopeutumista vaan yhteistä ylinopeutta. Taajamassa, koulujen lähellä ja liukkaalla kelillä virran mukaan ei tarvitse mennä ollenkaan.

Rajoitus on yläraja, ei tavoite. Silti en usko, että autoilija, joka ajaa muiden mukana muutaman kilometrin tuntinopeudella yli, on liikenteen suurin ongelma. Paljon suurempi riski on se, joka ajaa omaa tahtiaan muista välittämättä, oli suunta sitten ylös- tai alaspäin.

Lue lisää
Lisää Tyyliniekka Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikko.
LUE MYÖS