BMW oli pyrkinyt edustusautojen luokkaan jo 1950-luvun ”Barokkienkelillä”, eli 501/502-mallisarjalla, joka jäi kuitenkin myynnilliseksi flopiksi muutamassa vuodessa käsiin vanhentuneen muotoilun ja korkeiden hintojen vuoksi. Vuonna 1968 otettiin uusi yritys E3-mallisarjalla, joka menestyi jo paremmin. Sekin miellettiin kuitenkin lähinnä Mersun pystylyhtyisen W114/W115:n kilpailijaksi, ja S-luokan vakava haastaminen jäi tässä vaiheessa vasta baijerilaiseksi päiväuneksi.
Vuonna 1972 debytoinut W116-korimallin Ässämersu nousi lähes välittömästi myyntiin tulonsa jälkeen edustusautojen uudeksi mittapuuksi, johon kaikkia kilpailijoita verrattiin. Tilanne oli myös BMW:llä tiedossa paremmin kuin hyvin, joten ensimmäinen 7-sarja suunnattiin täsmäaseeksi juuri W116:ta vastaan. Auton linjoista vastasi ranskalainen Paul Bracq, joka joutui kuitenkin tinkimään muutamista näkemyksistään 7-sarjan suhteen ja lähti BMW:ltä jo vuonna 1974. Tämä näkyy ehkä jonkin verran lopputuloksessakin, koska E23-korikoodilla tunnettu ensimmäisen sukupolven 7-sarja on 1970-luvun Bemariksi jopa yllättävän raskassoutuisen näköinen ainakin tietyistä kulmista katsottuna.
Sporttisuutta saatiin kuitenkin vuotta aiemmin markkinoille lanseeratun 6-sarjan coupén kaltaisesta haikeulasta, ja auto myös asemoitiin urheilullisemmaksi ja nuorekkaammaksi vaihtoehdoksi S-luokan Mersulle. Ajettavuudessa ei ollutkaan mitään valittamista, mutta mukavuuden ja hiljaisuuden osalta ensimmäinen Seiska ei vielä yltänyt aivan W116:n tasolle. Ero korostui entisestään, kun Mercedes-Benz toi upouuden W126-Ässän myyntiin vuonna 1979. Sen 500-version pellin alla hyrisi viisilitrainen ja 240-heppainen kasi, jolle BMW:llä ei ollut tarjota vastinetta 7-sarjassa.
Baijerilaisten E23:n huippumallina palveli alkuvuosina kuutoskoneella varustettu 733i, ja hieman myöhemmin huippuversion paikan otti myöskin kuusisylinterinen 735i. BMW kuitenkin kehitti kulissien takana jopa V12:ta, joka havaittiin lopulta liian monimutkaiseksi ja janoiseksi ratkaisuksi ölkykriisin jälkeisessä maailmassa. Niinpä naftaliinista kaivettiin jo vuoden 1973 2002 Turbossa koeponnistettu tekniikka, eli pakokaasuahtaminen.
Turboahtimen pulttaaminen 732i:stä lainattuun 3,2-litraiseen kuutoseen osoittautui varsin käyttökelpoiseksi ratkaisuksi, joka toi huhtikuussa 1980 myyntiin tulleessa lopullisessa tuotantomallissa 252 hevosvoiman huipputehon ja ennen kaikkea 380 newtonmetrin maksimiväännön. BMW keksi teholukeman perusteella myös 7-sarjan uuden huippuversion mallinumeron, eli 745i. Se ei ilmoittanut suoraan iskutilavuutta, vaan 3,2-litraisen moottorin koko kerrottiin aikansa moottoriurheilusääntöjen turbokertoimella, jolloin kuvitteelliseksi iskutilavuudeksi olisi tullut 4,5 litraa.
Potkua oli joka tapauksessa enemmän kuin viisilitraisessa Mersussa, mutta 745i:n voimalinja kehitettiin ennen kaikkea ajomukavuuden ehdoilla. Turbopotkua vaimensi vakiovarusteena ollut automaattivaihteisto, jossa oli aluksi kolme ja myöhemmin neljä pykälää. Vain kolmivaihteisesta automaatista huolimatta 745i kiihtyi nollasta sataan 7,8 sekunnissa ja ylsi yli 220 km/h:n huippuihin. Suorituskyky oli vähintään samaa luokkaa 500 SE:n kanssa, ja maailman nopeimman sedanin valtikkaa muutama vuosi aikaisemmin hallussaan pitänyt 450 SEL 6.9 ei ollut kiihtyvyydeltään myöskään kuin pari sekunnin kymmenystä BMW:tä ripeämpi.
E23-sukupolven 7-sarja sai vuonna 1982 kevyen kasvojenkohotuksen, jolloin voimakkaasti viistottua haikeulaa muutettiin hieman tylpemmäksi aerodynamiikan nimissä. Samalla 745i:n moottori korvattiin 735i:stä napatulla 3,5-litraisella pannulla. Teho- ja vääntölukemat eivät muuttuneet ainakaan virallisen laskennan mukaan mihinkään suuntaan, mutta suurempi iskutilavuus paransi ajomukavuutta entisestään. 1980-luvun puoltaväliä lähestyttäessä E23 alkoi osoittaa jo ikääntymisen merkkejä, mutta kysyntää yritettiin piristää 745i:n Executive-erikoismallilla.
Vuosina 1985-1986 tarjolla olleen Executiven erikoisherkkuihin kuuluivat mm. puhvelinnahkaverhoilu, sähkösäätöiset lämmitettävät etu- ja takapenkit, automaatti-ilmastointi ja Beckerin äänentoistojärjestelmä. Ensimmäisen sukupolven 7-sarjaa valmistettiin toukokuusta 1977 elokuuhun 1986 reilut 285 000 autoa, joista 745i:n osuus oli vain reilut 16 000 yksilöä. Myös Etelä-Afrikan markkinoilla oli tarjolla tämän korimallin 745i, mutta siinä käytettiin turbotekniikan sijasta M1-superauton vaparikuutoseen perustunutta voimanlähdettä.
E23:n saappaisiin astui vuonna 1986 E32, joka otti eron Mersuun lopullisesti kiinni ja meni monessa suhteessa jo ohikin. 745i:n paikan BMW:n lippulaivana peri 750i, jonka myötä jo E23:ssa ideoitu V12 pääsi lopulta tuotantoon. Baijerilainen kaksitoistapyttyinen oli sodanjälkeisen Saksan ensimmäinen V12, johon Mercedes pystyi vastaamaan vasta 1990-luvun W140-Ässän 600-malleilla.
