Nissan
Japanilainen Nissan-automerkki perustettiin vuonna 1933, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Jokohamassa. Yrityksen juuret ulottuvat kuitenkin jo vuoteen 1914, jolloin Masujiro Hashimoto perusti Kaishinasha Motor Car Worksin, joka oli Japanin ensimmäinen autonvalmistaja. Nissan alkoi laajentua maailmanlaajuisille markkinoille 1950-luvulla, ja perusti tätä silmällä pitäen Yhdysvaltoihin tytäryhtiön vuonna 1958. Vuoteen 1970 mennessä Nissanista oli tullut maailman suurin autojen viejä, joka myi menestyksekkäästi sekä Nissan, että Datsun -merkillä varustettuja ajoneuvoja.
Vuonna 1999 Nissan liittyi taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi yhteistyöhön Renaultin kanssa. Kumppanuus johti alustojen ja moottoreiden yhteiseen jakamiseen merkkien välillä. Niin ikään taloudellista turbulenssia kokenut Mitsubishi liittyi allianssiin vuonna 2016. Nissan omistaa myös Infiniti-tuotemerkin, joka on valmistajansa tarjoama ylellisyysbrändi. Datsun-merkki haudattiin vuonna 1986 Nissanin myytyä tätä ennen Datsuneita jonkin aikaa Nissan-Datsun -merkkisinä. Datsun-nimi kaivettiin kuitenkin uudelleen esiin vuonna 2013, ja se edustaa yhtiön halpismerkkiä Renaultin Dacian tapaan.