Ensimmäisen sukupolven Nissan Leaf oli varsinainen ruma ankanpoikanen, mutta toisessa sukupolvessaan Leaf muuttui helpommin sulateltavan näköiseksi hatchbackiksi. Nyt vuorossa on puolestaan muutos crossoveriksi.
Markkinatrendien sanelema ratkaisu tekee Leafista vähintään kolmannentoista edustajan tämän autoluokan tusinaan, ja auton ulkomuotokaan ei varsinaisesti edistä joukosta erottautumista. Uusi Leaf on nimittäin niin geneerisen näköinen, että sitä voisi epäillä jo tekoälyn piirtämäksi. Varsinkin edestä katsottaessa Leafin sekoittaa myös helposti Ariya-isoveljeen, mutta sivuprofiilista erottuu sentään Leafin loivempi ”coupé-henkinen” kattolinja. Muotoilun ainoa valonpilkahdus on tumma täysleveä takavalopaneeli, joka tuo mieleen Nissanin urheiluautoista nykyisen Z:n ja yli 30 vuoden takaisen 300ZX:n.

Sekin tulee kuitenkin vasta Leafin parempien varustetasojen mukana, ja perusmalleissa on huomattavasti köyhemmän näköiset pienet takavalot korin takakulmissa. Vannekoko on 18-19 tuumaa, ja Leafin ovenkahvat on upotettu etuoviin sekä takapilareihin aerodynamiikan ehdoilla. Vaikka Leaf on muuttunut crossoveriksi, auto on todellisuudessa hieman pienempi kuin hatchback-korinen edeltäjänsä. Akseliväli on 2690 milliä ja Leafin kokonaispituus 4350-4405 milliä markkinoista riippuen. Lisäksi uutuus on Nissanin historian aerodynaamisin tuotantoauto, ja Euroopan markkinoilla sen ilmanvastuskerroin on ainoastaan 0.25.

Sisustan design on hyvin minimalistista nykytrendien mukaisesti. Kojelauta pitää sisällään 12,3- tai 14,3-tuumaiset tuplanäytöt varustetasosta ja markkina-alueesta riippuen. Lisäksi sisänäkymiin kuuluvat pyöreillä hallintapylpyröillä varustettu kaksipuolainen ratti, kosketuksella toimivat pikavalinnat kojelaudassa ja napit perinteisen vaihteenvalitsimen sijasta. Autoon saa myös sähköisesti himmentyvän panoraamakaton ilman perinteistä aurinkoverhoa, ja paremmissa malleissa on jo vakiona Bosen äänentoistojärjestelmä etuistuinten niskatukiin sijoitetulla kaiuttimilla.

Leafin ajoavustinvalikoima on kohentunut sukupolvenvaihdoksen myötä, ja sisätiloja mainostetaan perhekäyttöön sopiviksi pienentyneistä ulkomitoista huolimatta. Tavaratilan perusvetoisuudeksi kerrotaan puolestaan 437 litraa. Uusi Leaf on tehty saman CMF-EV-perusrakenteen varaan kuin isompi Ariya, mutta Leafia saa pelkästään yhdellä sähkömoottorilla varustettuina etuvetomalleina. Moottoria mainostetaan 75 % entistä hiljaisemmaksi ja 10 prosenttia pienemmäksi.
Suosittelemme
Aloitusmallissa on 52 kWh:n akku, 176 hevosvoiman teho ja 345 newtonmetrin vääntö. Parempi versio tuo puolestaan mukanaan 75 kWh:n akun sekä 218 hepan tehon ja 355 newtonin väännön. 150 kW:n latausteholla akut täyttyvät kapasiteettivälillä 10-80 % 35 minuutissa, ja WLTP-standardin mukaiset toimintamatkat ovat 436 km pienempiakkuisen kohdalla sekä 604 km isompiakkuiselle versiolle. Leafia pystyy käyttämään myös muiden sähkölaitteiden virtalähteenä ainakin joillakin markkinoilla.

Ajettavuutta on puolestaan pyritty kohentamaan uuden monitukivartisen takajousituksen, entistä paremman ketteryyden ja 66 prosentilla suurentuneen korin vääntöjäykkyyden myötä. Euroopassa tilauskirjat avataan syksyllä, ja ensimmäiset asiakasautot luovutetaan ensi keväänä. Vanhan mantereen markkinoita varten Ison-Britannian Sunderlandissa valmistettavan uuden Leafin hinnat selviävät vasta myöhemmin.
