Moni uudenkarheaa tai vanhempaakin menopeliä haikaileva suuntaa katseensa Saksaan. Autojen tarjonta on kotimaahan verrattuna moninkertaista, ja kaikenlaisia erikoismalleja on myynnissä aivan eri määriä kuin Suomessa. Lisäksi autojen varustetaso on huomattavasti parempi kuin kotimarkkinoiden karvalakkimalleissa, ja tarjokkaat ovat useimmiten ruosteettomampia kuin Suomi-autot. Saksassakin suolataan teitä jonkin verran, mutta jopa pienet peltotiet ovat asfaltoituja, jolloin korroosiolle altistavia kiveniskuja ei tule Suomen malliin. Toisaalta vapaiden nopeuksien Autobahnit asettavat tekniikan välillä kovalle koetukselle.
Suomalaiset merkkiliikkeet antoivat tuontiautoista vielä muutama vuosi sitten selvästi heikompia vaihtohyvityksiä kuin Suomi-autoista, mutta nykyään tämä ero on kaventunut. Monet merkkiliikkeet tuovat nykyään itsekin vaihtoautoja Saksasta, joten tuontiautostatus ei alenna auton arvoa enää takavuosien malliin.
Liikkeet myös tuovat autoja tilauksesta asiakkaalle, mutta pahimmillaan tämä voi olla todella hintavaa. Eräs suuri kotimainen vaihtoautoketju olisi muutama vuosi sitten veloittanut peräti 6000 euroa auton tuonnista kotipihaan, eli auton hakemista itse kannattaa todellakin harkita. Toki pienemmät liikkeet veloittavat vähemmän, mutta samaan lopputulokseen pääsee omatoimisestikin. Pikkufirmojen palvelu käsittää nimittäin useimmiten vain auton tuonnin, eli hintaan ei kuulu mitään lisätakuita.
Kuinka löydän sen oikean?
Netti on pullollaan monenlaisia autonmyyntiportaaleja, mutta Saksan markkinoiden ykkössivustot ovat www.mobile.de ja www.autoscout24.de. Ne vastaavat toiminnoiltaan pitkälti Suomen Nettiautoa, mutta autoja voi olla myynnissä jopa kolmatta miljoonaa! Toki osa kaupan olevista autoista on muualla kuin Saksassa, mutta niitä tarjotaan myös Saksan markkinoille. Autoscoutilla on lisäksi englanninkielinen sivusto www.autoscout24.com, josta voi etsiä myynnissä olevia autoja Euroopan eri maista. Mobileakin pystyy käyttämään englanniksi, joten saksaa osaamatonkin pääsee hyvään alkuun.
Hintatietoja selaillessaan kannattaa huomioida, että autosta joutuu maksamaan Saksan arvonlisäveron, vaikka sen veisi maasta pois. Niinpä pienemmällä printillä olevista nettohinnoista ei normaalitapauksissa kannata välittää, vaan isolla näkyvä bruttohinta ratkaisee. Suomen veroista saa hyvän kuvan Tullin nettisivuilta, joilta löytyy taulukoita sovelletuista verotusarvoista. Niistä näkyy siis suoraan, kuinka paljon vastaavista autoista on peritty veroja. Netissä on myös monia autoverolaskureita, joiden avulla saa suhteellisen hyvän arvion odotettavissa olevissa veroista.
Mahdollisia ehdokkaita kannattaa valita useita ennen Saksaan lähtöä. Jos ensimmäinen tarjokas osoittautuu paikan päällä pettymykseksi, jonkin muun auton kohdalla todennäköisesti tärppää. Mittarien ruuvauksesta on Saksassa säädetty ankaria rangaistuksia, mutta kilometrilukemien suhteen saa silti olla tarkkana. Sama koskee huoltokirjan leimoja, joista osa voi olla itse tehtyjä. Siksi auto kannattaa viedä esimerkiksi merkkiliikkeen tarkastukseen, jossa tietokone kertoo todelliset kilometrit ja tehdyt huollot ainakin uudempien autojen kohdalla. Myös Saksan katsastuslaitoksen TÜV:n toimipisteet tekevät puolueettomia kuntotarkastuksia, joista selviää, kuinka hyvin myyjän kehut pitävät paikkansa. Lisäksi iso katsastusketju Dekra sekä Saksan autoliitto ADAC tekevät vastaavia tarkastuksia.
Jos hakusessa on uudenkarhea auto, niin sanotut Jahreswagenit ja EU-Neuwagenit voivat olla varteenotettavia vaihtoehtoja. Jahreswagenit ovat useimmiten autotehtaiden työntekijöiden henkilökuntahintaan ostamia autoja, jotka myydään eteenpäin vuoden ikäisinä. Työntekijät saavat nimittäin ostaa erikoishintaan yhden uuden auton vuodessa. Auton arvo ehtii laskea mukavasti vuoden aikana, ja varusteetkin ovat näissä autoissa usein kohdallaan. EU-Neuwagenit ovat puolestaan jostakin toisesta EU-maasta Saksaan tuotuja uusia autoja, jotka myydään halvemmalla kuin saksalaisesta merkkiliikkeestä. Näitä autoja pystyy jopa tilaamaan haluamillaan varusteilla.
Lisäksi Saksassa on tarjolla ns. Tageszulassung-autoja. Ne ovat upouusia menopelejä, jotka on kuitenkin jo rekisteröity liikkeen nimiin päivän ajaksi. Autoliike saavuttaa näin tietylle ajanjaksolle asetetut myyntitavoitteet, ja asiakas saa hieman myöhemmin uuden auton huomattavalla alennuksella.
Kaupanteon jälkeen
Kun hinnasta on päästy yhteisymmärrykseen myyjän kanssa, auto täytyy rekisteröidä. Saksassa ei siis ole Suomen kaltaisia, auton mukana kiinteästi kulkevia kilpiä, vaan autoon tulee uudet rekkarit jokaisen omistajanvaihdoksen jälkeen. Ensimmäiseksi täytyy mennä kauppakirja kainalossa paikalliseen kilpipajaan tai vakuutusyhtiöön, josta autolle saa liikennevakuutuksen. Kilpipajat sijaitsevat usein rekisteröintitoimiston, eli Kfz-Zulassungsstellen lähistöllä.
Sitten on vuorossa itse rekisteröinti rekisteröintitoimistossa. Tätä varten tarvitaan mm. jo mainittu liikennevakuutus autolle, henkilöllisyystodistuksena käyvä passi, todistus auton katsastuksesta ja auton rekisteriote molempine osineen. Sitten palataan kilpipajaan, jossa autoon tehdään uudet rekkarit. Tämän jälkeen täytyy mennä vielä rekisteröintitoimistoon, josta kilpiin saa verotarrat. Viimeistään tässä yhteydessä kannattaa tarkastaa auton runkonumero ja verrata sitä rekisteriotteeseen ja kauppakirjaan. Nyt autolla voi lähteä vapaasti ajelemaan kohti kotimaata.
Saksalaiselta kilpipajalta saa sekä kelta- että punapäisiä kilpiä. Keltapäiset kilvet ovat vain viisi päivää voimassa olevat siirtokilvet, kun taas punapäiset kilvet on tarkoitettu varsinaisiksi vientikilviksi ja ovat voimassa vähintään kaksi viikkoa. Keltapäisiä rekkareita saa käyttää Saksan ulkopuolella vain omalla vastuulla, eli punapäiset kilvet ovat turvallisempi vaihtoehto. Niillä auton saa ajettua ongelmitta Suomeen saakka. Monet saksalaiset autoliikkeet hoitavat haluttaessa koko rekisteröintiprosessin, jota asiakaskin voi seurata vierestä halutessaan. Kaikkea ei siis välttämättä tarvitse tehdä omatoimisesti Saksan päässä. Paluumatkaa varten kannattaa myös ottaa Suomesta jo valmiiksi kaskovakuutus. Jos auto tuodaan rekkakuljetuksella Suomeen, rekisteröintiä ei tietenkään tarvita.
Kohti kotia
Suosituin ajoreitti Saksasta Suomeen kulkee Tanskan ja Ruotsin kautta. Siltoja pitkin pääsee Tukholmaan asti, ja sieltä onkin helppo nousta Suomeen lähtevään laivaan. Toinen mahdollisuus on Puolan ja Baltian läpi kulkeva Via Baltica, joka johtaan myöskin laivasatamaan, eli Tallinnaan asti. Teiden kunto ja liikenne ovat kuitenkin yllätyksellisempiä tällä reitillä. Jos ajaminen ei huvita, Saksan Travemündestä Helsinkiin starttaava autolautta on myöskin varteenotettava vaihtoehto.
Kun reissusta on palattu onnellisesti koti-Suomeen, maahantuodusta autosta täytyy tehdä käyttöönottoilmoitus Tulliin. Jos autossa on voimassa olevat Saksan vientikilvet kiinni, ns. teippikilpiä ei tarvita. Auton käyttö edellyttää tietysti myös voimassa olevaa liikennevakuutusta ja Saksan rekisteröintitodistusta, josta selviää omistusoikeus ajoneuvoon. Jos Saksan kilvet eivät ole enää voimassa, tarvitaan siirtolupa, eli teippikilvet. Autoveroilmoitus pitää puolestaan jättää Tulliin viiden päivän kuluessa käyttöönottoilmoituksen tekemisestä, ja siinä kannattaa mainita veroa mahdollisesti alentavat viat tai puutteet autossa.
Sitten odotellaan autoveropäätöksen kolahtamista postiluukusta. Kun se on saatu, auto täytyy rekisteröintikatsastaa ja rekisteröidä. Tulli- ja rekisteröintiasioista löytyy tarkat ohjeet Tullin ja Trafin nettisivuilta. Kun koko prosessi on hoidettu, Saksan tuliaisesta pääsee nauttimaan Suomen kilvillä toivottavasti tyytyväinen hymy kasvoilla.
Uusi Allroad on A4:n perusmallin tavoin linjoiltaan edeltäjäänsä jonkin verran särmikkäämpi, mutta varsinainen muotoiluvallankumous antaa odottaa vielä itseään. Sen vuoro tulee nimittäin vasta uuden A8:n esittelyn myötä. Allroadissa on kuitenkin tapahtunut paljon peltien alla, koska A4:n uusi sukupolvi on huomattavasti vanhaa mallia kevyempi. Tämä näkyy myös ketterämmiksi muuttuneissa ajo-ominaisuuksissa.
