Koti Blogi Sivu 638

Neulesolmio

Neulesolmio kuuluu jokaisen tyylikkään miehen vaatekaappiin. Perustelu tälle väitteelle on selkeä, sillä se sopii monenlaisiin tilanteisiin bisneksestä vapaa-aikaan. Erityisesti nuorelle miehelle neulesolmio on varma valinta, koska sillä nostetaan asukokonaisuuden tasoa menettämättä nuorekkuutta. Myös James Bond tiedetään neulesolmioiden käyttäjäksi, joten neulesolmioiden ystävät ovat hyvässä seurassa. 🙂

neulesolmio-kuva-matti

Neulesolmioita tehdään pääasiassa silkistä, villasta ja puuvillasta. Värejä ja kuoseja löytyy moneen lähtöön, mutta aina toimiva lähtökohta on pitäytyä yksinkertaisissa väreissä ja kuoseissa, toisin sanoen yksivärisissä solmioissa. Klassisessa tyylissä sanonta “yksinkertainen on kaunista” pitää todellakin paikkansa.

Schoffan puuvillaisia neulesolmioita
Schoffan puuvillaisia neulesolmioita

Mitä neulesolmioista kannattaa huomioida?

Mikäli lähtökohtana pidetään ajattomuutta, kannattaa vaatekaappiin hankkia vähintään yksi seuraavista väreistä; tummansininen (tai laivastonsininen eli navy), viininpunainen/luumu, tummanruskea, oliivi/tummanvihreä). Kesäisempiä ja räväkämpiä vaihtoehtoja ovat mm. oranssi ja vihreä.

Henkilökohtaisesti olen huomannut, että eniten käyttöä ovat saaneet tummansininen ja viininpunainen solmio, sillä ne sopivat hyvin useimpiin asukokonaisuuksiin.

Herrainpukimon laivastonsininen neulesolmio
Herrainpukimon silkkinen laivastonsininen neulesolmio

Neulesolmiossa kannattaa kiinnittää huomiota rakenteeseen, joka viittaa vahvasti myös kestävyyteen. Etenkin monet trendin harjalla markkinoille tuodut solmiot ovat niin kevytrakenteisia, jotta niille ei voi povata pitkää käyttöikää. Lisäksi kaikenlaisia keinokuituja kannattaa välttää.

Neulesolmiot ovat lähtökohtaisesti myös kapeampia kuin “normaalit” solmiot. Tällöin kannattaa huomioida oman kropan ja takin mittasuhteen, eli nykytrendin mukaiset noin kolmen sentin levyiset, tai oikeastaan kapeat, solmiot eivät sovi lähestulkoon kaikille. Neulesolmioissa hyvä nyrkkisääntö on 6-7 sentin leveys.

Mistä neulesolmioita voi ostaa?

Neulesolmioiden saatavuus on Suomessa luvalla sanoen heikkoa, mikäli haluaa kivijalkaliikkeistä solmionsa hankkia. Ostamisen helpottamiseksi olemme koostaneet loppuun listauksen suomalaisista liikkeistä, joista neulesolmioita voi ostaa paikan päältä. Huomioida kannattaa myös se, että useampi kotimainen toimija tarjoaa ostomahdollisuuden verkkokaupasta.

Laadukkaita neulesolmioita myyvät kivijalkaliikkeet:

Onneksi tarjontaa on runsaasti ulkomaisten verkkokauppojen puolella, hyvinä esimerkkeinä SuitSupply, Berg & Berg ja T.M.Lewin.

SuitSupply

Hollantilainen SuitSupply on tällä hetkellä yksi parhaista, ellei paras, vaatetoimittaja mikäli etsit laadukkaita pukuja, takkeja, housuja, kauluspaitoja tai muita miesten pukeutumiseen liittyviä tuotteita järkevään hintaan. Suomalaisittain lähin liike sijaitsee Latviassa, mutta suuren suosion syynä on toimiva verkkokauppa.

Verkkokaupan taitaja

Vaatteiden ostaminen verkkokaupasta kuulostaa äkkiseltään Anttilan postimyynniltä, mutta kyseessä on ehdottomasti vaivattomin tapa hankkia laadukkaita vaatteita järkihintaan. SuitSupply on lähestynyt asiaa tarjoamalla tuotteistaan riittävän kattavat mittatiedot, jotka on helppo ottaa ja joiden ansiosta itselle sopivan tuotteen löytäminen käy helposti.

Takkien ja housujen kohdalla on jätetty myös muokkausvaroja, eli hihoja ja lahkeita voi tietyn marginaalin puitteissa muuttaa suuntaan tai toiseen. Takkien osalta suurempi rajoite ovat toimivat hihanapit, jotka asettavat esteettisen rajan hihojen mittojen muuttamiselle.

Jos mitat ovat kahden vaiheilla, suosittelee SuitSupply ottamaan molemmat koot ja palauttamaan huonommin istuvan. Palautus kun on ilmaista, samoin toimitukset jotka ylittävät 150 euroa. Tämä asiakaslähtöisyys on yksi merkittävä tekijä miksi SuitSupply nauttii maailmanlaajuista suosiota klassisesti pukeutuvien parissa.

SuitSupply tarjoaa laajan valikoiman vaatteita

Henkilökohtaisesti olen mieltynyt SuitSupplyn mallistoihin ja ensimmäisenä hankintana tein tummansinisen kaksirivisen puvun, joka istui päälleni paremmin kuin mikään aiempi pukuni. Ainoastaan hihoja tarvitsi lyhentää sentin verran. Puku on ollut monikäyttöinen, sillä olen yhdistänyt takkia myös harmaisiin housuihin.

SuitSupply myy pukujen ja irtotakkien ja -housujen lisäksi mm. smokkeja, päällystakkeja, kauluspaitoja, kaulahuiveja, vöitä, kenkiä, sukkia, hanskoja, solmioita, taskuliinoja, neuleita, laukkuja ja muita nahkatuotteita.

Suomalaiset miehet ovat mainettaan parempia pukeutujia

Suomalaisia miehiä syytetään huonosta pukeutumisesta, varsinkin rakkaisiin länsinaapureihin verrattuna. Tilanne ei ole kuitenkaan näin mustavalkoinen, sillä Suomeen on juurtumassa ajattoman tyylin pukeutumiskulttuuri chinojen, rentojen kauluspaitojen ja irtotakkien sekä laadukkaiden kenkien muodossa.

Tämä positiivinen muutos näkyy etenkin nuorempien miesten toimesta yhä useamman kaupungin katukuvassa. Toinen vahva muutoksen merkki on miesten aktivoituminen tyylibloggaajina, joka on ollut tähän asti enimmäkseen naisten pelikenttää.

Tyyliniekka keskittyy ajattoman tyylin perusteisiin

Tyyliniekka on klassiseen miesten tyyliin keskittynyt sivusto, joka on maaliskuusta alkaen inspiroinut ja opastanut lukijoitaan käytännönläheisillä ja pilke silmäkulmassa kirjoitetuilla artikkeleillaan. Blogin päätavoitteena on helpottaa pukeutumisen kanssa painiskelevan miehen elämää, johon liittyvät tyypillisesti haasteet vaatteiden istuvuudessa erilaisille vartalotyypeille. Tyyliniekka on jo lyhyellä alkutaipaleellaan lunastanut paikkansa miesten tyyliblogien joukossa, edustaen genressään vielä harvalukuista suomenkielistä sisällöntuotantoa.

Tyyliniekka on laajentunut nopeasti blogin ulkopuolelle järjestämällä tyylikoulutuksia ympäri Suomea. Koulutuksia järjestetään yhteistyössä mm. nuorkauppakamarin kanssa, jonka jäseniä Tyyliniekan taustahenkilöt ovat. Tyyliniekan näkökulma on myös kaupallinen, eli esille pääsevät laadukkaiksi havaitut liikkeet, toimittajat ja kädentaitajat. Näistä toimijoista otamme mieluusti vinkkejä vastaan.

Ketkä ovat blogin taustalla?

Matti Airaksinen tyylikouluttamassa. Kuva: Johanna Pouta
Matti Airaksinen Kuva: Johanna Pouta

Tyyliniekan perustaja Matti Airaksisen mukaan Tyyliniekan tavoitteena on edistää klassisen tyylin renessanssia suomalaisten miesten vaatekaapeissa.

– Tällä emme kuitenkaan tavoittele sitä, että miesten pitäisi pukeutua pukuun tilanteessa kuin tilanteessa, vaan kiinnittää huomiota vaatteiden ajattomuuteen ja laatuun. Itse olen hyvä esimerkki siitä, miten luulin klassisen pukeutumisen tarkoittavat jäykästi sanottuna pukuja ja solmioita. Maailma on kuitenkin pullollaan esimerkkejä siitä, miten tietyt klassiset ja samalla rennommat vaateyhdistelmät, kuten vaaleat irtohousut ja laivastonsininen irtotakki, toimivat hyvin eri yhteyksissä vuodesta ja vuodenajasta toiseen, Airaksinen toteaa.

Tyyliniekka Tommi Puuska
Tommi Puuska

Tyyliniekan toisen vahvan tekijän, Tommi Puuskan, lähtökohtana on niin ikään kiinnostus ajatonta pukeutumista kohtaan. Puuska mainitsee, että vaikka kaupat ovat pullollaan erilaisia vaateartikkeleita miehille, on suurin ongelma usein ns. tilannetajussa.

– Musta puku kesähelteillä ei ole järkevää pukeutumista. Blogin avulla on mukava jakaa omia löytöjä ja oppeja mm. erilaisten kankaiden, materiaalien, valmistajien ja yhdistelmien maailmasta. Toivottavasti yhä useampi mies inspiroituu ja uskaltaa tutkailla pukeutumistaan hieman itsekriittisemmin, sillä blogi on perustettu helpottamaan miehen elämää. Vaatekaappi voi nopeasti muuttua monikäyttöisemmäksi, vaatekappaleet istuvammaksi ja mukavammaksi pitää, jolloin mies osaa pukeutua tilanteen mukaan, mainitsee Puuska.

Tyyliniekka seuraa lukijoidensa toiveita

Tyyliniekan toimittaminen on myös markkinoinnin ja viestinnän parissa työskentelevien Airaksisen ja Puuskan henkilökohtainen opintomatka sisältömarkkinointiin, joka näkyy esimerkiksi kirjoitusten ajoituksessa. Kun analytiikka kertoo, että blogiin tullaan tietyillä hakusanoilla, niin siihen pyritään reagoimaan.

Paitamittaus. Kuva: Johanna Pouta
Paitamittaus. Kuva: Johanna Pouta

– Hyvänä esimerkkinä käy blogin alkutaipaleella tuotetut kauluspaitoihin liittyvät artikkelit, jotka päätettiin julkaista hieman odotettua aiemmin siitä syystä, että blogiin tuli kävijöitä niihin viittaavilla hakusanoilla. Laadukasta, ajatonta sisältöä voi kuluttaa vielä vuosienkin jälkeen, varsinkin kun esillä olevat tyylivinkit ovat aikaan sidottujen trendien yläpuolella, Airaksinen päättää.

Tyyliniekan inspiraation lähteitä

Tyyliniekan taustahenkilöt seuraavat aktiivisesti alan blogeja ja foorumeita. Näistä merkittävimpiä kotimaisia yhteisöjä ovat Keikari.com ja Tyylit.fi. Vintageen hurahtaneille suosittelemme puolestaan Fintagen yhteisöä. Henkilökohtaisten blogien puolella suomalaisen tarjonnan kärkikaartia edustavat DressLikeA, The Nordic Fit, Partasuti, Tyyliblogi ja Something To Put On, joista viimeisin edustaa nuoren miehen tyylikehitystä parhaimmillaan.

Laatukenkien ostospaikat Suomessa

Olemme kirjoittaneet lukuisia kertoja miten tärkeä osa miehen pukeutumista laadukkaat kengät ovat. Kengissä elintärkeä ominaisuus käyttöergonomiankin kannalta on istuvuus, joka on parasta todeta sovittamalla kenkiä jalkaan ennen ostopäätöstä. Kokosimme listauksen suomalaisista kivijalkaliikkeistä, joissa voi sovittaa ja ostaa laadukkaita käsintehtyjä nahkakenkiä, jotka kestävät aikaa ja ovat huollettavissa. Mikäli myymälässä on laadukkaiden nahkakenkien lisäksi tarjolla laatutennareita, on myös nämä merkit mainittu.

Päivitetty 12.5.2019. Päivitämme listausta sitä mukaa kun saamme tietoa toimittajista esimerkiksi alla olevan kommenttilomakkeen kautta.

Valkoinen pellavataskuliina

“Taskuliina täydentää asukokonaisuuden”. Tämä lausahdus pitää paikkansa, mutta tottumattomalle taskuliinan valinta voi olla yllättävän vaikeaa. Onneksi miehen vaatekaapista löytyy tähän haasteeseen klassisen tyylikäs ja ajaton vaihtoehto, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kyseinen taskuliina on valkoinen ja tehty pellavasta.

Valkoinen pellavataskuliina vapaammin taiteltuna
Valkoinen pellavataskuliina vapaammin taiteltuna

Valkoisen pellavaisen taskuliinan hienous piilee siinä, että se sopii niin juhlaan kuin myös arkiseen pukeutumiseen. Sen voi asetella formaalisti näkymään ohuena viiruna (ns. Presidential fold), puffina tai rennompana taitoksena.

Oleellisia asioita taskuliinassa laadukkaan materiaalin lisäksi ovat puhtaus ja viimeistely. Käsinrullatut ja ommellut reunat ovat laadukkaan taskuliinan tunnusmerkkejä, jotka tuovat pukeutumiseen tyylikästä särmää.

Lyhyesti sanottuna; jos miehellä pitää olla vain yksi taskuliina, valkoinen pellavataskuliina on oikea vaihtoehto, jolla selviää kaikissa pukeutumistilanteissa.

“Tyyli hiipii suomalaiseen mieheen”

Taloussanomien Näkökulma-osiossa on mielenkiintoinen kirjoitus otsikolla “Tyyli hiipii suomalaiseen mieheen“. Siinä bändikonsultti Pia Sievinen kirjoittaa omista havainnoistaan kuinka Helsingin kaduilla tulee vastaan yhä enemmän tyylikkäästi pukeutuneita miehiä. Suosittelemme artikkelia lämpimästi, kuten myös Ville Raivion tyylikirjoituksia sunnuntain Taloussanomissa.

Suomalaisen miehen tyyliasiat ovat muutenkin pinnalla, etenkin verkossa. Tyyliniekka on tästä yksi hyvä esimerkki, mutta vain yksi. Tyyliniekan ja monen tyyliharrastajan alkuperäisenä inspiraatiolähteenä on toiminut Keikari.com, joka on klassisesta tyylistä syvällistä tietoa etsivälle oikea aarreaitta.

Toinen mainitsemisen arvoinen, enemmän katuhenkisempää tyyliä edustava foorumi on Tyylit.fi, jonka taustalla on mm. Tyyliniekan mielestä Suomen tyylikkäimmin pukeutuva mies, Atte Rytkönen. Hänet tunnetaan maailmallakin suositun DressLikeA-blogin ylläpitäjänä.

Tamperelaista tyyliosaamista edustaa puolestaan Juho Rehakka, jonka The Nordic Fit -blogi on erittäin inspiroiva erityisesti kuvamaailmansa suhteen. Juhon ajatuksia tyylistä voit puolestaan kuunnella Yle Radio 1:n Hienostelua-ohjelman haastattelusta.

Kaiken kaikkiaan, suomalaisten miesten tyyliasiat ovat menossa blogien perusteella askeleen parempaan suuntaan.

Tyyliniekan tyylikoulutus Raisiossa

Tyyliniekan Matti Airaksinen veti Herrainpukimon Jussi Häkkisen kanssa klassisen pukeutumisen koulutuksen Raisio-Naantalin nuorkauppakamarin järjestämässä tilaisuudessa, jota isännöi Danske Bank. Runsaasti positiivista palautetta saanut koulutus pureutui erityisesti vaatteiden istuvuuteen ja materiaalivalintoihin, kenkiin sekä kauluspaitoihin.

Istuvuuden ehdoilla materiaaleista tinkimättä

Koulutuksen ydinviesti oli selkeä; vaatteissa tärkeintä on istuvuus, josta ei kannata tinkiä. Kun istuvuus on kohdallaan, tulee huomioida materiaalit. Vaatteissa kannattaa suosia luonnonmateriaaleja, kuten villaa, puuvillaa, pellavaa ja silkkiä. Poikkeuksen muodostavat sekoitekankaat, joissa pieni osa voi olla keinokuitua. Tällä haetaan usein käyttökestävyyttä ja erityisesti edullisempaa hintalappua.

Matti ja Jussi osoittivat, missä kulkee oikea hartialinja. Kuva: Johanna Pouta
Matti ja Jussi osoittivat, missä kulkee oikea hartialinja. Kuva: Johanna Pouta

Puvuntakkien ja irtotakkien vuorissa käytetään yleisemmin keinokuituja, mutta paremmista takeista löytää usein myös luonnonkuituisia vaihtoehtoja, kuten viskoosia tai cuproa. Päällystakeissa keinokuidun osuus on yleensä suurempi, jolla varmistetaan parempi käyttökestävyys edullisesti.

Koulutuksessa suosittelimme, että ennen kiinnostavan vaatteen sovittamista kannattaa tsekata mistä materiaaleista vaate on tehty. Jos kyseessä on keinokuituinen vaate, kannattaa mahdollisen täydellisen istuvuuden aiheuttama mielipaha ehkäistä ennalta jättämällä kyseinen vaate sovittamatta. 😉

Mitkä ovat miehen “pakolliset” kengät ja solmiot?

Koulutuksessa keskusteltiin varsin pitkään siitä miten monta kenkäparia mies tarvitsee. Tyyliniekan näkemys on minimissään kolme paria, jonka lisäksi hyllyyn kannattaa hankkia kalossit huonompia kelejä varten sekä puiset lepolestit, joiden käyttö pidentää kenkien elinikää ja auttaa kenkiä ikääntymään tyylikkäämmin. Näistä jokaisen miehen perusjalkineista löydät Tyyliniekan artikkelin täältä.

Solmio rullattuna
Yksi perussolmio

“Pakollisista” kenkähankinnoista päästiin sujuvasti solmioihin, joissa niin ikään pärjää varsin maltillisella valikoimalla. Näistä jokaisen miehen perussolmioista kirjoitamme oman artikkelin lähiaikoina.

Kauluspaidat herättivät vilkasta keskustelua

Kauluspaita on tyypillisesti vaatekappale, johon liitetään virallisuus ja sitä kautta jäykistely. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, sillä on syytä erotella pukukauluspaidat ja rennommat kauluspaidat, esim. nappikauluspaidat toisistaan. Yksi syy vääristyneeseen mielikuvaan löytyy paitavalmistajista, jotka ovat yhdistäneet pukukauluspaitoihin formaaleja elementtejä, esim. kaulusnapit, sellaisenaan.

Tarkkaavaisia osallistujia. Kuva: Johanna Pouta
Tarkkaavaisia ssallistujia. Kuva: Johanna Pouta

Nappikauluspaidoissa tärkeä yksityiskohta kuitenkin on pehmeämpi rakenne, joka mahdollistaa kauluksen rullaamisen ja on ulkonäöllisestikin rennompi. Nappikauluspaitoihin ei sovi ns. kovat kaulukset, mutta tällaisia virityksiä paitavalmistajat marketeissa valitettavan usein tarjoavat.

Osallistujat olivat törmänneet myös valitettavan yleiseen asiaan, eli huonosti istuvaan paitaan. Yleisimpiä puutteita istuvuudessa olivat joko liian pitkät tai lyhyet hihat, vääränkokoinen kaulus tai liian iso tai pieni rinnanympärys. Lisäksi useammalla paita tahtoi nousta liian helposti ylös housuista. Paitaan ja sitä kautta myös takkien istuvuuteen vaikuttavat asiat demonstroimme suorittamalla paitamittauksen yhdelle osallistujalle.

Mittapaita on järkevä vaihtoehto valmispaidalle

Mittapaita ei ole rahamiehen tai keikarin etuoikeus, vaan se on vaihtoehto muiden joukossa. Mittapaidan kiistattomia etuja ovat erinomainen istuvuus, runsas valikoima erilaisia kankaita ja mahdollisuus yksityiskohtien valintaan.

Paitamittaus. Kuva: Johanna Pouta
Paitamittaus. Kuva: Johanna Pouta

Hinta on luonnollisesti normaalia marketpaitaa korkeampi, mutta hyvän mittapaidan saa alle sadalla eurolla. Tässä hintaluokassa mittapaita on kilpailukykyinen vaihtoehto tunnettujen brändien rekkipaidoille. Suosittelemme kotimaisista mittapaitatoimittajista Herrainpukimoa ja Schoffaa, jotka ovat myös Tyyliniekan yhteistyökumppaneita.

Suurimpia ongelmia valmispaidoissa aiheuttaa paitojen mitoitus, joka on väistämättä kompromissi eri käyttäjien tarpeiden välillä. Monien valmispaitojen helmasyntinä ovat suuret hihansuut, jonka tunnistaa helposti siitä, että jalka mahtuu paidanhihasta sisään. Tämä väljyys johtaa siihen, että kun käsiä nostaa ylös, muodostuu kainalon alle purje ja tämä samalla vetää paitaa ylös pois housuista. Tämä johtaa myös takinhihassa ahtauden tunteeseen, kun paita kirraa vastaan.

Otimme miehestä mittaa

Paitamittaus. Kuva: Johanna Pouta
Paitamittaus. Kuva: Johanna Pouta

Herrainpukimon Jussi Häkkisen suorittaman mittauksen aikana osallistujat näkivät hyvin mitkä asiat vaikuttavat istuvuuteen ja liikkuvuuteen.

Koska mittausta ei voi lyhyin sanoin hyvin kuvailla, kannattaa lukea aiheesta tehty kirjoitus, josta löytyy mm. video mittaustapahtumasta.

Tyylikoulutukset saavat jatkoa

Tyylikoulutus sai positiivisen vastaanoton ja hyvää palautetta, joten niitä järjestetään jatkossakin. Nuorkauppakamarissa koulutuksia järjestetään paikallisyhdistysten toimesta eri puolella Suomea. Lisäksi Tyyliniekka tulee järjestämään eri yhteistyökumppaneiden toimesta tyyli-iltoja. Mikäli olet kiinnostunut tyylikoulutuksista, niin ota yhteyttä.

Tero MikolaTyyliniekan Matti Airaksinen ja Suomen Herrainpukimon Jussi Häkkinen vetivät tänään kerrassaan mahtavan koulutuksen klassisesta pukeutumisesta! Suosittelen! -Tero Mikola-

Miehen kenkäkaappi osa 1: Perusjalkineet

Esittelemme Miehen kenkäkaappi -sarjassa klassiset laatujalkinetyypit, niiden huoltotavat ja muut niihin liittyvät asiat. Mitä pidemmälle sarja etenee, sen ohjeellisemmaksi järjestys muuttuu. Ensimmäisessä osassa esiteltävät kolme kenkämallia kuuluvat jokaisen aikuisen miehen jalkinevalikoimaan. Niiden hankkiminen ensimmäisenä on suositeltavaa.

Suomalaismiehiä väitetään yleisesti huonoiksi pukeutujiksi. Vaikka tässä osin onkin perää, on parannus helppo tehdä. Selkeimmät ongelmat ovat tietynlaisessa pukeutumisperinteen puuttumisessa, istuvuudessa ja vaatekaapin sekavuudessa.

Otos miehen kenkäkaapista. Kuva: Johanna Pouta
Otos miehen kenkäkaapista. Kuva: Johanna Pouta

Jalkineiden osalta maamme kuitenkin on vaikeammassa alennustilassa. Takavuosina – ehkä 1960-luvulle asti – suomalainen kenkäosaaminen oli Euroopan kärjen tuntumassa. Tampereella valmistettiin loistavia kenkiä, joiden rakenne ja nahanlaatu kestävät vertailun nykyajan parhaisiin huippumerkkeihin vaivatta. Nykyisin, kuitenkin, kotimaiset merkit joko teettävät pääosan työstä mahdollisimman edullisesti ulkomailla tai tinkivät rakenteesta ja materiaalien laadusta, tuottaen huoltokelvotonta roskaa.

Myös yleisimmät ulkomaiset merkit ovat laadultaan kyseenalaisia ja tyylikieleltään sekavia. Osin tätä myötä selkeä linja kenkäkokoelman keräämiseksi puuttuu, eivätkä edes pukeutumisneuvojat tunne peruskenkiä saatika pysty auttamaan niiden hankinnassa.

Maan suutarien ammattitaito on niinikään kärsinyt laatujalkineiden harvinaistuessa. Reunosrakennekenkien pohjanvaihtotaito on käytännössä kadonnut, joten yleensä kenkien lähettäminen valmistajalle huollettavaksi on paras keino.

Kenkien perusylläpito on helppoa ja pidentää käyttöikää

Ylläpidoksi hankittuihin laatujalkineisiin riittää säännöllinen huolto ja jokaisen käyttökerran jälkeen tehtävä nopea puhdistusharjaus. Itsestäänselvyytenä kengissä käytetään lepolestejä aina kun niitä ei käytetä. Näin kengät pysyvät muodossaan ja nahka säilyy hyvänä vuosikymmenien ajan. Ei ole liioiteltua sanoa, että laadukkaat kengät voivat oikein huollettuina kestää ainakin yhden ihmisiän.

Laatukenkiä kannattaa hankkia aluksi ainakin kaksi paria. Näin kenkäparit saavat vuoropäivin käytettyinä kuivua ja oieta, jolloin käyttöikä jatkuu. Sanotaan, että kaksi kenkäparia vuoropäivin pidettynä kestää yhtä kauan tai kauemmin kuin neljä kenkäparia, jotka käytetään yksitellen loppuun.

Kenkien perustyypit sulkutyypin ja varren mukaan:

  • Oxford (US: balmoral). Puolikenkä, jossa nauhoituskappaleet menevät etukappaleen alle.
  • Derby l. gibson (US: blucher). Puolikenkä, jossa nauhoituskappaleet jäävät etukappaleen päälle. Sopii erityisen hyvin, mikäli jalkapöytä on korkea.
  • Solkikenkä (UK/US: monkstrap). Solkisulkuinen puolikenkä. Rakenne voi olla derby- tai oxford-tyyppinen. Perusmuodossaan yksisolkinen “muskettisoturikenkä”, kaksisolkisenkin version (arkikielessä “tuplamunkki”) ollessa yleinen ja nykyisin suosittu.
  • Louferi (UK/US: loafer). Avokenkä, jossa nauhoitusta ei ole tai nauhoitus on vain koristeena. Pysyy jalassa napakkuutensa ansiosta. Joissakin louferimalleissa on venyke, joka kiristää kengän jalkaan. Useita eri tyyppejä.
  • Chukka. Nilkkasaapas, joka usein valmistetaan puolikenkien tapaiseen sulavatyyliseen lestiin. Näin käytettävissä puolikenkien sijaan kelin niin vaatiessa.
  • Chelsea-saapas. Nilkkasaapas, jossa venyke sivuilla. Usein sulavalestinen ja kaupunkikäyttöön sopiva.
  • Pukusaapas. Käytännössä korkeavartinen versio pukukengästä. Nykyisin harvinainen. Nauhoitustyypit vastaavat puolikenkiä, myös solkiversioita on olemassa.
  • Maalaiskenkä ja -saapas. Lestiltään ja pohjaltaan jykevä, vahvanahkainen ja yleensä vettähylkivä jalkinetyyppi. Sulkumenetelminä kaikki edellämainitut, yleisimmin kuitenkin derby.

Jokaisen miehen välttämättömät jalkineet

Cap-toe oxford

– Juhlapukeutuminen, bisnespukeutuminen, smart casual

Sanders Stockholm, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.
Sanders Stockholm, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.

Kärkikapillinen, musta oxford-tyyppinen juhlakenkä on kenkäkaapin ensimmäinen tärkeä hankinta. Yksinkertaisen ja selkeän jalkineen käyttöalue ulottuu äärimuodollisesta frakkijuhlasta – tietenkin peilikiillotettuna – aina suorien housujen “smart casual” -tyyliin asti. Bisnes- ja lakitupaympäristössä jalkine on täysin kotonaan, eikä herätä närää missään tilanteessa, jossa pukupukeutuminen koetaan tarpeelliseksi. Farkkujen ja chino-housujen pariksi koristelematon oxford on liian hienostunut.

Onnistuneita yhdistelmiä cap-toe oxfordien kanssa:

  • Frakki
  • Smokki
  • Bisnespuvut
  • Laivastonsininen blazer, harmaat suorat housut

Nyrkkisääntönä voi todeta, että mustien cap-toe oxfordien käyttö on sopivaa aina kun solmion käyttäminen on itsestäänselvyys.

Brogue l. kärkikoristeltu jalkine

– Bisnespukeutuminen, smart casual, casual

Sanders London, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.
Sanders London, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.

Brogue-jalkineita (Brogg, gaeli) valmistetaan sekä oxford- että derby-rakenteisina. Oxford on näistä kenties yleisempi ja monikäyttöisempi, vaikka myös derby-rakenteella valmistetaan riittävän siroja jalkineita kaikkiin käyttötilanteisiin. Brogue-jalkineen kärkikappale voi olla siipimäinen (ns. wingtip l. full brogue) tai suora (half- tai quarter brogue, riippuen reikäkoristelun määrästä). Varsinaisesti brogue-nimike tulee kärjen reikäkoristelusta, jonka kattavuus vaikuttaa hieman kengän kokonaisnimitykseen.

Tarinan mukaan koristerei’itys perustuu Skotlannin ja Irlannin suoalueilla asuneiden kansojen perinnejalkineiden tyyliin. Näissä jalkineissa oli reikiä kuivumisen nopeuttamiseksi. Nykyaikaiset broguet ovat kuitenkin huomattavasti näistä sandaalimaisista jalkineista poikkeavia, joten yhtymäkohdaksi jää koristeellisuus.

Koska koristelu vie kengän kauemmas muodollisesta käytöstä, ei brogue-jalkine ole suurimmissa juhlissa suotava kenkävalinta. Tämän myötä brogue on myös luonnollisinta hankkia ruskeana, käyttötarpeesta riippuen joko pinta- tai mokkanahkaisena. Koristelu antaa kengälle myös sopivaa rosoisuutta, joten sen käyttöalue ulottuu aina casual-käyttöön asti. Brogue-jalkine on luonteva valinta myös farkkujen seuraksi. Mustana brogue on bisnes- ja lakiympäristön siisti jalkine, ollen kotonaan sinisten ja harmaiden pukujen parina.

Amerikkalaistyyppinen ns. full wing brogue on englantilaista siipikärkikenkää raskaampi jalkine, jossa siipikärjys yltää aina kantapäähän asti. Pohja on usein paksu, ns. tuplanahkapohja, mutta lesti on vastavuoroisesti suhteellisen siro. Näin jalkine soveltuu käytännössä samoihin käyttötilanteisiin kuin muutkin broguet, tyylin kuitenkin vaatiessa vaatetuskankailta paksuutta ja rouheutta. Yleisimmin full wing brogue valmistetaan rypyläpintaisesta, martioidusta pintanahasta.

Onnistuneita yhdistelmiä ruskeiden brogue-jalkineiden kanssa:

  • Bisnespuvut
  • Tweed
  • Irtotakki ja irtohousut
  • Neulepaita tai -takki, chinot, siniset farkut tai samettihousut

Chukka l. nilkkasaapas

– Bisnespukeutuminen, smart casual, casual

Sanders Monaco, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.
Sanders Monaco, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.

Chukka-saapas on suomalaisessa vaatekaapissa valitettavan harvinainen vieras. Tämä on sääli, koska kyseessä on eräs monikäyttöisimmistä jalkineista, jotka mies voi itselleen hankkia. Chukkan lesti on pukukenkämäinen ja siro, pohjan ollessa joko nahkaa tai etenkin syys- ja talvikeleihin sopivaa kumia.

Chukka-saappaiden yleisin materiaali on mokkanahka. Vaikka monella suomalaisella on käsitys mokasta herkkänä ja vaikeasti hoidettavana materiaalina, asia on toisin. Mokka selviää yksinkertaisella suojasumuttamisella ja puhdistusharjauksilla. Sotkeutuneen mokkajalkineen voi myös hyvin yksinkertaisesti pestä – tästä enemmän kengänhoitoartikkelissamme. Myös pintanahkaiset chukka-saappaat ovat täysin hyväksyttävä valinta.

Sanders Holborn, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.
Sanders Holborn, Kuva: Sanders & Sanders Ltd.

Ruskea on chukkan luonteva väri, ulottaen chukkan käyttöympäristön hyvin laajaksi. Oikeastaan vain juhlapukeutumisessa chukka-saapas on asiaton. Puvun kera siromuotoinen chukka näyttää lähinnä derby-jalkineelta, korkeamman varren kuitenkin tuodessa suojaa säältä.

Farkkujen kera ruskea, mokkanahkainen chukka-saapas loistaa, sopien lähes kaikenlaisten vaatetusyhdistelmien toveriksi. Mustana chukkan käyttöalue on vastaava kuin mustan broguenkin. Tällöin casual-pukeutuminen jää käyttöpiirin ulkopuolelle.

Onnistuneita yhdistelmiä Chukka-saappaiden kanssa:

  • Bisnespuvut
  • Tweed
  • Irtotakki ja irtohousut
  • Neulepaita tai -takki, chinot, siniset farkut tai samettihousut

Kalossit

– huono sää

Swims-kalossi
Swims-kalossi

Koska miesten klassisissa jalkineissa on yleisimmin nahkapohja, herää automaattisesti epäilys niiden sopimisesta ulkokäyttöön. Vaikka Iso-Britannian sää on tunnetusti sateinen, eikä siinä mielessä lainkaan suomalaista parempi, on meillä kuitenkin erityisoloja, joissa lisäpito ja -suoja on tarpeen. Tällöin moni suomalainen puolipohjauttaa kengät suutarilla, mikä onkin täysin hyväksyttävä valinta. Puolipohjaus ei kuitenkaan suojaa jalkinetta loskalta ja mm. tiesuolalta, jotka voivat tehdä pahaa vahinkoa nahalle.

Kalosseilla on turhaan maine vanhan ajan asiana. Nykyiset kalossit ovat paitsi lämpimiä, myös suhteellisen siistejä (taatusti siistimpiä kuin valtaosa nykyliikkeissä myytävistä “kengistä”), joten ne kenkiensä päälle vetämällä pääsee työpaikalta kotiin siististi ja mukavasti. Pohjakuvioinnin ansiosta jalat eivät lipsu sen enempää kuin muillakaan jalkineilla kuljettaessa.

Yleiskäyttöisin väri kalosseille on tumma sininen, joka asettuu siististi sekä ruskean että mustan kumppaniksi. Mikäli pukupukeutuminen on päivittäistä, myös mustat kalossit ovat hyvä hankinta.

Kalossit tulee pestä säännöllisesti, jottei niiden sisään pikkuhiljaa pääsevä hiekka ja pöly pääse vahingoittamaan kenkien nahkaa.

Kilpailu: Voita solmio ja taskuliina

Stockholm KravattTyyliniekan vaatekaappiin on ilmaantunut Stockholm Kravattin tuotepakkaus, joka sisältää tyylikään silkkisen solmion ja taskuliinan. Tämän solmio-taskuliinapaketin jaamme eteenpäin pienen kilpailun muodossa.

Kilpailuun osallistuminen on helppoa ja se tapahtuu perustelemalla tämän kirjoituksen lopussa olevalla kommenttilomakkeella miksi juuri sinun pitäisi saada tämä tuotepaketti.

Kilpailuaikaa on 31.5.2013 kello 24 saakka.

Kilpailuun voit osallistua nimimerkillä, kunhan vain laitat vastaukseesi toimivan sähköpostiosoitteen josta saamme sinut kiinni voiton kohdalle sattuessa. Antamaasi sähköpostiosoitetta emme käytä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Tuomarina toimii Mikael Jungner

Kilpailun voittajan valitsee Yleisradion entinen pääjohtaja, nykyinen kansanedustaja Mikael Jungner, jonka oikeamielisestä päätöksestä ei voi valittaa. 🙂

Herrainpukimon mittapaita

Kaupan valmispaidoissa suurin ongelma on niiden puutteellinen istuvuus. Kauluspaidat mitoitetaan suunnitteluvaiheessa sopimaan hyvin erikokoisille ihmisille, mistä johtuen paidan istuvuus on usein “sinne päin”, eli hihat voivat olla liian lyhyet tai pitkät, tai paita on telttamainen eli vyötäröltään liian leveä.

Valmispaitojen kädentie (eli kainalon aukko) on usein suurehko, mistä johtuen paita ei liiku luontevasti päällä vaan se nousee helposti pois housuista käsiä nostettaessa. Tähän vaikuttaa myös usein paidan liian lyhyt pituus. Tällaista paitaa on ikävä korjailla housujen alle pitkin päivää. Suuri kädentie on myös kaupallinen valinta, koska tällöin paita mahtuu varmasti suurimman osan päälle – luonnollisesti istuvuuden kustannuksella.

Herrainpukimo tarjoaa istuvia mittapaitoja

Herrainpukimo on suomalainen mittatilauspaitoja tarjoava yritys, joka on myös Tyyliniekan yhteistyökumppani. Poikkesimme Tampereella Herrainpukimon mittatilaustapahtumassa ottamassa miehestä mittaa ja tutustuimme samalla laajoihin kangasvalikoimiin sekä erilaisiin kaulus- ja kalvosinmalleihin.

Runsas valikoima erilaisia vaihtoehtoja esimerkiksi paitakankaiden värien ja kuvioiden suhteen ei ole ongelma, sillä niihin saa suunnittelijan opastuksella jouhevasti opastusta mm. ajateltu käyttötarkoitus huomioiden. Esimerkiksi paksumpi oxford-kangas sopii lähtökohtaisesti paremmin rennompaan nappikauluspaitaan kuin pukupaidoissa yleisesti käytetyt popliini- tai twilli-kankaat. Kattavan kuvauksen kankaista löydät täältä (englanniksi).

Mittojen ottaminen ei edellytä mittapaidan tilaamista

Uuden paidan tilaaminen on helppoa myös jälkikäteen kun mitat on kertaalleen otettu. Käytännössä tämä tapahtuu helppokäyttöisen verkkokaupan avulla, johon Herrainpukimo toimittaa tunnuksen ensimmäisen mittauksen jälkeen. Toisin sanoen mittaaminen ei edellytä paidan tilaamista, vaan sen voi tehdä myöhemmin verkkokaupasta sinne tallennettujen mittojen mukaan.

Koostimme videon yrityksen pääsuunnittelijan Jussi Häkkisen tekemästä mittauksesta. Videolla Häkkinen kertoo tarkemmin otetuista mitoista ja siitä, mihin ne paidan valmistuksessa vaikuttavat. Itse mittaus kestää noin viisi minuuttia.

Video

Kannattiko?

Jos näin jälkeenpäin minulta kysytään, palaisinko enää valmispaitojen maailmaan, vastaus on ehdoton ei. Voisin tietenkin aina valmispaidan kanssa käydä vaatturilla/räätälillä, jossa sitä voitaisiin muokata paremmaksi, mutta lopputuloksena istuvuus ei ikinä pääse samalle tasolle kuin mittatilauspaidassa.

Mittatilauksena tehty paita on paitsi visuaalisesti kauniimpi, se myös tuntuu paremmalta päällä. Käsiä voi liikuttaa vapaasti ylös ja sivuille, eikä paita kiristä mistään kohtaa. Paita ei pulpahda pois housuista eikä hihat pussita, kun mitoitus on tehty oikein. Parhaiten paidan mukavuuden huomaa silloin, kun paidan puutteet eivät muistuta olemassaolollaan.

Mitä tämä lysti sitten kustantaa? Herrainpukimon mittapaita maksaa 89,90 euroa, joka sisältää postituksen. Hintaa voi nostaa asiakkaan haluamat lisäykset, kuten omien nimikirjainten kirjailu paitaan. Mittatilauspalvelu itsessään on maksuton.

PS. Kuka ostaisi 20 kpl vanhoja valmispaitojani?