Siinä, missä iso-britannialaisen tyylin ystävät nostavat Windsorin herttua Edwardin – entisen kuningas Edward kahdeksannen – tyylin kuninkaaksi, on myös yhdysvaltalaisen tyylin kannattajilla presidentillinen ikoninsa.

John Fitzgerald Kennedyn (29.5.1917 – 22.11.1963), usein lyhenteellä JFK, tarina on monille pääpiirteittäin tuttu. Torpedoveneen komentajana toisessa maailmansodassa palvellut Kennedy nousi ensin Yhdysvaltain kongressiin Massachusettsin senaattorina ja sittemmin valittiin maan presidentiksi vuonna 1960.

Kennedy ei kuitenkaan ehtinyt toimia kauttaan loppuun vaan salamurhaajan luoti surmasi hänet Dallasissa marraskuussa 1963. Kennedy oli paitsi nuorin koskaan valittu Yhdysvaltain presidentti, myös ainoa USA:n katolinen presidentti ja ainoa Pulizer-palkinnon voittanut presidentti.

John F. Kennedyä pidetään myös eräänä kaikkien aikojen parhaiten pukeutuneista miehistä. Jo 1961 GQ (Gentlemen’s Quarterly -lehti) kirjoitti: “Kennedy määrittää Washingtonin tyylin, maun ja luonteen.” Myös muut lehdet ja mediat kirjoittivat – ja ovat sittemmin kirjoittaneet – lukemattomia palstakilometrejä edesmenneen presidentin tyylistä.

Mukaan mahtuu niin havaintoja kuin väärinkäsityksiäkin, mutta yleisesti ottaen hahmottuva kokonaiskuva on selkeä. Työssään presidentti pukeutui selkeälinjaiseen, kaksinappiseen sekä yleisesti tummasävyiseen pukuun, kun taas vapaa-ajastaan hän nautti rennoissa ja tyylikkäissä, Ivy League -yliopistojen tyylistä ponnistavissa pukineissa, joissa usein näkyi käytön jälkiä lippupallon pelaamisesta tai purjehduksesta.

Kennedyn tyylin synty

Ennen 1953 solmittua avioliittoaan Jacqueline Bouvierin kanssa Kennedy tunnettiin huolettomana, jopa hieman mauttomanakin pukeutujana. Roikkuvat puvut, toistensa kanssa riitelevät paidat ja solmiot sekä muut sekaisat yksityiskohdat leimasivat hänen tyyliään. Kouluaikojen huonetoverit pitivät Kennedyä sotkuisana etenkin pukeutumisensa osalta.

Nuori rouva Kennedy kuitenkin päätti muokata miehestään edustuskelpoisen. Muutos oli huimaava. Sotkuisuus vaihtui selkeään ja yksinkertaiseen tyyliin – englantilaisen “understatement” -ajattelun mukaisesti. Jacqueline Kennedyn mieltymys näkyi kaikessa, mitä John F. Kennedy ylleen laittoi – puvuista viikonlopun klassiseen tyyliin asti.

Kennedy pystyi nojaamaan yksinkertaiseen tyyliin myös hyvin selkeästä syystä: Hänessä oli nuoruuden elinvoimaisuutta, komeutta ja runsas määrä sitä karisman alalajia, joka tunnetaan amerikkalaisittain nimellä “cool”. Hänen ei tarvinnut esiintyä ikäistään vanhempana eikä korostaa itseään vaatetuksella – niinpä hattu ja kaikki muu, mikä himmensi persoonaa sen esiintuomisen sijaan, sai mennä. Hatless Jack oli hatuton, koska hän ei tarvinnut muuta kruunua kuin hiuksensa.

John F. Kennedyn tyyli

Presidentti Kennedy sanoutui tyylissään sekä tietoisesti irti Yhdysvaltain itärannikon Ivy League -yliopistojen tyylistä että – kuitenkin – kautta rantain tukeutui tähän, muodistaen ja raikastaen sitä itselleen sopivaksi. Myös aikakauden muoti vaikutti tyyliin. Klassiset kolminappiset puvut vaihtuivat kaksinappiseen, nappikauluspaidat napittomiin.

Kennedyn tiedetään käyttäneen myös nappikauluspaitoja – niin paljon kuin hän niiden käytöstä ivyleaguemaisuudesta ja vanhanaikaisuudesta pikkuveljeään Robertia piikittelikin. Puku kuitenkin laskeutui perinteisen Ivy League -puvun tapaan, tehden pesäeron vyötäröltä tiukasti leikattuun ja kaksihalkioiseen englantilaispukuun. John F. Kennedy oli siis tyylillisesti uuden ajan ja uuden maailman presidentti.

Kaksinappisen puvun käytössä presidentti noudatti persoonallista tapaansa pitää puvun molempia nappeja kiinni. Vaatetushistorioitsijoiden teksteissä näkyy usein väite siitä, että tämä olisi johtunut Kennedyn selkätuesta. Kennedylle pukuja valmistanut Chippin vaatturi Paul Winston kuitenkin kiistää tämän. Kennedy oli sovituksissa käyttänyt tukea, mutta puvut olisi voitu leikata täysin halutulla tavalla suljettaviksi. Näinpä molempien nappien sulkemiselle syy on muualla.

Koska tapa esiintyy myös muilla Kennedyn suvun jäsenillä – John F. Kennedyn isä näyttäytyy monissa valokuvissa puvun napit suljettuina – voi kyse olla lähinnä persoonallisesta näkemyksestä pukeutumiseen. On myös mahdollista, että Windsorin herttuan vastaavanlainen tapa ja pukuleikkaus olisi vaikuttanut tavan syntyyn.

Vapaa-ajallaan, yleensä kuvattuna Cape Codissa sijaitsevalla lomapaikallaan, Kennedy pukeutui vahvasti USA:n itärannikon tyyliin. Istuvuus, rentous ja selkeys olivat edelleen tyylin ytimenä, mutta mukavat chinot, sortsit, pikeepaidat sekä purjehtijoiden suosimat Nantucket Reds -housut korvasivat puvut.

Kennedy rakasti ulkoilmaelämää ja tämä näkyi myös vaatetuksessa sekä asusteissa. Aurinkolasit ja sukattomiin jalkoihin puetut purjehduskengät olivat hänelle yhtälailla käytännöllinen kuin tyylillinen valinta. Paitojen hihat käärittiin syystä. O-aukkoiset neuleet ja mahdollisesti purjehdus- tai nahkatakki puettiin paitojen päälle viileää säätä torjumaan. Presidentti Kennedy siis pukeutui tarkoituksenmukaisesti jokaisessa tilanteessa.

Kennedy pukeutumisen esikuvana

Vaikka presidentti Kennedyn tyyliä on sinänsä helppo matkia myös suoraan, on ehkä palkitsevampaa ja kullekin itselleen sopivampaa tarkastella sitä juurta, mistä tyyli ammennettiin. John F. Kennedyn tapauksessa lähtökohta oli selkeä – hän itse. Komea, nuori ja urheilullinen presidentti ei tarvinnut ylimääräisiä koristeita tai erityistä viestiä huutavia asusteita. Viesti ja henkilö pääsivät parhaiten esille rauhalliselta taustalta. Aikakaudelle tyypillinen hattu jätettiin pois, koska Kennedyn hiukset olivat vahvat ja jo itsessään kruunasivat presidentin.

“Kennedyläisesti” pukeutuvan miehen tulisi siis luoda silmäys itseensä. Vaikka olemus ei olisikaan rantaleijonamainen tai päälakea koristaisi vahva hiuksisto, on kuitenkin paras olla oma itsensä ja tuoda se rohkeudella ja ylpeydellä esille. Riikinkukkomaisuus auttaa toki kätkemään kehon ongelmat, mutta viesti itse jää tällöin sen varjoon. Persoona tulee parhaiten esiin itsestä, ei vaatteista. Hatun käytöstä kukin päättää itse.

Kuten Paul Winston Kennedyn tyyliin viitatessaan toteaa: “Vanha sanonta, jonka mukaan puku tekee miehen, on väärin. Mies tekee puvun.”