Miehen kenkäkaappi osa 3: Talveen sopivat jalkineet

Vaikka kalossit suojaavatkin työkenkiä kodin ja työpaikan välillä, kaipaa herrasmies talvella ajoittain myös ulkoiluun sopivia jalkineita. Kaupungissa riittävät yleensä matalammat kengät, mutta lumessa ja katujen ulkopuolella viihtyvälle ovat varrelliset saappaat hyvä vaihtoehto.

1Aintree

Vaikka ns. Veldtschoen-rakenne onkin perinteisistä kenkärakenteista säänpitävin, voivat myös tavallisella Goodyear-reunosrakenteella tai tästä jalostetulla myrskyreunosrakenteella (storm welt) varustetut jalkineet olla erinomaisia säähän kuin säähän. Yhtä, selkeästi parasta rakennetta ei ole.

Kumipohjaisten jalkineiden kyseessä ollessa kannattaa miettiä, millaiseen käyttöön kengät tulevat. Vaikka Commando-pohja on sinänsä erinomainen talvipohja, se kerää jonkin verran kiviä kapeisiin väleihinsä. Nastapohjainen Dainite on ehkä yleisin kumipohja – esim. sillä varustetut, ensimmäisessä Miehen kenkäkaappi -sarjan osassa mainitut chukka-saappaat ovat mainio valinta myös talveen.

Raakakumi- tai tuttavallisemmin läskipohja on myös hyvä valinta. Sen pitävyys yllättää monet, pohjan ollessa samalla hyvin vaimentava ja pitkiin kävelyihin sopiva. Ns. desert booteista kannattaa kuitenkin pysyä talvella erossa – vuoriton kesäjalkine on valitettavan kylmä jalanverho.

Vedenpitävyys ja materiaalivalinta

Vedenpitävyyden suhteen kannattaa turvautua mieluummin hyvään hoitoon kuin lyhytikäiseen ja nopeasti puhkikuluvaan kalvokenkään. Minkkiöljyllä tai esim. Chelsea Leather Food -valmisteella kyllästetyt jalkineet pitävät jopa reilunkin sateen veden ulkona. Myös kevyempi käsittely on usein riittävä.

Suosittelemme

Moni välttää mokkakenkiä talvikäytössä. Tämä on yksinkertaisesti väärästä käsityksestä johtuva ennakkoasenne. Hyvin sumutesuojatut mokkakengät ovat ehkäpä sään- ja käytönkestävimmät jalkineet, jotka mies voi jalkoihinsa sujauttaa. Materiaali ei naarmuunnu samalla tavalla kuin pintanahka, eivätkä kärsineetkään mokkajalkineet tarvitse huoltoon kuin kynsiharjan, astianpesuaineen ja suojasumutteen.

Maaseutubrogue

2CountryBrogue

Mikäli kaipaa jalkinetta, joka on kotonaan kaupungin vähälumisessa talvessa, on maaseutubrogue juuri kohdallaan. Raskaspohjainen ja kuvioitu jalkine sopii erittäin hyvin käytettäväksi farkkujen, vakosametin sekä tweedhousujen kera.

Maaseutubrogue on yleensä derby-nauhoituksinen ja myrskyreunosrakenteinen. Pohja voi olla joko kaksin- tai kolminkertainen paksu nahkapohja tai lumeen sopivasti kuminen.

Plain toe blucher

3PlainToeBlucher

Matala, raskaampi derby-nauhoituksinen kenkä voidaan toteuttaa myös koristeettomana. Etenkin amerikkalaisvalmistajat suosivat tätä jalkinetyyppiä, joka, lestistään ja nahastaan riippuen, soveltuu sekä raskaiden talvikankaiden että siroimmillaan myös hienostuneiden pukujen kumppaniksi.

Talvikäyttöön sopivimmissa plain toe -jalkineissa on yleensä myrskyreunos- tai veldtschoen-rakenne ja paksuhko kumipohja.

Maaseutusaapas

4CountryBoot

Maaseutusaapas voi olla koristeltu tai koristelematon, riippuen käyttäjänsä mieltymyksistä. Siipikoristeinen kenkä sallii naarmujen ja muiden jälkien ilmestymisen pintaansa, mutta myös karkeammasta nahasta tehty koristelematonkin kenkä on oiva jopa peltokäyttöön. Kaupungissa saapas on omiaan rankempien lumisateiden tai reippaan ulkoilun jalkineena.

Rakenteeltaan maaseutusaapas voi olla käytännössä mikä tahansa monista vaihtoehdoista, myrskyreunoksen ollessa yleisin. Commando- tai talveen vielä sitäkin paremmin sopiva Ridgeway-kumipohja ovat varmoja valintoja.

Työsaapas

5Tyosaapas

Raskasrakenteinen, pitävä ja vahvanahkainen – siinä työsaapas pähkinänkuoressa. Etenkin farkkujen ja molskihousujen seurana täydellisesti toimiva työsaapas voi olla tyyliltään lähes mitä tahansa. Red Wingin ja Aldenin saapasklassikot – mm. Indiana Jones käyttää Aldenin jalkineita – ovat viime aikoina nousseet suosiossa korkealle.

Työsaappaat ovat hyvä valinta rennompiin ympäristöihin ja vapaa-ajalle. Ulkoilua harva jalkine kestää yhtä hyvin.

Kumiteränilkkuri

6KumiteraNilkkuri

L.L.Beanin jo 1912 julkaistu kumiteräinen, nauhoitettu nilkkuri on päätynyt ulkoiluelämän klassikoksi lämpimyytensä ja käytännöllisyytensä vuoksi. Pitävä kumipohja, vedeltä suojaava kumiterä ja joidenkin mallien lämmin vuori saavat sen soveltumaan erittäin hyvin myös talviseksi ulkoilukengäksi. Nykyisin jalkineita saa monen merkin valmistamana, joten omaan jalkaan sopivimman lestin löytäminen on suhteellisen helppoa.

Vaikka kumiteränilkkuri ei olekaan toimistoon soveltuva kenkä, on se kuitenkin hyvä hankinta etenkin eteläisen Suomen vaihtelevaan talvi-ilmastoon. Lätäköt, märkä nurmi ja ajoittainen pakkanenkaan eivät haittaa kyseisillä jalkineilla varustautunutta kulkijaa.

Kumipohjaus

7Kumipohja

Kaikkia muutoin talvikäyttöön soveltuvia jalkineita ei saa kumipohjaisina. Vaikka nahkapohja onkin parhaimmillaan myös toimiva talvipohja, tarjoaa kumi materiaalina huolettomuutta ja parempaa pitävyyttä.

Kumipohjauksen voi toteuttaa useilla tavoilla. Paras tulos saadaan viemällä tai lähettämällä jalkine osaavalle suutarille pohjanvaihtoon. Valitettavasti Suomessa osaavat suutarit ovat harvassa, joten Ridgeway-kumia tai luonnonkumia haluavan täytyy käytännössä aina lähettää kenkänsä Englantiin asti. Tällöin myös välipohjauksen ja mahdollisten vaimennuskerrosten suhteen on tarjolla eniten vaihtoehtoja.

Liimattava puolipohjaus naulattavine kantalappuineen on myös varteenotettava vaihtoehto. Useimmat suutarit saavat aikaan hyväksyttävää jälkeä, etenkin kun reunosjalkineen herkkyyttä muistaa korostaa mm. reunanhiontakiellon muodossa. Karkeakuvioinen puolipohja on parhaimmillaan valmiin kumipohjan veroinen pidossaan, eikä hyvin huollettu nahkareuna ja pohjan keskelle jäävä alue kärsi vedestä juurikaan.
Tekstin jalkineet on poimittu Herrainpukimon Sanders-jalkinevalikoimasta sekä Aldenin ja L.L.Beanin mallistoista.

Lue lisää