Koti Blogi Sivu 630

The New Suit

Koitti sekin päivä kun tartuin kapitalistina härkää sarvista ja lähdin tutustumaan Turo Tailorin tarjontaan heidän showroomillensa. Tämä siitäkin huolimatta, tai ehkä juuri siksi, että olen merkkiä aiemmin blogissa arvostellut. Sitäpaitsi, vaatekauppiaiden kanssa viimeiset pari vuotta paljon jutelleena ala kiehtoo minua päivä päivältä enemmän, joten tietämykseni päivittäminen Turon osalta oli paikallaan. Onhan kyse harvinaisesta yhtälöstä – suomalaisesta vaatevalmistajasta.

Takana loistava menneisyys

Vuonna 1938 perustetulla Turolla on pitkä historia vaatetusalalla. Kun muistelen omaa nuoruuttani (kultainen 90-luvun loppupuoli), edusti Turo ns. merkkipukua, joka oli varma valinta. Valintaan vaikutti myös se, että Turon pukuja sai ostettua oman paikkakunnan liikkeistä järkihintaan.

Tämä kattava saatavuus ympäri Suomea oli eittämättä Turon vahvuus, jonka takia Turo tunnetaan suomalaisen miehen vaatettajana – niin hyvässä kuin pahassa. Ehkä tämän takia yrityksen mallistot elivät omaa rauhallista ja tasaista kassavirtaa tuottavaa elämäänsä vanhenevan asiakaskuntansa mukana, kunnes ulkomaisten kilpailijoiden puvut alkoivat vallata nuoremman miesväestön vaatekaappeja.

Red Labelin vanavedessä kohti uutta pukua

Tähän haasteeseen Turo reagoi tuomalla vuonna 2007 markkinoille nuorekkaamman Red Label -malliston, jonka henkisenä edeltäjänä toimi vuonna 2005 lanseerattu AW-mallisto, joka tehtiin yhteistyössä koomikko André Wickströmin kanssa. Tuolloin Turo toi ensimmäisenä Suomen markkinoille ns. kapean malliston, jolle aika ei ollut vielä kypsä.

Red Labelin myötä vaateliikkeisiin alkoi ilmestyä shop-in-shop -osastoja. Mallistot olivat ja ovat normaaliin Turon tarjontaan verrattuna kapealinjaista ja rohkeakuosisia, joissa ei myöskään keinokuituja pelätty. Iso osa mallistosta on kuitenkin, luojan kiitos, joko kokonaan tai suurelta osaltaan luonnonkuitumateriaaleista tehtyjä.

RedLabelin mallistosta löytyy tummansininen puuvillainen irtotakki paikkataskuilla. Kuva: Turo Tailor
RedLabelin mallistosta löytyy tummansininen puuvillainen irtotakki paikkataskuilla. Kuva: Turo Tailor

Muutoksen tarve tunnistettiin edelleen ja tätä varten Turo halusi siirtyä lähemmäksi tämän päivän vaatimuksia myös klassisissa puvuissaan. Käytännössä tämä tarkoitti luonnollisempaa hartialinjaa, jossa olkatoppaukset ovat joko kevyet tai niitä ei ole ollenkaan. Tämä suuntaus oli täsmälleen päinvastainen, kuin mihin 80-luvun powersuit-aikakaudella totuttiin, jolloin topatut olkapäät olivat muotia.

Samassa yhteydessä puvun leikkauksia kavennettiin Red Labelista saatujen hyvien kokemusten perusteella, etenkin kun tämä linjojen ja kauluskäänteiden kapeneminen oli maailmanlaajuinen trendi. Pisimmälle kapeat kauluskäänteet vietiin Red Label -malliston tietyissä irtotakeissa ja puvuntakeissa. Klassisen malliston osalta muutoksia varten päätettiin lanseerata kokonaan uusi pukumalli, josta tuli samalla irtiotto menneeseen.

The New Suit

Turon uuden pukumallin nimeksi tuli The New Suit. Tällä haluttiin tuoda esille se, että Turo on kosmeettisten muutosten sijasta suunnitellut kokonaan uuden klassisen tyylikkään puvun, joka sopii kuin nakutettu myös nuoremman miehen päälle. Platinum-mallistoon kuuluva puku tuotiin markkinoille loppuvuodesta 2012 ja sen toimivuutta on testattu reilun vuoden ajan.

Turo Tailorin The New Suit on klassinen puku, joka on tehty laadukkaasta villakankaasta. Kuva: Turo Tailor
Turo Tailorin The New Suit on klassinen puku, joka on tehty laadukkaasta villakankaasta. Kuva: Turo Tailor

Puvun materiaali on laadukasta villakangasta (kovaan käyttöön löytyy vaihtoehtoisesti nano-sekoitekangas), väreinä tummansininen ja suomalaisten vaateliikkeiden sisäänostajien lempiväri, musta. Kauluskäänteet ovat klassisen levyiset, eivät liian leveät tai kapeat, joten puku ei koe samanlaista koomista inflaatiota kuin miten 70-luvun äärileveiden kauluskäänteiden kohdalla on käynyt.

Takki on tehty tehdasvalmisteiseksi takiksi hyvin tikkauksia myöten ja siinä ei ole mitään sellaisia yksityiskohtia, jotka pistäisivät silmään. Tämä on hyvän suunnittelun merkki, sillä erilaiset normaalista poikkeavat yksityiskohda ovat usein sellaisia, että ne miellyttävät ostohetkellä ja sen jälkeen niiden olemassaoloa ei kaipaa.

Puvun housujen lahkeet ovat totuttua Turo-mittasuhdetta kapeammat, joka on merkittävä parannus aikaisempiin klassisen malliston housuihin nähden. Housujen vyötärö on nykysuuntauksen vastaisesti korkeahko, joka toisaalta sopii paremmin minun ruoka-aikaan kotona olleelle kropalleni. Tässä mielessä puvun suunnittelussa on huomioitu perinteet positiivisesti, sillä pukumiehen vilkkuva persvako ei edes ajatuksen tasolla ole kaunis näky.

Turon mallistot

Turon tuotteet on jaettu viiteen mallistoon. Näitä ovat:

  • Silver (perusmallisto, jonka saatavuus on kattavin)
  • Red Label (trendikkäämpi ja nuorekkaampi mallisto)
  • Platinum (korkeatasoisin mallisto, jota saa valikoiduista liikkeistä)
  • Celebration (juhlavaatteet)
  • Oratop (päällystakkeja)
  • W (naisten mallisto)

Näkyvimpiä mallistoja ovat Silver, Red Label ja Oratop. Silverin vahvuus on harkitussa konservatiivisuudessa, jonka ytimen muodostaa valikoima peruspukuja, jotka säilyvät mallistossa vuodesta toiseen. Näin ollen Turo Tailorin asiakas voi ostaa saman puvun samassa koossa tietäen mitä saa, vaikka ei pukua päälleen sovittaisikaan.

Turon tarjontaan voi tutustua parhaiten Helsingin lippulaivamyymälässä, osoitteessa Kluuvikatu 6.

Platinum on Turon korkealaatuisin mallisto, jonka saatavuus on heikko. Itse löysin nimenomaan tästä mallistosta muutaman takin, joita voisin kuvitella pitäväni päällä. Aivan, en olisi itsekään uskonut! Kun kysyin syytä heikolle saatavuudelle sain vastaukseksi sen, että Turo on tietyllä tapaa maineensa vanki, eli jälleenmyyjien sisäänostajat ovat tottuneet vuosien saatossa ostamaan Turolta niitä tuotteita mitä he ovat aina ennenkin ostaneet.

Otos Platinum-malliston tarjonnasta.
Otos Platinum-malliston tarjonnasta.

Tähän asiaan Turo toivoo muutosta ja jota varten he tekevät kovasti töitä vakuuttaakseen sisäänostajat siitä, että Turolta kannattaa ottaa myyntiin muutakin kuin ns. peruspukua. Edistääkseen tavoitteeseen pääsyä Turo on rekrytoinut uusia avainhenkilöitä mm. markkinoinnin puolelle. Isoin muutos on tehty kuitenkin merkittävän omistusjärjestelyn kautta.

Scandinavian Tailor Group

Scandinavian Tailor Group ostaa suomalaisen vaateyhtiö Turo Tailorin.” Näin uutisoi mm. Taloussanomat lokakuussa 2013, kun Turon siirtyminen Scandinavian Tailor Groupiin varmistui. Kyseessä oli Turon aloitteesta lähtenyt liiketoimintajärjestely, jossa yhdistettiin kolmen yrityksen, Turon, SIR of Swedenin ja Frislidin liiketoiminnat uuteen omistusyhtiöön, Scandinavian Tailor Groupiin.

Järjestelyllä omistajat hakivat muskeleita pohjoismaiden markkinoiden valtaamista varten ja tähän valloitukseen käydään suomalaisen johdon ja pääomistajuuden turvin.

Edessä loistava tulevaisuus?

Turon vierailu oli mielenkiintoinen ja se avasi ainakin minun silmiäni. Oma mielikuvani Turosta on perustunut ns. market-tarjontaan ja sieltä ostettuihin pukuihin, joista olen myöhemmin luopunut. The New Suit on kerrankin sellainen Turon puku, jota voin suositella suomalaiselle miehelle.

Tämä artikkeli on tehty yhteistyössä Turo Tailorin ja City Digitalin kanssa.

Katsauksessa Marks & Spencerin kesäpuku

Uutisoimme hiljattain, että brittiläinen tavaratalojätti ja vaatettaja, Marks & Spencer tulee Suomeen. Monelle yritys ja sen tuotteet ovat tuntemattomia, joten päätimme ottaa yhden Marks & Spencerin (M&S) puvun lähempään tarkasteluun.

Alunperin allekirjoittaneen innostus kokeilla M&S:n pukua syntyi kirjoituksesta, jossa brittiläinen räätäli Thomas Mahon (English Cut) antoi kehunsa valmistajan pukujen hinta-laatusuhteesta. Kirjoituksessa pohdittiin vaihtoehtoja räätälinpuvulle edullisemmasta hintaluokasta. Katsauksemme alla oleva puku on ostettu reilu 4 vuotta sitten ja kesäpuvuksi ominaisen vaalean värinsä vuoksi se on ollut vähäisellä käytöllä. Tästä kiitos Suomen kesien.

Marks & Spencerin kesäpuku
Marks & Spencer, Autograph-malliston hiekanvärinen kesäpuku

Malli on valmistajan Autograph -mallistosta, hyvin kevyestä villasta valmistettu hiekan värinen kesäpuku. Marks & Spencerin puvuissa on erilaiset leikkaukset ja tyylit jaettu omiin mallistoihin, joka helpottaa ostamista – varsinkin verkosta. Eri mallistoja on kirjoitushetkellä kuusi, eli mikäli saarivaltioissa on päässyt poikkeamaan kokeilemassa eri mallistojen pukuja. Tällöin voi ostopäätös syntyä verkon yli helposti myöhemmin, kun tietää mikä malli istuu ja sopii omaan vartaloon ja tyyliin parhaiten.

M&S:n liikkeiden saapuminen Suomeen helpottanee verkko-ostamista entisestään, olettaen että kaikki mallistot ovat Suomessa liikkeissä nähtävillä ja kokeiltavissa. Autograph on mallistona klassisen ja modernin sekoitus; se sopii hoikahkolle mutta kauluksen käänteet eivät ole modernin tyylin mukaisesti aivan liian ohuet. Tämä varmistaa puvun käyttöikää sen klassisuutensa puolesta.

Omakohtaista kokemusta allekirjoittaneella löytyy M&S:n Autograph-malliston lisäksi valmistajan Collezione -mallistosta, joka on mitoitukseltaan reilumpi. Housuissa on Collezionen malleissa enemmän väljyyttä, samoin kuin takissa, jossa sama koko tuntuu aavistuksen suuremmalta niin rinnan kuin vyötärön mittojen suhteen, kuin Autograph-sisarmallissa.

Ns. räkkipukujen yleisin ongelma eli kainaloaukon koko on suurehko.
Ns. räkkipukujen yleisin ongelma eli kainaloaukon koko on suurehko.

Yksi käyttöä hankaloittava moite puvussa on takin kainaloaukon suuruus. Tämä yleisestikin valmismallistojen eli ns. räkkipukujen riesana oleva mitoitusongelma aiheuttaa puvun takin nousemisen rumasti, kun käsiä nostaa ylöspäin. Ominaisuus toki helpottaa takin päällepukemista, mutta se ei salli kovin vapaata käsien liikuttelua.

Tämä häiritsee mm. autoa ajettaessa, kun takki ei istu ja liiku kovin hyvin päällä. Kainaloaukon koko ei tosin ole yhtä suuri kuin vastaavan hintatason Dressmannin mallistojen puvuissa, eli leikkaus ja mitoitus on Dressmannin pukuihin nähden parempi.

Autograph-malliston puvun takeissa napit ovat koristeellisia, eivät toimivia.
Puvun takin napit ovat koristeelliset – ei toimivat.

Puvun takin hihanapit ovat koristeelliset, eli niitä ei voi avata. Tämä helpottaa hihojen lyhennystä. Valmistajat joilla takin hihanapit ovat funktionaaliset, eli napinreiät on ommeltu hihoihin, on suuri hihojen lyhentämisoperaatio lähes mahdoton toimenpide.

Hintatasoltaan M&S:n mallit tarjoavat markkinoille houkuttelevan vaihtoehdon. Mallistoissa on saatavilla takin pituuksia niin Short (S), Regular (R) sekä Long (L) mittaisina. Näitä ei edullisimmilta merkeiltä Suomesta aina löydy.

Toisaalta, hieman suurempi hintalappu voi tarjota paremmat vaihtoehdot niin kestävempien materiaalien kuin istuvampien leikkauksien suhteen, joka kannattaa ottaa huomioon varsinkin tiuhaan käytettävää arkipukua ostettaessa.

Puvun hinta n. 230 €. Materiaali on 100 % villaa, vuori on 100 % viskoosia. Hinta-laatu huomioiden oikein hyvä suoritus M&S:ltä.

Veho 75 vuotta

Veho juhlii tänä vuonna 75-vuotista taivaltaan. Veho perustettiin v. 1939 Mercedes-Benzin maahantuontia varten. Nimi Veho on latinaa ja tarkoittaa Suomeksi ”minä kuljetan”.

Veholla on kaksi ydinliiketoimintaa Suomessa: Veho Henkilöautot ja Veho Hyötyajoneuvot. Veho Henkilöautoihin kuuluvat Mercedes-Benz-, Citroën- ja Peugeot-henkilöautoliiketoiminta ja Veho-liikkeissä tapahtuva Ford-, Honda- ja Škoda-jälleenmyynti.

Veho järjesti Helsingin Messukeskuksessa perjantaina 14.3.2014 uusien GLA:n ja C-mallin julkistustilaisuuden. Juhlavuoden kunniaksi esillä oli uutuuksien lisäksi myös muut tämän hetken Mercedes-Benz mallit ja myös muutamia vanhempia malleja vuosien varrelta.

Uusimmista mainittakoon hurja E AMG 63 S, elegantti CLS Shooting Brake, legendaarinen SL ja hopeanuoli SLS AMG. Eilisen malleista mainittavia oli 60-luvun 250 SE Automatic ja harvinainen SL (vm. -62), sekä yllätyksenä maailman ensimmäinen auto, vuoden 1886 Patent Motor-Wagen!

Julkistustilaisuus oli näyttävästi järjestetty. Puhujina nähtiin niin Vehon kuin Mercedes-Benzinkin johtoa ja juhlavuoden kunniaksi katsottiin videolta palanen Vehon ja Mercedes-Benzin historiaa, sekä nähtiin lavalla kalustoa alkuajoilta tähän päivään. Lähempi tutustuminen autoihin sujui mukavasti Sami Pitkämön tunnelmoidessa taustalla.

Positiivista oli myös se, että koko mallisto oli edustettuna ja vertailu mallien kesken onnistui samalla kertaa. Pieni miinus tuli siitä, että tilaisuudessa piti esitellä myös uusi V-sarja, mutta myrskystä johtuen, Saksasta tulossa ollut laiva oli vielä matkalla. Tutustumme V-sarjaan myöhemmin.

Kuvia Helsingin Messukeskuksessa 14.3. pidetystä tapahtumasta:

[portfolio_slideshow id=899]

Vehon historiasta on myös tehty tv-dokumentti Menestyksen takana – Veho, joka on katsottavissa ilmaiseksi MTV:n Katsomo-palvelussa.

 

Tyyliniekka oppi kävelemään

Vuosi sitten maaliskuussa, tarkemmin ottaen 5.3.2013 kerroin Tyyliniekan olemassaolosta Facebookissa. Tätä hetkeä edelsi noin puolen vuoden pohdinta siitä, onko mitään järkeä perustaa blogia ja kuka sitä lukisi. Sitäpaitsi, markkinoilla oli jo yksi miesten klassista tyyliä käsittelevä blogi. Eikä minulla ollut läheskään sitä samaa tietämystä.

Tästä Facebook-postauksesta alkoi Tyyliniekan julkinen tarina.
Tästä Facebook-postauksesta alkoi Tyyliniekan julkinen tarina.

Käänsin tämän haasteen ja omat puutteeni vahvuudeksi. Entäpä sitten, vaikka en tiedäkään lähes kaikkea. Jospa minä vielä tunnustan sen kaikille, silmiä riipovien kuvien kanssa. Jos suomalainen mies jostain oppii, niin toisten tekemistä virheistä. Tämän “järjen”juoksun pohjalta päätin jatkaa blogin kehittämistä, sillä meikäläisen tekemien pukeutumisvirheiden sarjasta riittäisi opettavaista jutunjuurta pitkäksi aikaa. 🙂

Tiimityötä alusta alkaen

Onneksi tuttavapiirissäni oli samanhenkisiä ihmisiä, jotka olivat joko kulkeneet samaa polkua minua ennen, ja/tai joilla oli tietämystä ja osaamista minua enemmän. Kun rohkeasti kerroin heille ajatuksistani perustaa blogi, sain heiltä paitsi tarvittavaa kannustusta, myös toiveen päästä tiimiin mukaan.

Tässä onkin mielestäni koko Tyyliniekan suurin oppi ja vahvuus. Tyyliniekka ei ole vain yhden ihmisen näkemys miesten tyylistä, vaan useamman asiasta kiinnostuneet kaveruksen yhteinen luomus. Olen nimittäin täysin varma siitä, että ilman Tommia ja Jussia tästä ei olisi tullut yhtään mitään.

Tyyliniekan ensimmäinen logo.
Tyyliniekan ensimmäinen logo.

Osaamisemme täydentävät toisiaan mainiosti, sillä minulle visuaalinen suunnittelu on rakettitiedettä, kun taas Tommille kamera ja erilaiset kuvankäsittelohjelmat ovat luontaisia työkaluja. Esimerkiksi videot ja Tyyliniekan logot ovat kaikki Tommin käsialaa. Jussi puolestaan on tyylipuolen ammatillinen osaaja koulutus- ja työtaustansa vuoksi. Tyyliniekalle otollinen asia on ollut myös se, että Jussi on Herrainpukimon kantavia voimia.

Kaupallisuus

Joillekin tulee vielä tänäkin päivänä yllätyksenä, että monet bloggarit, etenkin suositut, saavat yrityksiltä jotain hyvää sitä vastaan, että he kirjoittavat yrityksistä tai niiden tuotteista. Näin on ollut myös Tyyliniekan kohdalla, koska yksi agendamme on tuoda esille kotimaisia toimijoita aina kun mahdollista.

Blogista saatu hyvä ei ole läheskään aina mikään tuote tai rahallinen korvaus, vaan vaatekauppiaan puolelta tullut avoimuus oman liiketoiminnan lainalaisuuksiin, vahvuuksiin ja heikkouksiin. Kyse on luottamuksesta.

Tyyliniekan kenties tärkein syntysyy oli oman oppimisprosessin dokumentointi ja avaaminen, josta lukijat voivat halutessaan ottaa oppia. Tätä ajatusta vasten kauppiaiden avoimuus minua kohtaan on ollut huikea tilaisuus oppia heidän maailmastaan ja olen kokenut nämä tilaisuudet kullanarvoisiksi. Erityisesti Herrainpukimo, Pohjanheimo ja Koiso ovat tarjonneet mahdollisuuden kurkistaa vaatebisneksen sisäpuolelle, josta heille iso kiitos.

City Digital -yhteistyö on vienyt Tyyliniekan mm. Cityn ja Cult24:n printtilehtiin.
City Digital -yhteistyö on vienyt Tyyliniekan mm. Cityn ja Cult24:n printtilehtiin.

Kaupallisuutta edustaa myös City Digital. Lavaksen Ilkan uuteen nousuun johtama City on laajentunut itsenäisten medioiden verkostoksi, johon Tyyliniekka pääsi mukaan heti alussa. Verkosto on tarjonnut loistavien persoonien lisäksi konkreettista oppia media-alan kiemuroihin ja samalla Tyyliniekka on päässyt tehokkaan mediamyynnin piiriin. Tämän takia blogissa pyörii bannereita ja jatkossa blogissa on myös sponsoroituja artikkeleita, jotka on tehty yhteistyössä Cityn kanssa.

Mitä on tullut tehtyä?

Tyyliniekassa on julkaistu vuoden aikana reilu sata artikkelia. Osa näistä on ollut ns. ajankohtaisjuttuja, kuten Sotshin TOP5-tyylit ja osa ajattomampia, kuten esimerkiksi artikkelit tummasta puvusta ja smokista. Mukaan on mahtunut Tommin tekemiä ohjevideoita ja oma fokukseni on ollut kaupallisten toimijoiden esittelyissä ja oman kehityskaareni julkituomisessa. Vuoden aikana ovat artikkeleita kirjoittaneet myös muutamat vieraskynät, joista Joose liittyi vakituiseen toimituskuntaan.

Blogista on helppo poimia useita kestosuosikkeja. Vuoden aikana suosituimpia artikkeleita olivat:

  1. Tumma puku
  2. Perusjalkineet
  3. Smokki
  4. Kaulahuivi
  5. Laatukenkien ostospaikat Suomessa

Mitä olemme oppineet

Blogin julkaiseminen on kovaa työtä, varsinkin jos haluaa pitää yllä säännöllistä julkaisutahtia. Tämä reilun vuoden mittainen matka on ollut oppimisprosessi myös julkaisemiseen, analytiikkaan ja sen tulkintaan. Onneksi olemme tehneet matkaa yhdessä, joten yksittäisen ihmisen taakka ei ole muodostunut liian suureksi.

Konkreettinen esimerkki analytiikan vaikuttamisesta julkaisuun tuli heti alkutaipaleella, kun Google Analytics kertoi monien lukijoiden tulevan blogiin kauluspaitojen hoitamiseen liittyvillä hakusanoilla. Reagoimme tähän tuottamalla lyhyen ajan sisään useamman aihetta koskettavan artikkelin.

Kirjoittaminen ja kuvien käsittely aikataulun ohjaamana on myös oma lukunsa. Mikäpä olisi kirjoitellessa, jos riittää kun kirjoittaa milloin sattuu huvittamaan. Lähestymistapamme on kuitenkin ammattimaisempi, sillä suhtaudumme blogin ylläpitämiseen samalla tavalla kuin pukeutumiseen; intohimoisesti. 🙂

Miten tästä eteenpäin?

Otsikko sen kertoo, eli Tyyliniekka on oppinut kävelemään. Toisen vuoden aikana opettelemme juoksemaan, sillä Tyyliniekka on lunastanut kovalla työllä ja intohimolla paikkansa ja on laajentanut toimintaansa rohkeasti myös verkon ulkopuolelle. Tästä hyvänä osoituksena ovat useammat tyylikoulutukset, joita olemme menestyksekkäästi vetäneet.

Matti ja Jussi osoittivat, missä kulkee oikea hartialinja. Kuva: Johanna Pouta
Matti ja Jussi osoittivat, missä kulkee oikea hartialinja. Kuva: Johanna Pouta

Olemme jalkautuneet nuorkauppakamarin ja muiden tahojen tapahtumiin levittämään miesten pukeutumisen ilosanomaa yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tällaista yhteistyötä teemme myös jatkossa, sillä näin voimme omalla panoksellamme edistää vaatekauppaiden menestystä ja sitä kautta vaatetarjonnan kasvamista.

Kiitos kaikille lukijoille ja yhteistyökumppaneille ensimmäisestä vuodesta.

Mercedes-Benz GLA

GLA on uusin lisäys Mercedes-Benzin malllistoon ja se on myös ensimmäinen kompakti katumaasturi Mercedez-Benzin historiassa. Enimmäkseen nuorekkaan asiakaskunnan suosiota tavoitteleva GLA sisältää myös teknisiä uudistuksia. Yksi niistä on uudistettu 4Matic-neliveto, jossa on täysin säätyvä voiman jakautuminen etu- ja taka-akselin välillä.

Offroad-ajo-ohjelma optimoi pidon ja DSR alamäkiavustin tuo auton turvallisesti rinnettä alas. Korkeampi kori ja maavara helpottaa myös autoon ja autosta nousua, mikä kosiskelee varmasti myös varttuneempaa väkeä auton omistajaksi.

Ulkonäkö ja varusteet. GLA on ulkopuolelta katsottuna sporttisen ja ketterän näköinen peli. Maastokelpoisuus näkyy vain aavistuksen verran alustan reunojen suojina ja kohonneena maavarana. Maastokelpoisuudesta puhuttaessa on kuitenkin muistettava se, että auto on katumaasturi, eikä mikään off-road harrastajan työkalu.

GLA:n sisätiloissa toistuu muista MB:n malleista tuttu tyylikkyys, josta Mercedes-Benz ei ole lähtenyt tinkimään missään uudessa mallissa. Sisätilat ovat pohjimmaltaan lähes identtiset A-mallin kanssa, mutta erilaisilla materiaali- ja värivalinnoilla on mahdollista personoida oman näköinen GLA.

Valmiit malliversiot ovat vakio, Style, Urban ja AMG Line. Varustepaketit ovat Night, Exclusive ja AMG Exclusive. Mallit ja varustepaketit helpottavat ja nopeuttavat auton hankintaa, lisävarustelistan ollessa lähes loputon.

Moottorivaihtoehdot. GLA-malliin ovat dieseleistä 200 CDI, 220 CDI ja bensakoneista 200 ja 250. Kaikkien vaihtoehtojen yhteyteen on saatavilla 4Matic-neliveto. Pienimmän dieselmoottorin kulutus on saatu puristettua 4,5 litraan satasella (EU-seka) ja isoimmankin bensakoneen kulutus nelivedolla varustettuna on vain noin 6,5 litraa (EU-seka)

Hinnat. Edullisimmillaan GLA:n saa omaksi autoveroineen hintaan 38 600 euroa (Vakio 200 bensakoneella) ja korkein hinta on 52 260 euroa (Business 250 bensakoneella ja nelivedolla) Toki erilaisilla varustepaketeilla ja lisävarusteilla saadaan auton hintaa hilattua ylöspäin jos vakiomallisto tuntuu liian tavalliselta.

Veho järjesti  75- juhlavuoden kunniaksi uusien mallien GLA:n ja C:n VIP esittelytilaisuuden 14.3.2014 Helsingin Messukeskuksessa. Jokamies.com oli paikalla, lue juttu tästä.

Mercedez-Benz GLA

[portfolio_slideshow id=863]

Katso GLA:n virallinen esittelyvideo:

Video

 

Donatellon loppuunmyynti ja tulevaisuus

Turkulaisen Donatellon uutiskirjeen tilaajat lukivat toissailtana havahduttavan uutisen, jossa kerrottiin Donatellon loppuunmyynnistä. Taustalla on yrityksen sukupolvenvaihdos sekä liiketoimintamallin uudelleenorganisointi, jonka johdosta nykyinen varasto myydään pois. Nyt onkin sopiva hetki vierailla myymälässä, sillä laatutavaraa, mm. Corneliania ja lukuisia muita klassisia ja moderneja brändejä saa hyvään hintaan.

Elovirran perheestä kerrottiin, että elämäntyö jatkuu ja he toivottavat kaikki tervetulleiksi ystävällisen palvelun ja laadun erikoistavarakauppaan, Donatelloon.

Donatellon-motto

Seikkailu miehisyyden ytimessä

Kaivan partakoneen terän suojapaperistaan. Käteni tärisevät ja mielessäni vilisevät vankilaelokuvien sellitekoiset viiltoaseet sekä kylpyammeessa ranteitaan taputtelevat masentuneet ranskalaiset runoilijat. Näen jo silmissäni iltapäivälehtien otsikot. -Turkulainen mainosmies viilsi kasvonsa partakoneen terällä. Katso järkyttävät kuvat!



Olen juuri antanut periksi sisäiselle hipsterilleni ja päättänyt miesten tyyliblogien innoittamana kokeilla perinteistä parranajoa klassisella yksiterähöylällä. Ostettuani Turun Kauppiaskadulla sijaitsevasta miesten tyyliin keskittyvästä Herrainpukimosta 32 euron hintaisen ns. safety razor -parranajopaketin, olen lukenut sivukaupalla ohjeita, blogeja ja katsonut videoita oikeasta ajotekniikasta.

”Safety razor” my ass!! Ohjeiden määrän perusteella homma vaikuttaa yhtä helpolta ja turvalliselta kuin omien hiuksiensa leikkaaminen moottorisahalla. Viimein hyvästelen perheeni, otan arvettomista kasvoistani varmuuden vuoksi viimeisen selfien ja lukkiudun kylppäriin. Nostan vapisevin käsin Mühlen kromatun partakoneen kasvoilleni ja aloitan…

Tero Rantaruikka kohtasi pelkonsa ja kokeili klassista parranajoa.
Tero Rantaruikka kohtasi pelkonsa ja kokeili klassista parranajoa.

Viiden minuutin kuluttua astun ulos kylpyhuoneesta puolisoni ja tyttäreni eteen uutena miehenä. Kasvoni ovat sileämmät ja pehmoisemmat kuin koskaan sitten murrosiän. Tunnen itseni pölvästiksi. Eihän tässä ollut mitään ihmeellistä. 

Mielessä on session jälkeen vain yksi kysymys. Miksi isäni ei opettanut ajamaan partaa oikein? Miksi olen uskonut kieroja mainosmiehiä ja käyttänyt satoja, ellei tuhansia euroja Gilleten SuperTurboTriplaPlatina kertakäyttöteriin.

Olen rääkännyt 25 vuotta naamaani sähkökoneilla ja sikahintaisilla monikkoterillä kun neljän terän hinnalla olisin saanut paketin moniverroin parempaa jälkeä tekeviä Astran yksikköteriä, joilla ajelen naamaani vuoden.

Perinteinen parranajo on halpaa kuin partasaippua

Tuukka Simonen Herrainpukimosta kertoo että en ole yksikköteriä koskevien ennakkoluulojeni kanssa yksin. Tuukka kertoo myös että sähköajoon verrattuna märkäajo on miehen iholle huomattavasti hellävaraisempi. Sähköajo kun raastaa partakarvan brutaalisti poikki useimmiten jo tylsyneellä terällä. Sähkökoneella ajaessa ei lisäksi voi ottaa huomioon oman parran yksilöllistä kasvusuuntaa. Ajamalla parran sähkökoneen sijasta höylällä tulevat samalla kasvot puhdistettua ja kuorittua ja iho pysyy paremmassa kunnossa.

Suuret sähkökonevalmistajat sekä Gilleten omistava Procter & Gamble ovat onnistuneet muutaman kymmenen vuoden aikana ajamaan yksikköterävalmistajat pois markkinoilta ainakin varakkaissa teollisuusmaissa. Valmistajat ovat kuitenkin pysyneet hengissä kolmansien maiden markkinoilla, missä sähköä ei ole saatavilla joka tuvassa eikä kukaan laillisella työllä itsensä elättävä maksa kertakäyttöteräpakkauksesta viikon palkkaa.

Suurin osa terävalmistajista tuleekin mm. Pakistanista, Intiasta, Turkista sekä muista ns. vahvan karvankasvun maista. Terät eroavat toisistaan melko paljon mm. terävyytensä perusteella. Paras terä löytyy kokeilemalla eri merkkejä.

Moni mies myös pihistelee kalliiden kertakäyttöterien vaihdon kanssa ja ajelee partaansa tylsillä terillä. Kun yksi yksi 100 terän paketti maksaa Herrainpukimossa vain 12 euroa, tulee terääkin vaihdettua useammin. Alkuun pääsee helposti ja edullisesti hankkimalla 32 euron arvoisen paketin, joka sisältää Mühlen kromatun höylän sekä paketin Astran partateriä. Toki tässäkin tapauksessa on helppo pudota varustelukierteeseen ja hankkia partasuteja, saippuoita ja muuta tarviketta, mutta peruspaketti ei ole Gilleten starttipakkausta kalliimpi.

10 vinkkiä parranajoon

  1. Kastele kasvosi lämpimällä vedellä. Parhaan tuloksen saat kun ajat partasi suihkun jälkeen jolloin parta on saanut rauhassa pehmetä.
  2. Hiero kasvoihisi huolellisesti esim. partageeliä, -saippuaa tai – öljyä.
  3. Aloita ajaminen poskista, näin leuassa oleva karkeampi karva saa pehmetä hieman pidempään
  4. Ota höylän varren päästä kiinni kevyellä otteella. Älä paina höylää.
  5. Hae höylälle oikea kulma. Korva kertoo koska höylä leikkaa parhaiten.
  6. Ajaessasi älä venytä ihoa, mutta yritä saada ajettava alue mahdollisimman sileäksi ilmehtimällä hölmösti.
  7. Tarkkaile ajojäljestä ja höylän äänestä mihin suuntaan partakarva kasvoilla kasvaa. Aja karvan kasvusuuntaan.
  8. Jos partakarva on erityisen karheaa tai haluat erittäin sileän jäljen, voit kokeilla ajaa vastakarvaan. Anna kuitenkin ihosi tottua märkäajoon parisen viikkoa. Samalla opit uuden ajotekniikan. Huomaa, että iho saattaa aluksi hieman ärtyä.
  9. Kosteuta ihosi ajon jälkeen. Samalla voit tarkistaa ajojäljen ja viimeistellä lopputuloksen.
  10. Säilytä höylää paikassa, missä et voi vahingossa törkätä sormea terään. Viiltohaavat tulevat yleensä muissa kuin ajotilanteissa. Hävitä käytetyt terät niin, ettet vahingossa työnnä sormeasi terään esim. roskiksessa.

Artikkelin kirjoittaja Tero Rantaruikka on turkulainen projektipäällikkö, nuorkauppakamarin ainaisjäsen ja Herrainpukimon asiakas. Juttu on kirjoitettu yhteistyössä Herrainpukimon ja Aurajoen nuorkauppakamarin kanssa.

Honda Civic Type R Concept

Honda julkisti 2014 Geneven autonäyttelyssä uutuuksia, joiden joukossa oli myös erittäin odotettu, uusi versio Civic Type R:stä. Kyseessä on vielä konseptimalli, mutta antaa hyvin suuntaa siihen mitä tuleman pitää.

Hondan suunnittelutiimi kuvaa Civic Type R Concept:ia lauseella ‘Rata-auto tiekäyttöön.’ Civic Type R Concept on rohkea ja aggressiivisen näköinen konsepti, joka huokuu vahvaa suorituskykyä ja persoonallisuutta, kaikkea sitä jota todellinen Type R merkinnällä varustettu Honda edustaa.

Civic Type R:n tuotantomalli tullaan julkaisemaan vuonna 2015 ja se tulee olemaan edeltäjiään selvästi kovempi paketti. Aerodynamiikka ja suorituskyky on hiottu huippuunsa, mutta silti säilyttäen maantieauton ulkonäkö – ainakin jossain määrin. Civic Type R Concept on upea ilmestys ja toivottavasti sen ulkonäköä ei tulla liikaa ‘tavallistamaan’ – hondamies on kuitenkin aina hondamies.

[portfolio_slideshow id=374]

 

Lepolestit

Oikeankokoiset lepolestit ovat jokaisen kenkäparin välttämätön kumppani, jolla pidennetään kenkien käyttöikää merkittävästi. Vaikka myytävissä kengissä näkee joskus erittäin kauniita, pinnaltaan lakattuja lepolestejä, ovat klassiset setripuiset lepolestit paras valinta kotikäyttöön. Tämä siitä syystä, että lepolestin tärkein tehtävä muotoonpalauttamisen lisäksi on imeä kengistä kosteutta – ja lakattu pinta estää tämän.

Seetripuisilla lepolesteillä huolehdit kengistäsi. Vasemmalta oikealle; Feetlet (koko M), Loake (koko M) ja Herrainpukimo (koko 41-42).
Seetripuisilla lepolesteillä huolehdit kengistäsi. Vasemmalta oikealle; Feetlet (koko M), Loake (koko M) ja Herrainpukimo (koko 41-42).

Lepolestin tulee täyttää kenkä sopivasti, ei liikaa venyttäen. Nivelletty tai kolmiosainen täyslesti on paras valinta, sen tukiessa myös kantakupin muotoa. Vieterijouselliset lepolestit soveltuvat lähinnä satunnaiseen matkakäyttöön ja niissäkin kannattaa suosia sellaisia, joissa ei ole teräviä reunoja jotka tekisivät vekkejä kengän sisäpintaan.

Muovisia lepolestejä en suosittele edes matkakäyttöön, sillä ne eivät ime kosteutta. Ennemmin kannattaa sulloa kenkä täyteen sanomalehtiä.

Lepolestejä on moneen lähtöön

Moni valmistaja tarjoaa kenkiensä lestien mukaan erityisesti tehtyjä lepolestejä. Näiden hinta on yleensä paljon enemmän kuin ns. geneeristen lepolestien. Mikäli kengät eivät ole oman jalan mukaiseen lestiin tehdyt, on näiden lepolestien etu myös kyseenalainen – kenkä kuitenkin muotoutuu käytön myötä omistajansa jalan mukaan, eikä lepolesti pysy tässä muutoksessa mukana.

Kiristysruuvilla voidaan säätää jousen ja sitä kautta lepolestin jäykkyyttä kenkään sopivaksi.
Kiristysruuvilla voidaan säätää jousen ja sitä kautta lepolestin jäykkyyttä kenkään sopivaksi.

Yleiset sivu- ja pituussuunnassa jousilla muokkautuvat lepolestit ovat käytännöllisin valinta. Mikäli päädyt kengän mukaan tehtyyn lestiin, valitse lakkaamaton versio.

Lepolestin jalkapöydän jousimekanismi. Keskellä on kiristysruuvin paikka.
Lepolestin jalkapöydän jousimekanismi. Keskellä on kiristysruuvin paikka.

Olen käyttänyt neljän eri valmistajan lepolestejä, enkä ole havainnut niistä merkittäviä laatueroja puoleen tai toiseen. Näin ollen voin suositella Bexleyn, Feetletin, Herrainpukimon ja Loaken setripuisia lepolestejä. Näistä lepolesteistä Loake on muita hitusen kapeampi, joka kannattaa huomioida jos käytettävät kengät ovat kapealestisemmät. Loaken lepolestejä myy ainakin Juhlagalleria.

Lepolestien erot ovat kosmeettisia, Loaken (keskellä) ollessa Feetletin (vasemmalla) ja Herrainpukimon lepolestejä hivenen sirompi.
Lepolestien erot ovat kosmeettisia, Loaken (keskellä) ollessa Feetletin (vasemmalla) ja Herrainpukimon lepolestejä hivenen sirompi.

Setripuu on paras valinta

Setripuu on lepolestien paras materiaali ominaisuuksiensa ansioista. Huokoinen puumateriaali imee kosteutta kengistä ja puulajin voimakas tuoksu peittää hienhajua, sekä tuo kenkäkaappiin miellyttävän aromin. Setrintuoksu toimii myös tehokkaana koinkarkoittimena, tuoden suojaa samassa tilassa säilytettäville luonnonkuituvaatteille.

Pehmeää puulajia on myös tarvittaessa helppo muokata hiomapaperilla tai raspilla enemmän kenkien muodon mukaiseksi.

Lepolestien muotoiluissa on valmistajakohtaisia eroja. Kuvassa vasemmalta oikealle; Feetlet, Loake ja Herrainpukimo.
Lepolestien muotoiluissa on valmistajakohtaisia eroja. Kuvassa vasemmalta oikealle; Feetlet, Loake ja Herrainpukimo.

Lepolestit ovat käytännössä elinikäinen laatuostos. Kevyt pintahionta auttaa tuoksun hiipuessa ja jousien liikevaraa voi säätää ruuveja kiristämällä tai löysäämällä. Jokainen kenkäpari ansaitsee oman lepolestiparinsa ja suosittelen ostamaan ne samalla kertaa kenkien kanssa.

Mistä lepolestejä voi ostaa?

Lepolestejä voi ostaa usein laatukenkiä myyvistä liikkeistä, paremmista tavarataloista, verkkokaupoista sekä suutareilta. Alla listaus kotimaisista paikoista, joista tiedämme löytyvän asiallisia lepolestejä. Mikäli listasta puuttuu jokin liike, niin kerro siitä niin lisään sen listaukseen.

Lamborghini Huracán LP 610-4

Jos tämä auto ja video ei saa ihokarvoja nousemaan pystyyn, niin käy mahdollisimman pian lääkärissä.

5.2 litrainen V10, 610 hevosvoimaa, 560 nm vääntöä, 3.2 sekuntia sataseen / 9.9 sekuntia kahteensataan ja huippunopeus 325 km/h. Kori alumiinia ja hiilikuitua, 7-portainen kaksoiskytkimellä varustettu laatikko, sekä jatkuva neliveto.

Hyvät naiset ja herrat, Lamborghini Huracán:

https://youtu.be/eJnWPhSQjPs