Suomalaisten erityisessä suosiossa ovat olleet jo useamman vuoden turpeiset eli  “savuviskit”. Skottiviskeissä on monia ainutlaatuisuuksia jotka tekevät niistä kiistatta parhaita tynnyrikypsytettyjä juomia maailmassa ja turpeen käyttö on ollut vuosisatoja yksi näistä saloista.

Turvetta löytyy kaikkialta Brittein saarilta ja sitä on käytetty vuosisadat lämmittykseen ja siten myös viskinteossa maltaan kuivaamiseen ja aikoinaan myös tislaamon pannujen lämmittämiseen. Eri alueiden turpeet koostuvat eri materiaalista, ruohoista, sammalesta, puiden juurista, kuolleista eläimistä ja mullasta joka on tuhansia vuosia tekeytynyt, painunut kasaan ja muodostanut alueelle ainutlaatuisen tuoksuisen maa-aineen.

peat-bogEtenkin syrjäisimmillä seuduilla kuten Skotlannin saaristossa jossa puutavaraa ei juuri polttamiseen asti ollut eikä hiilikaivoksiakaan lähellä, on turve säilynyt pitkään pääasiallisena lämmitysvaihtoehtona. Kun viimeisten vuosikymmenten aikana kaasu- ja kaukolämmitys on yleistynyt, ovat kuitenkin muutamat tislaamot päättäneet olla luopumatta ainutlaatuisesta savuisesta maustaan ja säilyttäneet turvepolttoiset kuivaamot sekä turpeenleikkaajan ammattikunnan.  Allaolevassa videossa Willie McNeill Bowmoren tislaamolta näyttää turpeenleikkuun perinteiset konstit.


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA


 

modern-peat-cuttingTurpeen leikkuuseen on toki olemassa koneita, kuten ne joita Suomessa ja Venäjällä käytetään kun turvetta kerätään voimalaitosten käyttöön. Skotlannissa kuitenkin koetaan, että käsin leikattu turve on jotenkin parempi idea, ja kun sitä ei kuitenkaan tarvita kuin vain kolme tonnia viikossa per tislaamo, niin eiköhän sitä pari ukkoa lapioineen riitä leikkaamaan. Niin, tai sitten kaikki tämä on vain silmänlumetta ja huuhaata, koska totuudessa valtaosa käytetystä turpeesta lienee koneellisesti kerättyä. Mutta onhan se parempaa mainosta, jos harmaapäiset vanhat miehet kumisaappaissa rakastavin ottein pilkkovat vanhaa suonpohjaa esi-isiltään perityillä työkaluilla.

Oli kyseessä sitten käsin- tai koneella leikattu turve, seuraavaksi turve ilmakuivataan, tai tarkemmin pinotaan kasoiksi jotta siinä oleva vesi valuisi pois jättäen jälkeensä kivikovia brikettejä. Noin kolmen viikon jälkeen kuiva turve siirretään tislaamon käyttöön, eli poltettavaksi maltaan kuivaushuoneessa. Tämäkin prosessi on kokenut uudistuksia ikonisten pagoda-kattoisten kuivaushuoneiden aikakaudelta. Koska turvekerrokset kasvavat vain vaivaisen millimetrin vuositasolla, ovat monet tislaamot siirtyneet säästöliekille turpeen kanssa. – Ja se on muuten auttanut ja kaikki me ekohipit voimme iloita sillä Skotlannin turvevarannot ovat kääntyneet takaisin kasvuun viimeisten vuosien aikana.

burning peatEsimerkkejä tällaisista uusista tekniikoista ovat muun muassa Bowmore, jossa turve jauhetaan pulveriksi ja ripotellaan kuivaushuoneessa tulen päälle kuten pippuri pihville. – Tätä prosessia kutsutaankin maustamiseksi (flavouring). Myös kaupalliset mallastamot kuten Glen Ord ja Port Ellen kierrättävät nykyisin turvesavun putkiston läpi niin, että mallas savustuu tasaisesti ja juuri haluttuun turpeisuuteen.

Tuo turpeisuushan mitataan yksiköllä PPM (Parts Per Million) eli miljoonasosia fenoleja. Lukuun vaikuttaa turvesavun määrä, ja savukyllästykseen käytetty aika, mutta myös turpeen laatu vaikuttaa siihen, mitä fenoleja ja missä määrin maltaaseen tarttuu. Tästä johtuen eri tislaamojen maltaat yhdistettynä eri vesilähteisiin, hiivavalintoihin, käymisaikoihin, tislauskierron pituuksiin ja tislauskertojen määriin, tynnyrivalintoihin ja kypsymisaikaan tuottavat niin monia erilaisia viskejä.

Esimerkkejä PPM määristä eri viskeissä on Benromach (8), Highland Park (20), Bowmore (20-25), Talisker (25-30), Lagavulin (35-40), Laphroaig (40-43) ja Ardbeg (55) ja tietenkin Bruichladdichin heavily peated (40) ja Octomore sarjan turvemonsterit jotka menevät jopa yli 200 PPM.


JÄTÄ VASTAUS