Helsingin paras whiskey sour

Pidän kirpeistä juomista. Tällä lauseella on hyvä aloittaa. En ole yksin, sillä jo pari vuotta olemme puhuneet ystäväni Simon kanssa siitä, että pitäisi käydä etsimässä parhaat whiskey sourit Helsingistä. Vähän ennen joulua aloimme puhumaan asiasta kolmistaan – Simo, Finwhisky -blogin Juhis ja minä – ja päätimme, että tässähän on nyt hyvä hetki lähteä välipäivinä asiaan perehtymään. Simo lähtisi kuvaajaksi ja Juhis ja minä kirjoittaisimme jutut omista näkökulmistamme.

Lähdimme kartoittamaan baareja listaamalla omat suosikit ja paikat joista huhut lupailivat hyvää. Lisäksi kysyimme muutamilta alan ammattilaisilta ja joukolta ystäviä, mitkä paikat tulisi huomioida kierroksellamme. Hyvin paljon samoja oli kaikkien ehdotuksessa ja lopulta listallemme valikoitui kahdeksan paikkaa, niin perinteisiä kuin moderneja hipsteripaikkoja ja kaikkea siltä väliltä.

Kierroksellamme – jonka jaoimme kahdelle päivälle ihan maksateknisistä syistä – oli hauska nähdä, miten jokaisen paikan juoma sopi niin hyvin kyseisen baarin tunnelmaan ja tyyliin.

Hotel Havenin baari

Hotel Havenin aulabaarin merkittävimpiä piirteitä on laaja, yli 200 viskin valikoima joka on kauniisti esillä suuren pöydän päälle levitettynä. Baari, kuten hotellibaarin tuleekin, on rauhallinen sekoitus rentoa ja bisnestä jossa kaikilla on samanaikaisesti hyvä ja hieman kuulumaton olo. Viskivalikoima sisältää merkittävän määrän amerikkalaisia, aasialaisia ja irlantilaisia viskejä, tavanomaisten ja harvinaisten skottiviskien lisäksi tietenkin.

Hotel Haven whisky collection
Hotel Havenin viskikokoelma on sanalla sanoen laaja.

Havenin klassinen Whiskey Sour

Bulleit Bourbonista tehty ja varsin suuressa kristallitumblerissa tarjottu hyvinkin perinteinen whiskey sour saa piristystä appelsiinibittereistä, perinteisemmän Angosturan sijaan. Tässä cocktailissa on munanvalkuaista ja kokonaisuutta koristaa appelsiininkuori.

Suosittelemme


Haven Whiskey Sour

Kokonaisuutena juoma on hieman liian pitkä, joka tekee siitä astetta kevyemmän kuin seurueemme olisi – riskeinä äijinä – kaivannut. Simo kuvasi juomaa hyvin, sanoessaan että toisi mieluusti kihlattunsa maistamaan souria Haveniin. Bulleit tuntuu hieman jäävän taka-alalle tässä juomassa, joka viskimiehinä on meistä hieman sääli. Etenkin alkuun munaa oli astetta liikaa, joka pehmensi terävämpiä makuja. Loppua kohden lasissa avautui huomattavasti enemmän bourbonia ja jälkimakuun se jäikin päällimmäiseksi.

Appelsiinisen tuoksunsa ja keveytensä takia totesimme porukalla, että Havenin whiskey sour on ehdottomasti jälkiruokajuoma enemmän kuin alkudrinkki.

Havenin Kentucky Sour

Havenin baarissa myydään myös hieman erilaista whiskey souria, nimeltään Kentucky Sour. Tähän versioon runko tulee Knob Creekin viskistä jonka suurempi alkoholiprosentti (50%) tekee siitä heti voimakkaamman. Tuore limemehu ja vaahterasiirappi yhdistyvät munan, viskin ja Peychaud’s bitterin kanssa luomaan varsin vaikuttavan kokonaisuuden. Juoman kruunaa reilu pala verigreipin kuorta.

Tätä juomaa kuvaa parhaiten sana tunkkainen – tahallaan. Juomassa on selkeä vanhan ullakon tuoksu, joka ei siis ole paha vaan ajatuksia herättävä. Kokonaisuutena tämä on klassiseen whiskey souriin verrattuna huomattavasti happamampi ja täyteläisempi, mutta samalla myös makea, kiitos vaahterasiirapin. Tämäkin on ehdottomasti jälkiruokaversio, joskin sopii varsin täydellisesti nautittavaksi nahkasovalla takan ääressä, kuten sen Havenissa voikin juoda.

Liberty or Death

Sen verran vaikeasti löydettävä paikka kyseessä, että onnistuimme kävelemään Liberty or Deathin mustien ikkunoiden ohi miltei kahdesti saapuessamme. Mutta ohi tästä paikasta ei kannata kulkea, sillä pienestä koostaan huolimatta paikkaan mahtuu tyyliä ja tunnelmaa.

Libertyn Whiskey Sour

Bulleit Bourbonista tehty whiskey sour saa Libertyssä uuden muodon, kun paikka ei enää käytä munia juomissa. ”Toimme munan Helsinkiin, niin voimme myös ottaa sen pois.” kiteyttää ravintolapäällikkö Henri Halonen.

Liberty or Death Whiskey Sour

Ja ensimmäistä kertaa jouduin toteamaan, että ei Whiskey Sour välttämättä munaa kaipaa. Sitruunamehu, sokerisiirappi ja Angostura sekä appelsiinibitterit oikeassa suhteessa tekivät tästä juomasta niin täyteläisen ja hyvässä balanssissa olevan, ettei sitä tarvinnut peittää tai pehmentää valkuaisvaahdolla. Tämä myös sallii bourbonin makeuden ja maun tulla läpi vahvemmin.

Ainoa miinus, jos sitä sellaisena haluaa pitää, oli, että lasi tarjottiin vain puolillaan jäitä. Tämä jätti nautinnon ehkä hieman lyhyemmäksi kuin olisi voinut toivoa, ja tietenkin vähemmät jäät sulavat myös nopeammin.

Grotesk

Pihvipaikkana mainetta niittänyt Grotesk on myös erinomaisen cocktailbaarin koti. Hienot ja tarkkaan suunnitellut valaistusratkaisut eivät olleet kuvaajamme mieleen, mutta pitkä kuparipintainen baaritiski ja loistava palvelu korvasivat sen, mikä kuvausnautinnosta jäi paitsi.

Groteskin Whiskey Sour

Maker’s Mark, sitruunamehu, sokerisiirappi, munanvalkuainen sekä ripaus suolaa muodostavat tämän drinkin. Hyvin yksinkertaiseen lasiin tulee miltei lasin kokoinen ja täysin kirkas jäämurikka (lisää näistä alempana) ja juoman päälle tujaukset Angosturaa ja appelsiinibittereitä sekä siivu kuivattua mandariinia.

Grotesk Whiskey Sour

Tässä juomassa on erittäin paksu ja tiivis munavaahto, jonka päällä bitterit tulevat vahvasti esiin nenään ja ensimmäisiin hörppyihin. Maker’s tulee mainiosti läpi ja tässä on aivan erinomainen happamuus sekä likimain täydellinen balanssi makuja omaan makuuni.

100 Dogs

Kiistämättä hipsterein paikka listallamme, hotdogeihin ja erikoisiin cocktaileihin vihkiytynyt 100 Dogs on tunnettu siitä, että siellä ei heitetä mitään hukkaan. Likööripullojen pohjat sekoitetaan alati vaihtuvaksi talon likööriksi, puristetuista ja kuorituista sitruksista tehdään sitrussiirappia ja paikasta et muovipilliä saa itkemälläkään. Sisäinen hippini on kotona.

Wasteland

Nyt ollaan jo varsin kaukana perinteisestä whiskey sourista, ja väittelimmekin pöydässä – ja jälkeenpäinkin – pitkään siitä, voiko tätä juomaa ottaa edes kilpailuun mukaan. Oli miten oli, se oli kuitenkin sen verran hyvä ja erikoinen, että ei sitä voi jättää tässä artikkelissa mainitsematta.

100 Dogs Wasteland Whiskery Sour
Wasteland.

Irlantilaista Tullamore Dewtä pohjanaan käyttävä Wasteland on yhdistelmä talon likööriä (joka kyseisenä päivänä onneksemme oli varsin vadelmainen ja kirpakka kokonaisuus), sitruunamehua, sitrussiirappia, ja munanvalkuaista. Päälle juomaan tulee vielä siivu kuivattua sitruunaa.

Juoma on varsin kirpeä ja siinä on kunnollinen, hieman silmiä siristävä vadelman maku. Viski tässä juomassa ei kyllä maistu, ja siitäkin syystä oli pakko kirjoittaa muistiinpanoihini ”this is great, but it’s no whiskey sour” – mahtava juoma, muttei tätä whiskey souriksi voi kutsua. Maussa on myös vihreää omenaa, ehkä raparperiakin. Tätä juodessa ja nauttiessa baarin japanilaistyylisestä ambienssista voi hetkeksi unohtaa olevansa loskaisessa Suomessa. – Huom.! Koska valtaosa juoman mausta tulee talon liköörisekoituksesta, kannattaa varautua mahdollisesti hyvin erilaiseen makuelämykseen päivästä riippuen.

Helsinki Distillery Company – Tislaamobaari

”Whiskey Sourissa pitää olla makuna whiskey, ei bitterin 20 yrittiä.” – ravintolapäällikkö Tony.

Nämä sanat lausuttiin miltei heti alkuun, kun saavuimme Tislaamobaariin, ja kertoivat hyvin paljon tämän kaakeli- ja raakatiiliseinäisen hillitysti koristellun ja avaran baaritilan luonteesta.

Classic Whiskey Sour

Tislaamon klassiseen souriin tulee Basil Hayden’s Kentucky Straight Bourbon Whiskeytä, monille varmasti uutta tuttavuutta, kuten se oli koko seurueellemme. Lisäksi sitruunamehua, sokerisiirappia ja munaa. Lasin päälle lisätään tujaus Angosturaa ja verigreipin kuorta, jonka jälkeen koko juoman päälle suhautetaan suihkupullosta viskisumu, jonka voimakas tuoksu tuntui täyttävän koko huoneen.

HDCO Whiskey Sour

Nenään tässä juomassa tuntui vahvimpana savuinen ja turpeinen tuoksu viskispraystä jonka alla oli sitrusta ja Angosturasta tulevaa kitkeryyttä. Maussa tuli hienosti esiin tämä laadukas Bourbon viski sekä hyvä määrä sitruunaa. Suutuntuma tässä juomassa oli erinomainen, sopivasti rakennetta. Loppu ja jälkimaku olivat bourbonin makeutta täynnä.

Helsinki Whiskey Sour

Koska Tislaamobaari oli ensimmäisen iltamme viimeinen paikka, pyysimme mahdollisesti jonkun mielestä pyhäinhäväistystä, eli Helsinki Distillery Companyn omasta viskistä tehtyä souria, ja saamamme piti. – Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että single malteista, etenkin kalleimmista tehtävät whiskey sourit voivat koitua juomarilleen varsin äkkiä hyvin kalliiksi huviksi.

Shakeriin päätyi 2cl sokerisiirappia, 3cl sitruunamehua (joiden balanssi testattiin aivan alkuun) ja koska elimme vielä vuotta 2017, 4cl HDCOn 100% Rye viskiä, jotka ravisteltiin vähän vähemmän munanvalkuaisen kanssa ja kaadettiin jäiden päälle lasiin. Loppuun tujaus Angosturaa ja appelsiininkuorta koristeeksi.

HDCO 100 rye whiskey sourTuoksussa oli tässä ylimpänä sitrus ja Angostura, jonka alta tuli ruisviskin kiehtova sekoitus yrttisyyttä ja aromeita. Maku oli hyvin kuivan hapan ja HDCOn viski tuli kirkkaasti läpi. Tämä oli ehdottomasti happamin ja viskeisin whiskey sour jota olen kotini ulkopuolella maistanut, todellinen viskinystävän sour. – Tosin, jos ei ole aivan yhtä suuri happojen ja vahvan viskin ystävä, voi hyvin olla että tämä juoma on jo aivan liikaa.

 

*  *  *

Runar

Toinen päivä alkoi hieman erilaisella hotellin aulabaarilla – Runar on paikka jossa soi suomiräp ja baarimikko erikseen pyysi, että hänestä otetaan kuva keskisormi pystyssä. Paikassa on asennetta samalla mitalla kuin vankkaa ammattitaitoa ja laatua.

Runar Atte making whiskey sour
Atte Runarista, ja ihanan suuret jääpalat.

Runarin Whiskey Sour

Bulleit Bourbonia – koska siinä on paras runko ja eniten ruista, eli mausteisuutta – kertoi baarimestarimme Atte. Sitruunamehua ja sokerisiirappia, bittereinä Angostura ja appelsiini, sekä kolme tujausta 20% suolalientä piristeeksi; koristeltuna appelsiininkuorella ja ilman munan vatkausta.

Näin syntyi sour jossa on viski edellä, joka ei ole kovinkaan makea mutta silti selkeästi hedelmäinen. Tuoksussa tuli hyvin vahvasti wanhanajan appelsiinikaramelli, joka lienee yhdistelmä appelsiinibittereitä ja suolaliemen vaikutusta. Jälkimaussa taas bitterit vievät voiton.

Runar Whiskey Sour

Tämäkin sour tarjottiin suuren ja täydellisen kirkkaan jäämurikan kanssa, ja näitä jäitä valmistaa Ice Bros. joka – aivan sattumalta – on Aten firma. He valmistavat mittatilaustyönä lasien mukaan jääpalat ravintoloiden tarpeeseen – ja itse ainakin haaveilen, että hankkisin niitä kotiinkin. Jään funktio on selkeä, pitää juoma viileänä, mutta nämä kirkkaat suorakaiteet ovat paitsi kauniit, myös tarpeeksi kookkaat olemaan sulamatta ja laimentamatta juomaa vaikka sitä nauttisi pitemmänkin tovin.

Hotelli Tornin American Bar

Oma ehdoton vaatimus kierroksellemme ja yksi Helsingin perinteikkäimmistä cocktail-baareista, Tornin American Bar on tunnelmaltaan sekoitus salakapakkaa ja tyylikästä loungea. Täällä juomat tehdään ilman kiirettä, meillekin kolme souria jokainen omassa shakerissään, koska niin tulee tarkemmin parempi.

Tornin Whiskey Sour

4cl Knob Creek 50%
2-3cl itsevalmistettua sitrussiirappia
4cl tuoretta sitruunamehua
munanvalkuainen
Angostura ja greippibittereitä

ravistellaan ensin ilman jäitä, sitten jäiden kanssa ja siivilöidään pakastinkylmään tynnyrinmuotoiseen lasiin. Sekaan jääpaloja (pettymyksekseni paljon tylsempiä kuin aiemmissa paikoissa) ja päälle muutama pisara Angosturaa, tarkoin pudotettuna eikä heitettynä. Appelsiininkuorta otettiin erittäin reilu viipale, joka hierottiin pitkin lasin reunaa hartaudella.

Torni American Bar Whiskey Sour

Nenään tästä luomuksesta tarttui sitruksen kirkkaus ja yllättävää kyllä, Angostura oli niin mieto, ettei sitä melkein haistanut ollenkaan, vaikka sitä olikin selkeät ruskeat täplät pinnassa. Maussa tulee ensin vastaan muna, mutta sen takaa puskee heti kirpeä ja karvas, jotka taas tekevät tilaa kun appelsiinin lämpö pilkahtaa pinnalle, jota seuraa vahva ja kuiva greippi.

Juoma jatkuu vaihtelevana, täynnä nyansseja, se pakottaa pohdiskelemaan. Loppuun jää erittäin kuiva maku. Siinä missä Havenin juoma oli jälkiruoka, niin tämä on digestiivi, tosin, näitä voisi hyvin juoda myös ruokahalun kasvattamiseen.

Why Join the Navy When You Can be a Pirate

Kun mainostoimisto tekee ravintolan, siitä tulee tämä. Mahtavalla nimellä- Steve Jobsilta lainatulla – varustettu kahvila/ravintola/afterwork paikka/cocktailbaari on yleensä aina täynnä, joka on aina hyvä merkki. Tällä kertaa olimme paikalla niin ajoissa, että vasta ensimmäiset toimistoistaan vapautetut ihmiset olivat ehtineet paikalle, mutta puheensorinassa oli silti sitä jotain – luovaa tunnelmaa.

Why Joinin Whiskey Sour

Joukon perinteisimpiin asettuva sour sisältää Bulleit bourbonia, sokerisiirappia, sitruunamehua, ja munaa. Lisänä vielä tujaus tai pari Fee Brothersin appelsiinibittereitä. Kokonaisuus tarjoillaan – ainakin omaan silmään ja käteen – koko kisan tyylikkäimmistä laseista, maltillisesti leikatusta tumblereista.

Why Join the Navy Whiskey Sour

Tuoksu tässä juomassa on varsin mieto. Bitterit tulevat kielelle heti kärkeen mutta muuten juoma on varsin pehmeä, hyvässä balanssissa. Hieman liian helppo – tosin ottaen huomioon kyseessä olevan juuri afterworkin alkuhetket, niin ehkäpä juuri sellainen kuin tähän paikkaan sopii. Bulleitin ominaismaku jää pyörimään suuhun kun viimeinen siemaus on nautittu.

Lopputulemat ja voittaja

Vaikka (lähes) kaikissa juomissa oli peruselementit samat, siis bourbon, sitrusmehu, sokerisiirappi ja bitterit – ja enimmäkseen munaakin – oli jokainen näistä juomista varsin erilainen. Tuskailimme pitkään siitä, miten voimme edes verrata näitä keskenään, kun jokaisella on paikkansa omassa baarissaan, oikealla hetkellä ja tietylle henkilölle vähintäänkin. Olisi myös virhe suositella mihinkään ääripäähän vietyä souria, sillä siinä pettyisi valtaosa sitä maistavista.

Rehellisesti pitkän ja hartaan keskustelun, itsetutkiskelun ja pohdiskelun jälkeen tulimme siihen lopputulokseen, että voittajan on pakko olla pisimmän ja monipuolisimman makunautinnon tarjonnut, ei perinteisin muttei villeinkään whiskey sour, jonka valmisti meille baarimestari Ville Kaukjärvi, Hotelli Tornin American Barissa.

Torni American Bar Ville Kaukjarvi voittaja whiskey sour
Ville Kaukjärvi tarjoilemassa voittajajuomaa, American Barin whiskey souria.

Katso myös Juhiksen kirjoitus aiheesta Finwhisky-blogissa!

Jutun kuvat © Simo Leppänen

Lue lisää