Koti Blogi Sivu 599

Uusi, hiljaisempi ja taloudellisempi Opel Mokka – ei mikään Espressokone

0

Opel Mokka 2016 on uuden 1,6 CDTI-dieselmoottorin myötä paljon entistä hiljaisempi ja pieniruokaisempi. Uusi kuusivaihteinen automaatti on saatavana sekä bensiini- että dieselmoottorin kanssa ja se myös alentaa omalta osaltaan kulutusta.

Opelin uudelle dieselmoottorien sukupolvelle on annettu lempinimeksi ”Kuiskaavat dieselit”, joka kertoo voimanlähteiden luonteesta. Hiljaisuuden lisäksi moottorien käynti on hienostuneen tasaista, minkä takia liikkeellelähdön jälkeen on vaikea arvata onko nokalla bensa- vai diesel-moottori.

Uuden moottorin kehitystyössä painotettiin kolmea ominaisuutta. Siitä haluttiin entistä taloudellisempi, mikä vähentää samalla kaikkia päästöjä. Moottorin piti reagoida herkästi kaasupolkimen liikkeisiin ja tarjota runsaasti vääntöä etenkin käyntinopeusalueen alalaidassa. Kolmantena ominaisuutena Opelin halusi hyvin alhaisen melutason ja värinättömän käynnin, joilla ominaisuuksilla parannetaan matkustusmukavuutta.

opel-mokka-2

Opelin uuden moottorisukupolven hiljainen, tehokas 1,6 CDTI-moottori on korvannut Mokkassa aiemman 1,7-litraisen turbodieselin. Moottori kehittää pienemmästä iskutilavuudestaan huolimatta 4,5 kW (6 hv) enemmän tehoa ja suurin vääntömomentti on kasvanut 20 Nm.

Taloudellisuus on parantunut merkittävästi. Uuden etuvetoisen Mokka 1,6 CDTI:n yhdistetty kulutus on vain 4,1 l/100 km. Pudostusta aiempaan on yhdeksän prosenttia ja CO2-päästöt ovat nyt 109 g/km, mikä on 11 g/km vähemmän kuin ennen.

Pienempi kulutus ei tarkoita, että suorituskyvystä olisi tingitty. Kiihdytys 0-100 km/h vie vain 9,9 sekuntia (0,6 s vähemmän kuin 1,7 CDTI). Lisäksi normaaliajossa muhkea vääntö merkitsee kerkeää kulkua ja vähäistä vaihtamistarvetta.

Uuden 1,6 CDTI-moottorin yhteydessä on moottorin sammutusautomatiikka ja vakiona on vähäkitkainen kuusivaihteinen käsivalintainen vaihteisto. Ostaja voi valita Mokkan joko etu- tai nelivetoisena. Etuvetoiseen Mokka 1,6 CDTI:hin saa myös kuusivaihteisen automaattivaihteiston.

Opel Mokka 1,4 Turbossa on vuosimallin 2016 myötä uusi kuusivaihteinen automaattivaihteisto, joka toimii aiempaa taloudellisemmin. Uudella automaatilla varustettuna yhdistetty kulutus putoaa 0,4 l/100 km ja CO2-päästöt ovat 10 g/km pienemmät kuin ennen. Käytännöllisesti katsoen kulutus ja päästöt ovat samat molemmilla vaihteistoilla, sillä ero on vain pari desiä ja 5 g/km.

opel-mokka-1

Uuden Opel Mokka 1,6 CDTI Driven hinnat alkavat etuvetoisen 24 568,80 eurosta. Automaattivaihteisena auto maksaa 26 758,44 euroa ja nelivetoisena (6MT) 27 534,93 euroa. Drive-varustetasoa on vaikea nimittää perusmalliksi, sillä siihen kuuluvat mm. 17-tuumaiset kevytmetallivanteet, kaksialueinen automaatti-ilmastointi, lämmitettävä ohjauspyörä, kattokaiteet, Bluetooth, mäkipidätin ja nelivetoisissa alamäkihidastin.

Bensiinimoottorisen Opel Mokkan hinnat alkavat 1,6-litraisen 22 793,26 eurosta. Vahvalla 1,4-litraisella turbomoottorilla hinta on Drive-varustein etuvetoisena 24 266,34 euroa ja uuden automaattivaihteiston lisähinta on vain 1 500 euroa. Nelivetoisena Opel Mokka 1,4 T:n saa 26 960,36 eurolla ja ylellisemmällä Cosmo-varustelullakin hinta on vain 28 974,47 euroa

Vuosimallin 2016 Mokka-mallisto on myynnissä. Ensimmäiset uudella automaattivaihteistolla varustetut autot saapuvat Suomeen lokakuussa.

Uusi Peugeot 208 murskaa luokkansa kulutusennätykset

0

Kansainvälisesti myydyin Peugeot-malli, tänä vuonna uudistunut 208, esitellään Suomessa elokuun lopulla. Syksyn aikana mallisto laajenee myös urheilullisilla GT Line – ja GTi–huippuversioilla. Peugeot 208:aan tulee nyt tarjolle uusi 1,2-litrainen turboahdettu PureTech 110 S&S –versio, jonka CO2-päästö on vain 103 g/km.

Moottoriin voidaan yhdistää Aisinin valmistama 6-portainen EAT6-automaattivaihteisto. Tuloksena on luokassaan taloudellisin automaatilla varustettu bensiinimoottori, sillä mallin CO2-päästöt ovat 45 g/km alemmat kuin edellisen sukupolven 1,6-litraisen VTI 120 –automaatin lukemat. Taloudellisin dieselvaihtoehto puolestaan kuluttaa vain 3 l/100 km ja CO2-päästöt ovat ainoastaan 79 g/km.

peugeot208-2

Bell & Ross 03-92 Heritage Military Spec

Bell & Ross on hyvin tuore tekijä kellomaailman taivaalla, sillä B&R on perustettu 1992 Ranskassa Bruno Belamichin ja Carlos Rosillon toimesta. B&R:n ensimmäiset kellot olivat Belamichin ja Rosillon suunnittelemia ja valmistuksesta vastasi Sinn. Alussa kellot olivat Sinn-kellojen uudelleenjulkaisuja, joissa oli B&R:n ja Sinnin logot.

B&R noudattaa suunnittelussaan neljää periaatetta; riittävä vesitiiviys, mekaaninen sveitsiläinen koneisto, kellotaulun selkeä visuaalinen luettavuus, ja tarpeen mukaan kelloon lisättävät toiminnot. Näiden periaatteiden ansiosta B&R on tuottanut selkeästi luettavia ja persoonallisia kelloja. Nuoresta iästään huolimatta B&R on hyväksytty kelloharrastajien toimesta laatukellojen joukkoon.

Bell & Ross 03-92 Heritage Military Spec

Tällä kertaa kokeilussa on Bell & Ross 03-92 Heritage Military Spec- kello. Pitkän nimen takaa löytyy halkaisijaltaan miellyttävät 42 mm oleva musta kello, jossa on selkästi luettava taulu päivämääränäytöllä. 42 mm ei kuulosta kovin isolta, mutta kellon neliönmuotoinen runko saa sen tuntumaan ranteessa visuaalisesti mittojaan isommalta.

Bell & Ross laiturilla Galateia-rannekkeen kera.
Bell & Ross laiturilla Galateia-rannekkeen kera.

Sisältä löytyy useaan otteeseen luotettavaksi ja helposti huolettavaksi todettu ETA 2894 -automaattikoneisto. Päivämääränäyttö on hillitysti kello 4:n kohdilla. Koska päivämääränäyttöä ei tarvita kovin usein, on sen annettu olla kooltaan pienempi.

Olin useasti haikaillut B&R perään, mutta jostain syystä rohkeus tällaisen uuden merkin hankintaan jäi puuttumaan. Lopulta sopiva kello tuli vastaan oikealla hetkellä, sillä olin hetkeä aikaisemmin myynyt edellisen kelloni eteenpäin.

Bell & Rossin nahkaranneke on jämäkkää tekoa.
Bell & Rossin nahkaranneke on jämäkkää tekoa.

B&R:n hankinnan perusteina oli muutamia syitä. Yksi oli sen hyvällä tavalla hillitty, mutta silti moderni olemus. Toinen syy oli B&R:n helkutin hienot nahkarannekkeet. B&R:n nahkarannakkeet ovat laadukkaita ja niihin on suunniteltu “hartia”, joka saa rannekkeen istumaan visuaalisesti tiiviimmin yhteen kellon kanssa. Rannekke on kiinnitetty runkoon jousitappien sijaan tukevilla ruuveilla.

Bell & Rossin tuotepaketti, ns. full set.
Bell & Rossin tuotepaketti, ns. full set.
Bell & Rossin laatuvaikutelma on erinomainen.
Bell & Rossin laatuvaikutelma on erinomainen.

Kello toimitetaan isossa mustassa laatikossa, josta löytyvät ohjekirja, takuukortti, paikka toiselle rannekkeelle sekä kaksi kappaletta B&R:n logolla varustettuja kuusiokoloavaimia. Kyseisillä työkaluilla irrotetaan ruuvit, joilla rannekkeet kiinnitetään runkoon. Erikoisesta kiinnitystavasta huolimatta kaikki perinteiset rannekkeet sopivat kelloon.

Bell & Ross nahkarannekkeella on vaikuttava näky.
Bell & Ross nahkarannekkeella on vaikuttava näky.

Käytössä B&R on helppo kaveri. Ranteessa istuvuus on hyvä, jota parantavat lyhyet lugit. Niiden ansiosta kello istuu tiiviisti ranteeseen eikä jää irtonaiseksi. Mukana tullutta kumiranneketta en ole testannut, mutta nahkaranneke mustalla soljella ja B&R-logolla sopii tyylikkäästi yhteen rungon kanssa. Nahan väri on sovitettu yhteen indeksien ja taulun numeroiden kanssa.

Ketään ei tietenkään houkutella avaamaan ruuvia.
Ketään ei tietenkään houkutella avaamaan ruuvia.

Kellon takakannesta löytyy ehkä kellomaailman houkuttelevin ruuvi. Ruuvin viereen on kirjoitettu “Älä avaa”. Juuri tuolla tavallahan ihminen saadaan houkuteltua avaamaan se perhanan ruuvi.

Musta nahkanato sopii mainiosti Bell & Rossin olemukseen.
Musta nahkanato sopii mainiosti Bell & Rossin olemukseen.
Kuusioruuvit tuovat miehekästä olemusta kelloon.
Kuusioruuvit tuovat miehekästä olemusta kelloon.

Kaiken kaikkiaan B&R 03-92 on tyylikäs ja hyvin viimeistelty kello. Rungosta löytyy hienoja yksityiskohtia ja taulun luettavuus on huippuluokkaa. Ainoa mitä todella jäin kaipaamaan kelloon on pyörivät bezel. Toiselle tärkeä, toiselle ei. Itselleni munien keittämisestä ei tunnu tulevan mitään ilman bezeliä. Siinä onkin tällä kertaa hyvät perustelut kotiväelle miksi tarvitsen seuraavan uuden kellon …no kato kun se bezel….

Teksti ja kuvat: Lee Kasemets

Fiskars veti sunnuntaina paikalle upeita klassikkoautoja

0

Brittiajoneuvojen harrastajat kokoontuivat ensimmäistä kertaa brittihenkiseen picnic tapaamiseen vuonna 1986. Tapahtuma on järjestetty siitä lähtien lähes joka vuosi eri paikoissa ja tänä vuonna britit kokoontuivat Fiskarsiin, ruukin alueelle.

Eri autokerhot ovat vastanneet tapahtumasta vuoron perään ja tänä vuonna oli vuorossa M.G. Car Club of Finland ry. Kerhon vetäjä Kauko Ruuska oli itse mukana Fiskarsissa jo viidettä kertaa, joten tapahtumapaikka oli järjestävälle kerholle hyvin tuttu. Paikalle odotettiin viime vuoden tapahtuman mukaisesti noin 400 ajoneuvoa.

Autoklassikoiden lisäksi tapahtumassa nähtiin muun muassa leikkiautojen mäkikisa ja Ascot-tyylisten hattujen kauneuskilpailu.

Britit Fiskarsissa kuvagalleria:

britit-fiskarsissa-58 britit-fiskarsissa-57 britit-fiskarsissa-56 britit-fiskarsissa-55 britit-fiskarsissa-54 britit-fiskarsissa-53 britit-fiskarsissa-52 britit-fiskarsissa-51 britit-fiskarsissa-50 britit-fiskarsissa-49 britit-fiskarsissa-48 britit-fiskarsissa-47 britit-fiskarsissa-46 britit-fiskarsissa-45 britit-fiskarsissa-44 britit-fiskarsissa-43 britit-fiskarsissa-42 britit-fiskarsissa-41 britit-fiskarsissa-40 britit-fiskarsissa-39 britit-fiskarsissa-38 britit-fiskarsissa-37 britit-fiskarsissa-36 britit-fiskarsissa-35 britit-fiskarsissa-34 britit-fiskarsissa-33 britit-fiskarsissa-32 britit-fiskarsissa-31 britit-fiskarsissa-30 britit-fiskarsissa-29 britit-fiskarsissa-28 britit-fiskarsissa-27 britit-fiskarsissa-26 britit-fiskarsissa-25 britit-fiskarsissa-24 britit-fiskarsissa-23 britit-fiskarsissa-22 britit-fiskarsissa-21 britit-fiskarsissa-20 britit-fiskarsissa-19 britit-fiskarsissa-18 britit-fiskarsissa-17 britit-fiskarsissa-16 britit-fiskarsissa-15 britit-fiskarsissa-14 britit-fiskarsissa-13 britit-fiskarsissa-12 britit-fiskarsissa-11 britit-fiskarsissa-10 britit-fiskarsissa-09 britit-fiskarsissa-08 britit-fiskarsissa-07 britit-fiskarsissa-06 britit-fiskarsissa-05 britit-fiskarsissa-04 britit-fiskarsissa-03 britit-fiskarsissa-02 britit-fiskarsissa-01 britit-fiskarsissa-48

Mercedes-Benz ylitti miljoonan auton rajan jo heinäkuussa

0

Mercedes-Benz ylitti heinäkuussa 3000 myydyn auton rajan

Uusia Mercedes-Benz-henkilöautoja myytiin Suomessa heinäkuussa 378 kappaletta, mikä toi 4,3 prosentin markkinaosuuden. Vuoden alusta heinäkuun loppuun on myyty yhteensä 3104 uutta Mercedes-Benziä ja markkinaosuus oli 4,7 %. Mercedes-Benz on näillä luvuilla maan 10. myydyin henkilöautomerkki. C-sarjan kysyntä on jatkunut vilkkaana koko alkuvuoden ajan, sillä mallia on myyty 956 kappaletta (+9,1 %). C-sarja on maan 16. myydyin henkilöautomalli 1,5 % osuudella.

Toinen vuosineljännes toi huikean tuloksen Daimlerille

Daimler AG myi huhti-kesäkuussa 714 800 uutta henkilöautoa ja ammattiajoneuvoa. Myynti lisääntyi vuoden takaisesta 14 prosenttia. Parhaan tuloksen teki Mercedes-Benz, sillä merkin myynti kasvoi 20 prosenttia 500 700 uuteen autoon. Daimlerin liikevaihto toisen vuosineljänneksen aikana oli 37,5 miljardia euroa (+ 19 %). Myynnistä kertyi voittoa 3,7 miljardia (+ 20 %), josta nettovoittoa oli 2,4 miljardia (+ 8 %). Daimler odottaa saman positiivisen vireen vaikuttavan niin, että koko vuoden sekä myynti, liikevaihto että tulos paranevat selvästi viime vuodesta.

Mercedesin entiset myyntiennätykset rikkoutuivat heinäkuussa

Mercedes-Benzin huima myynnin kehitys jatkui samalla uralla heinäkuun aikana. Autoja toimitettiin asiakkaille 149 753 kappaletta (+ 15,2 %). Samalla kuluvan vuoden kokonaismyynnin miljoonaraja rikkoutui heinäkuussa – aikaisemmin kuin koskaan ennen. ”Koskaan ennen emme ole toimittaneet asiakkaillemme miljoonaa autoa seitsemässä kuukaudessa. Myydyistä malleista noin neljännes oli C-sarjan sedan- tai farmarimalleja”, myynti- ja markkinointijohtaja Ola Källenius huomauttaa. C-sarjan myynti lisääntyi huimat 83 %. Kiinassa tehtiin yhden kuukauden uusi myyntiennätys lähes 30 000 ajoneuvolla (+ 41,5 %). Mercedes-Benz on premium-luokan autojen markkinajohtaja esimerkiksi Saksassa, Japanissa ja Kanadassa. smarteja on myyty tammi-heinäkuun välillä 71 451 kappaletta (+ 31,5 %).

Isoveli vastaan pikkuveli – Nissan Juke R 2.0 ja GT-R kiihdytyskilpailussa

Nissan julkisti kesällä hurjan Nissan Juke R 2.0:n, joka on saanut isoveljeltään GT-R -superautolta muun muassa moottorin. Autocar-lehti järjesti leikkimielisen kiihdytyskilpailun, jossa “veljekset” pääsivät vääntämään kättä.

Lopputulos on yllättävän tasaväkinen ottaen huomioon Juken huomattavasti pienemmän koon ja painon. No, ehkä Nissan on halunnut tehdä Jukesta räväkän, mutta ei kuitenkaan niin räväkkää, että se pesisi isoveljensä 6-0.

Video

Punavuoren Ranneke – kellotarvikkeita artesaanihengessä

Punavuoren Ranneke on kelloharrastajien piirissä tunnetuksi noussut kellotarvikkeiden, tarkemmin sanottuna nato-rannekkeiden ja kellorullien, toimittaja ja valmistaja. Tuttavallisemmin PVR:nä tunnettu yritys on luonut maineensa artesaanihenkisenä toimijana, jonka omaa tuotantoa olevat nahkaiset nato-rannekkeet ovat nousseet suureen suosioon.

Osasyynä suosioon on eittämättä yrittäjä Lee Kasemetsin intohimoinen suhtautuminen kelloihin, rannekkeisiin ja näiden kuvaamiseen – sekä luonnollisesti markkinointiin, joka niin ikään poikkeaa harmaasta massasta.

Punavuoren Rannekkeen Jaillbreak-malliston nahkanato tuo kelloon sopivaa röyhkeyttä.
Punavuoren Rannekkeen Jaillbreak-malliston nahkanato tuo kelloon sopivaa röyhkeyttä.

Omalla tavalla uniikiksi Punavuoren Rannekkeen tekee erilaisuus, joka näkyy paitsi markkinoinnissa, myös tuotteissa. Jos puhutaan yleisesti markkinoilla olevista nahkatuotteista, niin valtaosa on viimeisen päälle sliipattuja ja ne ovat sanan varsinaisessa merkityksessä hiottu tai ainakin vahattu virheettömiksi.

Punavuoren Rannekkeen useimmissa nahkarannekkeissa sen sijaan näkyy karun kauniilla tavalla nahan elämä, eikä sitä ole viimeiseen saakka siloiteltu. Rannekkeiden osalta tämä puolustaa paikkansa hyvin, sillä nahkarannekkeessa käytön jäljet näkyvät muutenkin nopeasti –  joten parin käyttökerran jälkeen neuroottisemminkin nahkan käyttäytymiseen suhtautuva kellonkäyttäjä saa mielenrauhan, sillä krouvimmassa rannekkeessa muutos näyttää vain hyvältä. Tätä ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin, sillä rannekkeiden nahka ja työn jälki ovat priimaa.

Mallistot ja tuotteet

PVR:n valikoimista löytyy nahkaisten nato-rannekkeiden lisäksi kattavasti erilaisia nylonista tehtyjä nato-rannekkeita, joilla kellon ilmeen muuttaminen onnistuu helposti sivuilla annettujen ohjeiden mukaisesti. Suosituimpia ovat erilaiset raidalliset rannekkeet, mm. autenttisen Bond-raidoituksen omaava nato-ranneke.

Omega on saanut kaverikseen alkuperäisen Bond-raidoituksen omaavan nato-rannekkeen.
Omega on saanut kaverikseen alkuperäisen Bond-raidoituksen omaavan nato-rannekkeen.

Punavuoren Ranneke on alkutaipaleellaan panostanut erikoismallistoihin, joiden tuotantomäärät ovat rajattuja. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat Galateia-rannekkeet, joita valmistettiin Punavuoressa sijaitsevan kalanahkuri Liisa Saarnin toimesta parkitusta mateen nahasta sekä hirven nahasta. Vaikka Galateia-rannekkeen hinta kipusi normaalia nahkaista natoranneketta korkeammaksi, vietiin ne tästä huolimatta käsistä.

Galateia-ranneke on kaunista käsityötä.
Galateia-ranneke on kaunista käsityötä.

Toinen jatkuvaluonteisempi erikoismallisto on Jailbreak, jonka tarina on herättänyt huomiota myös Suomen rajojen ulkopuolella. Kuten nimestä voi päätellä, tehdään kyseiset rannekkeet vankilassa, naisvankien toimesta. Vanajan vankilassa rannekkeita tehdään piensarjoina käsityönä ja ne on numeroitu. Jailbreakin mallisto koostuu single-natoista ja tavallisista nato-rannekkeista.

Jailbreak-malliston burgundyn värinen singlenato sopii hyvin kasuaaliin menoon.
Jailbreak-malliston burgundyn värinen singlenato sopii hyvin kasuaaliin menoon.

Vankien toimesta valmistetaan myös nahkaisia kellorullia, joissa tuotekehitys on ollut nopeaa. Ensimmäisen sukupolven kellorullissa oli neljä lokeroa sekä paikka ranneketyökalulle. Sittemmin kellorullassa on ollut kolme isompaa taskua ja paikka ranneketyökalulle. Syy on ollut selkeä, sillä nykykellot tahtovat olla isommanpuoleisia ja näin nekin mahtuvat paremmin ilman voimankäyttöä nahkataskuun.

Punavuoren Rannekkeen kellorulla ja rannekkeita.
Punavuoren Rannekkeen kellorulla ja rannekkeita.

Toinen syy lienee ihan käytännöllinen, sillä kellorulla on usein ns. pienmatkatavara ja harva kuljettaa kahta vaihtokelloa enempää mukanaan. Näin ainakin yhteen kellotaskuun mahtuu läjä rannekkeita mukaan, joka on helppo ja yleistyvä tapa muuttaa kellon ilmettä eri käyttötilanteisiin.

Jakelukanavina verkkokauppa ja kelloliikkeet

Punavuoren Rannekkeen tuotteita saa ostettua paitsi verkkokaupasta, myös useista kelloliikkeistä. Tämä oman pienen jakeluverkoston rakentaminen on tämän kokoiselle toimijalle poikkeuksellista ja on vaatinut runsaasti jalkatyötä. Alku on ollut lupaava, sillä useampi kelloliike on sijoittanut rannekkeet näyteikkunaan hyville paikoille ja monen kuluttajan kannalta on eduksi, että tuotteita pääsee hypistelemään ennen ostopäätöksen tekemistä.

Punavuoren Ranneke on hieno esimerkki harrastuneisuuden kautta liiketoiminnaksi kummunneesta yrittäjyydestä, joka rikastuttaa osaltaan suomalaista kellokulttuuria.

Hakkerit onnistuivat pysäyttämään Tesla Model S:n kesken ajon

0

Financial Times lehden mukaan, tutkijat Kevin Mahaffey ja Marc Rogers onnistuivat lamauttamaan ajossa olleen Tesla Model S:n. Auton ajaessa hitaasti, noin kymmenen kilometrin tuntivauhtia, tutkijat sammuttivat auton hallintalaitteet ja aktivoivat käsijarrun, jolloin Tesla pysähtyi.

Hakkerointi ei kuitenkaan onnistunut aivan lennosta, sillä tutkijoiden piti ensin päästä sisään autoon ja kytkeä kannettava tietokoneensa kiinni sen ajotietokoneeseen. Kytkeytymisen jälkeen tutkijat onnistuivat käynnistämään auton ja ajamaan sillä ilman avainta. Samalla he ujuttivat järjestelmään troijalaisen, jonka avulla auton pysäyttäminen oli mahdollista ilman suoraa yhteyttä, Internetin välityksellä.

Mahaffey ja Rogers löysivät kuusi haavoittuvuutta Teslan järjestelmästä. Yksi niistä on Teslan päivittämätön Internet-selain. Se voisi mahdollistaa auton järjestelmän haltuunoton langattomasti, jos käyttäjä avaisi selaimella haittaohjelman sisältävän Internet-sivun.

Tutkijoiden tarkoituksena on paljastaa löydöksensä tulevassa Def Con -kyberturvallisuustapahtumassa Yhdysvalloissa ja edesauttaa autojen järjestelmien turvallisuuden kehittämistä.

TeslaModelSP85D-05

Lume – ei mikään plasebo-ilmiö

Kelloista keskusteltaessa puhutaan usein koneistoista, rungosta, istuvuudesta ja monesta muusta asiasta. Yksi näistä on lume. Joku kertoo kellonsa hohtavan pimeässä kuin Hong Kongin valoshow, toinen voivottelee vintage-kellonsa lähes olematonta hohtoa ja kolmas näkee vielä aamun pimeinä tunteina ajan helposti kellostaan.

Olikin sanomatta selvää, että asia pitää testata omin silmin – ja kameran kanssa. Testiini päätyi sekalainen joukko rannekelloja, jotka ovat vasemmalta oikealle:

  • Magrette Regatare Bronze
  • Seiko 5
  • Bell & Ross 03-92 Heritage
  • Tag Heuer Carrera
  • J. Springs
  • Ball Hydrocarbon
  • Ball Engineer II
  • Vanha, ei käyvä Citizen

 

Lume-testin lähtötilanne.
Lume-testin lähtötilanne.

Tietääkseni muiden kellojen paitsi Ball´ien lume on toteutettu perinteisellä tavalla. Ball on sen sijaan turvautunut tritium-putkiin, joiden luoma lume ei pitäisi olla alussa yhtä voimakas kuin muiden kellojen lume, mutta sen sijaan sen pitäisi toimia ilman valolatausta pisimpään. Kellojen ikä, pois lukien Citizen, on muutamia vuosia, Ball´it ovat tuliteriä.

Lume-testi

Testin alussa “latasin” kellot yhdessä rivissä ilta-auringossa, kellotaulut aurinkoon päin suunnattuina. Tämän jälkeen vein ne pimeään huoneeseen, jossa kamera otti kelloista kuvan noin minuutin välein. Valoitusaikana käytin neljää sekuntia ja herkkyys oli 3200. Kävin myös välillä silmämääräisesti arvioimassa tilannetta.

Jo muutamien minuuttien jälkeen oli kellojen paras loiste kadonnut. Yllätyksekseni Tag Heuer putosi ensimmäisenä pelistä. Tag muuttui ennen muita käytännössä lukukelvottamaksi. Seuraavana pinnistelivät J. Springs ja Citizen. Uskomatonta, että vanha Citizen oli vielä noinkin hyvin voimissaan.

https://www.youtube.com/watch?v=1Fdp1gO-dz0

Magretten alku näytti heikolta siltä numeroiden lume oli suoraan sanottuna huono. Sen sijaan viisareiden potku tuntui riittävän hyvin. Seuraavista sijoista kamppailivat Seiko 5 ja Bell & Ross. Seiko oli alussa kirkkaampi, mutta lume tuntui hiipuvan Bell & Rossia nopeammin.

Täysin omassa luokassaan olivat tritium-putkiset Ball´it. Mitä pidempään aika kului sitä selvemmäksi tuli tritium-putkisten Ball-kellojen ero verrattuna muihin kelloihin.

Parin tunnin jälkeen muut kellot alkoivat olla jo hyytyneitä ja luettavuus oli heikkoa. Seikosta ja B&R:sta olisin varmaan saanut vielä selvää muutaman tunnin päästä muiden näyttäessä käytännössä pimeää taulua.

Teksti ja kuvat: Lee Kasemets

Näin solmit solmion kolmella yleisimmällä tavalla

Solmion solmiminen on taitolaji, jonka oppii helposti muutamien toistojen kautta. Tätä taitoa kannattaa myös harjoitella, sillä kerran taistelun kautta solmitun solmion höllääminen kaulasta solmua avaamatta ei ole hyväksi solmiolle.

Englantilainen solmu

Solmion solmuissa löytyy runsaasti vaihtoehtoja, mutta yhdellä solmulla pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Tämä four-in-hand -solmu, toiselta nimeltään englantilainen solmu on monikäyttöisin, sillä se soveltuu kaikenlaisiin asukokonaisuuksiin. Epäsymmetrisyys rikkoo sopivalla tavalla klassisen pukeutumisen jäyhiä linjoja.

Video

Prinssi Albet -solmu

Englantilaisen solmion variaationa toimii double four-in-hand -solmu, jota kutsutaan Prinssi Albert -solmuksi. Tässä solmussa nimensä mukaisesti tehdään ylimääräisellä kierroksella hivenen paksumpi epäsymmetrinen solmu, joka soveltuu erityisesti isompien kaulusten kanssa käytettäväksi. Prinssi Albert on myös lyhytselkäisen miehen pelastus, sillä jos solmio tuntuu olevan liian pitkä, niin tällä solmion häntää saa lyhennettyä jonkin verran.

Video

Ranskalainen solmu

Kolmas solmutyyppi on ranskalainen solmu, joka on symmetrinen. Melko usein tämä solmu on se mitä suositaan – juuri symmetrisyyden takia. Toinen syy lienee se, että aiemmin tämän solmun solmimista opeteltiin myös armeijassa. Ranskalainen solmu on paikallaan tilanteissa, joissa kaivataan englantilaista solmua muhkeammin solmittua solmiota.

Video