Kelloista keskusteltaessa puhutaan usein koneistoista, rungosta, istuvuudesta ja monesta muusta asiasta. Yksi näistä on lume. Joku kertoo kellonsa hohtavan pimeässä kuin Hong Kongin valoshow, toinen voivottelee vintage-kellonsa lähes olematonta hohtoa ja kolmas näkee vielä aamun pimeinä tunteina ajan helposti kellostaan.

Olikin sanomatta selvää, että asia pitää testata omin silmin – ja kameran kanssa. Testiini päätyi sekalainen joukko rannekelloja, jotka ovat vasemmalta oikealle:

  • Magrette Regatare Bronze
  • Seiko 5
  • Bell & Ross 03-92 Heritage
  • Tag Heuer Carrera
  • J. Springs
  • Ball Hydrocarbon
  • Ball Engineer II
  • Vanha, ei käyvä Citizen

 

Lume-testin lähtötilanne.
Lume-testin lähtötilanne.

Tietääkseni muiden kellojen paitsi Ball´ien lume on toteutettu perinteisellä tavalla. Ball on sen sijaan turvautunut tritium-putkiin, joiden luoma lume ei pitäisi olla alussa yhtä voimakas kuin muiden kellojen lume, mutta sen sijaan sen pitäisi toimia ilman valolatausta pisimpään. Kellojen ikä, pois lukien Citizen, on muutamia vuosia, Ball´it ovat tuliteriä.

Lume-testi


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA


Testin alussa “latasin” kellot yhdessä rivissä ilta-auringossa, kellotaulut aurinkoon päin suunnattuina. Tämän jälkeen vein ne pimeään huoneeseen, jossa kamera otti kelloista kuvan noin minuutin välein. Valoitusaikana käytin neljää sekuntia ja herkkyys oli 3200. Kävin myös välillä silmämääräisesti arvioimassa tilannetta.

Jo muutamien minuuttien jälkeen oli kellojen paras loiste kadonnut. Yllätyksekseni Tag Heuer putosi ensimmäisenä pelistä. Tag muuttui ennen muita käytännössä lukukelvottamaksi. Seuraavana pinnistelivät J. Springs ja Citizen. Uskomatonta, että vanha Citizen oli vielä noinkin hyvin voimissaan.

Magretten alku näytti heikolta siltä numeroiden lume oli suoraan sanottuna huono. Sen sijaan viisareiden potku tuntui riittävän hyvin. Seuraavista sijoista kamppailivat Seiko 5 ja Bell & Ross. Seiko oli alussa kirkkaampi, mutta lume tuntui hiipuvan Bell & Rossia nopeammin.

Täysin omassa luokassaan olivat tritium-putkiset Ball´it. Mitä pidempään aika kului sitä selvemmäksi tuli tritium-putkisten Ball-kellojen ero verrattuna muihin kelloihin.

Parin tunnin jälkeen muut kellot alkoivat olla jo hyytyneitä ja luettavuus oli heikkoa. Seikosta ja B&R:sta olisin varmaan saanut vielä selvää muutaman tunnin päästä muiden näyttäessä käytännössä pimeää taulua.

Teksti ja kuvat: Lee Kasemets


JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here