Aamulla en pitänyt suurempaa kiirettä hotellilla – aurinko kun ei ihan heti nousisi. Tein toimistohommia ja lähdin liikkeelle yhdentoista maissa, kun hämärä alkoi väistyä. Tavoitteeni oli olla kohteessa 30 km päässä kutakuinkin puolilta päivin, jolloin ehkä näkisin jotain.
Tie Nordkappiin valmistui vuonna 1956. Sitä ennen paikalle pääsi vain laivalla, ja huonokuntoisimpien oli turha haaveilla jyrkän rinteen kipuamisesta. Paikalla vieraillut Norjan kuningaskin oli kannettu ylös neljän merimiehen voimin. Aika nössöä se, kuten myös autoilukin. Onneksi tosimiesoletetuille on vielä Knivskjellodden, jonka vain jalkapatikassa tavoitettava kärki kurottaa kohti Barentsinmerta puolitoista kilometriä Nordkappia pohjoisempana. Se olisi vuorossa jos joskus tänne palaan.
Tie kohosi serpentiininä jyrkkää rinnettä ja kulki pitkin Magerøyan suhteellisen tasaista keskiosaa. Mutkainen ja mäkinen tie oli nautinnollinen ajaa näin talviaikaan, toista on varmaan kesällä tuhansien karavaanarien tukkiessa tien pysäköidessään miten sattuu ja hyytyessään sen mäkiin. Onni on matkustaa sesongin ulkopuolella, vaikka on siinä haittapuolensakin: olisihan se aurinko ihan kiva nähdä ja tuulen ulvonta ei sekään luvannut lämminhenkistä visiittiä.
Lippuluukulla sen sijaan oli lämmin ja ystävällinen vastaanotto. Lipunmyyjällä oli varmaan ollut tylsä päivä, koska hän kertoi paikalla olevan ainoastaan yhden pikkubussin ja sekin oli jo tekemässä lähtöä. Paikka olisi minun, kunnes iltapäivällä tulisi pari bussia lisää Hurtigrutenilta. Lipunmyyjä tiedusteli kohteliaasti akun kuntoa (olisikohan täältäkin löytynyt virtaa jos olisi tarvinnut?) ja yllätti minut kertovalla visiitin olevan ilmainen kun tulee sähköautolla. Ryöstöhinnoiteltu turistirysä muka, pah sanon minä!
Visiitti osui mainioon päivään. Tuuli oli niin kova, etten meinannut päästä autosta ulos! Ovea sai työntää kaksin käsin ja samalla piti varoa ettei se lävähdä säärille. Tuuli oli niin luja, että valokuvaaminen oli täysin mahdotonta yhdellä kädellä. Pahimmissa puuskissa oli tuskan takana edes pysyä pystyssä, mutta silti kiersin koko niemenkärjen kun kerran tänne asti oli tultu.
Nordkapphallenin sisällä sen sijaan oli mukavan lämmintä. Tarjolla oli pakollisten matkamuistomyymälöiden lisäksi tietoa alueesta ja sen historiasta. Niemenkärkeen louhitusta luolasta löytyi myös iso luola, jossa pyöri valotaideteos; maailman pohjoisin kappeli, sekä thaimaalainen museo (tai oikeastaan kuninkaaseen keskittynyt museo, joka lipsahti pahasti henkilöpalvonnan puolelle).
Suosittelemme
Hämärä vaihtui taas pimeyteen ja kierroksen jälkeen ulkona ei nähnyt enää mitään. Suuntasin takaisin hotellille ja päätin tehdä vielä kaupunkikierroksen Honningsvågissa. Norjan pohjoisimman kaupungin kiertää nätisti tunnissa, eikä suurempia viihdykkeitä ainakaan sesongin ulkopuolella ollut. Pari kauppaa, museo, satama ja se on siinä.
Satamassa törmäsin Hurtigrutenin alukseen. MS Nordlys teki juuri lähtöä ja imi viimeisiä turisteja sisuksiinsa. Alunperin Trondheimin ja Hammerfestin välille perustettu linja on edelleen voimissaan, ja kuljettaa vuosittain liki puoli miljoonaa matkustajaa kaikkiaan 12 laivan voimin, nykyisin Bergenin ja Kirkkoniemen välillä. Yrityksellä on hallussaan peräti 2% koko maailman risteilymarkkinoista ja nykyisin peruslinjan lisäksi tarjolla on risteilyitä myös kesäkaudella arktiksen alueella ja talvisin Antarktiksella. Tuleehan tällä reissulla jokunen upea vuono nähtyä, joten turistien suosion ymmärtää.
Nordkapp-museo oli vielä sopivasti auki ja päätin tehdä pikakierroksen puolessa tunnissa. Eipä siihen enempää tarvinnutkaan, koska kaksikerroksinen näyttely oli nopeasti kierretty. (Jos olisi unohtunut filmejä katsomaan, niin sitten olisi voinut tunti mennä.) Erityisesti alueen kohtalo toisen maailmansodan melskeissä puhutteli; Suomen Lapin tavoin myös koko Pohjois-Norja poltettiin maan tasalle. Mielenkiintoisena kuriositeettina saaren sähkö tuotettiin sodanjälkeisinä vuosina Tromssan edustalle tuhotun taistelulaiva Tirpitzin generaattorilla. Harmillisesti mahtavaa myllyä ei oltu saatu näytille, vaan se lojuu unohtuneena varastossa.
Kaupunkikierroksen jälkeen oli aika palata hotellille. Auto oli jo liki täydessä latingissa, joten aamuvarhain suunnattaisiin täydellä akulla kohti Norjan pohjoisinta Superchargeria matkalla Tromssaan. Matkaa oli edessä 376 km, mikä kesällä olisi helppo nakki. Miten nyt, jää nähtäväksi.
Teslalla Nordkappiin -juttusarjan julkaistut osat:
