Aamulla alkoi paluu kohti Suomea. Edessä oli 376 km taival Norjan pohjoisimmalle Superchargerille. Ennuste ei ollut hyvä, koska ulkona pyrytti lunta ja sitä oli jo kertynyt tielle jokunen sentti. Taival olisi kesällä helppo nakki, mutta talvikelissä tiellä oleva muhju vastustaisi menoa entisestään. Ei siinä auttanut kuin lähteä liikkeelle ja toivoa parasta.
Hypermailausta
Tavoitteeni oli taittaa matka Norjan (ja todennäköisesti koko maailman) pohjoisimmalle Superchargerille ilman välilatausta. Päätin alusta alkaen ajaa niin, ettei jäisi jossiteltavaa, joten asetin cruiseen pyynnöksi vain 70 km/h. Näin hitaasti kulkeminen tekee meikäläiselle todella tiukkaa, mutta mitäpä sitä ei tekisi tieteen eteen.
Auto herjasi pian matkan alettua, ettei perille päästäisi lataamatta. Pöperöä tuli taivaalta ensimmäisen 100 km matkan koko ajan ja kulutus huiteli pilvissä. Ennuste näytti pahimmillaan -16% vajetta, joten varauduin henkisesti lataamaan Altan Scandicissa.
Ennen Olderfjordia kulutus kuitenkin tasaantui, kunnes kohti Skaidia käännyttäessä alkoi nousu tunturiin. Kulutus pomppasi taas hirvittäviin lukemiin. Tuntui ettei köröttelyssä oikein mitään järkeä ollut, kun lapin ukot veti Hiacella ohi. Mietin jo luopuvani haasteesta, painavani tallan pohjaan ja lataavani koko rahalla Altassa (lataus maksaa 100 NOK kolmelta tunnilta).
En kuitenkaan luovuttanut, koska hetkellinen kulutus oli jatkuvassa laskussa tien parantuessa. Alkupätkän tiekarhu-urat näkyivät nekin kulutuksessa, mutta nyt asfaltti oli paljas ja vastus pienempi. Altaa lähestyessä akku peräti toipui prosentin verran pitkässä laskulla alaspäin. Vedin sivuun bussipysäkille akun näyttäessä 42% ja pohdin mitä tehdä. Laskin akussa olevan sähköä karvan alle 30 kWh, joten loppumatka pitäisi selvitä alle 175 Wh/km kulutuksella. Alkumatka oli mennyt 184 Wh/km kulutuksella, mutta se oli koko ajan laskussa ja loppumatkalla olosuhteet olisivat paremmat. Auto näytti vielä -8% ennustetta perille ja tunne sanoi että kokeillaan.
Mamoilua
Silti järki ja varovaisuus voitti – Plugsharen mukaan loppumatkalla ei näet olisi yhtä ainutta latauspistettä. Omakotitalojen ovien koputtelu töpseli kädessä ei tosiaan ollut sitä, mitä matkaani kaipasin (eikä Teslan suomalainen laturi toimi Norjassa erilaisen standardin taki). Niinpä kaarroin suosiolla Altan Scandiciin lataamaan. Vastaanottovirkailija varoitteli toisen latureista toimivan epäluotettavasti, joten olin enemmän kuin tyytyväinen auton latauksen startattua juuri ennen kuin toinen Tesla kaarsi paikalle. Onneksi huhu laiteviasta osoittautui vialliseksi ja myös kaveri sai sähkönsä.
Suosittelemme
Loppupätkän ajoin normaaliajoa muun liikenteen rytmissä, koska olin kyllästynyt köröttelyyn ja tientukon rooliin. Alkupätkän 62 km/h keskinopeus nousi kympillä ja kulutus näytti edelleen samaa 185 kWh lukemaa. 65-70 cruisessa olisi vienyt perille helposti, etenkin kun pari koukkausta olisi jäänyt ajamatta. Kun laskin kahden stintin käytetyt energiat yhteen (39,2 kWh + 31,7 kWh = 70,9 kWh) niin energiaa oli mennyt tälläkin nopeudella tasan se minkä auton akku vetää. Matka on siis tehtävissä huonossakin talvikelissä.
Superista valui virtaa nopsaa tahtia. Hain kaupasta pienen evästäydennyksen, ja matka sai jatkua Skibotniin samantein. Täällä ei ollut järkeä ladata enempää kuin mitä tarvitaan seuraavalle latauspisteelle, koska Supercharger lataa nopeimmin tyhjää akkua.
Matka jatkui iltahämärässä. Vieressä olevat vuoret näkyivät mustina möykkyinä vasten kirkasta taivasta, ja valoisassa reitti olisi varmasti upea. Eipä siinä, etteikö tämä voittaisi vaikkapa kotimaisen nelostien näinkin.
Skibotnissa latasin akun 80% saakka, kun tarkoitus oli ajaa sähköä säästelemättä Tromssaan ja takaisin. Lähdin reissuun puoliperän peesissä, ja sain tehdä ihan tosissaan töitä pysyäkseni sen perässä. Itsesuojeluvaistoni ei antanut ajaa mutkia yhtä lujaa, vaikka rekka pysyi penkkojen välissä mallikkaasti. Asiallista ajoa.
Upea Tromssa
Tromssa oli paljon suurempi kaupunki kuin mitä odotin. Asukkaita on peräti 70 000 (vaikka kaupunki on kutakuinkin Utsjoen korkeudella), mikä tekee siitä maailman kolmanneksi suurimman kaupungin napapiirin pohjoispuolella Venäjän ylpeyksien Murmanskin ja Norilskin jälkeen. Elämä ei ole ihan yhtä kylmää kuin mitä leveysasteesta voisi päätellä, koska golfvirta lämmittää mukavasti Norjan rannikkoa. Leudosta ilmastosta kielivät myös mäntymetsät ajoreitin varrella. Ehkä tämä on Teslalle liian helppo reissu ja ensi talvena ajetaan Norilskiin?
Tromssa sai kaupunkioikeudet vuonna 1794 ja kasvoi alle 100 asukkaan kyläpahasesta pohjoisen Pariisiksi 1800-luvun kuluessa. Kalastus sai potkua Bergenin menettäessä yksinoikeuden turskanpyyntiin, ja kaupunki ohitti Hammerfestin arktisen metsästyksen keskuksena, sekä toimi mm. Amudsenin ja Nansenin tutkimusretkien lähtöpaikkana. Kaupungista käytiin kauppaa pitkin Eurooppaa, ja se sai lempinimensä paikallisten osoittauduttua fiinimmäksi väeksi kuin mitä vierailijat olettivat. Kaupunki on tyylikäs edelleen ja silmä lepäsi etenkin keskustan vanhoissa puutaloissa.
Kaupunkikierroksen ja kevyen iltapalan (Burger Kingissä +50% hinnat Suomeen) jälkeen ajoin takasin Skibotnin Superille ja päätin ottaa latauksen aikana pikku torkut. Uni maittoi ja heräsin vasta aamuseiskalta, auto edelleen piuhassa kiinni. Onneksi nelipaikkainen Superi oli tyhjillään enkä häirinnyt kenenkään muun matkantekoa. Ei muuta kuin ylös ja suunta koti Suomea.
Teslalla Nordkappiin -juttusarjan julkaistut osat:
