Auringosta ei ollut aamukahdeksalta tietoakaan kun matka jatkui kirpeässä pakkassäässä Inarista kohti Karigasniemeä. Lämpömittarin neula laski koko ajan ja pakkanen kiristyi 20 asteeseen. Kulutus oli korkeahko, vaikka auto oli jo laturilla lämmitetty. Auto varoitteli, että perille asti ei päästä lataamatta – sen tosin jo arvasin.
Laitoin matkanopeudeksi cruiseen 90 km/h. Välissä oli satasenkin pätkää, mutta kevyt lumisade, pimeys, tuntematon tie ja porot on semmoinen yhdistelmä ettei kannata urheilla. Loppujen lopuksi poroja ei näkynyt ja tiekin oli suora.
Keskikulutus oli tällä nopeudella 234 Wh/km. Kajuutassa pidin lukemana 24 astetta joten lämpötilaero oli 40-45 astetta. Ei ihme, että virtaa kuluu, kun vielä penkinlämmitinkin oli päällä. Tällä kulutuksella range on nipin napin 300 km eikä nopeudenlaskulla hirveästi saa lisää. Silti sähkärillä pärjää mainiosti pakkasillakin eikä tarvitse vetää pilkkihaalaria niskaan. Minä poika ajan paitahihasillaan, kylmyys jääköön menneisyyteen turbodieselien myötä!
Akku hupeni kiitettävää tahtia ja Karigasniemellä oli lataustauon paikka. Ajattelin, että nyt otetaan loppumatkaksi sähköt, kun ei voi olla satavarma miten maksuhommat Norjan puolella toimii. Tämä tarkoitti lataamista 90% lukemiin ja varoiksi ehkä vielä vähän yli. Aikaa paloi kolme tuntia, mutta mikä harmillisinta, siitä puolet oli valoisaa aikaa. Ensimmäistä kertaa yhteisellä taipaleella kaipasin oikeasti tuplalaturia.
Lähdin liikkeelle pikku riskillä kyllästyttyäni odotteluun, varovaisempi olisi ladannut vielä 5-10% lisää. Laskin, että sähkön pitäisi juuri ja juuri riittää hotellille asti, kun ajaisin max. 90 km/h. Norjan puolella matka jatkui aluksi Inarijoen ja sitten Kaarasjoen vartta. Valoisaan aikaan kun oltiin liikkeellä, niin ylhäällä rinteessä kulkeva tie tarjosi upean näköalan jokilaaksoon.
Kaarasjoen keskuksen kohdalla ylitettiin joki ja tie kääntyi pohjoiseen ylös tunturiin. Täällä on mitattu Norjan alin lämpötila (-51,4C vuonna 1886) ja nytkin kyyti oli kylmää pakkasen kiristyessä yli kolmenkymmenen pakkasasteen. Kun matkaa taitettiin vielä kilometritolkulla ylämäkeen alkoi range huveta uhkaavasti. Nyt alkoi näyttää siltä, että matkalta etsittäisiin vielä yhtä latauspaikkaa.
Suosittelemme
Mikä menee ylös tulee alas. Vuolisjärven kohdalla range alkoi pikku hiljaa palata lähemmäs jäljellä olevaa matkaa, ja Lemmijoen kohdalla oltiin muutama kilometri plussan puolella. Kun tie oli sula ja lämpötila vain pari astetta pakkasella, katosi rangestressi. Nyt oli hyvää aikaa nautiskella Porsanginvuonon turkoosista vedestä ennen kuin aurinko painuisi mailleen.
Seuraavaksi vastaan tuli kiintoisasti nimetty taajama, Ryssänmarkka. Suomelta kuulostavat paikannimet eivät ole suomea, vaan kveenin kieltä. Pohjois-Suomesta muutti 1700- ja 1800-lukujen aikana runsaasti väkeä Jäämeren rannoille katovuosia karkuun. Vielä 1800-luvulla alueella puhuttiin kolmea kieltä ristiin (kalastuksesta puhuttiin norjaksi, maanviljelyksestä suomeksi ja poronhoidosta saameksi) ja kysyjälle vastattiin hänen kielellään, kunnes muiden kielien kuin norjan puhuminen kiellettiin kansallismielisyyden nostaessa päätään 1800-luvun lopulla. Nykyisin kveenin kieltä puhuu enää 5000 ihmistä.
Matka jatkui hyvää baanaa eikä vuosittain vierailevista 200 000 turistista näkynyt tietoakaan. Eikä oikeastaan mistään muustakaan, kun pimeys laskeutui. Ainoa valopilkku olivat tunnelit, joista pisin oli Magerøyan saarelle johtava, vailla mielikuvitusta nimetty Nordkapptunnel.
Saapuessani perille Honningsvågiin iltapäivällä neljän pintaan oli jo pilkkopimeää. Olin varannut majoituksen Scandic Bryggenistä latauspisteen perusteella, ja respan kortilla sähköä alkoikin valua 7 kW teholla. Tällä pärjäisi kyllä ja akku olisi aamulla täynnä. Huomenna ajettaisiin niin pohjoiseen kuin mitä autolla pääsee.
Teslalla Nordkappiin -juttusarjan julkaistut osat:
