Koti Blogi Sivu 617

Kaksi vuotta Tyyliniekkaa

Tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun avasimme tiimin punnerruksen tuloksena Tyyliniekan blogin. Matka on ollut opettavainen ja tuntuu, kuin se olisi vasta alussa. Ja mikäli se meistä kiinni on, näin on myös jatkossa. Ilahduttavaa on huomata, että julkaisuvaiheessa lausutut sanat pitävät edelleen paikkaansa, eli olemme pysyneet valitsemallamme tiellä:

Tyyliniekka.fi on suomalaisen miehen asialla (5.3.2013)
Tyyliniekka.fi on suomalaisille miehille suunnattu blogi, jonka ytimessä ovat klassinen tyyli ja pukeutuminen. Blogin tarkoituksena on antaa käytännönläheisiä vinkkejä ja neuvoja ajattoman tyylikkääseen pukeutumiseen, sopivan rennolla otteella. Kirjoitukset käsittelevät miesten pukeutumisen eri osa-alueita sekä aiheeseen liittyviä ajankohtaisia ilmiöitä.

Ruskea villasolmio toimii hyvin sinisen ja harmaan kanssa. Kuva: Jake Papinaho
Ruskea villasolmio toimii hyvin sinisen ja harmaan kanssa. Kuva: Jake Papinaho

Osaamisemme ja ymmärryksemme tyylistä on kasvanut matkan aikana huimasti, ainakin omalta osaltani voin allekirjoittaa sen täysin. Se mikä ei ole muuttunut on intohimo tyyliä kohtaan, josta on muodostunut osalle meistä ammatti. Matkan tärkein opetus on ollut se, että ei ole olemassa valmista, vaan tyyli ja omat mieltymykset muuttuvat koko ajan, joka on tehnyt välillä hallaa lompakolle. Toisin kuin elämästä, tästä matkasta olemme selvinneet vielä hengissä.

Rakkaudesta kelloihin

Kahden vuoden aikana olemme löytäneet toisen intohimon, nimittäin rannekellot. Tämän on voinut huomata esimerkiksi Instagram-postauksistani, joissa kellot ovat vilahtaneet entistä useammin. Olemme kelloista myös kirjoittaneet muutamia juttuja ja niitä on toivottu kovasti lisää.

Ensimmäinen automaattikello ja Kämmenen ajohanskat. Porttiteoriaa parhaimmillaan.
Ensimmäinen automaattikello ja Kämmenen ajohanskat. Porttiteoriaa parhaimmillaan.

Innostusta ei ole laimentanut Kellofoorumin ylläpitotiimiin kuuluminen, tai Kelloharrastajien FB-ryhmään liittyminen. Päinvastoin, porttiteoria toimii tässäkin tapauksessa ja kun pikkusormi on annettu, on koko käsi menossa kovaa vauhtia kellomaailman syövereihin.

Kelloniekka

Tästä saimmekin idean julkaista Tyyliniekalle sisarblogin nimeltä Kelloniekka. Julkaisun halusimme ajoittaa tälle päivälle, kun vietämme Tyyliniekan kaksivuotista taivalta. Kelloniekan idea on samansuuntainen kuin Tyyliniekan, eli haluamme julkaista sisältöä joka on suunnattu paitsi harrastajille, myös kelloista kiinnostuneille – sukupuoleen katsomatta.

Kiitos kuluneesta kahdesta vuodesta

Tyyliniekkaa on tehnyt sitoutunut tiimi, johon kuuluvat lisäkseni Jussi Häkkinen, Tommi Puuska, Joose Luukkanen ja uutena vahvistuksena Jukka Mykkänen. Lisäksi olemme saaneet toimituksellista apua useilta lukijoiltamme.

Kiitoksen ansaitsevat myös yhteistyökumppanimme, jotka ovat osaltaan tukeneet matkaamme.

Kiitos.

 

Rakkaudesta kelloihin

Kelloniekka on Miehistömedia Oy:n julkaisu, jossa keskitytään kelloharrastuksen ihmeelliseen maailmaan. Kelloniekka sai alkunsa Tyyliniekan sisällöntuottajien viriävästä kellokiinnostuksesta ja halusta rakentaa paikka, josta löytyy selkeää suomenkielistä kellotietoutta laidasta laitaan.

Haluamme myös osaltamme johdatella kelloista kiinnostuneet eteenpäin hyviksi havaitsemillemme kellosivustoille ja -yhteisöihin. Tässä vaiheessa kumarramme syvään Kellomies.fi-palvelua pyörittävän Joona Vuorenpään suuntaan, sekä kannustamme liittymään Kellofoorumille ja Kelloharrastajat Suomi -nimiseen FB-ryhmään.

Missiomme

Kelloniekan missiona on paitsi rakentaa suomalaista kellokulttuuria, myös vahvistaa suomalaisten kivijalkamyymälöiden ja verkkokauppojen menestymisen edellytyksiä. Uskomme vakaasti, että monipuolinen kotimainen tarjonta edesauttaa kelloharrastuksen leviämistä ja vahvistumista.

Kelloniekka on auki.
Kelloniekka on auki.

Kalevan Kello on vintage-kellojen mekka

Tamperelainen Kalevan Kello on vuonna 1977 kelloseppä Juhani Pietarilan toimesta perustettu kello- ja kultasepänliike. Kelloharrastajalle liikkeen tekee erityiseksi sen Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen laaja vintage-kellojen kokoelma, joka on Juhani Pietarilan 40-vuotisen keräilyinnostuksen tulos. Nyt kerätyt kellot ovat myynnissä ja Kelloniekan toimitus kävi paikan päällä jututtamassa Juhania ja tutustumassa vanhoihin kelloihin.

IWC:n kultakello sinisävyisellä nahkarannekkeella herätti välittömiä omistamisen tarpeita.
IWC:n kultakello sinisävyisellä nahkarannekkeella herätti välittömiä omistamisen tarpeita.

Kiinnostusta pienestä pitäen

Mekaaniset laitteet ja sitä myöten myös kellot ovat kiinnostaneet Juhania pienestä pitäen ja kun hän huomasi lehdestä hakuilmoituksen Tapiolan Kelloseppäkouluun, oli tulevaisuuden suuntaviivat kerralla selvät. Tunku kouluun oli kova, mutta Juhani pääsi sisään ja hän valmistui sieltä kellosepäksi vuonna 1968.

Oman yrityksen Juhani perusti vaimonsa Helenan kanssa Tampereelle Sammonkadulle Kalevan kaupunginosaan, josta yrityksen nimi Kalevan Kello juontaa juurensa. Yrityksen toinen ja samalla nykyinen myymälä avautui vuonna 1996 Tuomionkirkonkadulle, johon toiminta sittemmin keskittyi.

Jenni Pietarila ja Juhani Pietarila vintage-kellojen äärellä.
Jenni Pietarila ja Juhani Pietarila vintage-kellojen äärellä.

Kalevan Kello on perheyritys, jossa on mukana toinen sukupolvi. Tytär Jenni aloitti perheyrityksessä vuonna 2008 ja vuonna 2014 tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä Jenni otti liikkeestä vetovastuun. Mutta kuten perheyrityksissä yleensä, edellisen sukupolven taustatuki on voimakas ja henkeen ja vereen kellomieheksi tunnustautuva Juhani työskentelee liikkeessä kahtena päivänä viikossa; keskiviikkoisin ja lauantaisin.

Vintage-kelloja laidasta laitaan

Kalevan Kellon erikoisuus ja ehdoton vahvuus löytyy poikkeuksellisen laajasta vintage-kellojen kokoelmasta, joka on kokonaisuudessaan myytävänä. Suurin osa ranne- tai taskukelloista löytyy nettisivuilta, mutta kokoelman laajuudesta johtuen ihan kaikki kellot eivät ole päätyneet verkkoon asti. Lisäksi myymälän vitriinistä löytyy valikoima huollettuja vintage-kelloja, joihin saa vuoden työtakuun.

Kellovalikoimaan voi tutustua paikan päällä ja tätä myös suosittelemme, sillä kuvat eivät tee oikeutta kelloille.

Vintage-kokoelman ehdoton helmi on käyttämätön Omegan rannekello vuodelta 1963.
Vintage-kokoelman ehdoton helmi on käyttämätön Omegan rannekello vuodelta 1963.
Omegassa on alkuperäinen nahkaranneke ja solki.
Omegassa on alkuperäinen nahkaranneke ja solki.

Neljän vuosikymmenen aikana kokoelmaan on päätynyt hyvinkin harvinaisia ja suurelle yleisölle tuntemattomiksi jääneitä ja tuotannosta poistuneita kellomerkkejä. Yksityiskohtien tarkkuus näissä paikoin jopa satavuotiaissa rannekelloissa ja jopa kaksisataa vuotta vanhoissa taskukelloissa pistää nöyräksi. Tässä piileekin kellojen hienous, sillä käsityö on ollut arvossaan ja siihen pääsee tämän kokoelman kautta kiinni järkevällä hinnalla.

Longinesille päätyneen ja sittemmin lopetetun Record Watch Co:n kello edustaa kokoelman tuntemattomampia kellomerkkejä.
Longinesille päätyneen ja sittemmin lopetetun Record Watch Co:n kello edustaa kokoelman tuntemattomampia kellomerkkejä.
Vintage-Eternat ovat ajattoman tyylikkäitä kelloja.
Vintage-Eternat ovat ajattoman tyylikkäitä kelloja.
Naisten kelloja löytyy runsaasti ja erityisesti Zenithin kellot ovat haluttuja.
Naisten kelloja löytyy runsaasti ja erityisesti Zenithin kellot ovat haluttuja.

Kalevan Kellon vintage-kellojen kokoelman läpikäyminen on lähes pakollinen rasti kelloharrastajalle. Vaikka kauppoja ei sillä kertaa syntyisikään, tulee kelloja rannettaessa väkisinkin hyvä fiilis. Ja mikäli Juhani on samaan aikaan paikalla, saa kelloihin tutustuessa mielenkiintoisen katsauksen kellojen historiaan ja sielunelämään.

Jos Kalevan Kellossa käynti pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, olisi se “rakkaudella kelloja kohtaan”.

IWC Aquatimer

Valitettavan usein huomaan edustavankin miehen ”kaivelevan muniaan” kesken keskustelun. Tällä tarkoitan kännykän kaivamista housujen taskusta ajan tarkistamista varten. Moni kertoo rannekellon puuttumisen syyksi sen, että kellonajan näkee helposti kännykästä, vaikka rannekellosta ajan tarkistaminen on huomaamattomampaa. Kun tämän tekee vielä tyylikkäästi, voi keskustelukumppani jopa kiinnostua kellostasi.

IWC Aquatimer

Tämän jutun pääosaa esittää sveitsiläisen IWC:n (Internationa Watch Companyn) valmistama Aquatimer. IWC on perinteikäs kellovalmistaja jonka historia ulottuu 147 vuoden päähän. Alunperin yhdysvaltalainen Florentine Ariosta muutti Sveitsiin jossa hän aloitti kellojen valmistamisen. Yhtiön ideologina oli yhdistää käsityötaito sekä moderni tekniikka toisiinsa. IWC:n kellotauluissa on edelleen teksti, Shaffhausen, muistuttamassa tehtaan alkuperäisestä sijainnista.

IWC Aquatimerin kellotaulu on kaunis.
IWC Aquatimerin kellotaulu on kaunis.

Aquatimer on jykevä kello joka toimitetaan tyylikkäässä laatikossa. Laatikon avaamiseen joutuu käyttämään hieman voimaa sillä laatikon kansi lukittuu tukevasti.

IWC Aquatimer laatikossa.
IWC Aquatimer laatikossa.

Kello on saatavilla kahdella erilaisella rannekkeella, kumi- tai teräsrannekkeella. Halkaisijaltaan kello on mittojen mukaan iso, 44 mm, mutta näyttää visuaalisesti kokoaan kevyemmältä. Ranteeseen kello asettuu yllättävän kivasti. Jotenkin tämän kokoiselta diverilta olisi odottanut raskaampaa rannetuntumaa.

IWC Aquatimerin kumiranneke.
IWC Aquatimerin kumiranneke.

Iso kiitos kellon rannetuntuman keveydestä kuuluu erinomaiselle kumirannekkeelle, joka jakaa tasaisesti kellon painon. Mustavalkoinen Aquatimer on samaan aikaan huomaamaton, mutta jollain tavalla silmiinpistävä. Sillä vaikuttaa siltä, että ihmiset jotka eivät tavallisesti kiinnitä kelloihin huomiota ovat kysyneet: ”mikä kello sulla on?”.

IWC Aquatimer takaa.
IWC Aquatimer takaa.

Aquatimer ei ole pukukello vaan aktiivisen miehen vapaa-ajan kello. Kellon rungon korkeuden takia sen sovittaminen tiukasti istuvan kauluspaidan hihan alle ei onnistu täysin kivuttomasti, ellei kyse ole mittapaidasta jossa kellovara on otettu huomioon. Mutta rennompaan menoon kello on omiaan. Kellon bezel liikkuu jämäkästi ja asettuu tarkasti paikalleen. Ylimääräistä klappia ei ole.

IWC Aquatimer edestä.
IWC Aquatimer edestä.

Rungon sisällä sykkii ETAn valmistama automaattikoneisto. Kellon vetäminen ja aikaan asettaminen tuntuvat silkin pehmeältä. Vetämisestä syntyy lähinnä pehmeää suhinaa muistuttava ääni sen sijaan, että koneistosta kuuluisi mekaanista rohinaa. Kello on muutenkin lähes äänetön. Koneiston ääniä ei juurikaan kuule vaikka kello olisi lähellä korvaa.

IWC Aquatimerin lume on voimakas.
IWC Aquatimerin lume on voimakas.

Kaiken kaikkiaan Aquatimer on rento mutta tyylikäs ratkaisu vapaa-ajan kelloksi. Erinomainen valinta ihmiselle, jonka mielestä Submariner on turhan ilmiselvä valinta. Upeasti toteutettu lume pitää huolen siitä, että herrasmies tietää yön pimeinä tunteina milloin on oikea aika suunnata kohti kotia.

Teksti ja kuvat: Lee Kasemets

Tältä näyttää uusi Škoda Superb – viralliset kuvat ja video

0

Škoda julkisti uudesta Superb-mallista myös ulkokuvat, aimmin julkaistujen sisäkuvien lisäksi.

Superb on saanut ympärilleen teräväreunaiset pellit ja ilme on myös aiempaa ärhäkkäämpi, vaikka kyseessä onkin edustusluokan auto.

Uusi Superb on edeltäjäänsä suurempi ja kevyempi. Pituutta on tullut pari senttiä lisää ja leveyttä viisi senttiä. VW Passattiin verrattaessa löytyy samankaltaisuutta, mutta Superbissa on pidempi akseliväli. Uuden MQB-rakenteen ansiosta, auton painoa on saatu pudotettua peräti 75 kiloa.

Tekniikka on peräisin uudesta Volkswagen Passatista. Pienin moottorivaihtoehto on 1,4-litrainen TSI, josta irtoaa 92 kW (125hv) ja malliston tehokkain tarjoaa 191 kW (256hv). Diesel-moottoreista tarjolla on 1,6 ja 2,0-litraiset mallit, joiden tehot ovat  88 / 177kW.

Uusi Škoda Superb esiteltiin 17.2. Prahassa lehdistölle ja se tulee olemaan esillä Geneven autonäyttelyssä marraskuussa.

Skoda-Suberb-02 Skoda-Suberb-03 Skoda-Suberb-04 Skoda-Suberb-05

 

Video

Uusi Audi R8 V10 Plus on kevyempi, tehokkaampi ja nopeampi.

0

Audin uusin painos urheiluautosta R8 on oikeilla raiteilla. Kiloja pois, tehoa ja vauhtia lisää. Toisen sukupolven Audi R8 esitellään Geneven autonäyttelyssä marraskuussa ja siitä tarjolla on kaksi tehovaihtoehtoa.

Malliston väkevin versio on Audi R8 V10 Plus, jonka pannusta revitään vakiona 610 hevosvoimaa (miedompi versio 540hv). Tämän ja painonpudotuksen ansiosta R8 kiihtyy 3,2 sekunnissa 0-100km/h ja 200km/h saavutetaan ainoastaan 9,9 sekunnissa. Vertailun vuoksi, uuden Ferrari 488GTB lukemat ovat: 3 sekuntia 0-100km/h ja 8,3 sekuntia 0-200km/h.

Voimaa pyörille siirtää 7-vaihteinen S-tronic automaatti, sekä Quattro-neliveto. Painoa R8:lla on vaivaiset 1454 kiloa, mikä on 50 kiloa aiempaa mallia vähemmän. Runko on valmistettu kevytalumiinista ja CFRP-hiilikuitumuovista. Vääntölujuus ja painonjakauma on uuden rungon myötä parantunut.

Audi R8 V10

Ulkoisesti uusi R8 on edeltäjäänsä lähellä, tosin suoraan edestä ja takaa katsottaessa voidaan havaita selkeä muutos kulmikkaampaan suuntaan. Etupään Led-ajovalot ja dynaamiset etuvilkut korostavat etupään ilmettä entisestään. Valoiksi on mahdollista valita lisävarusteena Laser-tekniikkaan perustuvat kaukovalot.

Sisätilat on tyylikkään pelkistetyt. Uutta ilmettä ohjaamoon tuo täysin uusi Virtual Cockpit -mittaristo, mikä on suomalaisen Rigthwaren valmistama. Espoolainen Rightware sai Audilta vuoden 2014 loppupuolella jättidiilin mittaristojen toimittamisesta.

Audi R8 V10

 

Katso esittelyvideo ja varmista, että äänet on päällä!

Video

Kellofoorumi

Kellofoorumi.com on Tyyliniekan ikätoveri, eli on perustettu aikalailla kaksi vuotta sitten kellojen ystävien keskustelupaikaksi. Foorumin tavoitteena on toimia suomalaisen kelloharrastuksen kohtaamispaikkana, jossa kelloista kiinnostuneet, kelloharrastajat ja -keräilijät, sekä alan kaupalliset toimijat kohtaavat sulassa sovussa. Kahden vuoden aikana Kellofoorumi on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa kelloyhteisössä.

Kellofoorumin taustalla on useita kelloharrastajia, joiden innostus on lähtenyt ensin peruskelloista ja kuten harrastuksissa yleensä käy, nälkä on kasvanut syödessä. Suosikkimerkeissä vilahtelee usein IWC, Omega, Rolex, Seiko, Breitling ja Panerai. Oleellista ei ole kuitenkaan merkki, vaan kellojen puhutteleva muotokieli sekä mekaanisuus. Toisin sanoen ensisijalla ovat automaattikoneistoiset tai käsinvedettävät kellot, mutta kvartseja (tuttavallisemmin patterikello) ei ole unohdettu.

Kellofoorumin parasta antia ovat kiinnostavat keskustelut, joissa ruoditaan mm. tulevia kellohankintoja, kellojen valokuvaamista sekä millaisia rannekkeita kelloissa käytetään. Oma osionsa löytyy myös tee-se-itse -miehille, jotka tekevät kellorannekkeensa itse tai jopa huoltavat kellonsa. Lähtökohtainen suositus on kuitenkin se, että kellot kannattaa huollattaa osaavalla kellosepällä.

Luotettavaa kaupankäyntiä

Foorumin yksi aktiivisin alue on markkinapaikka, joka on osoittautunut luotettavaksi paikaksi hankkia eri hintaluokan kelloja kilpailukykyiseen hintaan. Esimerkkinä käy oma Seiko5-kelloni, joka edustaa peruskelloa parhaimmillaan. Tällaisen kellon hankinta suomalaiselta harrastajalta oli itselleni oivallinen valinta, sillä toimitus oli nopea ja kellon hinta ei päätä huimannut. Jos mieluisaa kelloa ei löydy foorumilta, saa yhteisön jäseniltä vinkkejä luotettavista kauppiaista ympäri maailmaa.

Ensimmäinen "oikea" kelloni oli Kellofoorumilta ostamani Seiko5.
Ensimmäinen “oikea” kelloni oli Kellofoorumilta ostamani Seiko5.

Toinen koukuttava asia on konstailematon suhtautuminen harrastukseen. Foorumilla ei ylenkatsota sitä, että et omista yhtään ns. arvokelloa, vaan itse kiinnostus aihealuetta kohtaan on tärkeämpää. Luonnollisesti foorumi toimii hyvänä aivopesurina, jonka seurauksena arvokellot houkuttelevat entistä enemmän, mutta mikään välttämättömyys se ei ole. Itse olen ollut hyvin tyytyväinen siihen, että löysin aikanaan satasella 60-luvun Omegan, joka toimii itseoikeutettuna pukukellona.

Kellofoorumiin kannattaa ehdottomasti tutustua, jos kellot vähänkään kiinnostavat. Kellofoorumin löydät osoitteesta www.kellofoorumi.com.

Mercedes-Benz G500 4×4² – äijäautouutuus

0

Mersun G63 AMG 6×6:n pikkuveli G500 4×4² tarjoaa äijämeininkiä 416 hevosvoimaisella V8:lla ja kovaan maastoajoon suunnitellulla alustallaan.

G500 4×4² perustuu normaaliin G500-malliin, mutta moottori ja alusta on ylämaan karjaa. Konehuoneessa jylisee AMG GT-malliin perustuva tuplaturbotettu neljän litran V8, joka tuottaa 416 hevosvoimaa ja 610 Nm väännön.

Uusittu alusta on peräisin aiemmin esitellystä G63 AMG 6×6 monsterista. Monimutkaisen akseligeometrian ansiosta G500 4×4²:ssä on korkeampi maavara ja suuremmat kallistuskulmat kuin standardi G500:ssa. MB on korvannut perus 18-tuumaiset uusilla 22-tuumaisilla vanteilla, joita ympäröivät 325/55 -raskaan sarjan maastorenkaat.

Noin kolmentuhannen kilon järkäle kiihtyy 6,5 sekunnissa sataseen ja pystyy 220 km/h huippunopeuteen. Auto esitellään yleisölle Geneven autonäyttelyssä 2015.

[portfolio_slideshow id=3820]

Video

Onko tässä tulevaisuuden F1-auto? Ferrarilta huikea F1-konsepti

Ferrari julkaisi äskettäin kuvia F1-konseptiautosta, joka saatetaan jonain päivänä nähdä kilparadoilla. Todella upean näköinen luomus, vielä kun saataisiin isommat moottorit takaisin Formula ykkösiin ja äänetkin kohdalleen.

Kuvakaappaus Ferrarin nettisivuilta:

ferrari-f1-concept-2

 

Näin käytät taskukelloa

Taskukello on monessa mielessä jäänne menneiltä ajoilta, vaikka se on etenkin juhlakäytössä elegantti vaihtoehto rannekellolle ja frakin kanssa ainoa klassisen etiketin mukainen kello. Yleisin kysymys taskukellosta, tai taskunauriista kuten sitä tuttavallisesti kutsutaan, on millaisten pukujen kanssa sitä voi käyttää. Lyhyesti vastattuna: Kaikkien.

Tissotin käsinvedettävä T-Pocket -taskukello on oivallinen valinta. Kuva: Suokko
Tissotin käsinvedettävä T-Pocket -taskukello on oivallinen valinta. Kuva: Suokko

Kaksiosaisessa puvussa voidaan käyttää kukkaläpeen kiinnitettävää lyhyttä kellonperää, jolloin kello sujautetaan rintataskuun taskuliinan seuraksi. Kolmiosaisen puvun kanssa kellonperät menevät yleensä liivintaskusta toiseen, usein napinläven kautta.

 

Taskukello voidaan laittaa myös lyhyemmän kellonperän kanssa housujen ns. kellotaskuun, jolloin perä kiinnitetään esimerkiksi vyölenkkiin.

Vinkki!
Jos vintage-taskukellot kiinnostavat niin suosittelemme tutustumaan Kalevan Kellon valikoimiin.