Koti Blogi Sivu 601

Cartier Roadster

Joulu koitti etukäteen, sillä sain kokeiltavaksi Cartier Roadsterin. Vuodesta 1847 alkaen Cartier on valmistanut useita legendaarisia kelloja, joista yksi tunnetuin on vuonna 1904 esitelty Santos, joka valmistettiin brasilialaislentäjä Alberto Santokselle. Sen lisäksi vuonna 1917 esiteltiin legendaarinen kellomalli Tank, jonka nimi tulee kellon muodosta.

Näistä huolimatta Cartier on ollut itselleni enemmän koru- ja muotitalo kuin kellovalmistaja, joten Roadster herätti jo ennakkoon ristiriitaisia ajatuksia.

Cartier Roadster – inspiraationa klassikkoautot

Cartier Roadster esiteltiin vuonna 2001. Sen muotoilussa on haettu inspiraatiota autojen maailmasta ja esimerkiksi vetonuppi muistuttaa vanhanaikaisen auton jäähdyttimen korkkia.

Vetonupin muotoilussa on inspiraation lähteenä toiminut auton jäähdyttimen korkki.
Vetonupin muotoilussa on inspiraation lähteenä toiminut auton jäähdyttimen korkki.

Tonneau-muotoinen Roadster on iso kello, jonka mitat ovat 49 x 43 mm. Paksuutta kellolla on 13 mm. Isoa kokoa korostaa voimakkaasti ulospäin työntyvä nuppi. Painoa kellolla on 170 g ja sen painon tuntee ranteessa. Kello istuu ranteeseen kuitenkin hyvin, sillä sen pohja on muotoiltu kaarevaksi.

Ranneke on tukeva teräsranneke pikalukituksella. Ranneke on helppo irrottaa, mutta tilalle voi laittaa vain Cartierin valmistamia rannekkeita. Muut rannekkeet eivät kelloon sovellu.

Roadsterin rannekemekanismi on omanlaisensa, joten siihen ei tarvikerannekkeet sovi.
Roadsterin rannekemekanismi on omanlaisensa, joten siihen ei tarvikerannekkeet sovi.

Kello on hyvin valmistettu ja viimeistelty. Rungon sisällä sykkii ETA:n valmistama koneisto. Ajanoton käyttöpainikkeet tuntuvat jämäköiltä, mutta paras tuntuma jää puuttumaan. Käyttäminen tuntuu jotenkin pakottamiselta, kunnes napsahduksen saattelemana nappi painuu pohjaan.

Taulusta löytyvät isot roomalaiset numerot, päivyri sekä pikkutaulut sekuntinäytölle, ajanoton minuuttitaululle sekä 12 tunnin taululle. Sekuntitaulu menee päivämäärän kanssa päällekkäin. Luettavuutta on heikentämässä kyklooppi, joka tekee sekuntinäytön lukemisesta käytännössä mahdotonta. Muutenkin taulu tuntuu siltä, kuin jokainen sen neliömilli on haluttu täyttää. Käytössä kellon iso nuppi painaa kämmenselkää.

Cartier Roadsterin muotokieli joko puhuttelee, tai sitten ei.
Cartier Roadsterin muotokieli joko puhuttelee, tai sitten ei.

Kello jättää yhtä ristiriitaisen olon kuin sillä oli tullessaan. Tavallaan Roadster on ärsyttävä sekamelska, ja toisaalta se on hienosti viimeistelty ja laadukas kello. Ehkä muutamat päivät Roadsterin kanssa eivät riittäneet. Luultavasti alla pitäisi olla Porsche 356 ja ajohansikkaat kädessä, Roadster ranteessa ja edessä tyhjä tie, ennen kuin Roadsterin kanssa pääsisi kunnolla sinuiksi.

Cartier-Roadster-kadessa
Cartier Roadster vaatii ranneaikaa.

Teksti ja kuvat: Lee Kasemets

Monikäyttöinen viikonloppulaukku – Qwstion Weekender

Hyvälle matkalaukulle on aina tilausta. Parin päivän reissuja varten perinteinen matkalaukku on monesti liian järeä vaihtoehto, eikä sellainen esimerkiksi sovellu lentomatkustajalle nopeaan liikkumiseen. Tähän tarkoitukseen löytyykin lukuisilta valmistajilta ns. viikonloppulaukku, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu parin päivän mittaiseen tarpeeseen.

Omat matkani ovat pääasiassa joko päiväreissuja tai viikonlopun mittaisia. Päiväreissua varten normaalissa työlaukussani kulkee yleensä tietokoneen ja virtajohtojen lisäksi vaihtopaita ja -solmio mahdollisia kahvi- tai ruokatahroja varten. Mutta kun edessä on useamman päivän mittainen reissu, olen käyttänyt tilavaa kangaslaukkua vaihtovaatteiden ja toilettitarvikkeiden sekä joskus myös kameran kuljettamiseen. Tämän ratkaisun haittapuolena on ollut kahden laukun loukku.

QWSTION Weekender -laukku

Lopulta päädyin hankkimaan itselleni viikonloppulaukun ja vertailun jälkeen valintani kohdistui laivastonsiniseen QWSTION Weekenderiin. Valintakriteereinä olivat tyyli, monikäyttöisyys ja soveltuvuus matkamiehen ainoaksi laukuksi. Myös järkevä hintalappu ja saatavuus Suomessa olivat tärkeitä valintaperusteita.

[quote]QWSTION on sveitsiläinen brändi, jonka tuotteet tehdään Hong Kongin alueella, Huizhoun kaupungissa sijaitsevassa pientehtaassa.[/quote]

QWSTION Weekender

Laukun ensivaikutelma on positiivinen. Laukku on tehty jämäkästä puuvillakankaasta ja yksityiskohdat ovat huoliteltuja. Yhtään roikkuvaa langanpätkää tai naarmua napeista ei löytynyt. Ensimmäinen asia jonka laukusta huomaa on erilaisten vetoketjullisten taskujen määrä, joihin saa sullottua erilaisia tavaroita.

QWSTION Weekenderissä on kolme eri kokoista vetoketjutaskua pientarvikkeille. Laukun pohjalle mahtuvat myös kengät, joten mitoitus on kohdallaan.
QWSTION Weekenderissä on kolme eri kokoista vetoketjutaskua pientarvikkeille. Laukun pohjalle mahtuvat myös kengät, joten mitoitus on kohdallaan.

Näin esimerkiksi aurinkolasikotelon, kellorullan, lompakon ja virtajohdot saa säilöttyä omiin taskuihinsa. Myös vesipullolle on oma lokeronsa laukun päässä. Laukun toisessa reunassa on paikka tietokoneelle tai mapille, johon mahtuu mainiosti kannettavani suojana oleva Macbook Folio.

Kantokahvat kiinnitetään toisiinsa nepparilla. Kantohihna on toteutettu monikäyttöiseksi, eli siitä saa normaalin kantohihnan lisäksi reppuhihnan.
Kantokahvat kiinnitetään toisiinsa nepparilla. Kantohihna on toteutettu monikäyttöiseksi, eli siitä saa normaalin kantohihnan lisäksi reppuhihnan.
Monikäyttöinen kantohihna muuttuu kätevästi myös reppuhihnaksi.
Monikäyttöinen kantohihna muuttuu kätevästi myös reppuhihnaksi.

Laukun kantomekanismi on toteutettu fiksusti. Kantohihna toimii joko normaalina olkahihnana, tai vaihtoehtoisesti sen voi asentaa reppuhihnaksi jolloin laukkua voi kantaa selässä. Tämä on kätevä ominaisuus jos liikkuu esimerkiksi polkypyörällä. Reppua varten laukun mukana tulee kaksi neppareilla kiinnitettävää hihnapehmustetta, joista toinen on käytössä olkahihnassa.

Käyttökokemukset ovat positiiviset

Olen tehnyt laukulla puolisen tusinaa reissua ja näiden käyttökokemusten perusteella se on lunastanut odotusarvonsa käytettävyyden suhteen. Laukkuun mahtuvat nätisti kengät, alusvaatteet, toilettilaukku, pyyhe, vaihtopuku paitoineen, sekä tietokonekamppeet ja pikkutavarat. Kun pakkaamisen tekee fiksusti, saa laukusta otettua tietokoneen ilman muun sisällön purkamista. Tähän vaikuttaa helpottavasti kahdella vetoketjulla riittävän pitkälle aukeava laukun kansi.

Weekenderiin mahtuu nätisti parin päivän matkatavarat.
Weekenderiin mahtuu nätisti parin päivän matkatavarat.
Laukkukannen päässä on näppärä pikalukitus, joka estää laukun tahattoman aukeamisen. Vesipullon paikka on loogisesti liittimen puoleisessa päässä.
Laukkukannen päässä on näppärä pikalukitus, joka estää laukun tahattoman aukeamisen. Vesipullon paikka on loogisesti liittimen puoleisessa päässä.

Pienenä puutteena huomasin, että laukun kantokahvojen nepparikiinnitys ei kestä kovin painavan laukun kantamista, vaan tällöin nappikiinnitys singahtaa auki. Sinänsä tämä ei ole iso ongelma, koska laukkua kantaa aina molemmista kahvoista, mutta tilanne saattaisi korjautua kahden nepparin mekanismilla.

QWSTION Weekender on miellyttävä matkaseuralainen.
QWSTION Weekender on miellyttävä matkaseuralainen.

Mikäli tarvitset tyylikästä viikonloppulaukkua, joka soveltuu myös matkamiehen ainoaksi laukuksi, on QWSTION Weekender hyvä valinta. Perheen ainoaksi matkalaukuksi laukun vetokyky ei riitä, mutta yhden ihmisen tarpeisiin senkin edestä.

Suomessa QWSTION:in laukkuja myy verkkokauppa Mukama.

Tilaa Mukamasta edullisemmin!

Mukama tarjoaa Tyyliniekan lukijoille -10 % alennuksen koodilla Tyyliniekka heinäkuun 2015 loppuun asti.

 

AMS Alpha Omega – virallisesti maailman nopein Nissan GT-R

Maailman nopein Nissan GT-R, Alpha Omega kiskaisi kiihdytysajoissa ennätyslukemat varttimailin matkalla: 7,48 sekuntia. Loppunopeus oli 192,97 mph, eli 310,5 km/h.

Alpha Omega GT-R on AMS Performance -virityspajan mestariteos, jossa on 2000 hevosvoimainen Alpha 4.0L Billet Block -erikoismoottori ja lukuisia Alpha-sarjan viritysosia niin pellin alla kuin päälläkin.

Alpha Omega kiihtyy 0-100km/h vain 1,49 sekunnissa ja 300km/h saavutetaan käsittämättömässä ajassa: 10,49 sekuntia. Tämän rinnalla Teslan “Insane” -kiihdytys saattaa tuntua jopa vaatimattomalta. Nissan suorastaan räjähtää liikkeelle!

Video

H.J. Suninen on aloittanut BALL’in jälleenmyynnin

Vuonna 1891 Yhdysvalloissa perustettu BALL Watch Company on rantautunut Suomeen, kun Kello- ja Kultasepänliike H.J. Suninen on aloittanut kellojen jälleenmyynnin ensimmäisenä suomalaisena kelloliikkeenä. BALL’in valikoimasta löytyy jykeviä titaanisia divereita, hillittyjä pukukelloja sekä rennompia sporttisia kelloja. Yhdysvaltalaisista syntyperästään huolimatta kellot valmistetaan Sveitsissä.

BALL-kellojen erikoisuus on tritiumkaasuputkilla tuotettu lume, joka ei tarvitse valoa latautuakseen.

Ball'in rannekello on upea ilmestys.
Ball’in rannekello on upea ilmestys.

Ball lyhyesti

BALL’in historia pohjautuu voimakkaasti Yhdysvaltojen rautateistymiseen, jolloin kellojen tarkkuudelle ja rautatieläisten kellojen käytölle ei ollut määriteltyjä normeja. Tämä johti useisiin onnettomuuksiin ja huhtikuussa 1891 useita kuolonuhreja vaatineen onnettomuuden jälkeen Ballin perustaja Webb C. Ball kehitti standardin rautateillä käytettävien kellojen tarkkuudelle ja ajanlukemiselle.

Tämä standardi vaikutti osaltaan nykyisin maailmanlaajuisesti käytettävään COSC-tarkkuusstandardiin.

Ball-rannekellon yksityiskohdat ovat kohdallaan.
Ball-rannekellon yksityiskohdat ovat kohdallaan

Kämmenen ajokäsineet tuovat hyvää mieltä

Suomalainen nahkakäsineiden valmistuttaja Kämmen on noussut suosikikseni alusta alkaen. Syyt ovat selkeät, sillä käsineiden laatu on osoittautunut erinomaiseksi ja toiseksi väreistä tykkäävänä ihastuin alusta alkaen Kämmenen tarinaan siitä, miten vaikeaa Suomesta on löytää värikkäitä nahkakäsineitä. Samaistuminen oli siis helppoa, jonka jälkeen olen ollut Kämmenen käsineiden aktiivikäyttäjä.

Kun laatu ja tunne kohtaavat

Käyttökokemuksia olen kerryttänyt niin talvikäsineistä, kuin ajokäsineistä. Talvikäsineet eivät ole menneet miksikään puolentoista talven aikana, ja niissä eivät ole kädet kertaakaan palelleet. Ajokäsineet ovat puolestaan enemmän fiilistelyä varten hankittu, vaikka etenkin talvella niistä on iloa myös kylmässä autossa.

Kammen-ajohanska-Omega

Tätä fiilistelyä varten valitsin malliston värikkäimmät ja omasta mielestäni hauskimmat, keltaisenruskeat The Driver Helsinki -mallin, käsineet. Ahkeran käytön myötä käsineet ovat keränneet hitusen patinaa, jota toivon kovasti saavani lisää vuosien myötä. Hienoa käsineissä on myös istuvuus, sillä ne istuvat kuin – hanska.

Käsineet herättävät myös keskustelua aina kun joku ne minulla näkee kädessäni. Yleensä palaute on hyväntahtoista naljailua, joka sopiikin täydellisesti näille käsineille, sillä kuten aiemmin jo kirjoitin, nämä ovat hyvän fiiliksen käsineet.

IMG_4490

Funktionaalisuus on myös hyvin kohdallaan, mitä nyt kämmenen selkäpuolen nappi voisi olla hitusen alempana, jolloin rannekellolle jäisi enemmän tilaa olla ranteessa. Puristien mielestä myös napin pitäisi olla perinteinen, ei nepparimallinen, mutta mielestäni neppari on helpompi laittaa kiinni hanska kädessä ja näin ollen tarkoitus täyttyy paremmin.

Ajokäsineitä myös naisille

Kämmenen käsineistä on saatavilla myös naisten malleja kahdessa eri värissä. Näistä The Driver Marrakech on ruskeana ehkä monikäyttöisin. Jos on vailla mustia käsineitä, niin The Driver Moscow -mallin burgundyn väriset käsineet toimivat vallan mainiosti, sillä väri on luonnossa hyvin hillitty.

ART_2895-Edit_1024x1024

 

Haemmer-kellomerkin myynti on aloitettu Suomessa

Saksalaisen Haemmerin rannekelloja saa nyt Suomesta, sillä Kellodivari-verkkokauppaa pyörittävä Aikaveijarit Oy on aloittanut Haemmerin kellojen jälleenmyynnin omassa itsenäisessä verkkokaupassaan.

Haemmer on suunnattu isokokoisten kellojen ystäville

Haemmerin perusfilosofiana on tarjota isokokoisia kelloja (miesten mallit 50 mm ja naisten mallit 45 mm) järkihintaan ja tästä hyvänä esimerkkinä ovat Miotan koneistolla toimivat automaattikellot, joista kalleimman mallin saa euroa vaille viidelläsadalla eurolla. Kvartsimallit ovat hieman edullisempia.
[quote]”Etsimme uutta 200-400 euron hintaluokkaan sijoittuvaa kellomerkkiä Suomen markkinoille, jonka yhteydessä törmäsimme Haemmeriin. Brändillä on tiukka oma linja ja fokus (iso koko ja nuppi vasemmalla), joka herätti kiinnostuksemme ja omistajat tavattuamme päätimme ottaa kopin ja tuoda ko. brändi Suomen markkinoille”, Aikaveijareiden toinen yrittäjä Joni Öfverström kertoo.[/quote]

<a href="https://www.haemmer.fi/?product=cooper" target="_blank">Haemmer Cooper</a> on tyylikäs mustavalkoinen automaatti.
Haemmer Cooper on tyylikäs mustavalkoinen automaatti.

Haemmerilla on myös mielenkiintoinen naistenmallisto, joka on varteenotettava vaihtoehto normaaleille muotikelloille. Naisten kelloissahan kvartsikoneistot jyräävät, joten Haemmerin valikoimissa olevat automaattikellot ovat tämänkin puolesta piristävä poikkeus vallitsevaan tarjontaan.

<a href="https://www.haemmer.fi/?product=charlize" target="_blank">Haemmer Charlize</a> on näyttävä naisten automaattikello.
Haemmer Charlize on näyttävä naisten automaattikello.

Nopealla rannettamisella Haemmer tuntuu jämäkältä ja laadukkaalta, joten isoa kelloa etsivälle se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kello. Suomesta saatavaan valikoimaan voi tutustua osoitteessa www.haemmer.fi.

Alennuskoodi -20 %
Alennuskoodilla kelloniekka20 saat verkkokaupasta 20 % alennuksen syyskuun 2015 loppuun asti.

Volkswagen Passat GTE on kohta täällä – porrasperäisenä ja farkkuna

Uusi Passat GTE tulee pian myyntiin ja tarjolla on sekä sedan että farmari -mallit. Kyseessä on Volkswagenin ensimmäinen pistokehybridi isojen perheautojen segmentissä.

Passat GTE on pistokehybridi, joka tuottaa 218 hevosvoimaa ja tarjoaa pelkällä sähköllä 50 kilometrin ajomatkan. Toimintamatka sähköllä saattaa kuulostaa pieneltä, mutta se on pistokehybridille tavanomainen ja 50 km riittäisi monessa tapauksessa päivittäisen työmatkan ajoon.

GTE:n kulutus on 1.6 l/100 km ja 12.2 kWh/100 km. Normaalitilanteessa auto aloittaa matkan automaattisesti sähköllä ja kun sähkö loppuu, herää bensiinimoottori avustamaan menoa. E-Mode, eli pelkällä sähköllä ajo voidaan aktivoida myös manuaalisesti napinpainalluksella, esimerkiksi saavuttaessa maantieltä kaupunkiin.

Passat GTE:n varusteisiin kuuluu muun muassa LED-valot (päivä- ja ajovalot), kuljettajan toimia ja vireystilaa tarkkaileva varoitusjärjestelmä, ympäröivän liikenteen havaitsemisjärjestelmä sisältäen automaattisen hätäjarrutuksen hitaissa kaupunkinopeuksissa, automaattipysäytys törmäyksen sattuessa, sadetunnistin, pysäköintitutkat edessä ja takana, ja mukavuusistuimet edessä.

Passat GTE:n erottaa karvalakkimallista kromisesta jäähdyttimen säleiköstä, jossa on tehosteena sähkönsininen viiva (ilmentää sähkömoottorilla varustettua mallia), persoonallisesta etupuskurista, C:n muotoisista päivävaloista ja Montpellierin 17-tuumaisista aluvanteista.

Sisätiloista löytyy Composition Media -informaatioviihdejärjestelmä, jossa on valikko hybriditoiminnoille, siniset tunnelmavalot, nahkainen monitoimiohjauspyörä sinisellä tikkauksella sekä samantyylinen vaihdekeppi.

Passat GTE ja Passat GTE Variant saapuvat Euroopan markkinoille tänä syksynä. Ennakkomyynti on jo alkanut muutamissa maissa.

Volkswagen Passat GTE und Passat GTE Variant passat-gte-03 Volkswagen Passat GTE Volkswagen Passat GTE passat-gte-05

Kesätauko – ja teaser, tietenkin!

Koska myös me täällä Viskiniekassa (Siis allekirjoittanut ja itse hra Pajunen) kaipaamme välillä raitista ilmaa ja sosiaalisia kokemuksia, siirrymme hetkellisesti kesälaitumelle kirmaamaan ja vähän märehtimään männäviikolla käytyä viskimaistelua (tämä ei siis johdu krapulasta…)

Lupaamme kuitenkin palata heti elokuussa asiaan ja tarjota tuon maistelun hedelmät kauniisti aseteltuina eteenne. Ja taisin luvata jollekulle tehdä jutun eri tynnyrityypeistä ja niiden vaikutuksista, kun sellainen on ilmeisen jännää myös muidenkin kuin vain itseni mielestä.

Tässä vielä kuva jonka ehdin ilmeisesti kahdennentoista lasillisen paikkeilla puolivahingossa ottaa. Kyllä, muistiinpanoni teen vasemmalla kädellä ja englanniksi.

Laphroaig-juusto – Syötävän hyvää viskiä

inverlochInverloch Cheese Company, The Creamery, 22 Kirk Street, Campbeltown, Argyll and Bute, PA28 6BN on paikka joka tuottaa käsityönä juustoja. Talo on etenkin kuuluisa voimakkaista skottilaisista cheddareistaan ja tykkää maustaa niitä viskillä. Laphroaigin pojat ja tytöt taisivat tykästyä juustoon, kun ottivat sen valikoimaansa tislaamon kaupassa, enkä ihmettele. On nimittäin sanalla sanottuna hyvää. 

laphroaig-cheddar-2

Paksuun mustaan vahaan kääritty, voimakkaan oranssihtavan kullan värinen Laphroaigin 10-vuotiaalla viskillä maustettu kermainen skotticheddar on makunautinto jota ilman ei kannata Laphroaigin tislaamovierailulta lähteä pois. Ja jos himo iski, saapa sitä myös Laphroaigin nettikaupasta ja taitaa olla niin, että FoL jäsenet saa siitäkin muutaman roposen hinnasta pois.

cheese-platter

Voimakasta ja miltei pelottavan viskistä tavaraa, vaikka etiketti väittääkin ettei siinä ole kuin 1,6% viskiä, joka tekisi juustosta siis vain 0,64% alc vol vahvuista. Savua ja potkua tässä juustossa riittää vähintäänkin tarpeeksi kenelle tahansa, ja se sopii nautittavaksi niin kauniisti asetellussa juustopöydässä kuin suoraan kädestä omenan tavoin auton takapenkillä. Puhun kokemuksesta.

Viskijuustoiset quesadillat

Jos ei aivan paljaaltaan halua Laphroaig cheddaria maistella, kannattaa kokeilla maukkaita viskijuustoisia quesadilloja! Näitä kelpaa tarjoilla vieraille alkupalaksi, nauttia itse kasa elokuvaa katsellessa tai vaikka (kuten minä tein) haukata nopeasti lounaaksi kesken kiireistäkin päivää! Valmistukseen menee kokonaiset viisi minuuttia, joten varsinaisia tekosyitä ei juuri ole.

laphroaig-quesadilla

Ainesosat:

  • Paketti valmiita tortilloja (vehnä toimii paremmin kuin maissi)
  • Laphroaig cheddaria
  • Voita paistamiseen

Valmistus ei juuri yksinkertaisempaa voisi olla.

  • Sulata runsas könttä voita pannulla (ajattele lettujen paisto)
  • Paista yksi tortilla toiselta puolelta kullanruskeaksi ja rapeaksi ja poista pannulta
  • Aseta toinen tortilla pannulle (lisää voita jos sitä ei ole riittävästi)
  • Leikkaa tai raasta viskijuustoa tortillan päälle ja paista miedohkolla lämmöllä kunnes juusto sulaa
  • Aseta ensiksi paistettu tortilla sulan juuston päälle, rapea puoli ylöspäin ja paina.
  • Ota tuotos pannulta ja leikkaa se haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Tein quesadillojen rinnalle tuoreen upside-down salsan, leikkaamaan cheddarin ja voin tuomaa tuhtia luonnetta ja korostamaan viskin herkullista makua. Upside-down salsa on (tietääkseni) ihan oma keksimäni resepti jonka nimi juontuu siitä, että salsan pääraaka-aineet ovat keltainen tomaatti ja punainen sipuli, eikä perinteiseen tapaan toisinpäin. </mansplaining>

Upside-down salsaan tarvitset

  • Keltaisia (kirsikka)tomaatteja
  • Punasipulia
  • Limeä (mehu ja koristelu)

Silppua sipuli ja tomaatit pieneksi ja purista päälle lime. Paras maku syntyy kun annat salsan tekeytyä hetken, mutta se on valmista nautittavaksi vaikka hetikin. Itse en lisää edes suolaa tähän, mutta jos siltä tuntuu niin saa sitä ripauksen laittaa.

 

Kaupallisuus rikastuttaa kellokulttuuria

Yksi varma merkki kellokulttuurin rikastumisesta on eittämättä se, että alalle syntyy uutta liiketoimintaa. Tämä on luonnollinen kehityskaari, sillä historian saatossa harrastustoimintojen ympärille on ennemmin tai myöhemmin syntynyt erilaista palvelutarjontaa, joista osa kumpuaa harrastajapiirin sisältä.

Suomalaisessa kelloskenessä hyviä esimerkkejä tällaisesta ovat mm. Kellokonttori, Kellotarvike, Punavuoren Ranneke, Kanikune ja Kellodivari. Heitä kaikkia yhdistää intohimo kelloja kohtaan ja aktiivisuus suomalaisissa kelloyhteisöissä.

Tästä näkövinkkelistä katsoen on tietyllä tapaa ristiriitaista seurata säännöllisin väliajoin käytävää debattia, jossa harrastajat ja kaupalliset toimijat asetetaan jollain tapaa vastakkain, vaikka kaikkia osapuolia yhdistää aito rakkaus kelloja kohtaan sen lisäksi, että pienellä yrittäjäksi lähteneellä harrastajajoukolla on myös kaupallisia tavoitteita.

Valtaosa kuvan tuotteista on hankittu suomalaisilta yrittäjiltä.
Valtaosa kuvan tuotteista on hankittu suomalaisilta yrittäjiltä.

Syy liiketoiminnan aloittamiseen on ollut varsin yhdenmukainen; omien kiinnostusten mukaisia tuotteita ei ole saanut Suomesta joko mistään tai sitten todella hankalasti. Tällainen liiketoiminta jos mikä monipuolistaa suomalaista kellokulttuuria, sillä tarjonta luo myös kysyntää.

Mikä herättää keskustelua?

Olen keskustellut useiden harrastajiksi itsensä esitelleiden ihmisten sekä kaupallisten toimijoiden kanssa aiheesta useaan otteeseen, jonka pohjalta merkittävimmäksi debatoinnin syyksi arvioidaan joidenkin harrastajien tietynlainen pelko siitä, että “nyt yritetään tehdä rahaa minun harrastukseni kustannuksella”.

Ilmiö ei ole uusi, sillä törmäsin itse samaan  reaktioon reilu kaksi vuotta sitten tyylifoorumilla, kun perustin Tyyliniekka-blogin. Savu hälveni kuitenkin nopeasti, sillä blogi ei ollut keneltäkään pois, vaan se löysi oman kasvavan seuraajajoukkonsa.

Tämä yhdistelmä on hankittu Kellokonttorilta ja Kellotarvikkeelta.
Tämä yhdistelmä on hankittu Kellokonttorilta ja Kellotarvikkeelta.

Positiivista tilanteessa on se, että uudet toimijat ovat tuoneet uusia mahdollisuuksia harrastajille ja sitä kautta rikastuttaneet suomalaista kellokulttuuria. Hyvänä käytännön esimerkkinä toiminee nato-rannekkeiden kasvanut suosio suomalaisten kelloharrastajien keskuuudessa, johon ovat uudet kotimaiset yrittäjät takuulla vaikuttaneet positiivisesti.

Asialla on myös kansantaloudellisesti positiivinen vaikutus, sillä verottaja on saanut myynneistä osansa ja uskoisin, että kellobisneksistä saadut eurot ovat menneet varsin tehokkasti kelloyrittäjien henkilökohtaisiin kellobudjetteihin. 🙂

Suhtautukaamme siis avoimin mielin kaupallisuuteen ja erityisesti kaupallisiin harrastajiimme, sillä niin heitä kuin meitä yhdistää sama asia – aito kiinnostus kelloihin.