Alfa Romeo on merkki, joka ei jätä ketään kylmäksi. Alfan historiaan kuuluu koriräätälien upeita luomuksia, legendaarisia kilpureita ja sporttisia perheautoja, mutta merkin maineella on myös pimeä puolensa. Se juontaa takavuosien italialaisdiivojen luotettavuusongelmista, ruosteherkkyydestä sekä viime vuosikymmeninä harrastetusta Fiatin etuvetotekniikan käytöstä kauniiden kuorien alla.
Fiat Chrysler Automobilesin pääjohtaja Sergio Marchionne halusi kuitenkin antaa Alfalle vielä yhden mahdollisuuden, ja niinpä italialaiset kehittivät isolla rahalla täysin uuden takavetoisen pohjalevyn, jonka nimeksi annettiin Giorgio taattuun italotyyliin. Ensimmäinen tälle perusrakenteelle tehty auto on uusi Giulia, joka toimii etuvetoisen 159:n seuraajana. Auton nimi on ammennettu Alfa Romeon kunnianarvoisesta historiasta, ja tuore Giulia on ensimmäinen takatuuppari-Alfa 1990-luvulla kuopatun 75:n ja samoihin aikoihin tuotannosta poistuneen alkuperäisen Spiderin jälkeen. Uutta Juuliaa on hienosäädetty varsin pitkään, koska auto piti alun perin tulla myyntiin jo viime vuoden puolella.
Giulia erottuu edukseen
Uusi takavetoinen Alfa on sen verran merkittävä tapaus, että kävimme koeajamassa Juulian heti tuoreeltaan auton Suomeen saapumisen jälkeen. Monet nykyautot ovat kuin samasta puusta veistettyjä, mutta Giulia erottuu massasta erityisesti edestä katsottuna. Alfa Romeon tunnusomainen maski sekä viirumaiset etuvalot eivät varmasti sotkeudu toisiin autoihin, ja muukin muotoilu on onnistunutta. Mittasuhteet kertovat lahjomatta takavetoisesta perusrakenteesta, ja kylkilinjassa sekä takanäkymässä on jopa hienoista Maserati-henkeä. Italialainen tyylikkyys jatkuu sisätiloissakin, ja esimerkiksi keskinäyttö on integroitu aistikkaasti kojelautaan. Mittarit sijaitsevat putkimaisissa koteloissa perinteiseen Alfa-tapaan, ja Giulia käynnistettään ratissa sijaitsevasta napista kuin Ferrari.
Suosittelemme
Giulia-malliston hinnat alkavat hitusen alle 40 000 eurosta, mutta koeajossa oli astetta arvokkaampi Super-versio 180-heppaisella 2,2-litraisella dieselillä varustettuna. Autoon oli lisäksi ladattu sen verran lisävarusteita, että hintalapussa lukee noin 55 000 euron summa. Tähän yksilöön hinnan mukaista arvokkuutta toi mm. nahkaverhoilu, mutta toisaalta jotkin sisustan muoviosat eivät ole läheskään samalla tasolla kuin pahimmissa saksalaisissa premium-luokan kilpailijoissa.
Myös etupenkkien istuinosa voi jäädä joidenkin makuun liian lyhyeksi, mutta selkänoja antaa sentään mukavasti sivuttaistukea. Alfan uutuus ei ole mikään tilaihme, koska takavetorakenne verottaa takatiloja. Silti takaosastolle mahtuu samaan malliin kuin mm. Kolmos-Bemarissa ja Jaguar XE:ssä. Tavaratilan vetoisuuskin on pitkälti vastaavaa luokkaa kuin kilpailijoissa.
Dieselin raksutusta ja kurveista nautiskelua
Lisävarustelistalta löytyvät 18-tuumaiset pyörät ja punaiset jarrusatulat toivat koeajoyksilöön ulkoista näyttävyyttä. Odotukset olivat siis korkealla, kun Giulian starttinappia painettiin ensimmäisen kerran. Diesel raksuttaa varsin voimakkaasti, mikä latistaa hieman italosporttitunnelmaa. Toisaalta koneesta irtoava 450 newtonin vääntö saa Alfan liikahtamaan suorastaan ärhäkän oloisesti paikaltaan.
Tehdas lupaa kiihdytyksen nollasta sataan sujuvan seitsemän sekunnin pintaan, eli kovin hitaaksi Giuliaa ei voi moittia. Voimavarat tuntuvat kuitenkin jo hieman rajallisilta moottoritien rampille kiihdytettäessä, jolloin nopeus ei kasva mitenkään huimaa tahtia. Menoa voi silti luonnehtia edelleen vaivattomaksi. Kahdeksanpykäläinen automaatti toimii pääosin esimerkillisesti, mutta välillä vaihtonykäykset kyllä huomaa.
Juulian suuntavakaus on hyvällä tolalla, eli moottoritieajokin maistuu tällä italiattarella. Leveät renkaat toki jyristävät jonkin verran, ja välillä myös tuuli tuntuu suhisevan jossakin A-pilarien tai sivupeilien tienoilla. Alfan varsinaiselle reviirille tullaan kuitenkin vasta sitten, kun tie muuttuu pienemmäksi ja mutkaisemmaksi. Nyt ajamisesta alkaa todella nauttia, kun Giulia taittuu kurveihin lähes ajatuksen lailla. Nopea ohjaus tuntuu herkulliselta, ja sitä ei ole tehostettu ylikevyeksi monen muun nykyauton tapaan.
Alfa istuu tiessä kuin liimattuna pahimmissakin heitoissa, ja autoa on lähes mahdotonta saada pidon äärirajoille yleisille teille sopivilla nopeuksilla. Kori tuntuu lisäksi todella tukevalta, koska mistään ei kuulu ylimääräisiä hälyääniä tai räminöitä kovimmissakaan epätasaisuuksissa. Mutka-ajossa tuli testattua myös ratin takana pilkottavia massiivisia vaihtoläpysköjä, jotka näyttävät kuin superautosta lainatuilta. Pykälät vaihtuvat kyllä ripeästi niiden avulla, mutta väännön avulla kulkevassa dieselissä vaihtolavat tuntuvat vähän turhilta.
Cuore sportivo – urheilullinen sydän
Sama koeajoreitti tuli ajettua keväällä paljon pienemmällä ja kevyemmällä Mazda MX-5:llä, ja Alfa tuntuu alustansa ja ohjauksensa puolesta vähintään yhtä hauskalta ajaa. Tämä on melkoinen saavutus viiden hengen perheautolta, johon mahtuu myös mukavasti matkatavaroita. Auton alusta kestäisi paljon enemmänkin tehoa kuin mitä tämä diesel tarjoaa, mutta mallistossa on toki muitakin vaihtoehtoja. Pienempitehoisen nakuttajan ja 200-heppaisen bensaturbon lisäksi Suomessakin myydään yli 500-hevosvoimaista Quadrifogliota, jossa on Ferrari-sukuinen tuplaturbo-V6.
Giulia on pienistä puutteistaankin huolimatta todella tervetullut tulokas BMW 3-sarjan ja kumppaneiden dominoimaan luokkaan. Toivottavasti Alfa Romeon uusi tuleminen onnistuu tällä kertaa, koska Italian Juuliassa on aineksia menestykseen. Voimme siis vain todeta, että forza Alfa!
