Turo Leppänen

Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Uusi Audi A3 on tässä – VW Golfin premium-sisar näyttää entistä aggressiivisemmalta

Geneven autonäyttely jouduttiin perumaan koronaviruksen vuoksi, mutta suurin osa uutuuksista tuotiin silti julkisuuteen ennalta sovitun aikataulun mukaisesti. VW-konsernin kannalta yksi tärkeimmistä uutuusmalleista on Audi...

Tässä on todellinen pikkuauto – vain 2,4 metrin pituinen Citroën Ami tulee kesällä myyntiin

Citroënin mallivalikoimaan kuului jo 1960- ja 1970-luvuilla persoonallisesti muotoiltu Ami, joka oli eräänlainen Rättisitikan luksusversio. Nimi kaivettiin naftaliinista vuoden takaisessa Geneven autonäyttelyssä esiteltyä Ami...

Tässä on ensimmäinen kuva uudesta Fiat 500:sta – kulttiauto muuttuu täyssähköiseksi

Automaailmassa on vain muutamia malleja, joita voi hyvällä omallatunnolla kutsua ikonisiksi. Yksi niistä on alun perin vuonna 1957 lanseerattu Fiat 500, jonka moderni retroversio...

Ikonin uusin versio on tässä – VW esitteli Golf GTI:n kahdeksannen sukupolven

VW Golf perusti käytännössä oman luokkansa, ja samaa voidaan sanoa kohta 44 vuoden ajan markkinoilla olleesta Golf GTI:stä. Sportti-ikoni siirtyy nyt kahdeksanteen sukupolveensa, jonka...

1000 newtonin vääntö ja avolava – Brabus tekee G-luokan AMG-Mersusta supervoimakkaan pick-upin

Geneven autonäyttelyssä piti lanseerata tänäkin vuonna mukava joukko uutuuksia, mutta valitettavasti koko show jouduttiin perumaan koronaviruksen vuoksi. Niinpä tämäkin Brabuksen luomus esitellään vain netin...