Turo Leppänen

Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Kanadalainen Porsche-virityspaja otti ensimmäisen sukupolven Cayennen käsittelyynsä – korotettu katumaasturi tekee kunniaa 1980-luvun Dakar-kilpureille

Harva yhdistää Porschea aavikkoralliin. Saksalainen urheiluautovalmistaja osallistui kuitenkin 1980-luvulla Pariisi-Dakar-ralliin 911:n ja 959:n pohjalta tehdyillä kilpureilla, jotka jättivät kilpailijansa nielemään pölyä sanan varsinaisessa merkityksessä.Aluksi...

Ford Fiestan loppu lähestyy – pikkuauton korvaa kolmen vuoden päästä VW-konsernin tekniikan pohjalta kehitettävä täyssähkömalli

Ford Fiesta on yksi ovaalimerkin pitkäikäisimpiä mallinimiä, koska ensimmäinen Fiesta näki päivänvalon jo 45 vuotta sitten. Perinteisen pikkuauton loppu on kuitenkin jo häämöttämässä.Autoalan saksalainen...

Skodan pikkuauto uudistuu – neljännen sukupolven Fabia esitellään keväällä

Skoda Fabia on kuulunut pikkuautoluokan menestysmalleihin jo yli 20 vuoden ajan. Fabia siirtyy pian neljänteen sukupolveensa, joka esitellään vielä tulevan kevään aikana.Odotusaikaa lyhentääkseen tšekkimerkki...

1960-luvun Corvette syntyy uudestaan jopa 2000-hevosvoimaisena sähköautona – taustalla vaikuttaa Vetten alkuperäinen muotoilija

Vuonna 1963 esitelty toisen sukupolven Chevrolet Corvette kuuluu amerikkalaisen automuotoilun ehdottomiin helmiin, eikä Vette häpeä edes saman aikakauden jalorotuisten eurooppalaissporttien rinnalla. C2-korinen Corvette syntyy...

Audin ”Taycan” esiteltiin – E-Tron GT on parhaimmillaan lähes 650-heppainen täyssähköinen gran turismo

Audin slogan oli takavuosina Teknistä etumatkaa. Rinkulamerkin uusimman sähköauton kohdalla tekniikka on lainattu kuitenkin lähes suoraan Porschesta.Tämä ei ole mikään yllätys, koska Porsche Taycanin...