Perheemme tarpeisiin ja omiin mieltymyksiimme täydellisesti vastaavan sohvan etsiminen on päättynyt, sillä löysimme etsimämme ja pistimme sen saman tien tilaukseen. Unelmien sohvan löytäminen oli kaiken kaikkiaan varsin työläs projekti, sillä kyse oli paitsi teknisistä ominaisuuksista, myös fiiliksestä. Toisaalta, näin se on pukeutumisessakin. 🙂
Valintamme oli Iskun Living-malliston divaanisohva
Loppusuoralla oli kaksi tarjousta, Iskun ja Vepsäläisen. Näistä liikkeistä löytyi kotimainen sohvamallisto, jonka selkänoja oli tarpeeksi matala ja jonka moduuleista sai suunniteltua divaanisohvan, jossa on myös toinen pääty avoimena. Kummatkin sohvat sai myös nahkaisena sellaisessa sävyssä, joka miellytti silmää. Molempien istuintuntuma oli myös halutunlainen.
Iskuun päädyimme parhaan diilin, kotimaisuuden sekä onnistuneet asiakaspalvelukokemuksen ansiosta. Myyjänä arvostin myös sitä, että tuotetta ei myyty lähtökohtaisesti alennuksella ennen kuin nostin kummelimaisesti hintakeskustelun esiin. 🙂
Tilaamamme sohva suunnitteluohjelman mukaan sillä erotuksella, että otimme myyjän suosituksesta tummanruskeat jalat.
Myönnän auliisti, että Iskun väki oli hereillä sen suhteen, että he tiesivät minut Tyyliniekan bloggaajaksi ja tarjosivat yhteistyötä, jota vastaan he tulivat sohvan hinnassa vastaan. Yhteistyö näkyy mm. tapahtumina ja bloggauksina. Yhteistyössä tehdyt bloggaukset merkitsen asianmukaisesti.
Unelmiemme sohva ison säilytysrahin kanssa pitäisi kotiutua maaliskuussa Iskun tehtaalta Lahdesta.
Muutimme nykyiseen taloomme vajaat pari vuotta sitten. Sain tuolloin neuvoteltua itselleni yläkertaan pienen vaatehuoneen. Kyse on vajaan kolmen neliön kokoisesta tilasta, jota harjakatto vielä madaltaa ikkunaan päin. Tähän tilaan kuitenkin päätin tuunata vaatteilleni ja kengilleni käytännöllisen säilytystilan.
Vaatehuoneen pohjapiirros ja näkymä ulkoapäin ennen tuunausta.
Kuinka tuunata edullisesti
Vaatehuone oli pienin välttämättömyys, joten päätin selvitä tuunauksesta pienellä rahalla. Toisin sanoen olin asiassa tavoistani poiketen suunnitelmallinen, koska vaateinnostuksen alkuvaiheen oppirahat oli kertaalleen maksettu ja enää ei huvittanut kokea samaa kirvelevää tappiontunnetta omasta tyhmyydestä johtuen. Otin siis vanhan kunnon lyijykynän ja ruutupaperia käteeni ja aloin listaamaan asioita.
Näkymä vaatehuoneen oviaukosta näyttää miten katto laskee voimakkaasti..
Ihan ensimmäisenä piti päättää, että mitä vaatteita huoneessa säilytetään ja kuinka paljon. Tämä määrittelisi pakollisten kalusteiden hankinnan. Koska tila itsessään oli muodoltaan haasteellinen, rajoitti tämä kalusteiden sijoittamista erityisesti korkeussuunnassa. Toisaalta tämä helpotti suunnittelua, sillä esimerkiksi päällystakit eivät olisi millään mahtuneet matalimmalle seinälle roikkumaan siten, että niiden liepeet olisivat olleet irti lattiasta.
Näkymä vaatehuoneen sisältä. Oviaukko on heti kuvan vasemmalla puolella.
Vaatehuoneen ajateltu sisältö:
Kengät
Kauluspaidat
Irtotakit ja irtohousut
Puvut
Neuleet
Päällystakit
Solmiot, taskuliinat, vyöt, olkaimet ja muu sälä, kuten kalvosinnapit jne.
Kengänhoitovälineet
Alusvaatteet, urheilukamat ja muu ns. arkivaatetus sijoittuivat talon muihin säilytystiloihin, joten tämä helpotti osaltaan suunnittelua.
Toteutus oli suoraviivainen
Vaihtoehtoja oli suunntteluvaiheessa kaksi; joko kiskoihin perustuva järjestelmä, jossa ripustetaan hyllyjä ja laatikoita kiskoille, tai sitten yksittäisten kalusteiden avulla kokonaisuuden rakentaminen. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon enimmäkseen esteettisistä syistä ja myös siksi, että suunnitelman kirkastuessa yksittäisiä kalusteita tuli vain neljä kappaletta. Samassa yhteydessä päädyin käyttämään yksinomaan Ikean puisia perushenkareita, poikkeuksena muutamille puvuille hankin muhkeammat seetripuiset henkarit.
Tältä näyttää uusi vaatehuone yläaulasta katsottuna.
Löysin Ikeasta silmää miellyttävät kalusteet yhdestä ja samasta TJUSIG-tuoteperheestä. Mukaani tarttui kaksi naulakkoa, kenkähylly ja vaatenaulakko, joka ei ole enää myynnissä. Näillä kalusteilla sain rakennettua kuvassa näkyvän vaatehuoneen perusrungon, jota täydensin seuraavassa vaiheessa SKUBB-sarjan säilytyslaatikoilla ja lokerikolla. Kengänhoitotuotteet sijoitin kannelliseen puulaatikkoon, jotta poikani ei ihan heti pääse niihin käsiksi.
Kengänhoitotarvikkeiden laatikon sijoitin oikeaan alakulmaan, jossa se on huomaamaton.
Koska vaatehuoneessa ei ollut ovea, asensimme appiukon kanssa oven yläpuolelle pitkän verhotangon, johon vaimo ompeli sisustukseen sopivan verhon. Verhotangon ideana on osittain se, että siinä olevalla verholla voi halutessaan peittää myös samalla seinällä olevan peilin.
Vaatehuoneen vasemmalle seinälle tulivat paikat puvuille, irtotakeille ja neuleille.
Vaatehuoneesta tuli odotuksia toimivampi
Olen tyytyväinen lopputulokseen. Peruskalusteiden ansiosta käytössäni oleva tila on tarpeisiini täysin riittävä ja toisaalta se ohjaa myös siihen, että en voi rajallisen tilan vuoksi omistaa määrättömästi mitään vaatteita. Joten kun paitahyllyni on täysi, täytyy uudelle paidalle tehdä tilaa luopumalla jostain sellaista paidasta, jota en oikeasti käytä. Tämä ohjaa minua samalla oikeaan suuntaan vaatekaapin rakentamisessa, jossa satsaan määrän sijasta laatuun.
Vaatehuoneen takaseinälle sijoitin kauluspaidat, irtohousut ja kengät.
Suunnitelmani myös jalostui prosessin aikana. Oikeaan takakulmaan ripustettuun lokerikkoon sain säilytykseen myös pikee-paitani ja kaulahuivini. Hattuhyllyn päällä olevissa säilytyslaatikoissa säilyvät mm. solmiot, taskuliinat ja kankaiset nenäliinat. Samalla kertaa sain oivalluksen sijoittaa vyöni roikkumaan hyllyn koukkuihin.
Vaatehuoneen oikealle seinälle sijoitin päällystakit ja hattuhyllylle lokeroihin solmiot, taskuliinat jne. Kulman hyllykköön laitoin mm. kaulahuivit, pikeepaidat ja muun sälän. Hattuhyllyn koukkuihin laitoin roikkumaan vyöt.
Kokonaisuuden täydensin laittamalla led-valonauhan vaatenaulakon taakse siten, että se heijastaa valon seinän kautta. Näin loin pienen tunnelmavalaistuksen vaatehuoneeseen, jonka valaistus on muuten spottimainen. Kuin pisteenä i:n päälle sosialisoin vaimoni vaaterengin huoneen vasempaan kulmaan, joka samalla peittää pienen tuuletusikkunan näkökentästä.
Edellä esitetty kokonaisuus tuli maksamaan noin 250 euroa, joten tavoitteeni täyttyi myös tässä mielessä.
Mitä seuraavaksi?
Vaatehuone ei tarvitse tällä hetkellä isompaa tuunausta. Ajatukseni ovat keskittyneet vaatehuoneen ulkopuolelle yläaulan sisustamiseen, jossa tällä hetkellä ovat mm. vaimoni rakentama seinäpeili sekä hänen verhoilemansa tuolit, sekä rullien päällä oleva pieni pöytä. Näiden kaveriksi etsin sopivaa sohvaa, joka voisi samalla olla yläaulan väripilkku. Toisena harkinnassa olevana suunnitelmana on sähköpianon hankkiminen. Kolmas haavetason suunnitelma on vaatehuoneen oven rakentaminen oheisen inspiraation mukaisesti.
Unelmien nahkasohvan etsintä on kääntynyt loppusuoralle. Boknäsin, Iskun ja Vepsäläisen lisäksi vierailin vielä Kruunukalusteella ja Ikeassa. Kruunukalusteella ei ollut suoralta kädeltä tarjolla mitään vaatimuksemme täyttävää sohvaa, vaan sain suosituksen tarkastella vaatimuksia uudestaan vaihtoehtojen löytämiseksi. Koska prosessin aikana unelmasohvan vaatimukset ovat vain selkeytyneet ja olin aiemmista liikkeistä löytänyt sopivia vaihtoehtoja tarjousten kera, päätin jatkaa matkaani Ikeaan.
Ikea
Ikean sohvakalustoja olen vilkuillut sillä silmällä jo parisen vuotta, sillä tällä hetkellä sohvan virkaa toimittava Ikean vuodesohva on ollut hintalaatusuhteeltaan erinomainen ostos. Koska kotona on muutakin Ikean kalustoa, oli luonnollista tsekata Ikean tarjonta netissä ja Tampereen liikkeessä.
Ikean nahkasohvien ehdoton vahvuus on edullinen hinnoittelu, joka on pienen lapsen perheelle houkutteleva ajatus. Varsinkin kun taustalla ei ole mitään ennakkoluuloja valmistajaa kohtaa, koska Ikean kalusteilla olen mm. vaatehuoneeni varsin onnistuneesti kalustanut. Toinen selkeä etu on se, että tuotteet saa nopeasti mukaansa.
Ikean KARLFORS-divaanisohva mahtuisi kivasti olohuoneen ikkunan alle.
Mittojen puolesta, eli suomeksi sanottuna tarpeeksi matala, paras sohvamalli oli KARLFORS. Kyseisen malliston 3:n istuttavan divaanisohvan saa myös tummanruskealla nahalla, jonka väri nyt ei aivan ole se mitä etsimme, mutta hintaluokassaan riittävän lähellä. Lisäksi sohvakalustoon saa ostettua saman sarjan rahin. Tämä sohvakalusto päätyikin ehdokaslistalle.
Seuraavaksi on vuorossa tarjousten vertailu
Kierros otti aikaa kuukauden verran, vapaalla rauhallisella tahdilla. Koska kyse on pitkäaikaisesta investoinnista ja emme halua esteettistä päänsärkyä vuosikymmeneksi eteenpäin, perehdymme tarjouksiin huolella ja käymme todennäköisesti vielä koeistumassa potentiaalisimmat sohvat ennen lopullista päätöstä. Koska olemme haikailleet uutta sohvaa on jo pidemmän aikaa, teemme päätöksen pikapuoliin.
Yleisenä huomiona asiakkaan näkökulmasta katsottuna on todettava, että liikkeissä myydään tuotteita vahvasti alennus edellä. Ne joissa alennusta ei automaattisesti tarjottu, tinkaisin toki tarjoukseen hyvän miehen vähennystä.
Etsiessäni muutaman päivän työmatkalleni mahdollisimman toimivaa laukkua, totesin Suomen tarjonnan tässä suhteessa yhtä huonoksi kuin jalkineidenkin osalta. Etsintäni kohteena oli pehmeä, ns. viikonloppulaukun nimellä kulkeva kantoväline.
Pehmeän laukun etuina ovat hyvä kannettavuus, helppo pakattavuus ja joustavuus lentokoneen matkatavaralokerikkoon asetettaessa. Materiaalin halusin olevan joko erittäin kestävää puuvillakanvaasia tai mieluimmin nahkaa, ymmärtäen kuitenkin jälkimmäisen olevan nykyisenä muovin aikakautena sangen huima toive.
Kierrettyäni Turun lähes kaikki laukku- ja vaatekaupat, totesin tarjonnan pehmeiden laukkujen osalta laadultaan huonoksi, tyyliltään muodin ehdoilla kulkevaksi ja hinnoiltaan laatuun nähden naurettavaksi. Koska aikani oli jossain määrin kortilla, valmistauduin hankkimaan todennäköisesti juuri ja juuri matkan verran kestävän muodikkaan kertakäyttöversion.
Yllättäen muistin Barbourin valmistavan klassisesta Tarras-olkalaukustaan myös erinomaista nahkaversiota, joten päätin vielä suunnistaa tarkastamaan Kapteenskan tarjonnan mahdollisten viikonloppulaukkujenkin osalta.
Barbour Leather Medium Travel Explorer Bag
Ennakkoaavistukseni palkittiin. Barbourin valikoimista löytyi täysin etsimäni kaltainen, täysnahkainen viikonloppulaukku. Vaikka tein hankintapäätökseni lähes välittömästi laukun laadun todettuani, nautiskelin hetken Kapteenskan erittäin ystävällisestä palvelusta ja uuden liiketilan tunnelmasta. Kevään tullen tiedän nyt, minne suunnistan öljykangastakkia tarvitessani.
Barbour Leather Medium Travel Explorer Bag
Vanhan pukeutumiseen liittyvän sanonnan mukaan kaiken nahkaisen tulee olla niin hyvää kuin suinkin vain on varaa. Tämä pätee sekä kenkiin, vöihin että – tietenkin – laukkuihin. Barbourin valmistama viikonloppulaukku täyttää tämän sanonnan vaatimukset täydellisesti, ollen kohtuullista hintaansa laadullisesti vielä huimasti parempi.
Materiaalivalinnat ovat sanalla sanoen erinomaisia. Eläväpintainen, väriltään syvä nahka on kaunista ja luonteeltaan ajan kanssa patinasta kaunistuvaa. Olkahihnan erittäin jämäkkä puuvilla ja oivaltavasti sisäpuoleltaan liukumattoman haljaspintaiseksi jätetty kantopehmuste huokuvat laatua.
Laukun nahka on laadukasta ja patinoituu takuulla kauniisti.
Antikoidut metalliosat ovat jämäköitä ja toimivat sulavasti, vetoketjun ollessa kaksiveturinen ja lukkolenkillinen. Sisävuorin puuvilla on kevyttä mutta tuntumaltaan kestävää. Vaikka puuvilla oletettavasti useiden vuosien käytön myötä saattaakin kulua, sen mieluummin uusii kuin vaihtaa laukun kokonaan uuteen.
Viikonloppulaukkujen muoto on ajan kanssa vaihdellut vain hieman. Tämä ei olekaan ihme – perusmallit sekä kestävät aikaa että ovat käytännöllisiä. Barbour on valinnut laukkuunsa klassien englantilaisen mallin, jossa päätyjen yläkulmat taittuvat alas tehden kokonaisuuden sekä kauniiksi että kompaktiksi.
Laukun saa kompaktimmaksi kiinnittämällä kulmat laukun alareunaan.
Yläkulmat myös helpottavat pakattavuutta avatun laukun ollessa ylöspäin hivenen levenevä. Tarpeen tullen – esimerkiksi yllättävän alennusmyynnin sattuessa matkalla kohdalle – voi kulmat päästää vapaaksi ja saada laukkuunsa näin lähes kolmanneksen lisää tilaa.
Nahkalaukun kokoa voi säätää päädyistä.
Toki kaikissa tuotteissa on myös puutteensa. Travel Explorer Bagin tapauksessa ne ovat pieniä, joskin ajoittain havaittavissa. Nykyisen yhden sisätaskun ohella laukkuun olisi suonut toisen, ehkäpä suuremman, vetoketjutaskun. Tämä tarve on toki katettavissa pienemmillä laukuilla, mutta käytännöllisyyden vuoksi esim. pienesineille soisi muutaman oman tilansa.
Laukussa on yksi vetoketjutasku.
Kahvoja yhdistävä, ehkä irrotettavakin, lenkki olisi myös hyödyksi päällystakin tai matkahuovan väliaikaiseen kiinnittämiseen laukun päälle. Yleisesti ottaen, kuitenkin, pari pientä puutetta ei voi kääntää laukun arvosanaa laskuun.
Loppusanat ja arvio
Barbour Leather Medium Travel Explorer Bag on yksinkertaisesti ilmaistuna loistava tuote. Laukku on käytännöllinen, kaunis ja laadultaan ikuinen – tässä mielessä noudattaen Barbourin valmistamien vaha- ja öljykangastakkien perinnettä. Nykyajan herkästi kertakäyttöisyyden ja jatkuvasti muuttuvan muodin maailmassa on arvostettavaa, että valmistaja on päättänyt kulkea tyylin ja käytännöllisyyden polkua.
Matkani oli suurelta osin Barbourin viikonloppulaukun ansiosta mukava ja huoleton. Kulku lentokenttien läpi oli helppoa, laukun kantaminen kaupungissa kevyttä ja yleinen kiroilu täpötäysien matkatavaralokeroiden kanssa jäi muiden huoleksi. Lausahtipa lentohenkilökunnan edustajakin positiivisen kommenttinsa pehmeästä laukusta. Parasta kuitenkin on, että tiedän laukun palvelevan minua matkoillani vielä vuosikymmenienkin päästä. Mikään ei voisi paremmin sopia ajatusmaailmaani.
Barbourin nahkalaukku on elinikäinen kumppani.
Haluan vielä erityisesti kiittää Kapteenskan henkilökuntaa erinomaisesta palvelusta ja täydellisesti tarpeitani vastaavan tuotteen suosittelemisesta. Sekä tuotteiden tuntemus että hyvänlaatuinen ylpeys niiden laadusta ovat asioita, joihin törmää vain asialleen omistautuneissa kivijalkaliikkeissä.
+ Erinomaiset, lähes ikuiset materiaalivalinnat
+ Muotoilun ansiosta helppo pakattavuus
+ Hyvä kannettavuus
+ Pehmeän laukun käytännöllisyys lentokoneessa
+ Upea ulkonäkö
– Materiaali kangasta hieman raskaampaa
– Vain yksi sisätasku
– Ei kahvat yhdistävää kiinnityslenkkiä
Yhteenveto: Lähes täydellinen, tyylikäs viikonloppulaukku, joka kestää eliniän.
Barbour Leather Medium Travel Explorer Bag Kapteenskassa 429 €.
Kuten aiemmin kirjoitin, Tyyliniekka osallistui Love Me Do -häätapahtumaan yhdessä Herrainpukimon kanssa. Tapahtumapaikkana toimi tunnelmallinen Kattilahalli, joka sopi mielestäni hyvin tämänkaltaisen tapahtuman areenaksi. Varsinkin kun lupauksena oli toteuttaa erilainen häätapahtuma.
Näkymä osastoltamme käsin, oikeassa reunassa Pyynikin Käsityöläispanimon “osasto”.
Kuten odottaa saattoi, sisältö oli pääasiassa naisille suunnattu. Tästä huolimatta päätimme ottaa Herrainpukimon Jussin ja Tuukan, sekä vaimoni kanssa härkää sarvista ja pyörittää tapahtuman ajan Herrainpukimon ja Tyyliniekan yhteisosastoa sopivasti Pyynikin Käsityöläispanimon vieressä, jonka kohdalla myös ns. sulhasparkki sijaitsi. Samaan syssyyn pääsimme stailaamaan muotinäytöksen miesten tyylejä kohdalleen.
Tuukka näyttää muotinäytöksen mallille miten solmuke solmitaan.
Olimme miesten asialla
Agendamme oli tuoda oma näkemyksemme esiin siitä, millaisia vaihtoehtoja sulhasella pukeutumisen suhteen on. Ilahduttavaa oli se, että vaikka miehet olivat vierailijoissa vähemmistössä, paikalla olleista todella moni oli aidosti kiinnostunut siitä miten tulisi pukeutua. Tästä aiheesta pääsin kertomaan myös stagella ja lyhykäisyydessään viestini oli tämä:
Älä anna naisen pukea sinua, vaan tee se itse.
Häät ovat iloinen tapahtuma, joten harkitse vaihtoehtona muutakin kuin mustaa.
Aloita kengistä ja hyvin istuvasta paidasta.
Mikäli päädyt pukuun, hanki sellainen jota istuu hyvin ja jota voit käyttää häiden jälkeen muissa yhteyksissä.
Puvun saa yhdistettyä morsiamen lookkiin asusteilla.
Vaatekaappiin kannattaa jatkossakin hankkia hyvin istuvia perusvaatteita, joita on helppo yhdistellä.
Se mitä en muistanut salamavalojen loisteessa (heh) mainita, oli se että panosta vaatteissa luonnonkuituihin.
Ruusut ja risut näytteilleasettajan näkökulmasta
Tapahtuma on kerännyt runsaasti palautetta, positiivista ja negatiivista osallistujien taholta. Näitä voi lukea Love Me Do:n Facebook-sivuilta. Toisten palautteisiin en ota kantaa, mutta tässä oma yhteenvetoni tapahtuman plussista ja miinuksista, joihin myös Herrainpukimon herrat yhtyvät.
Erittäin näkyvä ennakkomarkkinointi, joka on monesti kompastuskivi.
Miesjuontaja oli törkeän hyvä.
Lavaohjelma oli laadukasta.
Miinukset:
Äänentoisto oli liian kovalla.
Kunnon ruokailumahdollisuuden puuttuminen (esim. diili lähellä olevien ravintoloiden kanssa).
Istumapaikkoja ei ollut.
Aukioloaika liian pitkä.
Jos tapahtuma mainostaa olevansa erilainen häätapahtuma, tulisi miehet huomioida paremmin.
Muotinäytöksessä olisi catwalk suotava mm. valokuvauksen ja näkyvyyden takia.
Pyynikin Panimon liian hyvä sijainti osastomme vieressä, sillä olin kuskina.
Yhteenvetona voisin todeta, että ensimmäiseksi yritykseksi Love Me Do oli riittävän hyvä, jotta se kannattaa mielestäni järjestää uudestaan palautteesta oppien. Mikäli tapahtuma järjestetään uudestaan, on Tyyliniekka mieluusti mukana.
Tommy Hilfiger on yhdysvaltalainen vaatebrändi, joka on erikoistunut vaatettamaan miehet ja naiset päästä varpaisiin. Omasta vaatekaapistani löytyvät mm. laivastonsininen irtotakki, pikeepaitoja, mokkanahkainen vyö, parit chinot ja useampi sukkapari. Valtaosa näistä vaatteista olen ostanut Lempäälän Ideaparkissa sijaitsevasta Tommy Hilfiger konseptimyymälästä. Sain tilaisuuden tutustua Suomen laajimman valikoiman Tommy Hilfigerin tuotteita tarjoavan konseptimyymälän toimintaan sen toisen omistajan, Ville Keskisen toimesta.
Konseptimyymälä myy pukeutumista
Tommy Hilfiger konseptimyymälän ydinajatuksena on myydä asiakkaalle hyvää ulkonäköä ja kokonaisvaltaista pukeutumista. Tähän antaa vahvan selkänojan se, että liikkeestä löytyy yksittäisten vaatekappaleiden sijasta kokonaisia mallistoja – ehjiä kokonaisuuksia – joiden yksittäisiä vaatekappaleita voi turvallisesti yhdistellä keskenään näyttämättä riikinkukolta.
Kuvassa klassinen kokonaisuus; vaaleansininen kauluspaita, rykmenttiraitainen solmio ja keskiharmaa villakangaspuku.
Koska konseptimyymälästä hankitut yksittäiset vaatekappaleet ovat hyvin yhdisteltävissä toisiinsa, jopa sesongista toiseen, voidaan asiakaspalvelutilanteessa keskittyä erityisesti istuvuuden ja sopivuuden varmistamiseen. Keskisen mukaan he eivät halua myydä asiakkaalle vaatteita, jotka eivät tunnu omilta. Vaikka käynti ei johda sillä kertaa kauppaan, yllättävän usein hyvä fiilis asiakaspalvelutilanteesta saa asiakkaan palaamaan liikkeeseen.
Hyvän palvelun yksi tunnusmerkki on tilannetaju. Esimerkiksi joulun alla tiesimme varautua miesten ostoryntäykseen ja lisäsimme henkilökunnan määrää, jotta pystyimme palvelemaan heitä viime hetken ostoksilla ripeästi. -Ville Keskinen
Tommy Hilfigerin mallistojen takaa löytyy tarina kuvitteellisesta perheestä, joka kulkee ympäri maailmaa. Perheen kiertämät maat muodostavat oman sesonkimallistonsa, jotka erottaa selkeästi liikkeessä omista osastoistaan ja värimaailmoistaan. Sesonkimallistojen lisäksi tarjolla on iso määrä klassikkovaatteita, jotka säilyvät sesongista toiseen.
Tommy Hilfigerin tyylin tunnistaa.
Tommy Hilfiger on preppy
Kun puhutaan Tommy Hilfigerista, ei voida ohittaa termiä preppy. Tämä pukeutumistyyli nimittäin kuvaa Tommy Hilfigerin brändin ytimen. Mitä preppy sitten on? Preppy-tyylin juuret ulottuvat 1950-luvun Yhdysvaltoihin ja siellä collegeen valmistaviin kouluihin (prep school). Alkujaan preppy-tyyli on näin ollen yläluokan suosiossa, kunnes keskiluokkaisten perheiden lapset alkoivat jäljitellä yläluokkaista pukeutumista.
Kevään 2014 mallistoa. Kuva: Tommy Hilfiger
Ivy-tyylistä vaikutteensa saaneen preppy-tyylin läpimurto tapahtui 198o-luvulla, jonka lähtölaukauksena toimi Lisa Birnbachin julkaisema Official Preppy Handbook, joka ironisesti popularisoi preppy-kulttuurin pukeutumisesta käyttäytymiseen.
Kevään 2014 The beach club -mallisto on merihenkinen – ja preppy. Kuva: Tommy Hilfiger
Preppyn ytimen muodostavat chinot, rennot kauluspaidat, erilaiset neuleet ja irtotakit. Rentous näkyy, toisin kuin ivy-tyylissä, värien rohkeampana käyttämisenä. Rentous ei tarkoita kuitenkaan huonoa istuvuutta, päinvastoin. Koska preppy edustaa nuoruutta ja elinvoimaa, ajanjaksoa jolloin siirrytään kohti itsenäistä elämää, kuvastuu tämä raikas optimismi myös Tommy Hilfigerin vaatteissa. Voidaan jopa sanoa, että Tommy Hilfigerin vahva tulkinta preppystä on jo itsessään käsitteenomainen tyyli, joka tunnistetaan.
Tommy Hilfigerin mielenkiintoiseen tarinaan voit tutustua Cityn artikkelissa.
Käyttökokemuksia
Olen käyttänyt Tommy Hifigerin vaatteita useita vuosia. Eniten käyttöä ovat saaneet chinot, pikeepaidat ja irtotakki. Irtotakki on haukkunut hintansa erinomaisesti, sillä se on saanut käyttöä runsaasti ja on tästä syystä näkynyt myös blogin aiemmissa kirjoituksissa.
Tommy Hilfiger Tailored -malliston irtotakki on tyylikäs valinta.
Laivastonsininen irtotakki kuuluu Tommy Hilfigerin käsityötä sisältävään Tailored-mallistoon. Takki on tehty puuvillasta ja on vuoritettu. Vaimoni tekemien hihojen lyhennysten jälkeen takki istui hyvin päälleni ja olen yhdistänyt sitä preppy-tyyliin sopivasti vaaleisiin chinoihin ja rennompiin kauluspaitoihin. Silloin tällöin kaulaani on eksynyt myös solmio.
Voit ilahduttaa itseäsi vaikka avaimenperällä. Kuva: Tommy Hilfiger konseptimyymälä
Voin suositella Tommy Hilfigerin konseptimyymälää hyvän palvelun ja kattavien valikoimien johdosta. Toisin kuin voisi luulla, vaatteita ei ole tehty langanlaihoille malleille, vaan suomalainen mies löytää takuulla liikkeestä päällepantavaa. Hintataso on luonnollisesti marketteja korkeampi, mutta vastineeksi saa parempaa laatua ja tyylikkäitä vaatteita. Eikä sovi unohtaa sitä, että liikkeestä löytyy myös laukkuja ja muita tykötarpeita.
Tyyliniekka osallistuu yhdessä Herrainpukimon kanssa Love Me Do -häätapahtumaan näytteilleasettajana ja tyyliasiantuntijana. Love Me Do järjestetään Helsingissä Suvilahden historiallisessa Kattilahallissa 15.2.2014 klo 13-22. Ohjelmassa on mm. muotinäytös, ruoka- ja juomamaistelua, sekä livemusiikkia.
Miehistä huolehditaan
Love Me Do -häätapahtumassa huolehditaan myös miehistä ja alueen keskellä sijaitsee sulhasparkki, jossa voi chillailla ja nauttia erikoisoluista kaikessa rauhassa. Tyyliniekan stageaika kello 17 alkaen keskittyy siihen, miten mies selviää fiksusti hääpukeutumisestaan. 🙂
Tapahtumapaikka
Kattilahalli sijaitsee keskeisellä paikalla loistavien kulkuyhteyksien varrella. Kalasataman ja Sörnäisten metroasemilta on noin viiden minuutin kävelymatka. Alueelta löytyy myös reilusti parkkitilaa 4 € /auto. Osoite on Sörnäisten Rantatie 22, 00540 Helsinki.
Kuten aiemmin kirjoitin, olemme päättäneet löytää kotiimme unelmien sohvan. Sohvalle on asetettu tiettyjä perusvaatimuksia, joita ovat esteettisyyden lisäksi toiminnalliset vaatimukset hyvien päiväunien tyyssijana sekä talon ikkunakorkeuden asettamat reunaehdot. Tältä pohjalta aloitin tutustumiskierroksen alan liikkeisiin.
Tähän mennessä olen tutustunut Iskun, Boknäsin ja Vepsäläisen tarjontaan Tampereella. Käytännön tasolla tämä on tarkoittanut yhtä tai useampaa vierailua kyseisiin liikkeisiin, joissa olen istahtanut, istahtanut ja vielä kerran istahtanut. Tällä yksinkertaisella metodilla olen pyrkinyt löytämään sellaiset sohvat, jotka ovat mukavia – heh – istua.
Jos perstuntuma on ollut miellyttävä, olen testannut vaaka-asentoa. Nopeasti opin senkin, että ennen tätä kokeiluprosessia on hyvä kysyä myyjältä onko kyseistä sohvaa saatavissa nahkaverhoilulla. Se nimittäin saattaisi ohuesti harmittaa, jos muuten täydellisen tuntuista sohvaa ei saisi haluamallaan nahkaverhoilulla.
Boknäs
Poikkesin Boknäsissa työpäivän päätteeksi tutustuakseni paikan tarjontaan. Boknäs on tunnettu tyylikalusteistaan, erityisesti Billnäs-yhteensopivista hyllystöistään, mutta heillä on valikoimissaan paljon muutakin – myös sohvia. Pari varteenotettavaa vaihtoehtoa sieltä löytyikin, joita käymme katsomassa myöhemmin perheen kanssa.
Koska Boknäs oli ensimmäinen paikka missä kävin, sain samalla tilaisuuden tarkistaa omaa hintamielikuvaani siitä mitä nahkasohva tulee lopulta maksamaan. Tämä itsetutkiskelu oli hyväksi, sillä seuraavat vierailut Iskussa ja Vepsäläisessä osoittivat sen, että tästä ei välttämättä parilla tonnilla selvitä.
Isku
Iskun vierailu oli valaiseva. Ainakin minulle Isku on ollut aina enemmän korkeamman hintaluokan kalustetalo, josta kannattaa ostaa lähinnä julkiskalusteita. Tässä mielessä oli hyvä juttu tutustua Iskun tarjontaan, sillä luutunut mielikuvani tunkkaisesta yrityksestä muuttui huomattavasti parempaan suuntaan. Ensiaskeleen ottamiseen vaikutti toki se, että tunnen Iskun aluejohtajan entuudestaan harrastukseni kautta.
Iskun Living-malliston sohvan saa rakennettua moduuleista ja siihen kuuluu myös yhteensopiva rahi. Sohvan saa myös nahkaisena.
Kerroin myyjille unelmasohvan vaatimukset ja sen pohjalta he esittelivät minulle kahta eri mallistoa. Perstuntuman pohjalta kyselin lisätietoja Living-malliston sohvasta ja kuulin, että siitä saisi rakennettua halutun kokonaisuuden. Lisäksi mallistosta löytyi kaksi erikokoista rahia. Enhän siinä sitten voinut muuta tehdä, kuin pyytää tarjouksen kotiin luettavaksi. Tässä vaiheessa korvissani soi Apua! Orkesterin Maksamme velkaa.
Vepsäläinen
Vepsäläiseen menin katsomaan erityisesti Junetin Taru-divaania, jonka mallikappale oli harmillisesti myyty muutamaa päivää ennen vierailuani. Avuliaan myyjän avustuksella tutustuin sitten muihin vaihtoehtoihin ja tarkempaan syyniin päätyi Mango-modulisohva, jonka saa haluamallamme nahkaverhoilulla oikeassa sävyssä. Tästä sohvasta sain myös tarjouksen kotiin vertailtavaksi.
Mango-modulisohva on sopivan matala ja siitä saa rakennettua itselleen sopivan kokonaisuuden – nahkaisena.
Taru-divaanin näkemättä jääminen jäi kuitenkin sen verran kaihertamaan, että yritän päästä koeistumaan sen seuraavan viikon tai pari kuluessa jossain päin Suomea.
Mitä on jäänyt käteen?
Näppituntumani on sellainen, että kyllä se meidän unelmien nahkasohva löytyy. Kyse on lähinnä siitä, että mistä ja millainen. Suurempi kysymys on luonnollisesti unelman hinta. Koska laatu maksaa ja haluamme siihen panostaa, suhtaudumme sohvaan sijoituksena parempaan elämänlaatuun. Terve järki on perheellisenä pakko pitää kuitenkin mukana, sillä eihän sitä voi koko vuotta ilman vaatehankintojakaan elää. 🙂
Tutustumiskierros jatkuu, joten vielä ei ole päätösten aika.
Käydään läpi vielä toinen hinnanmuodostusta kuvaava case käyttäen esimerkkinä yhtä yksinkertaisimmista vaatekappaleista eli T-paitaa. T-paita koostuu vain muutamasta kangaspalasta, sen tekeminen ei vaadi montaa työvaihetta ja useimmalla meistä on näitä vaatekaapissa kymmeniä.
Otetaan tarkasteluun tavallinen puuvillainen T-paita muutamalta eri valmistajalta:
H&M T-paita (kuvioimaton), 5 €
H&M T-paita (printti), 10 €
Nike T-paita (kuvioimaton), 50 €
Acne T-paita (printti), 100 €
Acne T-paita (viskoosi, kuvioimaton) 250 €
Gucci T-paita (printti), 300 €
Versace T-paita (printti), 600 €
Yhden Versacen T-paidan hinnalla saa 60 kpl H&M:n printtipaitoja. Mistä ero muodostuu? Onko paita oikeasti kymmeniä kertoja parempi?
T-paita on siis hyvin yksinkertainen valmistaa. Vaikka käytettäisiin parasta mahdollista kangasta ja tehtäisiin työ parhaalla mahdollisella tavalla, ei T-paidan valmistukseen voi mitenkään saada kulumaan yli kymmentä euroa. Miksi siis kukaan haluaisi maksaa paidasta 500 € tai edes 250 €?
Vastaus löytyy brändistä. Asiakas kokee saavansa Guccin paidasta niin paljon enemmän kuin Acnen tai H&M:n paidasta, että on valmis maksamaan lisähinnan. Brändi antaa aineetonta lisäarvoa.
Hyvin harvalle on merkityksetöntä minkämerkkisen paidan päälle vetää. Hintapisteestä riippumatta jopa T-paita tarjoaa aina jonkinlaisen elämyksen ja viestii muille omasta itsestään. Ihmisillä on suuri tarve tulla hyväksytyiksi omassa ryhmässään ja siinä erityisesti vaatteet, korut ja auto ovat tärkeitä tekijöitä. Siksi joku on tänäänkin maksanut T-paidasta 600 €.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi me ja kumppanimme käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille ja kumppanimme mahdollisuuden käsitellä henkilötietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla, ja näyttää (ei-)personoituja mainoksia. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Napsauta alta hyväksyäksesi yllä olevat tai tehdäksesi tarkkoja valintoja. Valintasi koskevat vain tätä sivustoa. Voit muuttaa asetuksiasi milloin tahansa, mukaan lukien suostumuksesi peruuttaminen, käyttämällä evästekäytännön vaihtopainikkeita tai napsauttamalla näytön alareunassa olevaa suostumushallintapainiketta.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.