Piipahdin parin tunnin ajan Tampereen Nuorkauppakamarin hienosti organisoimilla Sijoitusmessuilla, jotka pidettiin 25.3.2014 Tampere-talolla. Suunnitelma oli selkeä, eli kävin kuuntelemassa pari etukäteen valitsemaani tietoiskua. Toinen syy oli tutustua miten tällaisiin tapahtumiin pukeudutaan.
Messujen pukeutumisen yleisilme oli tumma
Kuten arvata saattoi, messujen yleisilme pukeutumisen suhteen oli tummasävyinen. Suomalaisen miehen dna:han on hyvin iskostettu se, että kun olemme ns. vakavalla asialla liikkeellä, ei revittelyille ole sijaa. Tummansinistäkin oli todella vaikea joukosta löytää. Onneksi solmioilla on sentään opittu hakemaan väriä elämään ja useammalla näytteilleasettajalla oli brändin mukaiset värikkäät solmiot kaulassa.

Myös järjestävän tahon, Tampereen Nuorkauppakamarin messuorganisaation edustajat olivat pukeutuneet tummiin. Heidät erotti joukosta limenvihreistä solmioistaan, jotka kauhukseni olivat tehty polyesterista. Ei siis ihmekään, että niihin oli todella haastavaa tehdä kunnon solmua.

Tamperelaisten tyylitaiturin tunnistin joukosta heti, sillä hän oli taltuttanut polyesterin ja saanut solmittua tyylikkään solmun. 😀 Minulla lienee ainoa kuvatodiste siitä, sillä kyseinen herra toimi messujen virallisena valokuvaajana ja oli näin ollen kameran takapuolella.
Väripilkkuja etsimässä
Koska tummanpuhuvasta perusilmeestä ei saanut mitään erityistä irti, päätin keskittyä nopeasti pukeutumisen yksityiskohtiin. Toisin sanoen tsekkailin millaisia taskuliinoja, solmioita ja kenkiä ihmisillä oli. Tästä saimmekin tuttujen kesken hyvää jutunjuurta, kun meikäläisen fetissi pukeutumista kohtaan tiedetään hyvin ja hyvähenkistä läppää heitettiin puolin ja toisin.
Suosittelemme

Yksi pari vuotta kasvussa oleva trendi oli huomattavissa myös messuilla ja se on taskuliinojen käytön lisääntyminen ilman solmiota. Toisin sanoen nyt panostetaan enemmän erilaisiin taskuliinoihin, joilla tuodaan persoonallisuutta pukeutumiseen ja jätetään solmio kokonaan pois. Tämän ovat huomanneet myös irtotakkien valmistajat, joiden rintataskut ovat todella usein tehty niin, että taskun saa puffattua ulos ns. taskuliinaksi.

Menestyjän tunnistaa kengistä
Jos miehen pitää pukeutuminen jostain aloittaa, niin kengistä. Hyvät kengät ovat paitsi omien jalkojen kannalta hyvä asia, myös helppo tapa osoittaa tyylitajua. Sitäpaitsi piru asuu yksityiskohdista, joista kengät eivät ole vähäisimmät. Itse asiassa, kengät ovat hyvän pukeutumisen perusta.
Ei siis yllättävää, että Tampereen nuori menestyjä, Vincit Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Kuitunen säväytti messuilla myös kengillään. Tuplasolkikengät, tai tuttavallisemmin tuplamunkit, eivät ole jokamiehen valinta.
