Sarjan toisessa osassa sinisen tweedtakin kaveriksi haetaan klassista kokonaisuutta vaaleiden housujen avulla. Tummansinisen takin kaveriksi sopivat erinomaisesti harmaan, beigen ja vaaleanruskean sävyt. Harmaat flanellihousut ovat etenkin talveen sopiva klassikkovalinta. Kesää kohti mennessä myös housut kirkastuvat.
Beiget chinot löytyvät varmasti entuudestaan jokaisen vaatekaapista. Ne soveltuvat rennon pukeutumisen lisäksi myös työkäyttöön pikkutakin kanssa. Omat chinoni ovat jo kymmenen vuoden takaa, minkä huomaa nykytyyliä löysämmästä leikkauksesta. Esimerkiksi lahkeensuut ovat varsin väljät eivätkä toimi sirojen kenkien kanssa.
Tästä syystä valitsin kengiksi järeähköt chelsea bootsit, joilla pärjää erinomaisesti viileinä vuodenaikoina. Paidaksi valikoitui sininen nappikauluspaita, joita suosin valkoisen sijaan epämuodollisemmassa pukeutumisessa, ja sen kaveriksi kaulaan ruskea neulesolmio.

Mikäli haluaa yhdistelmään lisää väriä, voi kokeilla värikkäämpää solmiota. Esimerkiksi tummanpunainen solmio toimii hyvin sinisen kanssa. Väreissä maltti on valttia – jos vaihdat myös taskuliinan värikkäämpään kasvaa epäonnistumisen todennäköisyys huomattavasti.

Kerrataan lopuksi vielä muutama nyrkkisääntö irtotakin ja housujen yhdistelemisestä:
- Housujen ja takin on oltava samantyyppisistä materiaaleista
- Housujen on oltava takkia vaaleammat (turha siis ostaa mustia housuja)
- Takin ja housujen on oltava riittävän erivärisiä, jottei synny epämääräistä vaikutelmaa
Kolmannessa osassa takki saa kaverikseen värikkäitä housuja – stay tuned!