Turo Leppänen

Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.

Tilavolkkarin loppu lähestyy – VW Touran joutunee täyssähköisen hippibussin korvaamaksi

Tila-autot olivat kuumaa kamaa automarkkinoilla vielä muutama vuosikymmen sitten. Volkswagen lähti leikkiin mukaan jo 1990-luvun puolessavälissä lanseeratun Sharanin myötä, ja vuonna 2003 oli pykälää...

Japanin BMW tulee – seuraava Mazda6 saa takavedon, suoran kuutosen ja ehkä jopa kaksiovisen coupé-version

Mazda6 astui tylsähkön 626:n saappaisiin vuonna 2002. Nykyinen kolmannen sukupolven Kuutonen on ollut markkinoilla jo kohta kahdeksan vuotta, ja seuraajaa saadaan edelleen odottaa. Tällä...

Uudenveroinen klassikko tarjolla – vuoden 1986 BMW 325iX:llä on ajettu 821 kilometriä

Vuonna 1982 esitelty E30-korimalli vei BMW 3-sarjan toiseen sukupolveensa. E30 sai myös kunnian olla baijerilaismerkin historian ensimmäinen nelivetoinen auto joka nurkasta raapivan 325iX:n myötä.325iX:t...

Automerkkien historia: Volkswagen – kaikki alkoi Kuplasta

Myöhemmin Kuplavolkkarina tunnettu auto syntyi synkkinä aikoina, jolloin Volkswagenin nimestä ei ollut vielä tietoakaan. Tarinan alku sijoittuu 1930-luvun natsi-Saksaan, ja päähenkilöinä toimivat muuan Adolf...

Ulkonäkö hämää – tämä G-luokan maasturi ei ole Mersu

G-luokan Mersun ensimmäistä sukupolvea valmistettiin saman peruskorin voimin peräti 39 vuoden ajan, ja nykyinen toisen sukupolven mallikin on lähes identtisen näköinen alkuperäisen kanssa. G...