Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.
Ford halusi haastaa 1980-luvulla Ferrarin omalla superautollaan – projekti jäi kuitenkin katumaasturin jalkoihin
Fordin ja Ferrarin kaksintaistelu 1960-luvulla Le Mansin 24 tunnin kisassa on tuttu valkokankaaltakin, mutta sitä ei kovin moni tiedä, että parikymmentä vuotta myöhemmin vastaava projekti oli vireillä myös katuautopuolella. Ovaalimerkin Ferrarin haastaja jäi kuitenkin lopulta kakkoseksi SUV:lle.
Chevroletin viimeinen iso sedan muuntui myös muskeliautoksi – 1990-luvun Impala SS on jo moderni klassikko
Impala oli toiminut full size -kokoisten Chevroletien parempana versiona vuodesta 1958 aina vuoteen 1985 saakka, jolloin se pudotettiin pois mallivalikoimasta. Impala teki kuitenkin kymmenisen vuotta myöhemmin näyttävän paluun neliovisena muskeliautona.
EU suunnittelee kaikessa hiljaisuudessa uutta autoluokkaa – hinnat voisivat laskea jopa 15 000 euroon
Vuodelle 2035 kaavailtu polttomoottorikielto on laimentumassa tai lykkääntymässä, mutta sen lisäksi EU:ssa on ryhdytty suunnittelemaan myös kokonaan uutta autoluokkaa hieman Japanin kei carien malliin.
Opel Astra sai faceliftin – hatchback ja farmari pitävät jatkossakin perinteisten korimallien lippua korkealla
Perinteiset hatchbackit ja farmarit alkavat kohta olla katoavaa kansanperinnettä, kun yhä useampi ostaja siirtyy crossoverin tai katumaasturin rattiin. Opel ei kuitenkaan luovu tästä segmentistä, ja niinpä merkin kestosuosikki Astra sai nyt hillityn faceliftin.
Brittifirma modernisoi James Bondin aikaisen Lotus Espritin – restomodissa on hiilikuitukori ja tuplaturbo-V8
Valkoinen ensimmäisen sukupolven Lotus Esprit nousi maineeseen vuoden 1977 007 rakastettuni -leffan myötä. Lotus jätti elokuvassa takaa-ajajansa komeasti taakseen ja muuntui jopa sukellusveneeksi, mutta nykyisille superautoille se jäisi auttamatta kakkoseksi suorituskykynsä osalta.


