Ei sähköautoista ikinä tule mitään; eikä Volvo ainakaan sekaannu niihin, tuumasi Volvolla työskentelevä insinööri tiukasti, kun nostin keskusteluun otsikoissa jo silloin viihtyneen Teslan vieraillessani Göteborgissa loppukesällä 2016. En ole tavannut häntä useampaan vuoteen, mutta kuulisin mielelläni mitä mieltä hän on uudesta Volvo XC40 Recharge täyssähköautosta. Olen varma, että hän on fiksuna miehenä muuttanut mielensä – ainakin jos on kokeillut uutukaista.
Pieni iso Volvo
XC40 on Volvon pienin SUV-mallisarja. Silti Teslan jättimäisen Model X -mallin viereen pysäköity XC40 Recharge ei näytä pikkuautolta – päinvastoin. Polttomoottorilla käyvistä rinnakkaismalleista kielivä korkea keula tekee autosta luonnossa yllättävän suuren. Olen hieman ihmetellyt miksi Volvo valitsi juuri tämän pienimmän mallin ensimmäisen täyssähköautonsa aihioksi, mutta kenties asia selviää koeajon aikana.
Ennen rattiin hyppäämistä on pakko kiertää auto ja verestää muistikuvia, koska kylmistä tyypeistä on jo yli vuosi aikaa. Tilat ovat riittävät lapsiperheelle ja neljälle aikuiselle, mutta viides täysikasvuinen tuskin viihtyy keskipenkillä. Sähköautossa turha kardaanitunneli nimittäin kutistaa jalkatilat minimiin.
Tavaratilakin on kokoluokassa riittävä, ainakin takana. Etukontti sen sijaan on pettymys, kun ison keulapellin alle on saatu mahtumaan ainoastaan niukin naukin latausjohdoille riittävä tila. Konepelti aukeaa ainoastaan ohjaamon mekaanisesta kahvasta, ja sen alla on vielä toinen luukku ennen kuin tavaralokeroon pääsee käsiksi, joten frunkkia tuskin tulee käytettyä useasti. Harmi, koska ulkolämpötilassa pysyvä etukontti on mainio kuljetuspaikka ruokaostoksille 9 kk vuodessa.
Ulkonäön puolesta Volvo miellyttää silmää, mitä pidempään sitä ihailee. Kaksivärinen maalaus on muotia, ja toimii Volvonkin tapauksessa – vaikken vielä ole oppinut pitämään näistä uusista sävyistä, joilla maalatut autot näyttävät karanneen maalamosta saatuan ylleen pelkän pohjamaalin.
Testiautoa oli varusteltu kiitettävästi viiden tonnin varustepaketilla. Metallivärin (720€) lisäksi takalasit on tummennettu (320€), keskikonsolista löytyy kännykälle langaton lataus (200€) ja tietysti varusteena on myös kaikkien sähköautoilijoiden tarvitsema vetokoukku (1000€). (Keino)nupukkinahkainen sisustus miellyttää takapuolta.
Suosittelemme
Käyttöliittymä on kunnossa
Volvon Android-pohjainen käyttöliittymä on erinomainen. Kunnon Googlen kartta tekee navigoinnista paljon helpompaa, kuin esimerkiksi Volkswagenin ID-malleilla. Käyttö on loogista ja helppoa. Perille pääsee myös puhumalla, vaikka äänikomentojen perillemeno vaatiikin leveää teksasinenglantia. Laturitkin tuntuvat löytyvän kartalta.
Auto on helppo linkittää parissa minuutissa omaan Google-tiliin lukemalla näytöltä QR-koodi. Sen jälkeen käytössä on sovelluskauppa, jossa tosin ei ole vielä sovelluksia. Spotify löytyy, mutta siinä se sitten onkin. Toivotaan sovelluksia tulevan nopeasti: jos Wazen saa pyörimään suoraan autossa, pääsisi Volvossa lopulta eroon kännykkätelineestä.
Mittariston karttanäkymä on selkeä. Tosin näkymän modaaminen on hankalaa, ja lyhyen etsiskelyn jälkeen totesin, että ei kai niitä kulutuslukemia tarvitse kirjata. Käytettävyys ei saa nykyään kiitettävää, jos on pakko turvautua ohjekirjaan. Tällä sektorilla Tesla pysyy edelleen ykkösenä, mutta Volvo pääsee jo lähelle (ja vetää kaulaa Volkkarin sähköautoihin).
Kuski viihtyy Volvon ratissa
Ohjaamoon on mukava istua. Kuskinpukki on mukava ja tarjoaa asianmukaisen sivuttaistuen. Ratti on sopivan pieni (Teslaan verrattuna oikea ralliratti) ja siitä saa mukavan otteen. En tiedä onko nahka oikeaa vai genuiiniä, mutta hyvältä se tuntuu kädessä. Ohjaamo on asiallinen, mutta pienenä kauneusvirheenä materiaalit ikäänkuin vaihtelevat halvanoloisista muoveista perus-premiumiin. Yleisfiilis on pykälää parempi kuin Amerikan sähköautoissa, vaikka oikeastaan puhutaan makuasioista.
Ensipolkaisu on lupaava. Volvo vastaa voimapolkimeen asiaankuuluvalla napakkuudella, eikä tuntumassa ole tietoakaan keinotekoisesta vasteesta tai hidastelusta. Volvolla ei selvästi ole ongelmaa antaa ainokaisen täyssähkömallin nousta suorituskyvyssä omille lukemilleen, vaikka kovakatteisempi hybridikauppa hyytyy varmasti mikäli ostaja kerrankin kokeilee sähkö-Volvoa. Toivottavasti akkuja on tilattu tarpeeksi ja autoja riittää kaikille halukkaille.
Pidän Volvon ratkaisusta. Siinä missä vaikkapa VW on säästellyt moottoritehossa ja tehnyt autoistaan turhan laiskoja, antaa Volvo kuljettajan nautiskella koko rahalla. En ymmärrä sähkömoottorissa säästelyä, etenkin kun rauhallisessa ajossa kulutus on ihan sama maksimitehosta riippumatta. Suuri teho ja suorituskyvyn reservi tulee ikään kuin kaupantekijäisinä.
Kaupunkiajossa Volvo on helppo ajettava. Yhden polkimen ajo toimii kuten pitää ja tarvittaessa pysäyttää auton. Regenerointi on sopivan voimakas eikä jarruun tarvitse koskea. Kotiläksyt on tehty.
Maantiellä adaptiivinen cruise yllättää positiivisesti. Turhia jarrutteluja ei ole, ja auto ajaa niin lähelle edellämenevää, että kuskin tekee jo mieli jarruttaa itse. Kerrankin automatiikka ei ole ylivarovaista, tällä voisin jo pärjätä.
Volvon versio autopilotista toimii sekin hyvin. Tosin kytken sen pois, koska auto jurruttaa sillä urissa ja melutaso nousee. En ymmärrä näitä kaistallapitoavustimia, jotka kaiken kukkuraksi lisäävät vesiliirtoriskiä sadekelillä. Kunnes ohjelmat kehittyvät niin ajan itse urien vieressä.
Vaikka nastojen karhentamissa urissa ajamalla saa aikaan kunnon kohinat, ei melutaso itse ajaen ole lainkaan paha. Volvo on selvästi hiljaisempi kuin oma Model X. Etenkin suuremmissa nopeuksissa äänitaso on miellyttävä ja kaverin kanssa on helppo keskustella ääntä korottamatta.
Suorituskyky on riittävä
Nelivetoisessa Volvossa on kaksi moottoria omilla akseleillaan. Voimaa löytyy tarvittaessa yli 400 hevosen edestä, mikä käytännössä tuntuu kuitenkin vielä paljon suuremmalta teholta. Siinä missä perinteinen (hybridi)auto kaasua painaessa miettii ensin oikeaa vaihdetta ja arpoo pitkältä tuntuvia sekunnin osia mitä kuljettaja haluaa, lähtee sähkövolvo kuin hauki rannasta eleettömästi ja äänettömästi. Volvo pieksee käytännön ajossa tehokkaammatkin dieselit.
Maantiellä Volvo näyttää heti kyntensä. Ohittaminen on helppoa ja tehoreservi takaa turvalliset ohitukset. Keväiset routavauriot auto selvittää nekin eleettömästi. Ajan kokeeksi kunnon reiän yli, eikä auto ole millänsäkään. Volvo on mainio matka-auto kaikille teille.
Mutkatiellä paljastuu Volvon todellinen luonto. Auto liimautuu tiehen kuin riivattuna, ja kuljettaja unohtaa olevansa katumaasturin ratissa. Matalan painopisteen ansiosta kaarrenopeuksissa päästään kiitettävälle tasolle, vaikka vertailukohtana on muitakin kuin SUVeja. Myös voimalinja toimii kiitettävästi, eikä mutkassa kiihdyttäminen aiheuta ylimääräisiä tuntemuksia. Tuntuma on lähempänä Porsche Taycania kuin VW ID.3:a. Jatkuisipa mutkatie pitkään!
Mutkassa leijuva pöly kielii sorakuorman lähteneen montulta. Parempi hiljentää, ettei mutkan takana odota ikävä yllätys kävelyvauhtia liikkuvan kasettiyhdistelmän muodossa. Hikiäntien lyhyet suorat riittävät erinomaisesti ohituksiin kun alla on Volvo.
Volvo ei sovi taloudelliseen ajoon
Ohituksen jälkeen huomaan, että taloudelliseen ajoon Volvo ei ole paras valinta. Sähköautolla ajaessa kannattaa hyödyntää vapaalla rullaamista, jolloin ylimääräisen liike-energian regenerointi akkuun ei hukkaa siitä. Laskennallisesti hyöty on noin 30% luokkaa, ja omien kokemusten mukaan ripeässä ajossa mäkisellä maantiellä hitaampia ohitellen ero rullauksen hyväksi on luokkaa 2-3 kWh per 100 km.
Volvoa ei saa lainkaan kytkettyä ajon aikana vapaalle, paitsi kytkemällä valikosta regeneroinnin kokonaan pois päältä, eli rullaaminen ei onnistu helposti. Ohituksen jälkeen nopeuden hidastaminen energiatehokkaasti – tai vaikka pitkän alamäen laskettelu vapaalla – vaatii siksi millintarkkaa jalkatyötä. Teslakin suolasi rullauksen estämällä vapaalle vaihtamisen mikäli cruise on päällä (typerä turvallisuusfeature, oletan), joten helpointa taloudellinen ajo on tällä hetkellä Porsche Taycanilla, joka rullaa nappia painamalla, tai Hyundailla, jonka rattiläpillä on helppo säätää moottorijarrutuksen tasoa.
Viimeisenä on vuorossa siirtymä HPC-laturille moottoritietä pitkin. Vaikka akku on jo 60% tasolla, eli kaikki hevoset eivät enää ole tallissa akun jännitteen laskettua, on matkanopeuteen kiihdyttäminen helppoa. Jos kuljettaja niin haluaa, saavuttaa Volvo 180 km/h lukemiin rajoitetun huippunopeutensa helposti tavanomaisella moottoritien liittymärampilla. Auto etenee moottoritiellä yhtä eleettömästi ja mukavasti kuin pienemmilläkin teillä.
Kulutus moottoritiellä on kova. Vaikka ajamme sitä vain muutaman kilometrin, hupenevat akun prosentit silmissä kun cruisessa on 135 km/h. Volvon korkea keula ei tee hyvää ilmanvastukselle, ja koko lenkin keskikulutus hyppii ylöspäin pelottavaa tahtia.
Koska en saanut kulutusruutua esiin, lunttaan lukemat Teslabjörniltä (videolla kulutuslukema löytyy 14 minuutin kohdalla). Hänen testissään Volvo XC40 kulutti 120 nopeudella 322 Wh/km, mikä on on talvikelistä huolimatta todella paljon. Käytännössä Volvo kuluttaa pienemmästä koostaan huolimatta saman verran kuin viiden vuoden ikäinen Tesla Model X 90D. Korkea keula rankaisee moottoritenopeuksissa pahasti, ja käytännön moottoritierange jää (molemmissa) reiluun 200 kilometriin. Helsingistä Tampereelle tai Turkuun pääsee lataamatta, mutta vain niukin naukin.
Latausteho on pettymys
Jotta päätoimittaja selviytyy kotimatkasta Tampereelle, on pakko hakea täydennystä akkuun Virran HPC-laturilta Riihimäen ABC:ltä. Muutaman yrityksen jälkeen löydämme navigaattorin kanssa yhteisen kielen, ja komento ”ei bii sii reihimaeki” menee perille. Tämä on selvä amerikanvolvo!
Latauksen käynnistäminen ei sujunut tällä kertaa mutkattomasti yleensä luotettavasti toimivalla Virran HPC:llä. Volvo herjaa pariin kertaan virhettä, ja lataus käynnistyy vasta kolmannella kerralla kun nojaan kättelyn ajan CCS-pistokkeeseen. Sen jälkeen virta liikkuu, muttei kovin hurjalla teholla, vaikka auton akku on testilenkin jälkeen ihan väkisin lämmin.
Aikataulu ei mahdollistanut kovin pitkää lenkkiä, joten saavuimme laturille 58% varauksella. Vaikka takana oli reipasvauhtista ajoa, oli latausteho vain 56 kW. Teho laski 66% kohdalla vain 36 kW tasoon, mikä ei vastaa ennakko-odotuksia ja on suoraan sanottuna ala-arvoinen suoritus. Auton nimittäin pitäisi pystyä yli 50 kW lataustehoon aina 80% varaukseen saakka. Ehkä akku ei sittenkään ollut riittävän lämmin.
Nopea tarkastus kertoo tehon olevan suunnilleen latauskäyrällä. Volvo kykenee maksimissaan 150 kW lataustehoon 15-25% varauksella, mutta latauskäyrä laskee jyrkästi. 100 kW tehon saa vain 40% saakka, joten laturille suunnatessa on akun syytä olla tyhjä. Volvo antaa tässä tasoitusta kilpailijoille.
En voi olla vertaamatta autoa itselle tuttuun Teslan Model S 85 malliin. Volvon latauskäyrä ei ole merkittävästi 9 vuotiasta verrokkia parempi, ja korkea keula nostaa kulutuksen selkeästi vanhusta korkeammalle tasolle moottoritienopeuksilla liikuttaessa. Volvo todistaa jälleen kerran, ettei huippuluokan sähköauton rakentaminen yksinkertaisesti onnistu polttomoottorimallin pohjille.
Rehellisyyden nimissä Volvon tulos on suurimmalle osalle autoilijoista aivan riittävä, jos joka tapauksessa pitää kahvitaukoja parin tunnin välein. Volvolla pärjää kyllä, kunhan reitille osuu HPC-latureita ja kuljettaja ymmärtää ladata riittävän tyhjää akkua (samoin Model S 85 on edelleen yllättävän kova menijä, kunhan lataa tyhjää akkua HPC:llä tai Superchargerilla). Mikäli matka-ajoa tulee vähemmän, ei asialla tietenkään ole merkitystä. Myöskään satunnaisen lapinreissun kohdalla pahimpia kilpailijoita 1-2 tuntia pidemmät lataustauot tuskin ovat kynnyskysymys – ja suurin osa suomalaisistahan ei ikinä aja Lappiin asti.
Yhteenveto
Volvo jättää maistuvan jälkimaun vaikka löysinkin purnattavaa. Tummien teslalasienkin läpi tämä on kiva peli, jonka voisin hyvinkin kuvitella omistavani. Volvo XC40 on yksinkertaisesti hauska auto ajaa, ja se liittyy Porsche Taycanin seuraksi kunniakkaalle teslantappajalistalleni. Volvo aloittaa sähköön siirtymisen vahvasti.
Volvon ainoa miinus on hintalappu, jonka lähempänä seiskaa kuin kutosta oleva numerosarja on kova, muttei mahdoton auton ominaisuuksiin nähden. Bensalla pääsisi varmasti halvemmalla, mutta sähköä kerran kokeiltuaan se ei valitettavasti enää ole vaihtoehto. Antiikkimoottori ei vaan ole yhtä hauska – varsinkaan silloin kun on 400-hevosvoimaisen moottorin huollon aika.
Kokonaisuutena Volvo on tehnyt erinomaisen ajajan auton. Kuljettajan paikka on toimiva, auto on nautinnollinen ajaa etenkin mutkatiellä, ja Android-pohjainen käyttöliittymä on lupaava – jos niitä sovelluksia vaan alkaa tulla. Myös matkustajilla on lokoisat oltavat takapenkin keskipaikkaa lukuunottamatta. Ja turvallinen Volvo on helppo perustella puolisolle, joka kenties vieroksuu yhtä tehokkaan Teslan ostoa. Vaikka kulmikas kori rankaisee rangea ja latausteho voisi olla kovempikin, niin ei tästä voi kuin tykätä.
