Isoista ja konservatiivisista sedaneista tunnettu Mercedes-Benz lähti aivan uusille urille, kun malliston pienimpään päähän esiteltiin lähes kompaktikokoinen 190 vuonna 1982. Tenavatähden lempinimen saanut auto toi tähtimerkille uusia asiakkaita paljon myöhemmän A-luokan tavoin, ja se haastoi lisäksi samoihin aikoihin uusiutuneen BMW 3-sarjan. Saksalaismerkkien kaksintaistelu ulottui myös kilparadoille asti, kun DTM-sarjassa nähtiin tiukkoja kamppailuja BMW M3:n ja 190 E:n Evo-versioiden välillä.
190 E 2.5-16:n pohjalta kehitetty Evo II on tehdastekoisista malleista tenavatähden äärimmäisin versio, mutta myös virityspajat iskivät autoon kyntensä jo varhain. Yksi tunnetuimmista Mersuihin erikoistuneista tuunaajista oli jo 1980-luvulla saksalainen Brabus, joka kehitti vuonna 1988 todella erikoisen pikkumersun. Brabus halusi venyttää neliovisen sedanin konseptin äärimmilleen, ja lopputulos nimettiin 3.6 S Lightweightiksi.
190 E:n pellin alle kammettiin mallimerkinnän mukainen 3,6-litrainen suora kuutonen, mutta viritystoimenpiteet eivät jääneet tähän. Autosta poistettiin nimittäin painonsäästön nimissä myös ilmastointi sekä äänieristeitä, ja jopa takapenkki sai kyytiä. Sen tilalle asennettiin turvakaari, joten kokonaisuus oli varsin kisahenkinen. Mersukuskit olivat kuitenkin jo tuolloin mukavuudenhaluisia, ja niinpä asiakkaat halusivat omiin Brabuksiinsa takapenkin sekä ilmastoinnin. Myös Brabuksen oma Lightweight-prototyppi koki myöhemmin saman kohtalon, ja siitä tehtiin myöhemmin tuning-firman ensimmäinen Brabus 190 E 3.6-24.
Suosittelemme
Lightweightin tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän. Brabuksen PR-pomona toiminut Sven Gramm päätti nimittäin 20 vuotta alkuperäisen prototyypin rakentamisen jälkeen, että auto piti herättää jälleen henkiin. Vuonna 2008 luotu uusi versio tehtiin alkuperäisen mallin mukaan ilman takapenkkiä, ja ilmastointikin jätettiin asentamatta. Eteen tuotiin monipistevöillä varustetut kevlariset kuppipenkit, ja niiden takana komeili alumiininen turvakaari.
Projektin lähtökohtana käytettiin 190 E 2.6:ta, jonka 2,6-litrainen suora kuutonen porattiin 1980-luvun malliin 3,6-litraiseksi. Teholukema saatiin nousemaan 286 heppaan, joiden voimin auton pitäisi kiihtyä nollasta sataan 6,3 sekunnissa. Huippunopeudeksi kerrottiin puolestaan 254 km/h, eli Lightweight oli molempien arvojen osalta hitusen nopeampi kuin tehtaan Evo II. Ainutlaatuinen yksilö on nyt kaupan Fast Classics -nimisessä liikkeessä kattavan historian ja dokumentaation kera. Se sisältää esimerkiksi lukemattomia kuvia auton rakennusvaiheesta. Tämä tenavatähti on kuitenkin kaikkea muuta kuin edullinen, koska Lightweightistä pyydetään melko tarkkaan 150 000 euroa.
