Aamu valkenee aurinkoisena ja raikkaana. Olen ollut viikon reissussa, minkä aikana olen kulkenut Keskilännestä länsirannikolle. Olen istunut tuskallisen pitkiä aikoja lentokoneessa ja bussissa, syönyt lounaaksi mitä milloinkin ja kärsinyt vieroitusoireista, sillä en ole useaan päivään saanut kunnon kahvia. Vaikka tässä maassa Starbucksin kahviloita onkin tuhansittain ja joka kylästä sellainen varmasti löytyy, niin silti matkareittiemme varrelle niitä ei ole siunaantunut, tai emme ole ehtineet aikataulujen takia pysähtymään.

Nyt olen kuitenkin Seattlessa ja minulla on omaa aikaa.

Seattle, Starbucksin ja Amerikkalaisen kahvi- ja kahvilakulttuurin koti. Tämän päivän olen päättänyt omistaa kahville.

Maailman ensimmäinen Starbucks.
Maailman ensimmäinen Starbucks.

Lähden kävelemään hotellilta kohti keskustaa. Itseoikeutetusti ensimmäinen osoitteeni on 1912 Pike Place. Kaikki, joille kahvi ja Starbucks ovat elämää suurempia asioita, tietävät, että tuossa osoitteessa sijaitsee se ensimmäinen Starbucks. Tämä historiallinen ja lähes pyhiinvaellusstatuksen saavuttanut kahvila aloitti toimintansa vuonna 1971 ja on siitä saakka jakanut kahvin ilosanomaa.

Tämä ei ole kuitenkaan se syy miksi olen lähtenyt tälle kahvikierrokselle. Perus-Starbucksin tunnen jo. Nyt haluan tietää enemmän Seattlesta ja mikä siitä tekee yhden maailman tärkeimmistä kahvikaupungeista.

Starbucks Tasting Room
Starbucks Tasting Room

MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA


Seattlessa sanotaan olevan 35 kahvilaa jokaista tuhatta asukasta kohden ja jokainen asukas käyttää noin $36 joka kuukausi kahviin. Jo kävellessäni Pike Placelle huomasin, että lähes jokaisesta korttelista löytyy kahvila. Seattlen täytyy olla muutakin kuin Starbucks.

Pieni kadunvarsikysely ja saan tietää, että aivan läheltä löytyy paikka nimeltä Uptown Espresso, sieltä saa kuulemma kaupungin parhaan Caffé Latten. Sinne siis.

Uptown Espresso
Uptown Espresso
Uptown Espresso
Uptown Espresso

Paikka on rento ja konstailematon. Kaikesta huomaa, että kahvila on osa paikallisten arkea. Tiskin takaa tervehtii iloinen nuori nainen nimeltään Sapphira: “Hi! What can I get you today?”. Kysyn pitääkö paikkansa, että heiltä saa kaupungin parhaan caffé latten. Sapphira naurahtaa ja toteaa, että ainakin heidän asiakkaiden mielestä näin varmasti on. Jo kahvin tuoksusta voin päätellä, että hyvää on tiedossa. Yksi siemaus vahvistaa asian, todella upeaa kahvia.

Uptown Espresson iloinen Sapphira.
Uptown Espresson iloinen Sapphira.

Sapphira kertoo minulle, että Seattlessa kahvi on monille statuskysymys ja osa elämäntyyliä. Jotku ihmiset haluavat osoittaa, että heillä on varaa käydä kahviloissa päivittäin. Hän myös kertoo, että monien mielestä Starbucksista on tullut liian kaupallinen ja että monet haluavat yksilöllisempiä kahviloita, jotka ovat lähempänä tuottajia ja asiakkaita. Toisten mielestä Starbucks ei ole aito kahvila, koska he eivät käytä aitoja espressokoneita kahvin tekemiseen. “Kahvi on yksinkertainen asia,” Sapphira painottaa.

Upton Espresson upea caffé latte.
Upton Espresson upea caffé latte.

Matkani jatkuu seuraavaksi alueelle, josta löytyy Seattlen parhaiden kahviloiden keskittymä. Capitol Hill sijaitsee kivenheiton päässä keskustasta itään päin ja sieltä löytyy kahvila jokaisen makuun. Broadcast Coffee, Victrola Coffee Roasters, Caffe Ladro, Stumptown Coffee, Kaladi Brothers Coffee, Caffé Vita, sekä Starbucksin uusi Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room ja monta muuta kahvilaa sijaitsevat tällä alueella. Vaikeinta on päättää missä näistä mennä käymään. Vatsani ei kuitenkaan kestä aivan loputonta määrää kahvia yhdelle päivälle.

Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room

Itse oikeutetusti päätän aloittaa kierroksen Starbucksista. Reserve Roastery & Tasting Room on kerrassaan maineensa veroinen. On helppo kuvitella, että Starbucks olisi hakenut konseptille mallia elokuvasta Jali ja Suklaatehdas. Kahvila on kuin elokuvan suklaatehdas, mutta suklaan tilalla on kahvi. Kerrassaan upea paikka, missä näkee kuinka kahvi matkaa pavusta kuppiin.

Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room

Eri kahvilaatuja on tarjolla hurja määrä ja eteen iskee jälleen valinnan vaikeus. Käännyn baristan puoleen ja pyydän häneltä suosituksia. Asiantunteva ja ammattimainen barista kuvaileekin minulle tarjolla olevia kahveja ja päädyn seuraavanlaiseen valikoimaan: Paradeisi blend, 100% Hawaii Ka’u ja Brazil Sertãozinho. Keittotavaksi valitsen Siphon-menetelmän, mikä on saavuttanut suuren suosion kahviväen keskuudessa.

Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Roomin Sean työnsä äärellä.
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Roomin Sean työnsä äärellä.

Jo pelkästään kahvin valmistus Siphon-keittimellä on teatteria itsessään. Kahvin valmistumista odotellessa baristani, Sean, kertoo minulle salaisuuden, miksi Seattlessa on niin paljon kahviloita ja miksi ihmiset käyvät niissä paljon. Sää. “Kahvilat tarjoavat oivan pakopaikan sateisessa ja talvella koleassa ilmastossa,” Sean mainitsee. Ehkä meillä suomalaisilla on jotain yhteistä seattlelaisten kanssa.

Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room

Sean jatkaa, että Seattlen historia satamakaupunkina on myös edesauttanut kehitystä, sillä Seattlen sataman kautta kulkee paljon kahvia tuottajamaista Pohjois-Amerikkaan. Kahvitrendeistä hän kertoo ihmisten haluavan entistä laadukkaampia kahveja. “Kahvimaistajaiset ovat myös mukavaa ajanvietettä,” hän lisää.

Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room
Starbucks Reserve Roastery & Tasting Room

Seuraavaksi ovat vuorossa Broadcast ja Victrola. Näistä ensimmäisessä saan kuulla, että pienet paahtimot ovat erittäin ylpeitä läheisistä suhteistaan kahvin tuottajiin. He vierailevat tuottajien luona ja etsivät laadukkaimpia papuja. He myös paahtavat kahvit pienissä erissä, jolloin asiakkailla on mahdollisuus päästä tutustumaan monenlaisiin kahveihin.

Broadcast Coffee
Broadcast Coffee
Broadcast Coffeen makoisa välipala.
Broadcast Coffeen makoisa välipala.

Monet pienet paahtimot ovat olemassa olostaan velkaa Starbucksille, sillä monet niistä ovat saaneet alkunsa Starbucksin entisten työntekijöiden toimesta. Jälkimmäinen viehätti minua ennen kaikkea sisustuksensa puolesta, vaikka kyllä kahvikin oli erinomaista.

Victrola Coffee Roasters
Victrola Coffee Roasters
Victrola Coffee Roasters
Victrola Coffee Roasters

Viimeisenä vuorossa on Caffe Ladro, missä saan kuppiini omia makuhermojani eniten miellyttävää, erittäin pehmeää tummapaahtoista kahvia, jossa on suklaan ja savun aromeita. Barista, Kevin, kertoo minulle viimeisimmän ison kahvitrendin olevan kylmäkahvi. Monet kahvilat tarjoilevat kylmää kahvia, minkä valmistukseen menee 12-24 tuntia. Kahvin annetaan uuttua hitaasti kylmässä, jolloin siitä tulee erittäin pehmeää matalan happamuuden ansiosta.

Kaladi Brothers Coffee
Kaladi Brothers Coffee

IMG_7075_stumptown cold brew

Tällainen kylmä kahvi on myös erittäin kofeiinipitoista, joten siitä saa erittäin hyvän potkun, mikäli sellaista kaipaa. Kaupoissa myös myydään kylmän kahvin valmistukseen tarkoitettuja välineitä ja löysin myös tätä jumalaista nektaria pullotettuna ihan ruokakaupastakin. Tässä hyvä vinkki suomalaisille kahviloille.

Kotiintuomisina laatukahveja

Kotiintuomisina minulla oli laukussa Broadcastin Breaker One 9, Ladron Diablo, Victrolan Triborough blend, Fontén Uptown blend (Uptown Espresso), ja vertailun vuoksi Starbucksin perus French Roast.

Kotona tehdyissä maisteluissa Uptown blend piti pintansa parhaana caffé lattena. Omaksi suosikikseni nousi kuitenkin Ladron Diablo, sillä olen mieltynyt tummapaahtoiseen kahviin pressopannulla valmistettuna. Broadcast oli näistä keskipaahtoisena kaikkein vaalein ja se omasi myös korkeimman hapokkuuden. Starbucksin French Roast oli tyylillisesti omassa luokassaan, sillä mikään näistä ei ollut yhtä tummaksi paahdettu, vaikka pyysinkin jokaiselta merkiltä kaikkein tummimman vaihtoehdon. Kaiken kaikkiaan erinomaisia kaikki ja aivan toista, kuin markettien kahvit. Kannatti raahata kotiin asti.

Yhteenvetona ja päällimmäisenä ajatuksena voin vain sanoa, että jos olet todellinen kahvinystävä, niin varaa matka Seattleen ja lähde itse tutustumaan tähän kahvin ja kahviloiden suurkaupunkiin. Et tule pettymään.

Teksti ja kuvat: Sampo Kallunki

Kirjoittajasta:

Sampo KallunkiSampo innostuu kaikesta, mikä liittyy ruokaan, matkusteluun ja lattari tansseihin. Hän on onnellinen isä ja avomies, joka viihtyy kiipeilyseinällä, metsässä ja kasvimaalla. Töissä hän touhuaa markkinoinnin parissa ja matkustelee säännöllisesti.

Hän myös kirjoittaa satunnaisesti ruokablogia chefwithoutalicence.com


JÄTÄ VASTAUS