Masokistin matkassa Espanjaan – road trip 10 vuotta vanhalla Teslalla osa 2

Aamulla vuorossa oli Dijoniin tutustuminen. Tämä oli tähän mennessä kiintoisin paikka, ja katuja tuli rampattua toista tuntia. Olisin mennyt museoonkin, ellei ”tiimssi” olisi painanut päälle. Siistä leipomosta tuoretta evästä matkaan ja moottoritielle.

Aurinko näyttäytyi ensimmäistä kertaa Dijonissa. Tästä tulee hyvä päivä! KUVA: Joose Luukkanen

Eka stintti oli kolmatta sataa kilometriä. Nyt oli duunipäivä, joten ohjelmassa oli puheluita ja teamseja, jotka menevät sujuvasti autosta. (Liikenneturva voi sanoa tähän mitä sanoo, mutta minä sanon että jos normi työpuhelu sotkee ajamisen normi moottoritiellä, niin ei kannata ehkä ajaa ollenkaan.) Laturilla purin inboxin ja akku humahti huomaamatta yli 70% tasoon. Homma ei mennyt optimaalisesti, vaan jokunen meili olisi kannattanut jättää Narbonneen, jossa jouduin joka tapauksessa lataamaan yli 80% tasoon jotta selviän seuraavan päivän superittomasta taipaleesta. Pienellä optimoinnilla olisin välttänyt 10 minuutin odotuksen, mutta nämä ovat näitä optimoivan insinöörin kotkotuksia.

Aamuinen Dijon oli miellyttävä tuttavuus. Riemukaari löytyy täältäkin. KUVA: Joose Luukkanen

Eka stintti oli kolmatta sataa kilometriä. Nyt oli duunipäivä, joten ohjelmassa oli puheluita ja teamseja, jotka menevät sujuvasti autosta. (Liikenneturva voi sanoa tähän mitä sanoo, mutta minä sanon että jos normi työpuhelu [joka ei vaadi esityksen seuraamista saati pitämistä] sotkee ajamisen normi moottoritiellä, niin ei kannata ehkä ajaa ollenkaan.) Laturilla purin inboxin ja akku humahti huomaamatta yli 70% tasoon. Homma ei mennyt optimaalisesti, vaan jokunen meili olisi kannattanut jättää Narbonneen, jossa jouduin joka tapauksessa lataamaan yli 80% tasoon jotta selviän seuraavan päivän superittomasta taipaleesta. Pienellä optimoinnilla olisin välttänyt 10 minuutin odotuksen, mutta nämä ovat näitä optimoivan insinöörin kotkotuksia…

Lataustauoilla kannattaa käydä kävelyllä, jos sijainti ei ole perus teollisuusalue/ostoskeskus. Tämä kaunotar on Pont de Casse -silta Rhonen yli Lyon Sudin Superin vieressä. KUVA: Joose Luukkanen

Virtaa tarvittiin, sillä reitti kulki linnastaan kuuluun Carcassonneen. Vanhan kaupungin kadut olivat todella kapeita ja ekaa kertaa löysin raon josta Tesla ei mahtunut. Kiva pakitella yksinsuuntaista, onneksi ei ollut paha ruuhka. Sain auton halliin ja kohti budjettimajoitusta (täällä oli kallista, halvin yö kaupunkialueella oli 70€).

Carcassonne by night. KUVA: Joose lUukkanen

Aamulla tutustuin linnoitettuun kaupunkiin, jossa edelleen asuu kymmenkunta sissiä keskiaikaisissa oloissa. Kaupungissa saa pyöriä kellon ympäri, mutta varsinaiseen linnaan pääsee klo 10 alkaen, jolloin olin kärppänä paikalla. Kannattaa panostaa kymppi, koska yläilmoista näkee koko linnoituksen erinomaisesti, eikä tarvitse ryynätä vain pitkin katuja. Vierailemisen arvoinen paikka, lähiseuduilla muuten olisi linnaa enemmänkin tutustuttavaksi.

Carcassonnen muureilta avautuvat upeat näkymät yli kaupungin. KUVA: Joose Luukkanen

Ruotsin rengaspesu ei johtanut aivan toivottuun lopputulokseen, ja eilisen tärinöiden jälkeen päätin kokeilla josko saisin renkaat tasapainotettua ennen matkan jatkumista. Navigaattori löysi useammankin rengasliikkeen, mutta minua ei lykästänyt: missään ei ollut aikaa tasapainotustyölle vaikka asentajia näkyi notkuvan kaffella. Ihme asenne.

Suosittelemme

Carcassonnen katedraali. KUVA: Joose Luukkanen

Ennen kaikkea hämmästelin ranskalaisten kielitaidottomuutta, sillä yhdestäkään pajasta ei löytynyt englannintaitoa sen vertaa, että edes perusjutuista olisi selviydytty. Myöskään hotellissa tai yhdessäkään ravitsemusliikkeessä ei edes yritetty kommunikoida muuta kuin ranskaa (no puhuin niille piruuttani sitten suomea). Koskahan ranskalaiset tajuavat luopua ylimielisyydestään ulkomaalaisia kohtaan. Ainakaan itseä ei tämän reissun kokemuksella kiinnosta kantaa euroja ranskalaisille.

Tätä askelmaa on jokunen asukas ja turisti kuluttanut vuosisatojen saatossa. KUVA: Joose Luukkanen

Seuraavaksi keula kääntyi kohti Andorraa. Ajelin pikkuteitä Foixiin, josta tie alkoi nousta ylös Pyrenneille. Maisemat olivat kohdillaan, kunnes huipulla alkoi paikottain olla älytöntä sumua. En tietenkään ajellut tunneleita pitkin – solia koko rahalla kiitos!

Ensimmäisenä vastaan tulee El Pas de la Casa heti rajan jälkeen. Sola on saanut nimensä yhdestä ainoasta paimenen majasta, joka paikalla oli 1900-luvun alussa. Laskettelijoita ja lunta riitti 2408 metrin korkeudessa. Huipun toisella puolella apres ski jatkuu Grandvaliran hiihtokeskuksessa.

Pelto jatkuu silmänkantamattomiin… KUVA: Joose Luukkanen

Tie laskettelee jyrkästi alas jokivartta pääpaikkaan eli Andorra la Vellaan. Koukkasin läpi keskustan, mutta ei oikein napannut; Andorra on taxfreeväen paratiisi ja luksusliikkeitä piisaa. Mars Andorraan jos tykkää Dubain putiikkivalikoimasta muttei helteestä tai arabeista. Minä en tule toiste.

Tie Andorraan nousee pitkin kuvauksellisia solia. KUVA: Joose Luukkanen

Usemman tunnin ajorupeaman jälkeen on lataustauon aika La seu d’Urgelissa. Superit löytyvät poikkeuksellisesti kadun varresta, joten peruutellessa ruutuun saa olla tarkkana. Ajatus kaupunkikierroksesta kariutuu rankkasateeseen, mutta onhan noita töitä tehtäväksi eli läppäri esiin ja meilien kimppuun.

Matka jatkui etelään kohti Välimeren rantaa ja Tarragonaa. Pikkutie kiemurteli vuoristossa, ja nyt sai nautiskella. Satunnaisista karavaanareista pääsi nätisti ohi ja matka taittui maisemia ihastellessa. Tosin välillä iski sellainen hernerokkasumu ettei pahemmasta väliä, korkeimmat huiput ajeltiin taajamanopeutta paikallisten peesissä. Taas maltti oli valttia, kun joku sankari oli täräyttänyt pakulla rekan kylkeen ja suistanut sen ojaan.

Andorrassa oli hiihtokelit. Ruuhkaa piisaa, koska kaikki on yhden tien varrella. Maisemat onneksi ovat sen arvoisia. KUVA: Joose Luukkanen

Montblancissa ajelin sakkokierroksen, kun tie C-14 oli suljettu ja piti hetki arpoa vaihtoehtoista reittiä. Tässä Tesla ei ole hyvä, sillä autolle ei voi kertoa että älä aja tästä, vaan kiertotie pitää etsiä itse. Uusi yritys ja tietä N-240 rannikolle, mutkia taisi tulla enemmän mutta mitäpä tuosta.

Tarragonan laturin sijaan jatkoin eteenpäin Cambrilsiin, kun kerran akkua riitti. En saanut kuin jaetun stallin, joten otin muutaman hassun kWh:n lisää niin että pääsin akku kuivilla 55 km seuraavalle Superille L’Aldeaan Ebron suistoon. Laturin kupeessa oleva 24h ravintola tarjoaa varsin eksoottista ruokaa, en tunnistanut ulkonäöltä yhtä ainoaa vaihtoehtoa. Erikoisin annos oli ilmeisesti linssejä ja salamia yhdistelevä tuotos. Tyydyin ronkelina colajuomaan ja raksupussiin.

Kulutus ei huimaa päätä kun laskettelee alas Pyrenneitä. KUVA: Joose Luukkanen

Vielä viimeinen 50 km ja pääsin perille Peniscolaan, jossa oli luvassa strategiapäivät yrittäjäkollegan kanssa. Vanha sotaratsu palveli reissun esimerkillisesti ja yllätyin, kuinka sujuvaa matkanteko oikeastaan on ollut tähän saakka. Autoa ei tarvinnut odottaa, kun lopputuloksen kannalta on ihan se ja sama tekeekö duunit lataustauolla vai illalla hotellissa.

Peniscolan linna Benicarlosta päin kuvattuna. KUVA: Joose Luukkanen

Yritin parhaani mukaan metsästää Peniscolasta laturia, mutta Plugshare, Iberdrola tai Juicepass (protip: asenna jo kotona) eivät löytäneet koko kaupungista yhtä ainutta laturia. Niinpä kävin lauantaina Benicarlossa laturilla (Juicepassilla 0,35 €/kWh) hakemassa pikku täydennyksen, joka oli samalla menomatkan ainoa maksullinen lataus. Hinnan ollessa suolainen ja laturin pätkiessä yhtä vaihetta pois päältä en jaksanut ladata akun kuin puolilleen. Tietysti lauantai-illan päätteeksi Peniscolan parkkipaikalta sattui silmiin laturi, jota ei vaan ollut merkitty mihinkään sovelluksiin!

Tyyliniekka – Masokistin matkassa eli Klassikko Teslalla Euroopan halki – Peniscola2

Viikonloppu meni samoissa maisemissa, ja hämmästystä herätti tyhjästä ilmestyneet sadat marokkolaiset, jotka saapuivat “torille” juhlimaan välierävoittoa. Sitten edessä oli vielä viimeinen siirtymä Costa del Solille. Espanjassa superiverkko ei ole yhtä tiuha kuin keskisessä Euroopassa, joten nyt joutui etenemään turhan pitkiä pätkiä klassikon kannalta. A better route planner arvioi 900 km ajoajaksi 11 tuntia (perillä halusin akkuun 70%), johon varasin henkisesti tunnin lisää huonosta säästä johtuen. Rannikon sijaan päätin ajaa sisämaan kautta (Valencia – Manzanares – Granada) jos vaikka näkisi maisemia. Näkihän niitä!

Granadan Superilla on hyvin tilaa. KUVA: Joose Luukkanen

Sadekelissä akku ei ihan riittänyt Valenciaan asti, joten eka stoppi oli otettava jo Saguntossa. Viiden prosentin lataamisessa ei kauaa nokka tuhise, koska alle 10% tasossa latausteho on kohtuullinen 100 kW – enemmän aikaa kuluu laturille suunnistamiseen. Valenciassa oli joka tapauksessa edessä pitkä lataustauko, sillä auton (ja ABRP:n) mukaan virta tarvittaisiin peräti 76% edestä. Turhaan latasin, koska tuuli kääntyi myötäiseksi ja Atalya del Cañavaten Superilla varausta oli jäljellä vielä 14%. Pah!

Espanjalainen moottoritie on leveää ja hyväpintaista. Suomalaisten soisi ottavan tukirahat talteen samalla antaumuksella. KUVA: Joose Luukkanen

Tarkalla ajolla ja latauksella seuraavat stintit menivät tehokkaasti. Liikenne oli hiljaista, joten päätin ajaa Granadasta Malagaan maksutien sijaan ilmaista reittiä, mutta jostain syystä tälle pätkälle ilmaantui jostain reippaammin väkeä, joka vielä suomalaiseen tapaan jarrutteli liiankin kanssa kameratolpille. Sain kuin sainkin kirittyä alun extrastopin ajan kiinni ja olin perillä Fuengirolan laturilla kolme minuuttia ennen ABRP:n ennustetta! (Aika katkesi hotellin pihassa, mutta teknisesti ottaen olin laturilla myöhemmin, koska olemattomasta opastuksesta johtuen kolusin hotellikompleksin kaikki kolme parkkihallia ennen kuin löysin siihen, jossa laturit sijaitsivat.)

Perillä! Näissä maisemissa kelpaa tehdä töitä. KUVA: Joose Luukkanen

Etätyöt sujuivat mukavasti. Jos olet kiinnostunut etätöistä Espanjassa, kannattaa lukaista vinkit Timanttian blogista, jonne jaoin kokemuksiani.

Optimaalinen matkanteko Tesla 85:lla

Kuinka matka sitten taittuu klassikolla? Yhteenvetona hyvin, varsinkin kun ajaa työpäivinä ja joutuisi muutenkin stoppaamaan meilien vuoksi. Millaisia stinttejä päivässä sitten pääsee?

Alkumatkan ensimmäiset unet otin Hampurissa, kun matkaa oli takana 1500 km. 24H tunnin kuluttua laivasta ulosajamisesta olin 1800 km päässä, mikä on tässä kelissä ihan hyvä saavutus. Reissun jälkipäässä taas etenin raskaassa sadekelissä 900 km 11 tuntiin. Kaikki eivät rullauksen päälle ymmärrä, mutta sitä hyödyntämällä pääsee helposti alle auton ennusteen vaikka ajaa moottoritietä 10-20 yli rajoituksen.

Lataus lähtee yli 100 kW lukemista, kunhan laturille saapuu pienellä varauksella (alle 5%) ja akku on lämmin (moottoritieajon jälkeen yleensä aina on). KUVA: Joose Luukkanen

Optimitaktiikka on painaa niin lujaa kuin liikenne sallii Superilta seuraavalle ja ladata vain sen verran, että pääsee seuraavalle laturille. Ihan 30-40 km pätkiä ei kannata ajaa, koska silloin jo pakollinen 1-2 minuutin siirtymä laturille laskee nopeutta enemmän mitä korkeampi keskiteho nostaa. Onneksi Teslassa ei tarvitse säätää appien kanssa, vaan lataus alkaa heti kun töpselin saa kiinni.

Kun tyypillinen superinväli on 120-150 km, sen ajaminen kestää tunnista puoleentoista nopeudesta riippuen. Kannattaa huomata, että nopeuden laskeminen ei auta, koska jos kihnustelee 100 nopeutta, ei latausaika kuitenkaan lyhene niin paljoa mitä ajoaika pitenee. Käytännössä 120 keskinopeudella kulutus on n. 220-230 kWh, jolloin laturilla pitää notkua nafti puoli tuntia. Jos nostaa keskinopeuden autobahnalla 160 lukemiin, latausaika pitenee klassikolla vartin, minkä kuitenkin saa korkeamman nopeuden ansiosta lähes kokonaan kiinni. Käytännössä kovin keskinopeuteni on ollut karvan yli 140 km/h, koska lähes aina teillä on hidastavaa liikennettä. Muutama kilometri ohituskaistaa matelevan rekan perässä tappaa tehokkaasti keskinopeuden.

Matkanopeus ajonopeuden funktiona. Kulutus perustuu matkan todellisiin kulutuslukemiin, jotka Keski-Euroopan sileillä asfalteilla jäävät todella alhaisiksi. Akun nettokapasiteetti on 72 kWh ja latausaikaa on arvioitu ABRP:n tarjoaman latauskäyrän ja todellisten omien lataustaukojen perusteella. LASKELMA: Joose Luukkanen

Käytännössä keskinopeudeksi lataustaukoineen saa helposti 80-85 km/h. Periaatteessa klassikolla pääsee siten 1900-2050 km vuorokaudessa keskieuroopan oloissa. Olisi mielenkiintoista tehdä kakkoskuskin kanssa testi ja kokeilla mihin Model S 85 tosissaan pystyy; alle energiarenkaat 19” vanteilla, tavoite laturille 1% varauksella ja tarkkaa kulutusoptimointia. Se on kuitenkin toisen jutun aihe se.


Jos sähköautoilu kiinnostaa, mutta seikkailun sijaan valintasi on uusi Tesla, kannattaa tilaus tehdä käyttäen suosittelulinkkiäni. Saamme silloin molemmat krediittejä Tesla-kauppaan. Krediiteillä voi lunastaa kaikkea mukavaa T-paidasta kotilaturiin tai Teslan omaan olueen!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Aihepiirin uusimmat

Harvinainen McLaren F1 myyntiin – odotettavissa yli 20 miljoonan dollarin huutokauppahinta

Sotheby's Sealed järjestää huutokaupan, jossa myydään yksi automaailman legendaarisimmista ajoneuvoista: vuoden 1995 McLaren F1. Auton odotetaan saavuttavan yli 20 miljoonan dollarin kauppahinnan.

Uudelleen käyttöönotettava romutuspalkkio voisi edistää uusien autojen hankintaa

Auto- ja liikennetoimittajat ry ehdottaa, että valtio käynnistäisi uudestaan romutuspalkkion toimenpiteen vuosille 2024 ja 2025.

Vaikeuksiin ajautunut sähköautovalmistaja Rivian kamppailee vihaisten sijoittajien kanssa

Asianajotoimisto on nostanut ryhmäkanteen osakkeiden syöksykurssin kohdannutta Riviania vastaan väittäen, että autonvalmistaja ei paljastanut tärkeitä tietoja sijoittajille.

Smart on suuriin päin – entinen miniautomerkki esitteli Pekingissä keskikokoisen katumaasturin konseptin

Smart erottui aikanaan joukosta pienimpiinkin parkkikoloihin mahtuvilla miniautoilla, mutta nykyään tämäkin merkki on keskittynyt täyssähköisiin katumaastureihin. Niistä suurin on vielä tämän vuoden aikana esiteltävä #5, josta saatiin esimakua jo nyt Pekingin autonäyttelyssä.

Tyyliniekan uusimmat