Enzo Ferrarin kanssa riitely aiheutti sen, että traktoritehtailija Ferruccio Lamborghini perusti oman urheiluautomerkkinsä. Vähemmän tunnettu vastaava esimerkki on sveitsiläinen Monteverdi, jonka taustalla vaikutti vuonna 1934 Baselissa syntynyt Peter Monteverdi.
Hän rakensi jo vuonna 1952, eli vain 18-vuotiaana ensimmäisen oman autonsa. Se oli Fiat 1100:n pohjalta tehty kaksipaikkainen erikoisuus, joka syntyi Monteverdin isän autoliikkeen tiloissa. Peter Monteverdi peri isänsä yrityksen vuonna 1956, ja jo vuotta myöhemmin nuori mies alkoi tuoda Ferrareja Sveitsiin. Monteverdistä tuli hieman myöhemmin Ferrarin virallinen maahantuoja, ja bisnekset laajentuivat muutenkin. Niinpä hän oli pian myös BMW:n, Lancian, Jensenin, Rolls-Roycen sekä Bentleyn Sveitsin maahantuoja.
Peter Monteverdi rakennutti myös F1-autoja, ajoi itsekin yhden Formula 1 -kisan vuonna 1961 ja hankki paljon myöhemmin itselleen Onyxin nimellä tunnetun F1-tiimin, mutta se on jo toinen tarinansa. Katuautojen puolella merkki eteni GT-autojen valmistajaksi, kun Peter Monteverdi oli ajautunut pahoihin riitoihin Enzo Ferrarin kanssa vuonna 1965. Ferrari kieltäytyi tämän jälkeen toimittamasta autojaan hänelle, jolloin Peter Monteverdi olisi voinut hyvin keskittyä muihin maahantuomiinsa merkkeihin.
Hän ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan Monteverdi päätti lyödä hynttyyt yhteen italialaisen Pietro Fruan kanssa ensimmäisen sveitsiläisen gran turismon luomiseksi. Chryslerin 7,2-litraisella veekasilla ryyditetty opputulos totteli High Speed 375 S -nimeä, ja kaksipaikkainen auto debytoi syyskuussa 1967 Frankfurtin autonäyttelyn parrasvalojen alla.
Fruan piti alun perin valmistaa 20 autoa vuodessa, mutta keväällä 1968 Monteverdi päätti nostaa vuosittaisen tuotantomäärän noin 100 yksilöön. Frualla ei ollut tällaista kapasiteettia, joten korien valmistus ulkoistettiin Fissoren Saviglianon tehtaalle Torinon lähistöllä. Kun Fissore otti valmistuksen kontolleen vuonna 1969, Frua oli ehtinyt valmistaa noin tusinan verran 375 S -malleja.
Monteverdi huomasi pian, että nelipaikkaisille GT-autoille oli enemmän kysyntää kuin hänen kaksipaikkaiselle mallilleen. Niinpä neljän istuttava 375 L korvasi aiemman 375 S:n syksyllä 1969 samoihin aikoihin kuin valmistus siirtyi Fissorelle. 375 L:n muotoilu pohjautui Fruan luomiin linjoihin, mutta Monteverdi hienosääti designia kahden takaistuimen sovittamiseksi autoon.
375 L:n suorituskyky, mukavuus ja ajettavuus keräsivät kiitosta, mutta ainakin alkupään autoissa riitti sanomista Fissoren työn laadun ja viimeistelyn osalta. Monteverdi oli uutena tuntuvasti kalliimpi kuin esimerkiksi Ferrari Daytona tai Lamborghini Espada, joten asiakkaiden odotukset olivat joka suhteessa korkealla, mutta eivät italialaiset superautotkaan olleet noin aikoina mitään luotettavuuden perikuvia.
375 L oli kuitenkin amerikkalaisen isolohkon myötä varsin nopea. Yli kahden tonnin painoinen GT kiihtyi 80 mailin tuntinopeuteen (n. 129 km/h) 10,6 sekunnissa, ja huippujakin riitti 245 km/h:n verran. Vuoden 1969 loppupuolella Monteverdi lanseerasi uudestaan lyhyemmällä akselivälillä varustetun 375 S:n, mutta niitä tehtiin vain puolisen tusinaa loppuvuoden 1969 ja vuoden 1971 välillä. Lisäksi Geneven autonäyttelyssä esiteltiin keväällä 1971 375 S:n avoversio, mutta niitä valmistettiin vain kaksi kappaletta. Näistä autoista toinen muutettiin myöhemmin Monteverdi Palm Beachiksi.
Kevään 1971 Geneven näyttelyssä ensiesiteltiin myös 375/4-nimen saanut neliovinen Monteverdi. Sen alusta rakennettiin muiden High Speed -mallien tavoin Monteverdin omassa tehtaassa Baselissa, josta matka jatkui Italiaan Fissorelle korin asennusta varten. Sitten autot lähetettiin takaisin Baseliin viimeisteltäväksi ennen asiakasluovutuksia.
Lähes 5,3 metrin pituisessa 375/4:ssä oli melkein 3,2 metrin akseliväli, ja taakse sai joko kaksi tai kolme istumapaikkaa. Lisävarustelistalta pystyi poimimaan myös Sonyn TV:n sekä sähköisen väliseinän, joka erotti kuljettajan takaosaston herrasväestä. Tehtaan mukaan 375/4-melleja valmistettiin yli 30 kappaletta, mutta ainoastaan kahdeksan auton olemassaolo on tiedossa, joten todellinen tuotantomäärä voi olla lähempänä 15-20 yksilöä.
Koko High Spped 375 -sarja jäi melkoiseksi harvinaisuudeksi, koska suosituimmankin version, eli kaksiovisen ja nelipaikkaisen 375 L:n tuotantomääräksi arvioidaan noin 100 autoa. 375 S:iä valmistui puolestaan alle 20 yksilöä. 1970-luvun puoltaväliä lähestyttäessä janoisten luksusautojen markkinat kutistuivat lähes kohtalokkaasti öljykriisin seurauksena, ja käsin tehdystä Monteverdi High Speedistä tuli lähes mahdoton myydä.
Viimeinen 375/4 tehtiin vuonna 1974, ja viimeinen 375 L luovutettiin puolestaan vuonna 1975 tai 1976. Peter Monteverdi jatkoi tämän jälkeenkin autojen maailmassa, mutta sveitsiläismerkin seuraavat luomukset tehtiin jo olemassa olevien automallien pohjalta.
