Juuri mikään muu automerkki ei välitä yhtä ainutlaatuisia mielleyhtymiä kuin brittiaateliin kuuluva Aston Martin. Merkki saa kiittää imagostaan ennen kaikkea James Bondia, mutta tietysti myös hienolla historialla ja upealla muotoilulla on tärkeä osansa Astonin tarinassa.
Suomessa ei kovin usein pääse Aston Martinin puikkoihin, mutta tällä kertaa meille tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä testaamaan avokattoista DB9 Volantea. Metallinsininen Aston kuuluu Tampereella asuvalle Chris Gibbonsille, joka vaikuttaa mm. Suomen rugby-maajoukkueen taustalla.
DB9 on Aston Martinin vuonna 2004 esittelemä GT-auto, joka pohjautuu Fordin omistusaikana kehitetylle VH-pohjalevylle. Pellin alla kehrää kuusilitrainen V12, jonka tuottamat 455 heppaa ja vajaan 570 newtonin vääntö välitetään luonnollisesti takapyörille. Tässä yksilössä voimansiirrosta vastaa ZF:n kuusipykäläinen automaatti, jota pystyy vaihtamaan myös käsin ratin takana sijaitsevista lavoista. Vaihtoehtona tarjottiin lisäksi kuusivaihteista manuaalia, joka ei ollut kuitenkaan kovin suosittu ostajien keskuudessa.
Suosittelemme
Mutta miltä päivä James Bondina tuntuu? Astoniin täytyy ensin kääntää virrat päälle perinteisestä avaimesta, minkä jälkeen koneen voi herättää henkiin keskellä kojelautaa lepäävästä lasisesta starttinapista. Iso vapari-V12 suorastaan räjähtää käyntiin, ja ääni saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Soundi rauhoittuu kuitenkin pian, koska DB9 on pohjimmiltaan hienostunut herrasmiessportti.
Seuraava ihmetyksenaihe on vaihteisto tai oikeammin sen nappulat. Laatikko toimii nimittäin painonapeilla vanhojen jenkkiautojen tyyliin, eli parkki-, peruutus- ja D-asennolle löytyy omat nappinsa starttinappulan molemmilta puolilta. Totuttautumista vaatii myös brittikilvissä olevan Astonin ajaminen oikealta puolelta.
Isossa vapari-V12:ssa on sen verran luonnollista vääntöä, että DB9 hyökkää todella herkästi liikkeelle. Sen jälkeen voimantuotto tasaantuu, ja pannu vetää hyvin kuminauhamaisesti. Vaihteiston toimintaan automaattiasennossa ei tule kiinnitettyä juuri mitään huomiota, mikä on lähes paras mahdollinen kehu automaattilaatikolle.
Oikealta puolelta ajamiseen tottuu hyvin nopeasti, kun vasemmalla kädellä ei tarvitse hämmentää vaihteita. Sen sijaan Astonin leveys täytyy pitää mielessä tiukemmissa kadunkulmissa kurvailtaessa. Ohjauksessa on mukavasti tuntoa, eli sitä ei ole tehostettu ylikevyeksi. Pienenä miinuksena täytyy kuitenkin mainita, että ohjaus ei juurikaan palauta käännösten jälkeen.
Moottoritiellä pääsee testaamaan ensimmäistä kertaa brittiaatelisen voimavaroja. Kaasun painaminen pohjaan tuo ilmoille aristokraattisen murinan katto auki ajettaessa, ja maisema alkaa vaihtua kiihtyvää tahtia. Mitään varsinaista tehopiikkiä ei ole havaittavissa, vaan voima tulee käyttöön hyvin lineaarisesti. DB9:stä löytyy myös Sport-nappi, mutta se ei ainakaan pikaisen kokeilun perusteella tehnyt kovin suurta muutosta auton luonteeseen tai ääniin. Ne ovat kuitenkin kohdallaan jo vakioasetuksilla. Kun stereoista kaikuu samalla tunnelmaan sopivaa musiikkia, on fiilis huipussaan. Tässä autossa on luonnetta vaikka muille jakaa!
Tunnelmaa kohottavat myös sisustan materiaalit, joihin kuuluvat mm. nahka, alcantara ja puu. DB9 on tehty kahden hengen nautiskeluvälineeksi, eli ohjaamossa on todella ahdasta täydellä kuormalla. Pienet siirtymät onnistuvat kuitenkin neljänkin hengen voimin, mikä on suuri plussa kaksipaikkaisiin kilpailijoihin verrattuna. Kovemmissa heitoissa kori myös elää jonkin verran, eli avokorin rakenteellisia haittoja ei ole saatu aivan täysin eliminoitua. Toisaalta avokattoinen Aston Martin kääntää päitä tehokkaammin kuin juuri mikään aikaisemmin ajamamme auto.
Iltapäivä avo-Astonin ratissa kuului kesän ehdottomiin kohokohtiin. Tällä laitteella olisi helppo kuvitella halkaisevansa koko Euroopan manner parhaassa gran turismo -hengessä. Reissu päättyisi vaikkapa Nizzan huvipursisatamaan tai Monacoon, jossa herrasmieskuskikin voisi nauttia tyyliin sopivasti Vesper Martinin. Ravistettuna, ei sekoitettuna.
Ja näin DB9 lähtee liikkeelle:
