Fordin ja Ferrarin kaksintaistelu 1960-luvulla Le Mansin 24 tunnin kisassa on tuttu valkokankaaltakin, mutta sitä ei kovin moni tiedä, että parikymmentä vuotta myöhemmin vastaava projekti oli vireillä myös katuautopuolella. Ovaalimerkin Ferrarin haastaja jäi kuitenkin lopulta kakkoseksi SUV:lle.
Fordin moottoriurheilupomo Mike Kranefussin vetämä SVO-divisioona (Special Vehicle Operations) alkoi lokakuussa 1983 suunnitella keskimoottorista urheiluautoa, josta piti tulla tässä kategoriassa suorastaan vallankumouksellinen. Sinisen ovaalin merkin tavoitteena oli kehittää Ferrarin haastaja, jonka hinnat olisivat kuitenkin jääneet Atlantin toisella puolella Porsche 944:n tai Chevrolet Corvetten tasolle.
Fordin analyytikot olivat ennustaneet, että USA:n urheiluautomarkkinoiden vuosittainen myynti kasvaisi 88 000:sta 120 000 autoon vuoteen 1990 mennessä. Merkillä oli laskettu, että 170 miljoonan dollarin investointi voisi lopulta tuottaa jopa neljä kertaa enemmän. Alkuvuoteen 1984 tultaessa projektilla oli jo alustava budjetti, GN34-koodinimi ja tavoite saada neljä prototyyppiä ajokuntoon vuoteen 1986 mennessä. Tuotannon aloitusta kaavailtiin puolestaan vuoden 1988 lopulle.
Ford lähestyi alkuvuonna 1984 superautoprojektinsa merkeissä Italdesignia, ja Giorgetto Giugiaro teki amerikkalaisille mielenkiintoisen tarjouksen. Jos Ford antaisi Italdesignin käyttöön hyvän moottorin, se sovitettaisiin 120 000 dollarin maksua vastaan johonkin italialaisten jo suunnittelemaan luomukseen. Italdesign oli ollut kehittämässä Maya-nimistä konseptia, joka sopi täydellisesti Fordin visioihin. Diili solmittiin, ja Maya debytoi marraskuussa 1984 Torinon autonäyttelyn parrasvaloissa Fordin voimanlähteellä.
Maya näytti kuitenkin liian paljon Lotus Etna -tutkielmalta, joka oli myöskin Italdesignin käsialaa. Ford vaati tämän vuoksi omaleimaisempaa designia, ja Italdesign vastasi huutoon kahdella ehdotuksella. Ne olivat Maya II ES ja Maya II EM, joista jälkimmäinen oli jo ajokelpoinen prototyyppi. Ovaalimerkin omat muotoilutiimit eivät kuitenkaan halunneet jättää tämäntasoista projektia ulkopuolisten käsiin, joten Detroitin pääkonttorilla majaansa pitänyt Ford International Studio ja merkin italialaisena design-haarakonttorina toiminut Ghia loivat myös omat ehdotuksensa.
Elokuussa 1985 Ford järjesti sisäisen muotoilukilpailun, jossa kaikki kolme ehdokasta arvioitiin rinta rinnan. Ferrarin haastajan statuksen vuoksi kaikki autot oli maalattu punaiseksi. Maya II sivuutettiin nopeasti, joten jäljelle jäivät Ford Internationalin aggressiivisempi ja monimutkaisempi ehdotus sekä Ghian puhdaslinjaisempi targa-kattoinen konsepti, joka tarjosi myös paremman näkyvyyden ulospäin. Ne lähetettiin tutkimusklinikalle Kaliforniaan, jossa vastassa olivat Nissan 300 ZX, Porsche 944 ja 928, Chevrolet Corvette sekä Ferrari 308.
Ghian ehdotus voitti yllättäen sekä Fordin oman luomuksen että myös Ferrarin. Vaikka potentiaalisille ostajille kerrottiin, että kyseessä oli Ford, he olisivat silti valinneet sen Ferrari 308:n sijasta. Auton hinnaksi arveltiin noin 38 000 dollaria, eli huomattavasti enemmän kuin Fordin omaksi tavoitteekseen asettama 26 500 taalaa.
Fordin muotoilustudio hienosääti tämän jälkeen Ghian ehdotusta ja teki siitä pidemmän, jäntevämmän ja käytännöllisemmän. Targa-kattokin suunniteltiin uusiksi, jolloin sen pystyi säilömään moottorin yläpuolelle. Lisäksi istuinten taakse saatiin loihdittua salkuille sopiva tila. Tavoitteena oli trendikkään päiväperhon sijasta ajaton design esimerkiksi Porsche 911:n ja Ferrarin malliin.
Fordin tavoitteet olivat hyvin kunnianhimoisia myös suorituskyvyn osalta. Sivuttaiskiihtyvyyden tavoitteeksi asetettiin 0,95-1 g:tä, eli enemmän kuin Chevrolet Corvettessa, Lamborghini Countachissa tai Ferrari Testarossassa. Alustarakenteet kehitettiin yhteistyössä englantilaisen Canewdon Consultantsin kanssa. Alustaan tuli alumiinisia tako-osia ja kilpa-autojen maailmasta vaikutteita saaneita tukivarsiratkaisuja. Jousituksen jäykkyyttä pystyi säätämään hydraulisesti ohjaamosta, ja autossa oli myös muuttuvavälityksinen tehostettu ohjaus, viimeistä huutoa olleet ABS-jarrut sekä nelimäntäiset alumiiniset jarrusatulat 17-tuumaisten vanteiden takana.
GN34:n tuotantomallin voimanlähteeksi kaavailtiin Yamahan kehittämää 3,6-litraista DOHC-veekuutosta, jonka tuottamat 280 hevosvoimaa välitettiin viisipykäläisen manuaalin kautta takapyörille. Myöhemmän päivityksen myötä autoon olisi tullut Fordin oma 4,6-litrainen modulaarinen DOHC-V8 lisävarusteisen nelivedon parina. Ovaalimerkin insinöörit eivät kuitenkaan halunneet lanseerata autoa veekasin voimin, jotta sitä ei olisi pidetty liian Corvette-maisena.
Alustan ja voimalinjan viimeistelemiseksi rakennettiin lisää prototyyppejä. Italdesignin Maya II EM lähetettiin Fordille syyskuussa 1985 tuplaturbo-V6:n asentamista varten. Roush Engineering rakensi vielä kaksi testimuulia, joissa GN34:n alusta oli piilotettu De Tomaso Panteran kuoriin. Testimuulit osoittivat, että GN34:ssa oli potentiaalia maailmanluokan urheiluautoksi. Entinen F1-maailmanmestari Jackie Stewart testasi Maya II EM:ää loppuvuodesta 1985 ja vahvisti, että auton ajettavuus kuului lajinsa parhaisiin.
Projekti odotti vuoden 1986 puolessavälissä enää lopullista tuotantopäätöstä, mutta sitten kaikki muuttui yhdessä yössä. Fordin hyötyajoneuvopuolen päällikkönä toiminut Bob Lutz esitti heinäkuussa 1986 pidetyssä kokouksessa uutta automallia, eli Ford Broncon neliovista versiota. Tuolloin puhuttiin jo sport utility vehiclestä, joka voisi houkutella satojatuhansia ostajia. Kun valuuttakurssit vaeltelivat ja GN34-projektin kustannukset olivat ylittäneet budjetin 40 prosentilla, päätös oli ainakin lukujen valossa helppo. Superauto jäi kakkoseksi katumaasturille.
Elokuun lopussa 1986 Ford päätti GN34-projektinsa virallisesti, tuotekehitystiimi hajotettiin ja hanskat heitettiin superauton osalta lopullisesti naulaan. Autoentusiastien kannalta Fordin päätös oli katkeraa kalkkia, mutta kaupallisessa mielessä Ford osui SUV:llaan todelliseen kultasuoneen. Lutzin projektin pohjalta syntyi nimittäin vuonna 1990 lanseerattu Ford Explorer, josta tuli yksi autohistorian myydyimmistä katumaastureista.
