Turo Leppänen
Turo Leppänen on ansioitunut autotoimittajamme, jonka pintaa syvemmälle meneviä kirjoituksia olemme saaneet lukea aiemmin Jokamies-verkkolehdessä ja muissa tunnetuissa alan julkaisuissa. Vapaa-ajalla Turo pitää huolta perheestään, yli tuhannen pienoisauton kokoelmastaan, sekä avokattoisesta saksalaisvalmisteisesta harrasteautostaan.
Tuhdimpaa mokkaa – Opel uusii suositun pikku-SUV:nsa
Katumaasturit ja SUV:t nousivat viime vuonna ensimmäistä kertaa Euroopan myydyimmäksi autoluokaksi. Opel on taistellut viime aikoina monenlaisten vaikeuksien kanssa, mutta merkin yksi valopilkuista on...
Kuka tahansa ei saa uutta Ford GT:tä
Fordilla oli 1960-luvulla unelma Le Mansin legendaarisen 24 tunnin kisan voittamisesta. Amerikkalaisjätti olisi halunnut ostaa kilpailua tuolloin dominoineen Ferrarin, mutta Enzo Ferrari ei suostunut...
Skodan tuleva iso katumaasturi näyttää tältä
Katumaasturien ja crossovereiden buumi ei ota laantuakseen automaailmassa. Skoda on tähän asti tyytynyt pienempään Yetiin, mutta tiedossa on ollut jo pitkään, että merkki suunnittelee...
Seatin uudesta SUV:sta lipsahti julkisuuteen jo ensimmäinen kuva
Kun Seat liitettiin VW-konserniin, yrityksen patriarkan Ferdinand Piëchin haaveena oli tehdä siitä eräänlainen Espanjan Alfa Romeo. Mallistoon yritettiin tuoda kovasti etelämaalaista tunteellisuutta, mutta Seatin...
Porsche aikoo tehdä pistokehybridi-911:n
Nykyään mikään ei ole enää pyhää autojen osaltakaan. Jo pelkkä ajatus osittain sähköllä kulkevasta Porsche 911:stä olisi ollut täysin mahdoton vielä muutama vuosi sitten,...