Wartburgin jälkeen tarve uudelle kakkosautolle oli huutava. Nyt oltiin jo 80-luvun loppupuolella, joten omatkin muistikuvat autoista alkavat vahvistua. Muistan loppusuoralle päätyneen kaksi autoa: Simca 1000 ja Mazda 323, joista jälkimmäinen vei voiton.
Mazda 323 esiteltiin vuonna 1977, ja oikeastaan kyseessä oli vuodesta 1963 valmistetun Mazda Familian kolmannen sukupolven uusi mallinimi. Samaan sarjaan kuuluivat Suomessa älyttömät määrät myynyt Mazda 626 ja ainoastaan kerran bongaamani 929. Mallia oli tarjolla 1,0-, 1,3 -ja 1,4 -litraisilla voimanpesillä, joista meille valikoitui 60 hv tehoinen keskimmäinen vaihtoehto.
Meidän Mazdamme oli epämääräisten muistikuvien mukaan vuodelta 1979 (tai 1980). Kaupoille päästiin vasta pitkällisen koeajon jälkeen, jonka aikana käytiin peräti Joensuussa saakka. Eipä tullut ostettua sikaa säkissä, ja samalla tuli Pohjois-Karjala tutuksi. Auto oli käytettynäkin kallis, ja maksoi muistikuvieni mukaan liki 20 000 markkaa, mikä oli 80-luvulla iso raha.
Auton ostoa ja loppuvaiheita lukuunottamatta muistikuvani autosta ovat varsin hatarat. Japanilaiseen tyyliin se ei jättänyt matkalle, muttei aiheuttanut riemunkiljahduksiakaan. Perusjapsi siis.
Myös Mazda koki loppunsa onnettomuudessa, joka tapahtui eräänä kesäpäivänä Keravalla. Olimme velipojan, äidin ja tädin kanssa tulossa sukuloimasta Talmasta, kun hieman ennen Keravan keskustaa 240-Volvo halusi tehdä tuttavuutta takapuskurimme kanssa. Kolarin syy oli selvä, kuski tunnusti tarkkailleensa liikenteen sijaan kesäisesti pukeutuneita naisia (oli muu perhe lomalla näet) ja hiljentämisemme tasoristeykseen jäi häneltä huomaamatta. Taisi olla hyvät tissit.
Kolari oli siinä mielessä opettavainen, että paitsi opin varomaan naisia, niin myös opin käyttämään turvavyötä. Mazdan takapenkillä niitä ei ollut, joten jo kaupunkinopeudessa lensimme velipojan kanssa voimalla katon kautta etumatkustajien penkkiä päin. Ei tekisi mieli kokeilla maantienopeudessa.
