Matka kohti Madridia jatkui pieni stressi takaraivossa. Autoon sisäänpääseminen onnistui kaukosäätimen patterien hiivuttua vain kännykällä, joten nettikatkon yllättäessä olisin lirissä. Majapaikkamme oli keskellä maaseutua, eikä äkillinen jumitus kaukana huollosta houkutellut lainkaan. Niinpä aina maisemakuvia ottaessa piti hokea itselleen mantraa: jätä ovi auki, jätä ovi auki, jätä ovi auki…
Matkamme eteni ensin Sotoneran tekojärven itärantaa, kunnes tie alkoi seurata Monegrosin kanavaa kohti kaakkoa. Kuivan ylängön maatalouden tarpeisiin 1900-luvun alussa rakennetulla Monegrosin kanavalla on mittaa 130 km, ja Sotoneran tekojärvi on rakennettu veden riittävyyden takaamiseksi (loput vedestä saadaan Cinca-joesta ja Medianon soilta). Nykyisin Monegrosin kanavasta otetaan kasteluvettä noin 400 miljoonaa kuutiota vuodessa, eli vesimäärä on nelinkertainen pääkaupunkiseudulle virtaavaan Päijännetunneliin nähden.
Kanavan vartta seuraava tie tuntui olevan erityisesti pyöräilijöiden suosiossa. Pyöräily on Espanjassa kansallisurheilua, ja hyviin tapoihin kuuluu antaa maantiepyörille reilusti tilaa. Onnistuin säikäyttämään pari pyöräilijää pahanpäiväisesti, kun takaa rauhassa lähestyvä Tesla jäi huomaamatta. Sori siitä!
Almudevarissa käännyimme päätielle kohti Zaragozaa. Espanjan kuivuus kävi selväksi: E-7 valtatie kulki vehreässä jokilaaksossa, jota reunustavilla rinteillä ei paljon vihreää näkynyt. Zaragozan kehätie kulki välillä ihan kuussa.
Puerto Venecian ostoskeskus näytti parhaalta mahdollisuudelta hankkia kaukosäätimeen uusi paristo. Ostoslistalla oli myös läppärin autolaturi, joka oli hajonnut heti ensimmäisenä päivänä sotkien pahasti suunniteltua työntekoa. Paristot löytyivät kolmannesta liikkeestä, mutta autolaturien valmistaminen on ilmeisesti lopetettu kokonaan. Kävin kaikissa vähänkin sinnepäin liippaavissa liikkeissä, mutta tuloksetta.
Zaragozan Supercharger on teollisuusalueella lukitun portin takana, ja poistumispoletti pitää noutaa läheiseltä huoltoasemalta. Mitään muuta ei tällä tauolla oikein kerennytkään tehdä, koska akun täyttyminen 2% → 39% kesti vain 12 minuuttia. Arizan Superchargerille oli vain 100 km taival, joten enempää ei tarvittu…
Suosittelemme
… tai olisi tarvittu. Ennen kulutusennustetta kannattaa ainakin ulkomailla miettiä myös korkeuseroja. Koko matka mentiin ylämäkeen ja kulutus oli sen mukainen: vaikka keskinopeus oli vain 115 km/h, niin kulutus nousi 240 Wh/km tasolle. Perille päästiin nytkin kun vähän himmasi, Arizaan saapuessa akku näytti vielä 1% varausta.
Arizan Supercharger on huoltoaseman pihassa. Aika usein tulee moitittua suomalaisten Superien sijoittelua aakkosasemien keskinkertaisten eväiden pariin, mutta nyt saatiin perspektiiviä. Palvelu oli kenties paskinta ikinä. Paikalla oli kaksi miestä, toinen keittiön puolella ja toinen tiskin takana, ja jono näytti mahdottomalta. Jos Juustoportilla keittiö on aina autoa hitaampi, niin nyt meni kolme varttia päästä edes kassalle. Otimme suosiolla pelkät jäätelöt ja päätimme syödä loput eväitten rippeet henkemme pitimiksi.
Nopea laskutoimitus näytti aikaa palaneen ostoskeskuksessa niin paljon, että alkuperäinen suunnitelma akun lataamisesta ennen illan päätapahtumaa, Atletico Madridin peliä, ei onnistuisi millään. Fiksuna kaverina hoksasin tarkistaa pysäköintijärjestelyt jo tässä kohtaa, jolloin selvisi ettei stadionin parkkiin olisi enää mitään asiaa. Niinpä aikaa piti varata myös parkkipaikan etsimiselle, mikä saattaisi olla nopea juttu tai täysi katastrofi. Niinpä latasimme toista tuntia ja matka jatkui vasta akun näyttäessä 85% varausta.
Madridiin saapuessa punapaitoja alkoi näkyä kaikkialla. Kotipeli on iso juttu, peli oli luonnollisesti loppuunmyyty jo aikoja sitten. Kohteena oli pari kilometriä stadionilta sijaitseva Lidl, jonka parkkihallia ajattelin kylmästi hyödyntää. Haaveeksi jäi, Tesla ei yksinkertaisesti taittunut halliin sisään! Kadunvarsilla oli kuitenkin hyvin tilaa, ajoimme kadun varteen herrasmiesfanin perään. 65+ ka veri veti autosta noustessaan fanipaidan päälle ja lähti rauhalliseen tahtiin jolkottelemaan kohti stadionia. Vanhemmat espanjalaisherrat kauluspaidoissa ja neulepuseroissa olkoot eläkepäivien tyyli-idoleitani!
Wanda Metropolitan -stadionille löytäminen ei ollut vaikeaa. Kilometrin säteellä stadionista joka toisella kulkijalla on päällään punaista, joten ei tarvitse kuin mennä virran mukana. Osa oli ottanut pohjia suomalaiseen tyyliin, mutta joukossa oli yllättävän paljon aivan pikkulapsia. Futis on iso juttu Espanjassa.
Itse peli oli elämys, vaikka ottelu päättyikin tylsään 0-0 tulokseen. Mekkala oli hurja nytkin, ja olisin halunnut kuulla miten stadion repeää maalijuhlaan. Se jäi toiseen kertaan.
Pelin jälkeen liikenne oli yhtä puuroa. Getafen Supercharger on sekin keskellä teollisuusaluetta, joten päätimme ennen peliä hakea iltapalaa. Ruokapaikaksi valikoitui tällä kertaa läheisen ostarin KFC, jonne selvisimme kymmenen pintaan. Huh mikä liikenne!
Jos oli liikenteessä ruuhkaa, niin oli muuten väkeä ostarillakin. Herranjestas mikä kaaos! Tuoreessa muistissa oli kahdeksalta kiinni mennyt Sveitsi, kun taas täällä oli väkeä kuin pipoa vielä iltakymmenen jälkeen. KFC:n jono oli ulos asti, mutta ei auttanut kuin odottaa, koska muissa paikoissa tilanne ei ollut yhtään parempi. Kaupat olivat menneet kiinni kymmeneltä, ja nyt kaikki shoppailun uuvuttamat perheet halusivat samaan aikaan syömään.
Ilta venähti pitkäksi, koska jonoa oli myös Superchargerilla. Asuista päätellen moni oli käynyt pelissä ja nyt oli edessä lataus kotiin pääsemiseksi. Lataus alkoi jaetulla Superilla, joten akun täyttyminen 89% tasoon kesti kauan. Seuraava lataus olisi vasta Burgosissa; kaikki olisi ollut helpompaa jos Madridin pohjoispuolen Supercharger olisi jo ollut käytössä. Helpointa olisi tietysti ollut ajaa hotelliin jossa olisi ollut latausmahdollisuus, mutta ne ovat Espanjassa harvinaisia. Destination Chargereita löytyi vain kauempaa Madridista ja pääteiltä.
Hotellille pääsimme vasta puolenyön jälkeen. Ihan nappiin ei mennyt, koska huone oli pikkaisen nuhjuinen eikä tuoksukaan ollut raikkaimmasta päästä – hotels.comin kehut tuntuivat koskevan jotain ihan muuta hotellia. Emme jaksaneet vaihtaa huonetta tässä kohtaa yötä, vaan painuimme pehkuihin pitkän päivän päätteeksi. Se mikä ei tapa, vahvistaa!
Aamulla nokka vuoti, mutta olo oli levännyt. Hotellin aamupala oli onneksi eri maata: söimme hyvin ja suuntasimme kohti kotia. Suunta Suomeen ei oikein napannut, kun kuulemma kylmääkin jo oli, mutta velvollisuudet odottavat. Suunnitelmat olivat epämääräiset, käsky kävi vain poiketa Pariisissa. Ei muuta kuin baanalle.
Lapsen arvosanat etapista
Peli 5.5/6: koska 0-0
Hotelli 2/6: huoneessa oli hometta ja tuoli risa, mutta hyvä aamupala
