Kotimatka Madridista alkoi sunnuntaina aamupäivällä rauhallisen aamiaisen jälkeen. Paluu ei alkanut mukavasti, koska Teslan takaluukun päällä oli suurin ikinä näkemäni linnun läjä! Jos tämä tuotos oli yhden tirpan tekosia, eikä paikalla ollut vieraillut kokonaista varpusparvea, niin en haluaisi kohdata sitä yksin lintulaudalla. Kaikki matkaa varten hamstratut käsipaperit kuluivat auton puhdistamiseen, mutta onneksi varastoa ehditään täyttää ennen kuin päästään takaisen protestanttisen Euroopan ekokahvien pariin.
Alkumatkalla ei varsinaisesti himmailtu, vaikka moottoritien varressa olikin upeaa maisemaa. Viikonloppuna tiet olivat tyhjiä, ja ensimmäinen stintti Burgosiin sujui 126 keskinopeudella. Keskikulutus 239 Wh/km ei ole paha 217 km pätkälle.
Hidas ei ollut ensimmäinen taukokaan. Akku täyttyi nopeasti, 2% → 42% lisäys onnistui vain 20 minuutissa. Tässäkin oli jo monta minuuttia liikaa, kun kävimme kauppareissun jälkeen vielä ihailemassa upeaa hotellia jonka pihasta laturit löytyivät.
Pidän espanjalaisesta liikennekulttuurista, jossa ajetaan eikä kuhnita. Liikenne soljuu sujuvasti, eivätkä hitaammat jää Suomen tapaan urpoilemaan vasemmalle kaistalle manifestoidessaan oikeuttaan ajaa alinopeutta. Espanjassa tämä ei edes ole mahdollista, koska poliisi puuttuu vasemmalle kaistalle juuttuneisiin hinupettereihin pikku ylinopeuksien sijaan. (Näimme Madridissa moottoripyöräpoliisien ohjaavan käsimerkein autoja kohti oikeanpuoleisimpia kaistoja, tällaista toimintaa Suomeenkin, kiitos!)
Matka jatkui rivakasti muun liikenteen mukana. Seuraavalle laturille saapuessa akkua oli jäljellä vielä 12%, vaikka kellotin Burgos-Rivabellosa välille napakan 133 keskinopeuden. Matka oli alamaata, joten kulutus oli vaivaiset 193 Wh/km. Rivabellosan laturilla haimme kahvit ja jäätelöt läheiseltä huoltoasemalta, ja lopuksi vielä tutkimme viereisen Talgon tehtaan näkymiä. Lataustauko kesti 37 minuuttia, ja akku saatiin 65% latinkiin. Auto oli nopeampi kuin matkustajat.
Pelivaraa jäi taas liikaa, koska alamäki vaan jatkui ajessamme Pyrenneiden yli Bayonneen Ranskaan. Maisemat olivat reissun upeimpia, kun tie kiemurteli siltojen yli ja tunnelien läpi. Välillä tuli oikein vauhdin tuntua!
Suosittelemme
Ranskan puolella tie oli taas miinoitettu nopeuskameroilla, jotka tosin oli maalattu keltaisella huomiovärillä. Kamerat oli täälläkin sijoitettu liikenneturvallisuuden kannalta oleellisiin paikkoihin, kuten jyrkkiin alamäkiin ennen mutkaa. Kameroiden sijoittelu kertoo ollaanko sivistysmaassa.
Bayonnessa kello kävi jo iltapäivää, joten oli myöhäisen lounaan aika. Vaihtoehdot olivat rajalliset, joten pitkästä aikaa tempaisimme mäkkärin puolelle. Le Bic Mac, s’il vous plait!
Ruokatauko venähti yllättävän pitkäksi, ja tunti vilahti kuin huomaamatta. Akku ehti täyttyä 4% lukemista peräti 86% tasoon, joten ihan heti ei tarvitsisi ladata. Ei muuta kun baanalle.
Akvitanian läpiajo on todella tylsää. Viikonlopun paluuliikenne kohti Pariisia kävi kuumimmillaan ja autoja riitti. Tie oli tasaista, suoraa ja ajaminen alkoi käydä takapuolen päälle.
Lipostheyn kohdalla olikin mukavaa kaartaa pois päätieltä ja kurvata kohti Atlanttia. Ajoimme kohti Euroopan korkeinta hiekkadyyniä, Dune di Pilatia, jonne saavuimme perille hyvään aikaan vähän ennen auringonlaskua. Väkeä marssi poispäin niin paljon, että sesongin aikaan dyynillä taitaa olla tupaten täyttä. Nappiajoitus!
Pilaun dyyni on hurja hiekkakasa. Dyyni kattaa 2,7 km pätkän rantaa, on leveimmillään yli 600 metrin levyinen, ja korkeutta on nykyisin 110 metriä merenpinnasta. Hiekkaa tässä läjässä on yli 500 miljoonaa kuutiota, joten kyllä tästä jokusen hiekkalinnan rakentaa.
Dyyni siirtyy hitaasti kohti sisämaata tuulen voimasta. Välillä tuulee varsin navakasti, ennätys on 175 km/h tuuli vuoden 2009 talvimyrskystä. Nytkin tuuli mukavasti ja varjoliitäjillä näytti olevan kivaa. Mahtava paikka.
Ajoimme vielä rantaa pitkin kohti Arcachonin kaupunkia ja pysähdyimme rantaan ihailemaan dyyniä kauempaa. Meren tuoksu on täälläkin huumaava, aivan erilainen kuin kotosuomessa. Kohta on taas päästävä meren äärelle pidemmäksi aikaa…
Aurinko oli jo laskemassa Atlanttiin, kun moottoritie taas kutsui.
Bordeauxin Supercharger on lentokentän vieressä, ja tämäkin koodilla avautuvan puomin takana. Pidimme lyhyen vessatauon (20 min) jonka aikana akku täyttyi 10% → 27%. Se riitti mainiosti Saintesiin, koska hinustelu Bordeauxin ruuhkaisella kehätiellä veti keskinopeuden matalaksi. 60 km siirtymä Saintesiin sujui 97 km/h keskinopeudella ja 209 Wh/km kulutuksella.
Kello kävi kymmentä, mutta olo oli sen verran virkeä, että päätimme jatkaa vielä yhden stintin eteenpäin. Latasimme puolisen tuntia 35%, minkä laskin riittävän 130 cruisessa Poitiersiin saakka. Niinhän se riitti, 150 km siirtymä sujui 127 km/h keskinopeudella ja juuri ennakoimallani 250 Wh/km keskikulutuksella. Kytkin auton laturiin akun näyttäessä 3%, ei muuta kun pyynti 90% ja unille sopivasti päivän vaihtuessa seuraavaan.
Päivän saldoksi muodostui 923 km 13 tunnissa, josta vajaa kolme tuntia kului lataustauoilla. Näistä vain viimeinen tauko meni odotteluksi, kaikilla muilla tauoilla oli joko asiaa vessaan tai ruokalaan. Energiaa paloi 330 kWh eli noin 4,5 akullista. Sähkön hinta oli tasan 0€, kiitos Elon Musk!
Olimme ainoa Tesla koko alueella, joten nytkin kehtasimme nukkua laturilla. Laitoin pyynniksi 90% latauksen, ja kännykän piipatessa latauksen valmistumisesta nappasin vain johdon irti ja jatkoin unia. Aamun valjetessa laitoin piuhan takaisin, ja torkuin vielä hetken; lämmitys syö akkua muutaman prosentin, joten energiaa mahtui lisää. Seuraavan kerran hereille säpsähtäessäni olikin aika jatkaa matkaa, kun akkukin näytti optimaalista 99% varausta. Pariisi, täältä tullaan!
Lapsen arvosanat etapista
Dyyni 5/6: korkea ja näki hyvin, mutta kengissä hiekkaa
