Vihdoinkin Italiassa! Ensimmäisenä iltana ajamme illalliselle läheiseen Cividale del Friulin kaupunkiin. Sähköä saisi täältäkin, mutta akku on sen verran täynnä, ettei yksinkertaisesti jaksanut alkaa askartelemaan italiankielisen sovelluksen kanssa. Nyt mentäisiin syömään, vilkaistaisiin miltä kaupunki näyttää ja ladattaisiin huomenna Palmanovan Superchargerilla.
Mikä ihmeen Friuli?
Friulin alue Italian koillisnurkassa on suomalaisille vieraampaa seutua kuin Milanoa ympäröivä Lombardia tai instagramikisuosikki Toscana. Friuli on noin miljoonan asukkaan alue aivan Italian koillisnurkassa, ja se rajoittuu pohjoisessa Itävaltaan, idässä Sloveniaan ja lännessä Veneton alueeseen. Alueelle on tyypillistä lukuisat joet, jotka virtaavat Friulin pohjoisosan vuorilta kohti Adrianmeren pohjukkaa. Ilmasto vaihtelee alppien kylmästä vuoristoilmastosta rannikon leutoon, viininviljelylle suotuisaan välimerenilmastoon.
Etukäteen kuulimme, että Cividale del Friuli on Julius Caesarin perustama kaupunki. Hänen joukkonsa talvehtivat alueella ja rakensivat sinne lukuisia linnoitettuja kaupunkeja. Kaupungin alkuperäinen nimi, Forum Iulii, tarkoittaakin yksinkertaisesti kaupunkia, jossa Julius Caesar piti hovia. Kaupunki oli tärkeä hallinnollinen keskus, mutta sen merkitys kasvoi vasta roomalaisajan jälkeen.
Sen sijaan Aquileia, nykyisin vain muutaman tuhannen asukkaan kylä, oli aikoinaan paljon tärkeämpi keskus. Aquileia oli Rooman neljänneksi suurin kaupunki, johtuen etenkin sen kautta kulkeneesta kauppareitistä Välimereltä Rooman pohjoisempiin provinsseihin Alppien yli. Friulin alue oli Julius Caesarin ajoista alkaen tärkeä imperiumin puolustukselle ja estikin pitkään idän barbaarien liikkeen Rooman sydänmaille. Valtakunnan rapistuessa hunnit pääsivät kuitenkin läpi, ja Attila poltti Aquilan vuonna 452. Vailla puolustusta jäänyt väestö pakeni pohjoiseen kukkuloille (esimerkiksi Forum Iuliin) tai laguunien saarille suojaan, eikä Aquileiaa koskaan rakennettu entiseen loistoonsa.
Barbaarit pitivät valtaa Friulissa muutaman vuosikymmenen, kunnen Justitianus Suuri pystyi hetkeksi palauttamaan alueen Rooman henkisen perillisen Bysantin alaisuuteen. Vuonna 568 alue oli kuitenkin jälleen germaanien hallussa, ja langobardit perustivat Friulin herttuakunnan, joka tuolloin kattoi liki koko Pohjois-Italian (ja joiden nimeä Milanoa ympäröivä maakunta edelleen kantaa). Herttuakunnan pääkaupungiksi tuli Forum Iulii, tosin roomalainen nimi ei tuntunut valloittajista omalta, vaan kaupunkia alettiin kutsua nimellä Civitas, joka tarkoittaa kirjaimellisesti kaupunkia. Frankkien valloitettua herttuakunnan vuonna 776 kaupungin nimi muuttui Civitas Austriaeksi, eli idän kaupungiksi, sillä alue oli vuonna 800 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi kruunatun Kaarle Suuren valtakunnan itäisin kolkka.
Keisari sai kuitenkin lähteä, kun Venetsian valta alueella alkoi kasvaa. Cividale siirtyi Venetsian haltuun 1420, ja sai kärsiä sijainnistaan. Domini de Terraferma tarkoitti tasavallan takamaita Italiassa, ja tässä tapauksessa Friuli joutui kohtaamaan lukuisia Itävallan ja Ottomaanien hyökkäyksiä pienistä rajakahakoista täysimittaiseen sotaan saakka. Habsburgien Itävalta valloitti itäisen Friulin 1516 ja sai Venetsian luhistuessa koko alueen itselleen 1797.
Suosittelemme
Cividale del Friuli on nykyisin pittoreski pikkukaupunki, jossa on reilut 10 000 asukasta. Langobardien aikainen historiallinen keskusta nostettiin Unescon maailmanperintökohteiden listalle vuonna 2011, ja nykyisin kaupunki kerää runsaasti turisteja. Nyt oli tosin hiljaisempaa jo ihan korona-ajan vuoksi. Nautimme mainion illallisen, kävelimme kaupungin ympäri ja palasimme majapaikkaan yöpuulle.
Grillo Iole -viinitilalle
Majapaikkamme on perinteinen pientila, jossa viljellään pääasiassa paikallisia viinilaatuja, ja jonkin verran kansainvälisiä lajikkeita. Nykyisen omistajan isoäidin mukaan nimetty tila on ollut aktiiviviljelyksessä 70-luvulta alkaen, jolloin ensimmäiset viiniköynnökset istutettiin hehtaarin alalle. Nykyisin tilan koko on kasvanut yhdeksään hehtaariin ja kaikin puolin siisti ulkoasu kertoo viinien maistuvan. Majoitusta on tarjottu vuodesta 2003 alkaen.
Seuraavana aamuna ohjelmassa oli etäpalaveri (mukavaa tehdä osallistujat sateisessa Suomessa kateellisiksi) ennen maittavaa terassille katettua aamiaista. Johan maistuikin! En tiedä oliko syynä erinomainen ruoka, kaunis maisema, vai molempien yhdistelmä, mutta joka tapauksessa aamiainen oli koko reissun paras.
Ennen matkan jatkumista kävimme vielä kierroksella ”tuotannon puolella”. Sadonkorjuu oli parhaillaan käynnissä, joten saimme seurata mitä rypäleille oikein tapahtuu. Kuulimme myös tilalle viljeltävistä paikallisista viinilaaduista; esimerkiksi punaviiniin käytetään Schioppettino-rypäleitä (tunnetaan myös nimellä Ribollo Nera), joita on kasvatettu Prepotton alueella ”aina”. Valkoviineihin taas käytetään Ribo Giallaa, jota on alueella viljelty ainakin 1300-luvulta saakka, sekä Picolitia, jonka historia yltää peräti roomalaisaikaan saakka. Lienee sanomatta selvää, että tuliaisia oli ostettava.
Palmanova
Päivän ajosuorite oli lyhyt, alle 150 km. Ensin ladattaisiin akku täyteen Palmanovan Superchargerilla, sitten poikettaisiin nopsaan itse Palmanovassa ja lopuksi ajettaisiin lyhyt moottoritiesiirtymä Venetsiaan. Ainoa kysymysmerkki oli pysäköinti Venetsiassa – aamulla parkkihallia arpoessa huomasin, että pysäköintipaikan olisi voinut varata etukäteen. Ja se olisi kannattanut varata etukäteen, koska kaksi parkkihallia oli jo täynnä – vaikka juuri nyt Venetsiassa piti olla erityisen hiljaista.
Ajelu laturille oli lyhyt. Ajoimme maisemareittiä pitkin kuvankaunista maaseutua ja pian huomasimme halkovamme vähemmän kaunista teollisuusaluetta. Aika italialaisen näköistä sekin.
Palmanovan Supercharger on laajan outletkylän vieressä, joten päädyimme ratsaamaan valikoiman – josko vaikka silmiin sattuisi osumaan hetken aikaa hakusessa ollut läppärilaukku. Oli keskipäivä ja aurinko porotti suoraan ylhäältä, joten parin kilometrin kävely alueen läpi vauva rintarepussa tuntui selässä. Alennusmyynnistä löytynyt läppärilaukku (viininpunaista nahkaa, kun kerran Italiassa ollaan) puolestaan tuntui lompakossa, vaikka muka oltiin outletissa. Pikku ostosreissun ansiosta akku olikin jo yli 90% varauksessa – taas auto valmistui ennen matkalaisia.
Moottoritien rampille ajamisen sijaan kaarsimme oikealle kohti puolen kilometrin päässä odottaa Unescon maailmanperintökohdetta. Palmanovan kaupunki ei alunperin ollut kaupunki, vaan linnoitus, jonka rakentamisen Venetsialaiset aloittivat 7. lokakuuta 1593. Perustamispäivä ei ollut sattumaa, vaan päiväksi valikoitui vuonna 1571 käydyn Lepanton meritaisteistelun vuosipäivä. Tuolloin Pyhän Liigan alukset löivät venetsialaisten johdolla osmannit perusteellisesti – ja samaa arkkivihollista vastaan rakennettiin myös Palmanova.
Palmanova on malliesimerkki renessanssiajan linnoituksesta, ja myös on yksi harvoja esimerkkejä ympyränmallisesta asemakaavasta (etelän Hamina!). Vincenzo Scamozzin suunnittelema linnoitus on 9-sakaraisen tähden muotoinen, ja erottuu selkeästi ympäristöstään ilmakuvissa. Ajamme kaupunkiin Aquileian portista, ja vallihautaa ylittäessä näemme molemmin puolin kaksi alkuperäisessä asussaan olevaan vallisarvea eli bastionia. Raveliinit vallihaudan ulkopuolella ovat ilmakuvien perusteella nekin paikallaan, mutta kasvillisuuden valtaamia, eivätkä oikein erotu autoon asti. Helteestä huolimatta tekee mieli jalkautua tutkimaan puolustuslaitteita.
Venetsia oli vielä 1500-luvulla vahvassa iskussa, vaikka varsinainen suuruudenaika olikin jo ohi. Massiiviseen urakkaan löytyi varoja, vaikka ensimmäisen osan 7 km mittaisen muurin rakennustyöt kestivätkin peräti 30 vuotta. Osmannien uhka ei väistynyt, joten linnoitusta laajennettiin vuosina 1658-1690, mutta Venetsian tuhoa se ei voinut estää. Uhka tulikin lännestä, kun Pohjois-Italian valloittanut Napolean ratsasti joukkoineen Venetsian laguunin edustalle, ja tasavalta antautui taistelutta ylivoimaiselle valloittajalle 1797. Lopulliseen muotoonsa Palmanovan linnoitus valmistui Ranskan vallan alla vuosina 1806-1813.
Kaupunki on hyvin säilynyt, mutta tarkempi tutkiminen saa jäädä, sillä vauva oli jo ehtinyt nukahtaa, emmekä halunneet riskeerata loppumatkan rauhallisuutta. Lasten kanssa matkustaessa matkustetaan lasten ehdoilla. Näkemättä jäi Piazza Centrale ja kuuluisa Duomoa, joka on tunnettu erityisen matalasta tornistaan. Kirkontornin täytyi olla vaatimaton, jotteivät kaupunkia piirittävät vääräuskoiset voisi helposti tuhota sitä. Ajamme kuitenkin täyden kierroksen kaupungin ympäri, ja siinäkin sai jo hyvän kuvan linnoituksen koosta. Eihän tämä yhtä massiivinen rakennelma ollut kuin Korfun linnoitteet, mutta jään miettimään miten ihmeessä näihin kaikkiin on ollut varaa!
Palmanovassa kannattaa ehdottomasti piipahtaa, varsinkin jos kuuluu allekirjoittaneen tapaan venetsiafaneihin. Koukkaus Torino – Trieste moottoritieltä vie vain muutaman minuutin, joten jos kahvihammasta kolottaa, on Palmanova nappivalinta lattepaussille.
Kohti Venetsiaa
Loppumatka Venetsiaan oli yllätyksetön. Tunti Autostradaa sujui rattoisasti rauhallisessa liikenteessä, ja pian olimme laguunin ylittävällä sillalla. Ensi jaksossa vuorossa La Serenissima!
