Syysreissu alkoi kauniissa kesäsäässä. Matkaan lähdettiin sunnuntaina, ja siirtymä olisi lyhyt: laivalla suomenlahden yli ja siitä muutama kymmenen kilometriä Kernuun Tallinnan eteläpuolelle.
Mietimme myös majoitusta Tallinnassa, mutta päädyimme Kernu Manoriin monestakin syystä. Ensinnäkin hinta on samaa tasoa kuin Tallinnan keskustassa, mutta majoitus olisi pykälää tasokkaampi. Toiseksi pääsisimme liikkeelle ilman Tallinnan ruuhkia ja kaiken lisäksi vieressä olisi vielä laturi, jolla akun saisi piripintaan ennen lähtöä.
Tällä reissulla ei ollut tarkoitus rikkoa ennätyksiä tai optimoida latauksia viimeisen päälle. Akku on tarkoitus pitää tavanomaista täydempänä, jotta matkaa voidaan helpommin taittaa vauvan ehdoilla. Vauvan nukkuessa ajetaan, joten lataustaukoja on odotettavissa optimia harvemmin. Kuitenkin pyritään liikkumaan niin, että vauvan herätessä läheltä löytyy laturi, ja ruokatunti käytetään akkua täyttäen.
Olimme Helsingissä hyvissä ajoin, ja strategian mukaisesti suuntasimme laturille. Vaikka suht’ täyden akun lataaminen ei ole hinnan eikä nopeuden puolesta optimaalista, täräytin auton kiinni Sähkötalon pikalaturiin. Sama se on, odotteleeko tässä vai lautan jonossa!
Ympärillä pörräsi sähköautoja sen verran, että jo senkin puolesta päätin olla kohtelias ja vapauttaa pikalaturin CCS-pistokkeen lataustehon laskiessa lähelle Type2-laturista saatavaa 11 kW tasoa. Laturi löysikin uuden asiakkaan heti, kun siirsin autoa autonmitan viereiseen Type2-laturiin. Laivaan suuntasimme 97% varauksella, joten pelivaraa on.
Suosittelemme
Hups osa 1!
Tallinkin autokannella tavaroita kerätessä havahduin puutteeseen: missä on lompakko? Menikö reissu pieleen jo alkumetreillä? Joudunko palaamaan kotiin ja aamulautalla uusi yritys?
Pienen mietinnän jälkeen totesin, että suurempaa hätää ei ole. Kännykkään oli asennettu Google Pay, ja sinne oli tallennettuna useampi luottokortti. Pääsisin myös verkkopankkiin puhelimella tai tietokoneella, jolloin rouvan kortille oli mahdollista tuutata lisää limiittiä jos kännykkämaksaminen ei onnistuisi. Passi oli onneksi mukana, joten ainoa puute oli ajokortti. Tuumasin, että eihän sitä kortilla ajeta, ja pistin kotipuoleen viestin josko joku viitsisi käydä kuvaamassa ajokorttini. Silloin voisin esittää edes jonkinlaisen todisteen ajo-oikeudestani.
Itse lauttamatka sujui mukavasti Tallinkin Business loungessa, jossa matkustajia oli vähän ja tilaa reilusti. En pidä lipun hintaa pahana, sillä viidenkympin investoinnilla saa vatsan täyteen ja auton ensimmäisten joukossa ulos laivasta. Itse tyydyin puolikkaaseen harmaaseen ihan vain fiiliksen vuoksi, mutta janoisempi pääsee hintaan sisältyvillä juomilla nopeasti voiton puolelle – eikä tarvitse jonottaa tiskille.
Ajoimme laivasta ulos toisena, joten ylimääräistä jonotusta satamassa ei tullut. Koronatarkastuksia ei yllätykseksemme ollut lainkaan. Ajomatka läpi Tallinnan sujui nopeasti, kun kello kävi jo puolta kymmentä. Olimme Kernussa vähän kymmenen jälkeen.
Upea Kernun kartano
Majapaikka osoittautui upeaksi sisäänkirjautumisen ja koronapassin tsekkaamisen jälkeen. Samalla selvisi, että rokotettujen ei Virossa tarvinnut käyttää maskeja. Pidimme kuitenkin maskit naamalla jos ei muuta niin vauvan tarttumisriskin minimoimiseksi.
Kesäsesongin ja viikonlopun jo päätyttyä olimme ainoat vieraat, ja saimme käyttöömme mahtavan tornisviitin. Ikkunasta avautuivat kauniit näkymät järvelle ja puistoon. Tänne voisi tulla varta vasten rentoutumaan.
Herättyäni ajoin auton puolen kilometrin päähän laturille. Kernun tolppa on vanhaa perua, joten siitä löytyy ainoastaan 30 kW chademo ja Type2. Koska varausta oli pohjilla hyvin, Type2 riitti tässä kohtaa mainiosti, ja aamiaisen jälkeen akku olisi yli 90% lukemissa. Mietin mielessäni, että ihan hyvä etten alkanut metsästää CHAdeMO-adapteria lainaan.
Maittavan aamiaisen jälkeen saimme esittelykierroksen kartanoon. Nykyinen rakennus on muuan Carl Ludvig Engelin suunnittelema, ja rakennettu 1810-luvun alussa. Hotelli ei ole suurimmasta päästä alle sadalla huonepaikalla, mutta eipä tähän miljööseen voikaan kuvitella suomalaisten turistibussia pihaan. Pysykööt Virussa, ajetaan me vähän pidemmälle!
Hotellissa on järjestetty paljon seminaareja ja häitä, mutta tietysti korona on jarruttanut toimintaa. Kellariin on parhaillaan rakenteilla kylpyläosasto, jonka toivotaan houkuttelevan lisää vieraita ympäri vuoden. Suosittelemme lämpimästi Kernun kartanoa!
Via Baltica
Kierroksen ja aamiaisen jälkeen kävelin autoa noutamaan. Lataus sujui lähes optimaalisesti, sillä auto kertoi akun varaukseksi jo täydet 100%, vaikka vielä latasikin viimeisiä hilppeitä 1 kW teholla. Kannattaa huomata, että vaikka sähköauton akkua ei suositella ladattavaksi täyteen asti, on se reissussa silti hyväksyttävää jo ihan oman mukavuuden vuoksi. Sitä paitsi akku rasittuu merkittävästi vain silloin, kun se jätetään 100% varaukseen pitkäksi aikaa (esim. yön yli); nyt matkan jatkuessa heti latauksen päätyttyä ei asialla ole mitään merkitystä akun eliniän kannalta.
Via Baltica ei ole mitään maailman nopeinta reissupätkää. Taajamia on paljon ja nopeusrajoitukset matalia. Keskinopeudeksi muodostui karvan alle 90 km/h, jolloin kulutuskin pysyi kohtuullisena (n. 22 kWh/100km). Rajamuodollisuuksia ei ollut Latvian puolelle siirtyessä. Mietin josko ladata Salacgrivassa, mutta vauva veteli edelleen sikeitä ja sitä paitsi laturilla oli jo ID.3. Kahvihammas saisi jatkaa kolotustaan.
Matka jatkui vielä puolisen tuntia. Vauva alkoi osoittaa heräämisen merkkejä vasta yli kahden tunnin ajon jälkeen. Kaarsin kohti Paroni von Munchausenin puistoa, ja ajattelin ladata imetyksen mittaisen tauon ajan.
Latausongelmia osa 1
Aiemmilla reissuilla erinomaisesti toiminut E-mobi sovellus ei kuitenkaan suostunut yhteistyöhön. Maksukortti oli ehtinyt vanhentua, mutta edes päivityksen jälkeen lataus ei silti onnistunut. Jostain syystä Bank Norweagianin Visa ei käynyt enää lainkaan, mutta Mastercard meni läpi. Myöhemmin päättelin syynä olevan puutteellinen käyttäjäntunnistus (kiitos GDPR, kannattaa säätää 8€ latauksiakin). No vauva oli jo syönyt, joten totesin että jatketaanpa matkaa. Pitäkää sähkönne!
Eedelliskerralla Via Balticaa kotiinpalatessa olin päättänyt, että nyt saa riittää eteneminen 2 tuntia ajoa + tunti laturilla rytmillä. Tällä kertaa Via Baltica olikin mahdollista ajaa vain HPC eli suurteholatureiden turvin. HPC auttaa menoa merkittävästi, koska Tesla Model X 90D latautuu suurimmillaan 140 kW teholla, ja ottaa yli 100 kW lataustehon 10%-50% varaustilan välillä. Ero 50 kW peruslaturiin on suuri, kun latauskäyrä laskee 50 kW lukemiin vasta 80% varaustasolla. Suomeksi lataustauot lyhenevät alle puoleen.
Syyskuun alussa Märjamaan, Häädemeesten ja Adazin Ionityt olivat vielä rakenteilla, mutta Riikasta löytyi Elektrumin HPC. Vaikka ensimmäinen pikalataus menikin plörinäksi, ei laturille pääseminen tuottanut ongelmaa aamiaislatauksen ansiosta; pohjille jäi 10% eli lataus alkoi optimitilanteesta. Laturille suunnistaminen rakennustyömaan läpi sen sijaan vaati kovaa uskoa, mutta niin vain 350 kW Deltan pömpeli löytyi sieltä mistä kartta ilmoitti.
Latausongelmia osat 2 ja 3
Aloitin latauksen Plugsurfingin tägillä, ja ajattelin kokeeksi ladata Elektrumin sovelluksen josko sillä saisi virtaa hieman edullisemmin. Ei saanut, koska sovelluksen lähettämä vahvistustekstiviesti ei ikinä saapunut perille. Kannattaa muutenkin asentaa sovellukset jo ennen reissua, nyt olisi jäänyt auto lataamatta jos ei olisi ollut Plugsurfingin tägiä. Hinta oli mielestäni kohtuullinen, 50 kWh sähköä maksoi karvan yli 16 euroa (eli 0,33 €/kWh). HPC-lataustauko osoittautui juuri sopivan mittaiseksi vauvan syötölle ja vaipanvaihdolle.
Päivä oli jo pitkälti iltapäivän puolella, joten vatsa alkoi pikkuhiljaa kurnia. HPC:n vieressä ei valitettavasti ruokapaikkaa ollut, joten ajatuksena oli jatkaa pikaisesti matkaa, selvitä Riikasta ulos ennen iltapäiväruuhkaa, ja stopata syömään heti kaupungin ulkopuolella. Vauva oli toista mieltä ja nukahti, joten näimme viisaimmaksi jatkaa matkaa pidemmälle. Unta riitti toistasataa kilometriä, olisi pitänyt olla eväät!
Stoppasimme hieman ennen Pasvalyzia, josta löytyy ensimmäinen pikalaturi Liettuan puolella. Tiesin laturin kupeesta löytyvän maittavaa lounasta Wrana Cafesta, ja sähkökin olisi ilmaista Liettuan tukiessa liikenteen sähköistymistä avokätisesti. Valitettavasti laturi oli jo nähnyt parhaat päivänsä, Chademo-kaapeli oli rikki, ja CCS-lataus onnistui ainoastaan 25 kW teholla. Onneksi pelivaraa oli, eikä odotettua matalampi teho sotkisi suunnitelmia, joten jäimme syömään.
Perus balttiamätöt olivat itselle mieleen, söin jonkun sortin lihapullapötkylöitä paistettujen perunoiden kera. Rouva sen sijaan ei innostunut, ja kieltämättä osa ruokalajeista oli erikoisia. Erityisesti valkosipulilla ryyditetty porkkanaraaste oli todella perverssi yhdistelmä, enkä tiedä pidinkö vai en. Suosittelen varauksella!
Latausongelmia osa 4
Matka jatkui lyhyellä siirtymällä Panevezysin Ionitylle, joka löytyy kehätien eteläpäästä. Homma ei taaskaan mennyt nappiin, sillä tällä kertaa tilttasi Ionityn sovellus. Onneksi K-latauksen tägi toimii tähänkin ja ilmeisesti ilman vaikutusta hintaan. Ale olisi tarpeen, sillä energiasta piti maksaa peräti 0,67 €/kWh. Joillain Ionityn osakasmerkeillä on sopivia paketteja, joilla lataus muuttuu liki puoli-ilmaiseksi, joten asia kannattaa tsekata ennen reissua – etenkin kun koko Via Baltica on nyt Ionityllä katettu.
Hyödynsin Ionityn teholatausta kohtuu optimaalisesti. Kaunasiin oli 150 km matka, ja laskin puolen akun riittävän paremmin kuin hyvin. 50% varaustasossa latausteho laskee myös alle 100 kW, joten senkään puolesta ei ole järkeä ladata täydemmäksi – varsinkaan kun tavoitteena on ladata akku yön aikana täyteen Kaunasissa. Niinpän vain hain Circle K:sta kahvit, ja matka jatkui alle 10 minuutin stopin jälkeen.
Puolivälissä Kaunasia kello kävi jo kuutta, ja vauva oli selkeästi saanut reissaamisesta kyllikseen yhdelle päivälle. Olisi pidemmän tauon aika, joten pian kaarsin päätieltä kohti Kedainiaita, jossa olisi sopivasti ilmainen laturi kaupan pihassa. Harmillisesti pikalaturin puoli oli varattu, mutta sähköä se on vaihtovirtakin. Type2 kiinni ja kävelylle.
Nevezis-joen rannassa sijaitseva Kedaniai on Liettuan vanhimpia kaupunkeja. Sen vanha kaupunki on rakennettu 1600-luvun alussa, kun Königsbergin (nykyinen Kaliningrad) kauppiaat perustivat kauppapaikan ilmeisesti hevosten hankkimista varten. Kävelin Knypavan torin halki, josta Preussissa arvostettuja liettualaishevosia on aikoinaan kaupiteltu. Kaupunki näytti nyt hyvinvoivalta ja kehittyvältä, vaikka se on kohdannut monien vuosikymmenten alamäen: toisessa maailmansodassa koko juutalaisyhteisö tuhottiin ja Neuvostovallan alla perustettu Lifosan lannoitetehdas pilasi ympäristöä aiheuttaen mm. kohonnutta syöpäriskiä. Onneksi parempaan mennään.
Kedaniaista ajoimme pienempää tietä (#1906) etelään kohti Kaunasia halki liettulaisen maaseudun. Alkumatkalla pieni Serksnys-joki kiemurteli tien viertä ja maisemat olivat varsin idyllisiä. Hyvää vaihtelua isolle tielle ja rekkajonoille!
Kaunas
Ensimmäinen noin 550 km päivämatka sujui leppoisasti. Sähköauto ei hidastanut menoa lainkaan, koska vauvan kanssa olisi joka tapauksessa pitänyt pysähtyä. Edes useampi latausongelma ei oikeastaan haitannut, koska laturille ei saavuttu viimeisillä hilppeillä, ja sähköä sai ainakin jollain konstilla. Suurin haitta oli henkinen ärsytys, kun 100% toimiva lataus ei ensimmäistä kertaa toimikaan.
Hotelli Radharane Kaunasin vanhassa kaupungissa osoittautui juuri niin vaatimattomaksi kuin mitä 38€ hinta antoi olettaakin. Latauksen kanssa kävi hyvä onni, sillä sain vapaan pistokkeen Kaunasin linnan pysäköintialueelta – aamulla ei tarvitsisi ensimmäisenä ajaa Kaunasin Ionitylle (Tesla Supercharger muuten avattiin muutamaa päivää myöhemmin Kaunasin pohjoispuolelta). Säädin latausvirran niin, että akku olisi täynnä aamulla klo 9:00, sillä halusin jälleen lähteä liikkeelle pian akun täyttymisestä. Bonuksena kukaan ei pahoittaisi mieltään siitä, että autoni seisoo akku täynnä laturilla (enkä nähnyt järkeä heräillä yöllä tai edes varhain aamulla autoa siirtämään).
Kaunasissa oli remontti päällä kuten edelliskerrallakin kaupungissa vieraillessani – tällä kertaa työmaa olis siirtynyt uudelta puolelta vanhaan kaupunkiin. Palvelutaso oli maanantai-iltana kehnohko, kun kaikki pikaruokakioskit tuntuivat olevan kiinni. Vauvan nukkuma-ajan lähestyessä ei ollut mahdollista pidemmän kaavan mukaiselle ruokailulle, joten tyydyimme paikallisen supermarketin antimiin. Uni tuli silmään nopeasti miettiessä tulevia sompailuja Puolan maaseudulla, mutta siitä lisää seuraavassa osassa.
