Sähköautolla Italiaan osa 11: Venetsian nähtävyydet

Viivyimme Venetsiassa kaksi yötä, mikä oli ehdottomasti aivan liian vähän aikaa kaupunkiin tutustumiseksi. Vaikka käveltyjä kilometrejä kertyi 35, ei kahdessa päivässä ehtinyt tutkia kuin Pyhän Markuksen aukion museot, sekä kierrellä hotellia ympäröivää aluetta. Ainoa pidempi pistokeikka oli kävely rantaa pitkin Biennaalin puutarhaan. Kävellessäni takaisin päin pitkin sivukujia näytti Venetsia aivan toisen puolen itsestään – loistokkaan ulkoilmamuseon lisäksi löysin tavallisten venetsialaisten kansoittamia kortteleita. Myös aamulenkillä oli metkaa seurata, kuinka koululaiset purkautuvat vesibussista ja suuntavat museon näköiseen rakennukseen aloittamaan koulupäivää. Historiallisessa keskustassa asuu edelleen noin 60 000 venetsialaista – ja ennen koronaa turisteja kävi päivittäin saman verran!

Venetsian keskeisin paikka on Pyhän Markuksen aukio, joka on ollut vuoisatojen ajan kaupunkin hallinnollinen ja uskonnollinen keskus. Tämän huomaa jo hintatasosta; mitä lähempänä ollaan sen kalliimmiksi käyvät niin majoitus kuin ruokailukin. Mikäs sen parempi paikka aloittaa kierros.

Vaikka emme olleet liikkeellä pahimpaan sesonkiaikaan, eikä turisteja muutenkaan ollut koronan vuoksi totuttuun tapaan, oli väkeä silti paljon. Kellonajasta riippumatta nähtävyyksiin piti jonottaa muutamasta minuutista lähemmäs tuntiin.

Pyhän Markuksen kirkko

Pyhän Markuksen basilika on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Jono basilikaan oli pitkä, ja onneksi mukana oli sateenvarjo, sillä päivän ainoa sadekuuro osui juuri jonotuksen kohdalle. (Hellekeliin varustautuneilla turisteilla näkyi olevan kylmä.) Pitkä jonotus ei sinänsä haitannut, koska sen aikana sai seurata aukion elämää aitiopaikalta, kulkijaa kun oli monenlaista.

Pyhän Markuksen kirkko on upea sisältä ja ulkoa. Sisäänkäynnin päällä olevat hevoset ovat nykyisin kopiot Konstantinopolista anastetuista hepukoista, aidot ovat sisällä suojassa ilmansaasteilta. KUVA: Joose Luukkanen

Tarinan mukaan evankelista Markus joutui merihätään matkalla Alexandriasta Aquileiaan, ja rantautui Venetsian laguunin saarille. Siellä enkeli ilmestyi Markukselle ja toivotti hänelle rauhaa ”Pax tibi, Marce, Evangelista meus”. Basilika on rakennettu juuri tälle paikalle – jos uskoo tarinaan.

Pyhän Markuksen basilikan katto hohtaa kultaisena ja on koristeltu uskonnollisilla kuvilla. Kirkossa on pimeää, koska ikkunoita on tukittu taiteen tieltä. KUVA: Joose Luukkanen

Myös evankelista maallisten jäännösten matka Alexandriasta Venetsiaan tuntuu hivenen väritetyltä. Venetsialaiset kauppiaat Buono da Malamocco ja Rustico da Torcello olivat rantautuneet Alexandriaan myrskyn pakottamina (heh, heillä ei siis missään nimessä ollut aikeita käydä kauppaa muslimien kanssa Bysantin keisarin määräyksen vastaisesti). He rukoilivat päivittäin paikallisessa kirkossa, ja kuulleessan sen olevan purku-uhan alla, ”pelastivat” sankarillisesti evankelistan luut. Aikamoista!

Suosittelemme

Kirkon pääalttari Pala d’Oro on huikea näperrys, jota pääsee ihailemaan lisämaksusta. Koko ajan saa kaivaa kuvetta. KUVA: Joose Luukkanen

Kirkon sisäänkäynnin yläpuolella lisää ”pelastettua” tavaraa. Alunperin Konstantinopolin Hippodromella asustaneet kuuluisat, todennäköisesti Chioksen saarella toisella tai kolmannella vuosisadalla valetut pronssihevoset (tai oikeastaan kuparihevoset), jäivät talteen neljänneltä ristiretkeltä, jonka kohde muuttui lennossa. Kristityt suuntasivat Pyhän Maan sijaan Konstantinopoliin, valtasivat sen, ja jakoivat Bysantin alueet keskenään vuonna 1204. Hevoset nostettiin paikoilleen vuonna 1254, jossa ne viettivät 543 vuotta ennen kuin Napoleon siirsi ne Pariisiin vallattuaan Venetsian vuonna 1797. Riemukaarta koristanut nelikko kuitenkin palautui Venetsiaan vuonna 1815 Napoleonin hävittyä Waterloossa. Nykyisin katolla olevat hevoset ovat pelkkä kopio, ja oikeat hevoset ovat sisällä museossa suojassa ilmansaasteilta.

Yksityiskohta pääalttari Pala d’Oron koristeista. Jo on askarreltu. KUVA: Joose Luukkanen

Ensimmäisen paikalla sijainneen kirkon rakentaminen alkoi vuonna 828, ja valmista tuli vuonna 832. Kirkko kuitenkin paloi viereisen Dogen palatsin tulipalossa, ja nykyisen rakennuksen tarina alkaa vuodesta 1063. Bysanttilaistyylinen basilika on sisältä upea, tosin hieman hämyinen, kun osa ikkunoista on muurattu umpeen mosaiikeille sopivan seinäpinnan lisäämiseksi. Viisi kullattua kupolia ovat upeasti koristellut myös sisäpuolelta.
Kirkon pääalttari Pala d’Oro on erillisen maksun takana. Visiitti on parin euron arvoinen, ja lukuisten yksityiskohtien ihmettely saa miettimään kuka kahjo tämänkin on askarrellut. Kullan kimallus kertoo minne kaupankäynnillä – ja ryöstöretkillä – hankitut rikkaudet ovat päätyneet.

Kuulut hevoset löytyvät yläkerrasta – kolmannen lisämaksun takaa. KUVA: Joose Luukkanen

Myös yläkerran museosta peritään erillinen maksu. Jälleen kannattaa kaivaa kuvetta, sillä kiintoisan museon lisäksi pääsee näkemään aidot hevoset, sekä tarkkailemaan kirkkoa yläilmoista. Museovieraat pääsevät myös parvekkeelle, josta avautuu mainio maisema yli aukion. Sadekuuron jäljiltä marmori on muuten liukasta!

Yläkerrasta löytyy taidokkaita mosaiikkeja. Kuvassa Zuccaton veljesten teos Pyhästä Victorista KUVA: Joose Luukkanen

Pyhän Markuksen kellotorni

Pyhän Markuksen kirkon vieressä nousevaan kellotorniin kannattaa myös piipahtaa. Kaupungin korkein rakennus kohoaa 99 metrin korkeuteen, ja se valmistui arviolta 980-luvulla. Nykyinen ulkoasu on peräisin1500-luvulla, tosin torni on ei ole enää alkuperäinen, vaan uudelleenrakennettu vuonna 1912. Vuoden 1902 heinäkuussa tornin korjaustöiden yhteydessä pohjoisseinään nimittäin ilmestyi hitaasti levenevä halkeama, joka päivä päivältä leveni, ja lopulta koko torni sortui. Onneksi torni romahti niille sijoilleen, eikä merkittäviä vaurioita tullut viereisille rakennuksille tai kaupungin asukkaille. Ainoastaan tornissa majaillut kissa menetti henkensä.

Näkymä kellotornista Basilica di Santa Maria Della Saluten suuntaan. KUVA: Joose Luukkanen

Vuodesta 1962 ylös torniin on päässyt hissillä. Koronan vuoksi hissit kulkivat puolityhjinä, joten taas sai jonottaa. Näköala on upea yli kaupungin ja laguunin. Kellot soivat tasatunnein, joten kannattaa hakeutua hyvissä ajoin vastakkaiseen nurkkaan. Aikoinaan kellolla ilmoitettiin päivän kulusta, sekä tärkeistä tapahtumista. Pienin kello kertoi julkisesta teloituksesta, kun taas senaatin tai suuren neuvoston kokouksesta kerrottiin juhlallisemmilla sävelkuluilla.

Torre dell’Orologio näyttää erilaiselta yläilmoista. KUVA: Joose Luukkanen

Dogen palatsi

Basilikan vieressä on varsinainen vetonaula eli Dogen palatsi, jonne saa myös varautua jonottamaan. Vuoteen 810 saakka kaupungin hallinnollinen keskus oli Malamoccon saarella Lidon puolella, mutta järjestyksessä kymmenes Doge Agnello Participazio siirsi palatsinsa nykyisen Rialton sillan viereen. Rakennus tuhoutui tulipalossa 900-luvulla, jonka jälkeen uusi palatsi päätettiin rakentaa Pyhän Markuksen kirkon viereen. Nykyinen rakennuskin on kärsinyt tulipaloista, mutta aina sen verran lievästi, että on selvitty korjauksilla.

Dogen palatsi on varsin koristeellinen. KUVA: Joose Luukkanen

Dogen palatsi palveli paitsi hallitsijan kotina, myös hallintorakennuksena, jossa tehtiin koko valtakuntaa koskevat päätökset . Myös tuomioistuin istui oikeutta palatsissa, ja syyllisiksi tuomitut huokailivat kohtaloaan ylittäessään Huokausten Sillan matkalla vankityrmän puolelle.

Huokausten silta kulkee Dogen palatsista oikealta vankilaan. Huomaa turistipaljous rannan puolella. KUVA: Joose Luukkanen

Alunperin goottilaistyylisessä, mutta varsinkin sisältä myös renesanssin muotoja ilmentävässä palatsissa riittää tutkittavaa useammassa kerroksessa. Jättimäiset salongit ja juhlasalit ovat tarjonneet erinomaiset puitteet asianmukaiselle hallintotyöllä ja niitä seuranneille (ei niin asianmukaisille?) viikonlopun bakkanaaleille.

Dogen palatsi on sisustettu loisteliaasti. Venetsian tunnus, siivekäs leijona, toistuu kaikkialla. KUVA: Joose Luukkanen
Kymmenen neuvoston sali on loistokas. Paolo Veronese tuhersi katon maalausten kimpussa kolmen vuoden ajan 1575-1578. Ylin maalaus esittää Marsin ja Neptunuksen Pyhän Markuksen kellotornin edustalla. Ovaalin sisällä on maalaus Triumph to Fate, ja pienemmät kuvat ylistävät hyveellistä hallintoa. KUVA: Joose Luukkanen

Museo Correr

Pyhän Markuksen Aukion vastakkaiselta reunalta löytyy Museo Correr, joka esittelee venetsialaista taidetta ja antiikkia. Lukuisat vanhat kartat avaavat Venetsian kulta-aikaa, ja niitä on pakko tutkia pidempään.

Koroni suojeli pitkään Venetsian kauppareittejä Peloponnesoksen eteläkärjessä. Osmannit valtasivat sen lukuisten epäonnistuneiden yritysten jälkeen elokuussa 1500. KUVA: Joose Luukkanen

Museo on upea. Pullistelevat kirjahyllyt ja marmorilattiat kielivät kertyneestä vauraudesta. Täällä saa aikaa kulumaan.

Museo Correr sijoittuu upeaan palatsiin. Nähtävää on sekä itse rakennuksessa että esineissä. KUVA: Joose luukkanen

Museokierroksen lomassa voi napata välipalaa vaikka kuulusta Cafe Florianista. Vuonna 1720 perustettu kahvila on Italian vanhin, ja on vuosien saatossa ollut mm. Goethen ja Casanovan vakiopaikka (jälkimmäistä inspiroi varmaan se, että ainoastaan Florian hyväksyi myös naiset asiakkaikseen). Kahvilassa on kuusi eri teemojen mukaan sisustettua salia, mutta jäimme ulos nauttimaan orkesterin tarjoamasta musiikista. Kahvihetken hintalappu oli muikea, mutta menköön sen kerran kun täällä käydään.

Florianin terassilla voi nauttia virvokkeita elävän musiikin luodessa tunnelmaa. Henkilökunta on erittäin palvelualtista ja hintataso tunnelman mukainen. KUVA: Joose Luukkanen

Arsenaali

Itseäni eniten olisi inspiroinut Arsenaali, joka tietenkin oli juuri visiitin aikana suljettuna. Kävin ovella kolaamassa jos vaikka netin tieto olisi ollut väärä (ei näistä italialaisista koskaan tiedä), mutta portti pysyi suljettuna. Pöh.

Arsenaalin portti pysyi suljettuna. KUVA: Joose Luukkanen

Arsenaalin alue on iso kompleksi, sillä 45 hehtaarin alue tarkoittaa noin 15% koko Venetsiasta. Arsenaali on myös maailman ensimmäisiä massatuotantoa hyödyntäneitä tehtaita, jossa laivanrakennus oli jaettu osiin: samaan tapaan kuin nykyisillä telakoilla laiva koottiin kasaan esivalmistetuista komponenteista.

Arsenaali on upea rakennus. Muuan Galileo Galilei toimi täällä konsulttina kehittäen laivanrakennusta, logistiikka ja ballistiikkaa. Jälkeenpäin hän julkaisi oppimastaan kirjan, jota pidetään lujuuslaskennan alkuna. KUVA: Joose Luukkanen

Yksi venetsialaisten oivallus oli muuttaa tapaa, jolla laivat rakennettiin. Tähän mennessä Välimeren alueella oli tyypillisesti rakennettu ensin laivan ulkokuori lankuista (ns. shell first) ja sen jälkeen asennettu runkopuut paikalleen laivan sisään. Venetsiassa sen sijaan rakennustyö aloitettiin runkopuista, ja lankut kiinnitettiin valmiiseen runkoon (ns. frame first).

Onneksi Museo Correrin puolella oli edes joku vene jota tutkia. Venetsia luotti koko olemassaolonsa ajan kaleereihin. KUVA: Joose Luukkanen

Venetsialaisten omaksuman menetelmän etuna olivat nopeus ja tehokkuus. Rakentamalla runko ensin tarvittiin puuta paljon vähemmän, jolloin myös kustannukset laskivat. Nopeudessa Arsenaali oli omaa luokkaansa, sillä se pystyi toimimaan hurjalla laiva per päivä -tahdilla, mikä osaltaan selittää Venetsian mahtia. Kymmenessä vuodessa tämä tarkoittaa 3650 alusta, tarpeen mukaan joko kaupankäyntiin tai sodankäyntiin varusteltuna.

Egeianmeren kartta. Venetsian mahti perustui kauppareittien hallintaan. KUVA: Joose Luukkanen

Rialton silta

Grand Canalin yli kulkee vain neljä siltaa, ja näistä vanhin on Rialton silta (Ponte de Rialto), joka yhdistää San Polon ja San Marcon kaupunginosat. Samalla paikalla on ollut silta vuodesta 1181, jolloin kaupungissa häärännyt lombardialinen insinööri Nicolo Barattieri rakensi ponttoonisillan kanaalin yli (kaveri myös korotti kellotornia täyteen 200 jalan korkeuteen). Vuonna 1255 paikalle rakennettiin puinen avattava silta, joka kesti yllättävän pitkään huolimatta tulipalosta vuonna 1310. Ilmeisesti ylläpitoon ei kuitenkaan aina panostettu riittäväästi, sillä silta sortui pariinkin kertaan vuosina 1444 ja 1524.

Kummallisen näköinen Rialton silta on seissut paikallaan vuodesta 1588. Alueella kuhisee turisteja kellon ympäri. KUVA: Joose Luukkanen

Vuoden 1444 ikävän tapahtuman jälkeen – jolloin silta sortui ihmisten tungeksiessa seuraamaan Ferraran markiisin häitä – alettiin miettiä puusillan korvaamista kivisillalla. 1500-luvulla esitettiin lukuisia projekteja ja vuonna 1551 järjestettiin suunnittelukilpailukin, mutta projekti ei edennyt osallistujien ehdottaessa kaupunginisien mielestä tyyliin sopimattomia suunnitelmia. Joku kysyi Michelangeloltakin ehdotusta.

Venetsian perustukset ovat alttiina luonnonilmiöille. Torni on ollut tukirakenteista päätellen vinossa jo pidempään. KUVA: Joose Luukkanen

Lopulta Antonia da Ponten ehdotus vanhan puusillan muotoja noudattavasta kivisillasta sai hyväksynnän, ja rakennustyöt alkoivat vuonna 1588. Erikoiselle, turistien rakastamalle muodolle on siis syynsä. Molemmin puolin siltaa katetut, pieniä kojuja ja kauppoja sisälleen kätkevät rampit johtava portiikkiin, joka kohoaa reilun 7 metriä kanaalin yläpuolelle. Alkuperäisessä sillassa portiikin tilalla oli nostettava kansi suurimpia aluksia varten, mutta enää sille ei nähty tarvetta. Kohta 450-vuotisjuhliaan lähestyvän sillan ylittäminen kuuluu oleellisena osana venetsianvisiittiin.

Kanavien keskeltä löytyy kuivaa maata ja yksi jos toinenkin piazza. KUVA: Joose Luukkanen

Muuta nähtävää

Parissa päivässä ei vaan ehdi kaikkea, joten seuraavallekin visiitille jäi tekemistä. Joitain tärppejä:

  • Muranon saaren lasimuseosta löytyy muutakin kuin perusiittalaa. Vuonna 1291 kaikki Venetsian lasimestarit ajettiin noin 1,5 km päässä sijaitseville saarille tulipalojen välttämiseksi, ja lasinvalmistuksen perinne jatkuu edelleen vahvana. Lasimuseon lisäksi saarilta löytyy lukuisia puoteja, joista täydentää omia kokoelmia.
  • Peggy Guggenheim Collection on yksi Venetsian suosituimpia museoita. Modernin taiteen museo sijaitsee Venier de Leonin palatsissa, joka oli kolmen viimeisen vuosikymmenen ajan Peggy Guggenheimin (1898-1979) koti. Museo avattiin 1980 ja sen löytää aivan Gran Canalin eteläisestä päästä. (Samalla kannattaa ratsata Salute, eli kaupungin toiseksi kuuluisin kirkko.)
  • Palazzo Santa Sofia, tai tuttavallisemmin Ca’ D’oro (suomeksi Kultainen Talo), on yksi parhaiten säilyneitä palatseja. Palatsi löytyy Gran Canalin varrelta, joten ainakin upea venetsian goottilainen julkisivu kannattaa bongata ohi veneillessään. Museosta löytyy Giorgio Franchettin taidekokoelma, joka sisältää mm. veistoksia sekä venetsialaisia ja flaamilaisia maalauksia.
  • Ca’ Pescaro on lähes vastarannalla Ca’ D’oroa. Barokkityylinen palatsi pitää sisällään 1800- ja 1900-lukujen taidetta, ja ylimmästä kerroksesta löytyy itämaiden museo, jossa on lähinnä japanilaista tavaraa ja taidetta.
  • Mennestä muodista ja tekstiileistä kiinnostuneen kannattaa suunnata Mocenigon museoon. Alvise Nicolò Mocenigo kuoli sukunsa viimeisenä vuonna 1945 (mahtisuvussa on ollut peräti 7 dogea) ja halusi musoida kokoelmansa. Suvun varsinaiset palatsit löytyvät Gran Canalin varrelta kivenheiton päästä, ja ne on nimetty metkasti: Casa Vecchia (vanha talo) on uusin.
  • San Giorgion saari on vastapäätä Pyhän Markuksen aukiota, joten kellotorniin kiipeämällä saa varmasti uutta perspektiiviä Venetsiaan. Saarelta löytyy lisäksi näyttelyitä ja kalliinpuoleinen pensaslabyrintti (14€).
  • Luonnontieteellinen museo ei ole itselle ensimmäinen juttu Venetsiassa, mutta jos alueen luonto ja perus dinot kiinnostavat, niin mikäs siinä! Ainakin Gran Canalin varressa kohoava Foncado dei Turchin palatsi on upea.
Sähköautolla Italiaan osa 11 Venetsia - Näkymä tornista yli sataman
Näkymä kellotornista San Giorgion saarelle. Etualalla Pyhän Markuksen (vasemmalla) ja Pyhän Teodoroksen pylväät. KUVA: Joose Luukkanen

Lähtö Venetsiasta

Sää kääntyi sateiseksi valmistellessamme lähtöä Venetsiasta. Heti aamusta vein vesibussilla matkalaukut autoon, sillä tarkoitus oli viettää vielä aamupäivä kaupunkia tutkien. Vettä ei vielä tullut, vaikka kaupungin yllä olikin synkkiä pilviä – taivas aukesi vasta museon jonossa. Onneksi oli sateenvarjo, toisin kuin valtaosalla turisteista. Nauratti miten keveissä asuissa jonossa hytistiin!

Dogen palatsikierroksella pääsee myös vankilan puolelle. Kalseaa oli kesäkelistä huolimatta. KUVA: Joose Luukkanen

Rouva piti museovisiitin aikana pikku palaverin, jonka jälkeen lounastimme pienemmältä kujalta löytyneessä ravintolassa. Jälleen hintataso oli korkeahko, ja pasta oli kalliimpaa kuin Suomessa. Tosin makukin oli parempi, tiedä sitten johtuiko viihtyisästä paikasta…

Dogen palatsin kello on suoraan 24 tunnin formaatissa. KUVA: Joose Luukkanen

Viimeisenä numerona suuntasimme Tronchetton parkkihalliin pidemmän kaavan mukaan. Nousimme vesibussiin Gritti Palacen vierestä, ja matkustimme koko Gran Canalin läpi. Idea oli hyvä, mutta nyt ei ollut tuuria mukana. Sade nimittäin yltyi, eikä huurtuneista ikkunoista nähnyt oikeastaan yhtään mitään. Bonuksena ajoitus sopivasti kanaaliristeilyyn osuvista vauvan päiväunista ei sekään toteutunut, vaan tyttö tuumasi ettei vesibussi ole mukava paikka nukkua. Ei auttanut kuin laulaa suomalaisia tuutulauluja puoli tuntia putkeen ihmettelevistä katseista huolimatta.

Venetsia on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Varaa kuitenkin viikko – tai varaudu tulemaan toistekin. Seuraavassa osassa road trip jatkuu Bergamoon, jossa sielläkin on vahvat venetsialaisperinteet.

Lue lisää