Battista ”Pinin” Farina perusti maineikkaan muotoilutalonsa vuonna 1930, joten 1980-luvulle tultaessa firma juhlisti puolivuosisataista taivaltaan. Pininfarina oli tuolloin tehnyt jo pitkään menestyksekästä yhteistyötä Ferrarin kanssa, ja tämä yhteistyö johti vuonna 1980 aivan erityiseen autoon design-studion 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.
Idea nelipaikkaiseen erikois-Ferrariin tuli Battistan pojalta Sergio Pininfarinalta, joka oli unelmoinut italialaisesta vastineesta Jaguar XJ:n ja Mercedes-Benz 450 SEL 6.9:n kaltaisille tehokkaille luksusluokan sedaneille. Toki saapasmaassa valmistettiin Maserati Quattroportea, mutta sen status ei yltänyt aivan Maranellon merkin tasolle. Projekti sai siunauksensa myös itse ”Il Commendatorelta”, eli Enzo Ferrarilta ja merkin toimitusjohtajana tuolloin toimineelta Eugenio Alzatilta.
Enzolla oli asian suhteen myös oma lehmä ojassa. Koska Ferrari oli tuolloin osa Fiatia, Enzoa kuljetettiin Fiat 131:n takapenkillä. Se ei oikein sopinut automaailman legendan arvolle, joten Enzo Ferrari elätteli toiveita neliovisen Ferrarin saamisesta tuotantoon. Pinin-nimen saaneen juhlakalun muodoista vastasi Leonardo Fioravantin johtama design-tiimi, joka oli muotoillut useimmat Pininfarinan käsialaa olevat Ferrarit 1960-luvulta lähtien. Auton yksityiskohdat olivat puolestaan Diego Ottinan heiniä.
Fioravantin tiimin luomus oli urheilullinen mutta vähäeleinen sedan, jonka voimanlähteeksi oli kaavailtu varsin eteen sovitettua Ferrarin 12-sylinteristä ”pannukakkumoottoria”. Lucasin kehittämät uudet etuvalot mahdollistivat matalan keulan, jonka keskellä komeili moderni tulkinta 1940- ja 1950-lukujen Ferrareiden ristikkomaskista. Muotoilun erikoisuuksiin kuuluivat myös osittain korinväriset takavalot, jotka toimitti italialainen alihankkija Carello.
Pininin A- ja B-pilarit häivytettiin tummennetun lasin taakse, mikä korosti auton C-pilaria. Pininfarinan erikois-Ferraria saattoi luonnehtia lähes nelioviseksi coupéksi, jonka eleganssi jatkui sisustan puolellakin. Sisätilat verhoiltiin tupakanvärisellä nahalla, joka tuli brittiläiseltä Connollylta. Kojelaudan muodoissa oli puolestaan vahvoja kaikuja jo vuonna 1974 esitellystä Aston Martin Lagondasta, joka oli myös omanlaisensa neliovinen superauto.
Prototyypiksi jäänyt Pinin rakennettiin Pininfarinalla nelipaikkaisesta Ferrari 400GT:stä lainatun alustan varaan. Nokalla oli oikean moottorin sijasta pelkät kuoret, ja sama koski myös viisilovista manuaalivaihteistoa. Pinin sai ensi-iltansa vuoden 1980 Torinon autonäyttelyssä, jossa sen paljasti itse Sergio Pininfarina. Vuosina 1980-1981 neliovisen Ferrarin tutkielma nähtiin monissa muissakin näyttelyissä, kuten loppusyksystä 1980 järjestetyssä Los Angeles Auto Show’ssa.
Enzo Ferrari oli autosta niin innoissaan, että hän ryhtyi puhumaan vastaavan tuotantomallin puolesta. Pininiä ei kuitenkaan hyväksytty tuotantoon Maranellon merkin hallituksen kokouksessa vuonna 1980, mikä saattoi johtua Fiatin johtajana tuolloin toimineen Vittorio Ghidellan vastustuksesta. Ghidella suosi isomman suuruusluokan projekteja Fiatin taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi. Lisäksi Ferrarilla oltiin huolissaan siitä, että merkin käsityön leimaama kokoonpanotyön laatu ei olisi riittänyt luksusluokan isoja poikia vastaan. Urheiluautoissa monet katsoivat asiaa vielä läpi sormien, mutta jopa Rolls-Roycen haastavan sedanin kohdalla olisi ollut eri tilanne.
Niinpä Pinin jäi valitettavasti yksittäiskappaleeksi, joka myytiin 1980-luvun puolessavälissä kilpa-autoilijana, liikemiehenä ja autokeräilijänä kunnostautuneelle belgialaiselle Jacques Swatersille. Hän omisti maineikkaan Garage Francorchampsin, jonka näyttelytilassa Pinin oli vuosikausia esillä. Auto nähtiin myös vuoden 2005 Essen Motor Show’ssa Pininfarinan 75-vuotisen historian kunniaksi, ja kolme vuotta myöhemmin RM Auctions -huutokauppakamari myi uniikin Ferrarin Swatersin puolesta 176 000 euron hintaan. Uusi omistaja lähetti auton Ferrarin entisen pääinsinööri Mauro Forghierin firmaan, joka teki siitä toimivan mm. Ferrari 512 BB:stä lainatun 12-sylinterin moottorin myötä.
Moottorin sovittamiseksi Pininin alustaakin piti muokata sekä vahvistaa, ja työt veivät kaikkiaan noin puolitoista vuotta. Pinin kävi ensimmäistä kertaa omilla voimillaan maaliskuussa 2010, eli noin 30 vuotta esittelynsä jälkeen. Autoa yritettiin myös myydä myöhemmin saman vuoden aikana, mutta sen hinta ei ylittänyt minimiksi asetettua miljoonaa euroa. Pinin oli saman vuoden aikana tarjolla RM Auctionsin Lontoon huutokaupassakin, jossa hinta-arvioksi oli asetettu 480 000 – 550 000 puntaa.
Vuonna 2012 Pinin käväisi uudestaan Italiassa Ferrarin museossa järjestetyssä näyttelyssä, jonka teemana oli Pininfarinan 10 hienointa designia. Heinäkuussa 2015 Pinin oli puolestaan Hemmingsin listoilla 795 000 dollarin hintapyynnöllä. Tällä hetkellä Pininfarinan juhlakalun omistaa Ferrari-keräilijänä tunnettu professori Anthony Nobles, joka osti auton suoraan Maranellosta vuonna 2017. Pinin on sittemmin nähty Noblesin perheen omassa museossa ja välillä myös tien päällä matkalla paikallisiin Cars and Coffee -tapahtumiin.
Pininin jälkeenkin muutamia neliovisia Ferrareita on valmistettu erikoistilauksesta esimerkiksi Brunein sulttaanin kokoelmiin, mutta vasta vuonna 2022 esitelty Purosangue sai lopulta kunnian olla historian ensimmäinen neliovinen Ferrarin tuotantomalli. Purosangue on kuitenkin crossover, joten Ferrarin luksussedanista saadaan edelleen vain haaveilla tuotantoautojen puolella.
