En ole koskaan oikein pitänyt kengistä. Miksi?

Ne alkavat haista hirvittävältä hieltä jo lyhyen käytön jälkeen, hankautuvat puhki vuorista alta aikayksikön, pitävät jalkaterät ikävän märkänä ja varpaat varmassa sumpussa koko päivän.

Jalkineet olivat minulle pakollinen paha, kunnes opin, että voin valita toisin. Sen sijaan, että käytän vuodessa 100 euroa tasan vuoden (jos sitäkään) kestäviin kenkiin, jotka eivät hengitä hetkeäkään, voisin käyttää 300 euroa hankkiakseni monta kertaa kauemmin kestävät, hengittävät ja askelluksen mukaan muotoutuvat jalkineet – Joiden elinikää pystyn vielä oleellisesti pidentämään suutarilla.

Epäkunniotukseni kenkiä kohtaan näkyy myös siinä, miten niitä käsittelen: Vedän väkivalloin jalkaan jaksamatta avata nauhoja; heitän pois jalasta johonkin läjään eteisessä. Ja annan kenkieni hautautua rapakerrokseen, jossa niiden elinikä lyhenee entisestään.

 


MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA


 

Talvikenkien kohtalo

Yllä kuvassa talvikenkieni kohtalo. Jo kuvasta saattaa päätellä, miltä monon uumenissa haisi päivän päätteeksi. Näitä kenkiä olin käyttänyt vasta kahtena talvena. Hankin lisäaikaa päällystyttämällä revenneet osat pikasuutarilla sekä hankkimalla tuoreet pohjalliset. Vaikka tarkoitus onkin korvata vaatepartta laadukkaammilla kappaleilla, ei vanhaa ole järkevää heittää pois, jos siitä saa vielä käyttökelpoista.

Seuraavasta tapauksesta ei saanut käyttökelpoista.

Loppuunajetut tekonahkatossut.

Revenneiden reunojen syndroomaan auttanee kenkälusikka sekä yksinkertaisesti se, että nauhat avaisi ennen kengän laittamista jalkaan. Tässä on opettelua. En ole materiaalien asiantuntija, mutta ainakaan tämä “nahka” ei ole patinoitunut kauniisti parin vuoden käytön aikana.

Ylipronatoivan jalan tekemää

Yllä olevasta kuvasta huomaa ylipronatoivan jalkani tuottaman jäljen kengänpohjaan. Tällaisiin halpatossuihin pohjia ei juuri vaihdella, mutta asian laita on aivan toinen laadukkaampien kenkien kohdalla.

Saannen seuraavana esitellä kenkäkaappini ylpeyden:

Rimpulakenkä ja armeija lepolesti

Kuvassa yllä olevat kengät osoittavat jo jonkinlaista ymmärrystä kengänhoitoa kohtaan, onhan niihin asetettu armeijan (olikohan Puolan) ylijäämää olevat lepolestit. Itse kengät ovat jonkin tason ehtaa nahkaa, ja hengittävät miellyttävästi. Rakenteeltaan popot tosin ovat sellaiset, että ne saisi joka suuntaan rullalle eli siinä mielessä nämä muistuttavat lähinnä mokkasiineja. Popot ilahtuisivat taatusti jonkinlaisesta pintakäsittelystä, jota sitäkään en ole kenkieni kohdalla harrastanut.

Tehtävä: Kengät haltuun

Kenkien saralla tavoitteenani siis on:

  1. Panostaa laadukkaisiin jalkineisiin, joiden elinikää voidaan pidentää entisestään korjaamalla niitä. Liimapohjakengät eivät tule kyseeseen, opin hiljattain, vaan kiikarissa on esimerkiksi reunospohjatut (goodyear welt) jalkineet.
  2. Opetella laadukkaiden jalkineiden käyttöönotto sekä puhdistaminen ja ylläpito.
  3. Erityisesti opetella olemaan survomatta jalkoja kenkiin väen vängällä.

Visiona tässä kaikessa on se, että vuosittain vaihtuvan, hienkatkuisen roskakenkäarsenaalin sijaan minulla olisi pidemmän päälle valikoima eri tilanteisiin, ympäristöihin ja säätiloihin sopivia jalkineita, jotka kestäisivät hyvänä vuosia ja jopa patinoituisivat upeasti ajan saatossa.

Onhan abdurdia ajatella niinkin, että seison tolpillani monta tuntia päivästä, mutta panostan naurettavan vähän jalkineisiin. Asia on siis paitsi tyyli- ja ekologisuus- myös terveyskysymys.

Katsotaan, miten miehen kenkien käy.


JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here