Vaikka nelivetoautot ovat alkaneet kunnolla yleistyä vasta viime vuosikymmeninä, kyse ei ole kovinkaan uudesta teknisestä ratkaisusta. Jo 1900-luvun alussa sotilaskäytössä hyödynnettiin nelivetoisia ajoneuvoja esimerkiksi tykinvetäjinä, ja ne palvelivat ensimmäisessä maailmansodassakin. Nämä kulkupelit olivat useimmiten amerikkalaisvalmisteisia kuorma-autoja, ja jenkeillä oli tärkeä osuus myös nelivedon voittokulun seuraavassa askeleessa. Se otettiin toisen maailmansodan tärkeimpiin aseisiin lukeutuneen Willys Jeepin myötä.
Euroopassakin tehtiin nelivetokokeiluja jo reilusti yli 100 vuotta sitten, ja japanilaiset kehittivät puolestaan ensimmäisen nelivetoisen dieselmaasturin, eli Mitsubishi PX-33-prototyypin vuonna 1933. Henkilöautojen osalta piti kuitenkin odotella vuoteen 1966 asti, jolloin brittiläinen piensarjavalmistaja Jensen lanseerasi FF-nimisen coupén, joka sai kunnian olla historian ensimmäinen joka nurkasta raapiva henkilöauto. Nelivedon massavalmistuksen pioneerina toimi puolestaan Subaru, ja myös amerikkalainen AMC tarjosi 1980-luvun alussa nelivetoista mallisarjaa.
Nelivedon salonkikelpoisuudesta saadaan kuitenkin kiittää Audia, jonka Quattro jätti takavetoiset kilpailijat nielemään pölyä 1980-luvun rallipoluilla. Siitä lähtien nelivedosta tuli kiinteä osa rinkulamerkin brändiä, ja muut premium-merkit seurasivat perässä. Nykyään merkittävä osa niiden myynnistä muodostuu nelivetoautoista erityisesti Suomen kaltaisissa kylmän ilmaston maissa, ja yhä useampi sporttimalli on jo vakiona joka nurkasta raapiva.
Niiden ohella tarjolla on tietysti myös astetta edullisempia nelivetoautoja, ja monta vuotta riehunut katumaasturibuumikin on lisännyt nelivedon yleisyyttä. Lisäksi saatavilla on edelleen aitoja maastureita, joiden kytkettävä neliveto ja lukittavat tasauspyörästöt vievät todennäköisesti paljon pidemmälle kuin kuskin uskallus. Mutta mikä tekninen ratkaisu on paras eri käyttötarkoituksiin?
Suosittelemme
Avustava neliveto (esimerkiksi Haldex)
Ruotsalaisen paikkakunnan mukaan nimensä saanut Haldex onnistui nousemaan maailmankartalle etuvetopohjaisiin autoihin soveltuvan nelivetoratkaisunsa ansiosta. Siinä voimaa takapyörille ohjataan sähköisellä lamellikytkimellä, joka aktivoituu vain tarvittaessa. Näin auto on normaalitilanteissa etuvetoinen, mikä vähentää kitkaa ja myös polttoaineenkulutusta. Haittapuolena on etuvetoauton kaltainen puskeva peruskäytös, ja perän saa useimmiten irtoamaan vasta reippaammalla kaasunkäytöllä.
Uusimmissa Haldex-pohjaisissa ratkaisuissa takapää tulee kuitenkin peliin mukaan paljon entistä nopeammin, ja esimerkiksi VW:n 4MOTION ohjaa nykyisellään jo liikkeelle lähdettäessä pienen osan voimasta taka-akselille. Näin avustavan nelivedon toiminta on sulavoitunut huomattavasti, ja ero on suuri varsinkin alkuaikojen viskokytkinratkaisuihin verrattuna.
Jatkuva neliveto
Jatkuvassa nelivedossa on hyödynnetty puolestaan useimmiten joko itselukittuvaa mekaanista tai täysin avointa keskitasauspyörästöä. Esimerkiksi Audin ensimmäisissä Quattroissa käytettiin täysin avointa ratkaisua, ja sen jälkeen rinkulamerkin pitkittäismoottorisissa malleissa on yleensä luotettu Torsen-järjestelmään. Siinä tunnistetaan vääntömomentin tarve eri akselien välillä, jolloin voimaa ohjataan sinne missä sitä tarvitaan eniten. Näin ajokäytös on tasapainoista, ja meno voi parhaimmillaan tuntua kuin kunnon pidolla varustetun takavetoisen ratin takana.
Tällaisissa tilanteissa suurin osa vedosta menee takapäähän, mutta varjopuolena on nelivedon jatkuvuus. Se voi tehdä auton käsiteltävyydestä kankeamman, ja menovettäkin kuluu enemmän. Juuri näistä syistä Audi on aivan viime aikoina kehittänyt muutamiin pitkittäismoottorisiin malleihinsa uudenlaisen quattron, jossa keskitasauspyörästö ja 60:40-perusvetosuhde etu- ja takapään välillä ovat historiaa. Uudessa ratkaisussa auto on Haldexin tavoin normaalisti etuvetoinen, ja veto siirtyy taakse vain tarvittaessa.
Neliveto voidaan toteuttaa myös kokonaan elektronisesti, kuten mm. BMW ja Mercedes ovat tehneet monissa malleissaan. Kitkakytkimien tai lukkojen sijasta lukitus on saatu aikaan jarruttamalla liian nopeasti pyörivää pyörää, mikä rasittaa kuitenkin jarruja. BMW:n xDriven ja Audin quattron uusimmissa versioissa on nähty myös ns. torque vectoring -toimintoja, joissa vääntöä pystytään jakamaan aktiivisesti saman akselin pyörien välillä.
Valinnainen neliveto
Aidoissa maastureissa neliveto on usein mahdollista kytkeä erikseen päälle. Tarjolla voi olla erikseen sekä tavallisessa ajossa lisäpitoa tarjoava nopea välitys että maastoryömintään tarkoitettu hidas välitys. Myös nopea välitys tekee autosta kaksivetomoodia kankeamman, joten sitäkin kannattaa käyttää vain liukkaissa olosuhteissa. Tällaisia nelivetoja löytyy nykyään enää vain muutamista maastoautoista ja pick-upeista, joten mukavuudenhalu ja taloudellisuuden tavoittelu ovat syrjäyttäneet äärimmäisen pidon etsinnän.
Lisäpitoa saadaan myös esimerkiksi lukittavilla tasauspyörästöillä, joita hyödynnetään edelleen monissa maastureissa. Yhä useammassa maastoautossakin käytetään yhdistelmää eri järjestelmistä, mikä takaa parhaimmillaan todella hyvän etenemiskyvyn.
Lue tästä myös juttumme autojen eri vetotavoista.
