Sähköautoilusta on tullut tylsää. Nykyisin mitään seikkailunhenkeä on turha etsiä, koska latureita on joka paikassa. Toisin oli vuonna 2018, kun ajelin Baltian läpi Puolaan ja ainoa tunnettu laturi Liettuan ja Varsovan välillä oli puutarhaliikkeen kolmivaihepistoke. Tosin sähköautoilun vielä aiemmin aloittaneet veteraanit (tai nykyisin Mitsun I-Mievillä ajelevat sekopäät) naureskelevat näille jutuille.
Yleisön pyynnöstä (kiitos Jaska) kirjoitin vielä yhden matkareissun. Seikkailua hakeakseni päätin vuodenvaihteessa ajaa etätöihin Espanjaan autolla, eikä tietenkään millään uudella menopelillä, vaan klassikko 85 Teslalla (Model 3 olisi liian helppo nakki). Mielestäni vanhan liiton autopilotiton Tesla on se paras Tesla, koska sillä saa ajaa itse. En yksinkertaisesti voi sietää auton turhanpäiväistä piippailua tai omapäistä jarruttelua. Ja mikä parasta, tällä voi nautiskella vaikka 200 cruisessa autobaanaa Rammsteinin soidessa!

Yleisen konsensuksen mukaan 85 Teslassa on hidas lataus, mutta todellisuudessa matka kyllä taittuu kun osaa. Optimioloissa latausteho noudattaa kaavaa 110 kW – SOC, eli kun latailee akun maksimissaan puolilleen on keskiteho edelleen ihan kohtuullinen. Sitä paitsi auton aerodynamiikka on kohdillaan, joten kulutus pysyy moottoritienopeuksissa järkevänä, ja todellinen matkantekokyky on jopa parempi kuin monella uudella sähköautolla. Leveiden kesäkumien sijaan laitoin alle loppuunajamista odottavat kitkat, eli siitäkin tulee pieni kulutusetu. Ei muuta kuin matkaan!
Alun perin ajattelin suunnata etätöihin joulukuun ensimmäisen viikonlopun alkupuolella, joko perjantaina tai lauantaina. Sukuilllallinen pakotti kuitenkin siirtämään lähtöä sunnuntaille, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siksi klo 22:30 lähtevä Finnlines Naantalista. Buffetin ruoka oli kuivaa, mutta muuten matka sujui kohtuudella. Ainoa ongelma on määräsatama: nyt sai ajella ensin rekkajonossa (alempi kansi puretaan rekoista ennen henkilöautoja) ja sitten Tukholmassa odottikin aamuruuhka. Ei kiva.

Teslan navigaattori ei ole optimoitu klassikon latauskäyrälle. Auto ehdotti latausta jo Sollentunassa ennen Tukholmaa (ruuhkainen kenttä on kasvanut jo 14 tolppaan sitten viime reissun), mutta eihän siinä järkeä ollut kun akku piisaisi pidemmälle. Ajattelin ladata Tystbergassa ensimmäisellä laturilla etelään mennessä, mutta jatkoin Norrköpingiin kun reserviä riitti (perillä 3%). Akku oli lämmin ja lataus alkoi 118 kW teholla. Nice!
Lataus venähti turhan pitkäksi kun avasin meilit ja latasin 5% liikaa. Pikku stintti Ödeshögiin jätti 9% reserviä. Ei optimaalista.
Suosittelemme

Supereita on Ruotsissa pilvin pimein ja lisää tulee koko ajan. Tällä 107 km matkalla olisi ollut myös Linköpingin supercharger ja myös Mantorpiin on tulossa kenttä. Myös Vätternin rannalle Grännaan saa odottaa laturia ensi vuonna. Tämä on klassikolle sopivaa.
Jönköpingissä oli evästauko. Laturin vieressä on iso ostari, valinnan vaikeuden vuoksi päädyin hakemaan tertun banaania. Insinöörishenkiset saavat ihastella tauko-ohjelmana sähköbussin latausta.
Tauon aikana googletin autopesuloita, sillä renkaat tärittivät yli 120 nopeudessa paikat irti hampaista. Minuuttihintainen pesula löytyi matkan varrelta, latasin sovelluksen ja ajoin pesulle. Kuraa lähti talvipyöristä alytön määrä, toivon mukaan nyt voi painaa isoa kovaa kohti Tanskaa.

No ei voinut, koska lunta pyrytti sankasti. Aura-autoja ei näkynyt missään, joten vasemmalle kaistalle ei 245-leveillä kumeilla ollut mitään asiaa, ellei joku aurannut tietä. Kerrankin olin kiitollinen kahjoista puolalaisista rekkakuskeista, koska puoliperän jättämiä jälkiä uskalsi hyvin ohittaa hitaampia. Jono kulki pahimmillaan alle kuuttakymppiä, joten nyt ei rikottaisi ennätyksiä.
Pitkä stintti Markarydiin oli yhtä tuskaa, joten laturilla oli lihapullien aika. Ei niin hyviä kuin Shellillä, mutta muusi toimi. Latureilla näkyi poikkeuksetta sähkäreitä, nytkin oli kaksi letkua varattu ja kolmas odotti vuoroaan (ei tainnut tietää, että myös tien takaa Teslalta saisi muutkin merkit juissia). Selvästi sähköistyminen on länsinaapurissa edellä meitä.

Matka jatkui sohjossa. En kiirehtinyt nytkään, ja kaiteissa lojuva Kia muistutti maltin tärkeydestä. Rannikkoa lähestyessä lumisade vaihtui räntään ja lopulta veteen, jolloin lopulta sai nopeutta nostettua. Hidas keli ja ruokatauko tarkoittivatkin sitä, että Löddeköpingen Superille saapuessa latinkia oli jäljellä vielä neljännes. Ei ihan riittävästi Kögeen asti, joten otin avainunet (avaimet käteen ja kun ne tippuvat, matka jatkuu).
Kögen laturi oli tupaten täynnä puoli kuuden aikaan. Vaikka tolppia oli 26, niin kaarsin ainoalle vapaalle paikalle. Kerrankin oli tuuria, koska tolpan jakava Model 3 jatkoi melkein heti matkaa, jolloin sain kuin sainkin täydet tehot. Lucky me!
Samalla olikin aika ottaa kahvia koneeseen. Sen pidempää taukoa (14 min) ei tarvittukaan, vaan matka jatkui kohti Slagelsea, jossa ei myöskään nyhvätty (10 min). Ihan turha ladata klassikolla yhtään pidempään kuin mitä kestää seuraavalle Superille.

Fredericiaan isolle ja uudelle kentälle (24 paikkaa) saavuin 3% varauksella eli aika optimaalisesti, kun pitoauton akkua ei viitsi muutenkaan raiskata tähtäämällä 0-1% tasoon, jolla toki säästäisi minuutin-pari. Köpöttelin burgerikuninkaan hoviin hakemaan evästä ja uuden sumpin, sitten taas mentäisiin.
Seuraava lataus olikin jo Saksan puolella Busdorfissa. Tyhmyyksissäni hain Shelliltä kahvin enkä muistanut sen olevan tällä asemalla hirveää kuraa. Jostain syystä täällä on joka kerta myös pahan hajuisia rekkakuskeja. Tyhmä taukopaikka!

Hampuriin päästessä kello oli jo lähempänä puolta yötä. Nyt ei todellakaan oltu ennätysajoissa, koska edelliskerralla oltiin Lyypekissä valoisaan aikaan. Lautta ei klassikolla edes säästä aikaa ennen kuin Maribon Supercharger joskus avataan, koska Alslevissa joutuu valuttelemaan akun piripintaan (eikä alueella ole edes palveluita). Suurin syy hitaalle etenemiselle oli surkea ajokeli ja toki Kapellskärin reitti teki sekin heti pari tunnin-pari extraa.
Hampurissa oli ensimmäisten torkkujen aika. Kömpiessäni ilmapatjalle huomasin unohtaneeni peiton. Ajattelin ettei se haittaa, mutta niin vaan lasikatto puski kylmää, ettei nukkumisesta tullut mitään. Matka jatkui lyhyiden horteisten torkkujen jälkeen.
Ajelin kolmisen tuntia ensin Lohneen ja sitten Kameniin, kunnes oli taas aika ottaa unta. Tällä kertaa pidin kengät jalassa, kiskoin takin peitoksi, ja asetin kajuutan lämmöille pyynniksi 28 astetta. Nyt tarkeni paremmin, mutta edelleen lasikatto puski viileää ja keskeytti unet pariin kertaan. Ei nukkumisesta oikein mitään tullut.

Neumunster oli ensimmäinen superi, joka ei ollut tuttu edellisiltä reissuilta, mutta palveluista ei ollut tietoakaan aamutuimaan. Jatkoin 15 km Kerpeniin ja hain aamupalaksi kaffen sämpylällä. Tykkään saksalaisesta meiningistä jossa ei turhia hienostella, koska jauhelihapihvi sellaisenaan riittää patongin täytteeksi. Hyvää oli.
Formulafanina googletin josko Kerpenistä löytyisi jotain schumiaiheista nähtävää, mutta eipä ollut. Alunperin olin ajatellut tutustua vain Luxemburgiin, mutta kun Aachen oli lähellä muotoutui suunnitelmaksi koukata sitä kautta. Eipä ollut järkeä, ja vartin kaupunkikierros riitti: raatihuone, kirkko ja joulumarkkinat löytyivät täältä kuten jokaisesta saksalaisesta pikkukaupungista. Kun olet nähnyt yhden olet nähnyt kaikki: Aachen oli jopa Kölniä tylsempi paikka, kun kaikki vanha on pommitettu sodassa sileäksi.

Matka jatkui Verviersin laturin kautta kohti Luxemburgia. Koukkasin kuulun Bastognen kautta, ja lumiset maisemat olivat kuin Taistelutoverit -sarjassa. Parakit olivat kiinni, joten kaluston ihastelu ei onnistunut. Museoita olisi useampia, joten tänne on joskus tultava uudelleen ajan kanssa – kenties yhdistettävä laajempaan WW2 kiertueeseen. Ajoin kaupungin läpi Arlonin laturille ja siitä kohti Luxemburgia.

Luxemburg oli ihan kiva kaupunki ja sijainti korkealla jokitörmällä varsin kaunis. Keskusta oli perus keskieurooppaa eli tunnissa kierretty. Nappasin joulumarkkinoilta pullan evääksi ja jatkoin matkaa. Pienen arpomisen jälkeen päätin ajella illaksi sinapille eli nokka kohti Dijonia.

Sitten edettiinkin aika haipakkaa. Stoppasin reilun 100 km välein, jolloin koko ajan ladattiin 70-120 kW teholla. Klassikon latauskäyrä laskee jyrkästi, joten optimoija etenee nopeammin.

Stoppeja oli kolme: Metz sud, Laxou, ja Val de Meuse. Ranskan superit olivat jälleen kerran luokkaa terveisiä hanurista: mitään fiksua pikaruokaa ei löytynyt kun mieli teki mäkkärihommia. Ollaan ilman sitten.

Lopulta burgerikuninkaan kyltti kutsui ja kaarsin tapojeni vastaisesi tauolla paikkaan jossa ei ole laturia – ihan sama, sillä olin varannut hotellin Dijon Sudin superin vierestä. Kalliimman puoleisen torkkupeiton hinnalla (50€) sai yösijan ja ihan maittavan aamupalan. Tästä on hyvä jatkaa matkaa seuraavassa osassa.
Jos sähköautoilu kiinnostaa, mutta seikkailun sijaan valintasi on uusi Tesla, kannattaa tilaus tehdä käyttäen suosittelulinkkiäni. Saamme silloin molemmat krediittejä Tesla-kauppaan. Krediiteillä voi lunastaa kaikkea mukavaa T-paidasta kotilaturiin tai Teslan omaan olueen!
On tämä aina yhtä hienoa luettavaa, miten matka taittuu parhaimmillaan!