BMW aiheutti melkoisen kohahduksen automaailmassa 33 vuotta sitten, kun baijerilaiset esittelivät sodanjälkeisen Saksan ensimmäisen V12:n E32-korisen 750in pellin alla. Täysimoottori on siitä lähtien kuulunut Seiskan voimanlähdevalikoimaan, mutta nykyinen M760Li jää lajinsa viimeiseksi.
Auton nokalla muriseva V12 on tätä nykyä peräti 6,6-litrainen, ja lisävoimaa haetaan vielä kahden turbon avulla. Tupla-ahdetun V12:n huipputeho kirjataan hulppeaan 609 hevosvoiman lukemaan, kun taas maksimivääntöä mylly kirnuaa 849 newtonmetrin verran. Pitkäakselivälisen M760Li:n voimavarat ohjataan kahdeksanpykäläisen automaatin kautta kaikille neljälle pyörälle, joten pito-ongelmistakaan ei tarvitse kärsiä.
Satasen nopeuteen pinkaistaan alle neljässä sekunnissa, mutta huippunopeus on rajoitettu perisaksalaiseen tapaan 250 km/h:n lukemaan. Auton suorituskyky on siis vähintään riittävää tasoa edustusluokan sedaniksi, ja virallinen keskikulutuskin on aivan kohtuullista luokkaa ainakin vanhempiin V12-koneisiin verrattuna. 12,5 litran tasolle asettuva lukema alkaa kuitenkin olla myrkkyä nykyisten päästömääräysten aikana, kun autonvalmistajien on pakko tiristää viimeisetkin tipat valmistajakohtaisten päästötavoitteiden saavuttamiseksi.
Niinpä Bimmer Today tietää nyt kertoa, että M760Li:n loppu koittaisi jo tulevana syksynä. Baijerin tuotteisiin erikoistunut nettijulkaisu puhuu kuitenkin vain Euroopan markkinoista, joten 7-sarjan kuningasmallin jatko muualla maailmassa on ilmeisesti vielä auki. M760Li:n myyntilukemat ovat sen verran pieniä, että V12 saattaa kuitenkin poistua BMW:n valmistusohjelmasta kokonaan jo pikapuoliin.
Suosittelemme
Baijerilaismerkin johtoporras on antanut jo aiemmin samansuuntaisia lausuntoja V12:n kohtalosta, joten kyse ei ole mistään suuresta yllätyksestä. BMW on jo kehittämässä kovaa vauhtia seuraavan sukupolven 7-sarjaa, jota tarjotaan sekä polttomoottoreilla, hybridinä että täyssähköisenä i7-versiona. Näissä suunnitelmissa ei ole enää sijaa V12:lle, mutta BMW Group ei luovu täysin kaksitoistamukisesta myllystä. Konsernin superluksusmerkki Rolls-Royce hyödyntää nimittäin tupla-ahdettua 6,75-litraista V12:ta sekä Phantomissa että Cullinan-katumaasturissa, ja samaa voimanlähdettä odotetaan myös seuraavan sukupolven Ghostin keulalle.