Hyundai tuo ensimmäisenä älykkään sormenjälkitunnistuksen autoihin

Sormenjälkitunnistusta käytetään tänä päivänä monessakin yhteydessä, mutta autonvalmistajat eivät ole sen käytöstä juuri innostuneet. Sormenjälkitunnistimia on nähty enimmäkseen vain konseptiautoissa ja joissain harvoissa huippumalleissa lisävarusteena, joissa niiden avulla on esimerkiksi voitu käynnistää auton moottori.

Eteläkorealainen autonvalmistaja Hyundai tuo älykkään sormenjälkitunnistuksen autoihinsa. Älykäs sormenjälkitunnistus on Hyundain mukaan maailman ensimmäinen lajissaan ja se tulee aluksi tarjolle Santa Fe -katumaasturin 2019 mallin yhteydessä.

Kuljettaja voi avata ovet ja käynnistää auton moottorin sormen painalluksella. Myös auton toimintojen, kuten istuinten ja peilien asennon kuljettajakohtainen räätälöinti onnistuu järjestelmän avulla ja kuljettajan asetusten valinta tapahtuu sormenjäljellä.





Hyundai sormenjälkitunnistus

Hyundain sormenjälkitunnistusjärjestelmä käyttää sähkökentän muutoksiin perustuvaa kapasitiivista tunnistusta, joka mittaa muutokset useista kohdista sormenpäätä. Hyundain mukaan järjestelmän riski luulla väärän ihmisen sormenjälkeä kuljettajan sormenjäljeksi on 1:50 000. Järjestelmä myös oppii käyttäjänsä sormenjäljen koko ajan paremmin, jolloin myös riski virhetunnistukseen vähenee entisestään.

– Tulevaisuudessa Hyundai Motor aikoo kehittää sormenjälkitunnistusta niin, että sen avulla voidaan säätää myös muun muassa matkustamon lämpötilaa ja ohjauspyörän säätöjä sekä monia muita asioita kuljettajan mieltymysten mukaan. Tämä parantaa kaikkien Hyundai-asiakkaiden käyttökokemusta, toteaa Hyundai Motor Companyn tutkimus- ja kehitystoiminnan johtaja Albert Biermann.

Tavallisiin ja elektronisiin avaimiin verrattaessa sormenjälkitunnistus on hieno juttu, sillä käyttäjä ei voi unohtaa tai hukata “avaimiaan”, eli sormiaan. Näin niitä ei myös pystytä väärinkäyttämään, kuten tavallisia avaimia. Sormenjälkitunnistusta käytetään nykyään älypuhelimien ja tietokoneiden lisäksi lukuisissa muissa sovelluksissa. Kotimaisista yrityksistä muun muassa Deltabit Oy on kehittänyt jo pitkään sormenjälkitunnistusta kulunvalvontaan ja työajanseurantaan.

Videot

Uusimmat

Jälleen uusi päästöjen uhri – BMW M2:n päivät ovat pian luetut Euroopassa

Jatkuvasti tiukentuvat päästömääräykset aiheuttavat Euroopan markkinoilla melkoisia ongelmia eri valmistajien tehokkailla polttomoottoreilla varustetuille malleille. Nyt päästöjen uhriksi on joutumassa...

Uutta tyyliä perheautoon – venäläispaja teki Ford Focuksesta tuulilasittoman speedsterin

Automaailmassa on viime vuosina lanseerattu katottomia ja tuulilasittomia speedstereitä eri superautojen pohjalta. Niinpä nämä luomukset ovat jääneet vain harvojen...

Tässä on pienoismallien Rolls-Royce – 1:8-kokoisen Cullinanin hinnat alkavat reilusta 15 000 eurosta

Rolls-Royce laajensi mallistoaan muutama vuosi sitten Cullinaniksi nimetyllä katumaasturilla. Siitä täytyy pulittaa verottomanakin yli 300 000 euroa, eli kyseessä...

Ford Cosworthin kuuluisa takasiipi sai innoituksen Punaisen Paronin lentokoneesta

Kukapa autohullu ei muistaisi Cossu-Eskon hurjaa kaksoistakasiipeä 90-luvun ralli- ja siviilimaailmasta. Harva kuitenkaan tietää, että siipiä piti alun perin...

Legendaarinen lyhytelokuva saa uuden tulkinnan – Charles Leclerc tykittää tänä viikonloppuna Monacon kaduilla Ferrari SF90 Stradalella

Ranskalaisohjaaja Claude Lelouchin C’était un rendez-vous vuodelta 1976 kuuluu alansa klassikoihin autohörhöjen piireissä. Nyt se saa uuden tulkinnan, jota...

Suosittelemme

Tänään ranteessa: Bell & Ross BR 03-92 Diver Black Matte

Ranskalainen Bell & Ross on osoittanut viime vuosien aikana kuuluvansa markkinoiden kiinnostavimpiin kellonvalmistajiin, joka...

Esittelyssä maailmanmatkaajan kello: Citizen Satellite Wave GPS Eco-Drive

Kellovalmistaja Citizenin historia alkoi jo vuonna 1918, kun Shokosha Watch Research Institute -kellotehdas perustettiin...