Opel kuuluu nykyään Stellantis-konserniin, ja sen mallivalikoima on muutamia täyssähköisiä sporttiversioita lukuun ottamatta suorastaan yltiöasiallinen. Saksalaisbrändin historia on kuitenkin täynnä kauniita coupéita, joista moniin otettiin vaikutteita Opelin isäntänä vuosikymmeniä toimineen General Motorsin Atlantin takaisista malleista.
Diplomat A
Aloitetaan aikajärjestyksessä, eli vuosina 1965–1967 valmistetusta Diplomat A Coupésta. Sen pohjana toimi edellisvuonna esitelty sedan-korinen Diplomat A, joka jakoi korinsa Kapitänin ja Admiralin kanssa. Noina aikoina Opelin ylähyllyn mallit toimivat monilla markkinoilla esimerkiksi Mercedes-Benzin varteenotettavana haastajana, ja amerikkalaishenkinen muotoilu vetosi mukavasti myös eurooppalaisostajiin. Opelin ensimmäinen KAD-sarja (Kapitän, Admiral ja Diplomat) muistutti designiltaan Chevroletin malleja, mutta malliston huipulle asemoitu Diplomat Coupé toi mukanaan aimo annoksen eurooppalaista koriräätälieksotiikkaa.
Vähäeleisen tyylikäs keskipilariton coupé valmistui nimittäin Karmannilla Saksan Osnabrückissa, ja tuotantotapa näkyi myös hintalapussa. Samalla summalla olisi saanut Saksan kotimarkkinoilla seitsemän Kuplavolkkaria, joten kaksiovinen Diplomat jäi vain harvojen herkuksi. Autoja valmistui vuoteen 1967 mennessä vain 347 kappaletta, joten tämä Opel on harvinaisempi kuin Ferrari F50. Diplomat Coupén lippulaivastatusta alleviivattiin myös voimanlähderatkaisulla, eli pellin alle sai ainoastaan Chevroletin 5,4-litraisen pikkulohkokasin, joka toimi sedanin tehokkaimpana moottorivaihtoehtona. Opelin harvinainen luksuscoupé on tätä nykyä myös merkkinsä kalleimpia edustajia, joita ei ole kylläkään usein tarjolla. Kun näin käy, hintalapussa on yleensä kuusinumeroinen summa.
Rekord C / Commodore A
Opelilla oli tarjolla myös astetta maanläheisempi vaihtoehto, joka tuotiin markkinoille samoihin aikoihin kuin Diplomat Coupén valmistus päättyi. Tämä auto on Rekord C / Commodore A -parivaljakon coupé-versio, jonka tuotanto starttasi vuonna 1967. Rekord C:n sedan- ja farmarimallien valmistus oli käynnistynyt jo edellisvuonna, ja tämäkin Opel henki Amerikkaa ”Coca-Cola-pullotyyliä” edustaneen vyötärölinjansa myötä. Luiskaperäisessä keskipilarittomassa coupéssa tämä vaikutelma meni vielä pidemmälle, ja auto oli kuin pesussa kutistunut versio jenkkimuskelista.
Kuvankauniin coupén sporttinen ulkonäkö ja tekniikka eivät aivan kohdanneet Rekordissa, jonka myyntiä dominoivat arkiset neloskoneet. Kuutoskoneinen Rekord jäi suosioltaan pelkäksi kuriositeetiksi, koska enemmän tehoa tai arvokkaampaa statusta kaivanneet asiakkaat päätyivät Rekordin luksusversiona toimineeseen Commodoreen. Siinä oli aina kuutonen, ja ulkonäköäkin oli höystetty erilaisilla lisäkoristeilla. Valikoiman huippuversiona palveli 150-heppaisella 2,5-litraisella ruiskukuutosella varustettu GS/E, joka ei jäänyt kauas maagisena rajana pidetystä 200 km/h:n huippunopeudesta.
Manta A
Jos edellä mainittu Rekord tai Commodore oli liian suuri tai arvokas, coupé-mallista nelipaikkaista Opelia haikailevien piti 1960-luvun lopulla tyytyä Kadettiin tai sen hintavampaan Olympia-sisarmalliin. Amerikassa Ford Mustangista alkunsa saanut poniautojen luokka oli kuitenkin rantautumassa Eurooppaan, ja tammikuussa 1969 esiteltyä Ford Capria voidaan pitää ensimmäisenä eurooppalaisena tulkintana aiheesta. Opelilla ei aikailtu haasteeseen vastaamisessa, ja niinpä Rüsselsheimin merkin vastine tuli markkinoille jo reilua vuotta myöhemmin.
George Gallion loi ensimmäisen Mantan kesällä 1969 vain kuudessa viikossa uudeksi Kadett Coupéksi kaavaillun suunnitelman pohjalta, ja auto päästiin esittelemään kansainväliselle lehdistölle syyskuussa 1970. Manta A:n teknisenä lähtökohtana toimi samoihin aikoihin lanseerattu ensimmäinen Ascona, mutta coupén design oli paljon urheilullisempaa. Keula oli Caprin malliin Asconaa pidempi, ja sitä koristi sporttinen nelivaloilme. Takapäästäkin löytyivät pyöreät tuplavalot, jotka toivat takalasin muotojen tavoin mieleen USA:ssa samoihin aikoihin lanseeratun toisen sukupolven Chevrolet Camaron tai jopa Corvetten. Ensimmäisen polven Manta väistyi tuotannosta vuonna 1975 kulmikkaamman seuraajansa tieltä, jonka valmistus jatkui 1980-luvun lopulle saakka historian pitkäikäisimpänä Opelina.
Rekord D / Commodore B
Jos edellispolven Rekordia tai Commodorea sai luonnehtia jenkkihenkiseksi, niin seuraaja oli muotoilunsa osalta paljon eurooppalaisempi. Vaikka designin suuntaviivoja valvoi amerikkalainen Chuck Jordan, vuonna 1972 päivänvalon nähneessä Rekord/Commodore-parivaljakossa oli havaittavissa jopa italialaisia vaikutteita. Coca-Cola-muodot olivat historiaa, ja sama koski myös coupén fastback-henkistä kattolinjaa. Nyt coupé oli porrasperäinen esimerkiksi BMW:n vastaavien mallien tyyliin, ja autoa luonnehdittiinkin erässä aikalaiskoeajossa parhaaksi BMW:ksi, jonka Opel oli koskaan valmistanut.
Tämän sukupolven Rekord ja Commodore kuuluivat ajo-ominaisuuksiltaan luokkansa parhaiden autojen joukkoon, mutta Rekordin neloskoneet eivät mahdollistaneet ajettavuuden täysimittaista hyödyntämistä. Kohennusta tilanteeseen tarjosi Commodore, jonka GS/E-mallissa oli parhaimmillaan 160 heppaa tuottanut kuutonen. Muuan Walter Röhrl nähtiin muuten tältä pohjalta kehitetyn ralliauton ratissa vuoden 1973 Monte Carlossa, mutta Opelin iso coupé oli kuitenkin turhan kookas ja painava Monten serpentiiniteille.
Calibra
Toisen sukupolven Mantan tuotanto päättyi lopulta vuonna 1988 13 vuoden valmistusajan jälkeen, jolloin auto alkoi olla jo tekniikkansa ja ulkonäkönsä osalta melkoinen muinaisjäänne aerodynaamisiin kasarisukkuloihin verrattuna. Calibraksi nimetty seuraaja tuotiin julkisuuden parrasvaloihin syyskuussa 1989 Frankfurtin autonäyttelyssä, ja kyseessä oli Mantaan verrattuna melkoinen harppaus eteenpäin monessakin suhteessa. Calibra oli ensinnäkin etuvetoinen Vectrasta lainatun perusrakenteen myötä, ja korin aerodynamiikka oli huippuluokkaa 0.28-ilmanvastuskertoimen myötä. Calibra ei ollut kuitenkaan mikään sieluton puikula, vaan saksalaisen Erhard Schnellin ja amerikkalaisen Wayne Cherryn yhteistyönä syntynyt kaunislinjainen coupé.
Alkuvaiheen sporttisimpana versiona toimi 16-venttiilisellä kaksilitraisella nelosella varustettu versio, mutta valikoimaa täydensivät myöhemmin myös turbonelosella ryyditetty nelivetomalli ja 2,5-litraisella V6:lla varustettu versio. Sporttista imagoa edesauttoi Calibran korin hyödyntäminen DTM- ja ITC-sarjojen kilpureissa, jollaisen ratissa Keke Rosberg päätti kilpakuljettajan uransa. Calibralla on toinenkin Suomi-kytkös, koska autoa valmistettiin Uudessakaupungissa vuodesta 1991 aina vuoteen 1997, jolloin Opelin viimeisen omaleimaisen coupén tuotanto päättyi.
