Pohjois-Savolainen insinööriopiskelija Teemu Sirviö pitää opiskelunsa ohessa Youtube-videoblogia, joka keskittyy autonrakennukseen ja julkaisee joka viikko uuden videon. Työn alla on vuosimallia 1988 oleva BMW, joka tulee saamaan perusteellisen käsittelyn ja josta on tarkoitus tulla Teemun käyttöauto vuosiksi eteenpäin.
Teemu on kokenut nuoruudessaan koulukiusaamista, joka lannisti miestä mäessä kasvamisen polulla. Muutama vuosi sitten hän löysi videobloggaamisen ja teki muutamia koevideoita Youtubeen. Aikaa vierähti ja noin puolisen vuotta sitten Teemu rohkaistui ja alkoi pitää säännöllistä autonrakennukseen keskittyvää videoblogia. Tarkoituksena oli ensin tehdä videoita projektista vain omaan käyttöön, joita voisi myöhemmin katsella ja muistella tekemisiään, mutta Facebookin kautta tullut runsas positiivinen palaute innosti Teemua vloggaamaan tosissaan.
Teemu aloitti autoharrastuksen vuonna 2014 fiksailemalla autoja ja tekemällä muun muassa teippauksia. 2016 hän perusti oman autonrakennukseen keskittyvän amatööritallin nimeltä DustMovers. Nyt työn alla oleva bemari löytyi pienen etsinnän jälkeen Lieksasta.
– BMW E30 318i 4d sedan oli hyväkuntoinen jo saapuessaan, mutta se tulee saamaan perusteellisen läpikäynnin ja muun muassa uutta ilmettä uusien korinosien myötä. Bemariin asennetaan aikansa “msport” -korisarja johon kuuluu M Technic 2 puskurit, helmat, kylkipalat ja spoilerit. Sisustaan puolestaan vaihdetaan E36 M3 vader nahkapenkit seuraavan mallisarjan M3 mallista. Tekniikkaa uusitaan ja ainakin jarruosat, alustan puslat, letkut, putket, yms. osat uusitaan. Myös perä ja vaihdelaatikko huolletaan. Auton pohja maalataan Suomi100 -teemalla sinivalkoiseksi, Teemu kertoo.
Historiansa innoittamana, Teemu on pistänyt myös pienen haasteen pystyyn, jolla tavoitellaan DustMoversin videoblogille miljoonaa katselukertaa 1.5.2018 mennessä. Pienenä palkintona DustMovers arpoo haasteen päätteeksi 50 euron lahjakortin Motonettiin.
Suosittelemme
– Haasteen pointtina on osoittaa, että kun vaan yrittää tarpeeksi ja uskoo itseensä niin voi saavuttaa suuria asioita. Minulla on taustaa koulukiusattuna nuoruudessa, mutta nyt olen rohkaistunut yrittämään, Teemu kertoo.
Matkaa maaliin on vielä jonkun verran, sillä eilisen (10.2.2018) tilanne oli 60 000 katselukertaa. Vlogilla on jutun kirjoitushetkellä 945 tilaajaa, joten käy katsomassa miten projekti etenee ja muista klikata Tilaa-nappia!